Kiljukotka tuli Pohjois-Pohjanmaalle

Suomi on saanut kaikessa hiljaisuudessa linnustoonsa uusvanhan pesimälajin, kun Pohjois-Pohjanmaalla on pesinyt vuodesta 2005 lähtien kiljukotkapari. Uusvanhan sikäli, että kiljukotka kuului Suomen vakituiseen pesimälinnustoon viimeksi Venäjän vallan aikaan, sata vuotta sitten.

Nyt löydetty pesimäpaikka halutaan pitää salassa, sillä laji on herkkä häirinnälle. Kiljukotkaparin ensimmäinen pesintäyritys Pohjois-Pohjanmaalla 2004 epäonnistui todennäköisesti juuri häirinnän vuoksi.

Pesintä onnistui 2005, jolloin pesästä rengastettiin yksi poikanen.

"Sille kävi huonosti, poikanen löydettiin Ruotsista seuraavana keväänä kuolleena. Kotka jäi itse liikenteen uhriksi yrittäessään syödä auton alle jäänyttä kissaa", kertoo museoavustaja Heidi Björklund Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon Rengastustoimistosta.

Pesintä onnistui myös vuonna 2006, jolloin poikasia varttui kaksi. Vuonna 2007 kiljukotkapari jätti pesinnän väliin, mutta oleskeli reviirillä. Viime vuonna pesästä lähti siivilleen jälleen yksi poikanen. "Kiljukotka voi pesiä samassa pesässä, jos se vain saa olla rauhassa", Björklund toteaa.http://www.kaleva.fi/plus/Kiljukotka_tuli_Pohjois-Pohjanmaalle_778388 0
11134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä on ensiarvoisen tärkeää antaa tun parin pesiä rauhassa, sillä kiljukotka on uhanalainen maailmalla, eli saattaa hävitä koko maailmasta ihmistoiminnan vuoksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kiljuako kirjoitti:

Suomi on saanut kaikessa hiljaisuudessa linnustoonsa uusvanhan pesimälajin, kun Pohjois-Pohjanmaalla on pesinyt vuodesta 2005 lähtien kiljukotkapari. Uusvanhan sikäli, että kiljukotka kuului Suomen vakituiseen pesimälinnustoon viimeksi Venäjän vallan aikaan, sata vuotta sitten.

Nyt löydetty pesimäpaikka halutaan pitää salassa, sillä laji on herkkä häirinnälle. Kiljukotkaparin ensimmäinen pesintäyritys Pohjois-Pohjanmaalla 2004 epäonnistui todennäköisesti juuri häirinnän vuoksi.

Pesintä onnistui 2005, jolloin pesästä rengastettiin yksi poikanen.

"Sille kävi huonosti, poikanen löydettiin Ruotsista seuraavana keväänä kuolleena. Kotka jäi itse liikenteen uhriksi yrittäessään syödä auton alle jäänyttä kissaa", kertoo museoavustaja Heidi Björklund Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon Rengastustoimistosta.

Pesintä onnistui myös vuonna 2006, jolloin poikasia varttui kaksi. Vuonna 2007 kiljukotkapari jätti pesinnän väliin, mutta oleskeli reviirillä. Viime vuonna pesästä lähti siivilleen jälleen yksi poikanen. "Kiljukotka voi pesiä samassa pesässä, jos se vain saa olla rauhassa", Björklund toteaa.http://www.kaleva.fi/plus/Kiljukotka_tuli_Pohjois-Pohjanmaalle_778388 0

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu