Wendell Kasper

Forstår du svenska, polis?
19.11.2008 6:09
Unto Paltemaa
50 nuoren kotihipat johtivat puolitoista viikkoa sitten välikohtaukseen Espoossa.

Naapurit valittivat metelistä ja paikalle saapunut poliisipartio selvitteli kärhämää puolisen tuntia ennen kuin korjasi neljä pääpukaria kyytiinsä ja vei heidät putkaan.

Mielenkiintoiseksi tämän varsin yleisen järjestyshäiriön tekee se, että asiasta muodostui kieliriita.

Kasper Wendell, syyttää poliiseja siitä, että poliisit puhuivat suomea eivätkä suostuneet keskustelemaan nuorten kanssa ruotsiksi. Neljän pahnoille joutuneen joukossa oli yksi ahvenanmaalainen, jonka vuoksi poliiseilta vaadittiin ruotsin kielen taitoa.

Ylikomisaario Rune Svahn Espoon poliisista kiistää, että pidätys olisi johtunut ruotsin kielestä. Hänen mukaansa syynä oli häiritsevä käyttäytyminen ja niskoittelu.

Suomenruotsalaisten kansankäräjien puheenjohtaja Ulla-Maj Wideroos puolestaan toteaa, että nuorilla olisi ollut oikeus tulla kohdatuksi omalla äidinkielellään.

Kansankäräjillä ei olla vielä ehditty keskustelemaan miten tapaukseen tullaan reagoimaan.

Kaksikielisenä maana Suomessa on toki oikeus tulla palvelluksi molemmilla kotimaisilla, mutta koskeeko tämä oikeus kaikkia Suomen kansalaisia?

Jos iisalmelainen savoa kotikielenään puhuva juhlija päättää ruveta puhumaan rauhoittelemaan tulleelle poliisille ruotsia ja kieltäytyä puhumasta ja ymmärtämästä suomen kieltä, onko hänellä siihen oikeus? Vai onko tämä oikeus ainoastaan suomenruotsalaisilla? Täytyykö yhteiskunnan taata, että valmiudessa on aina vähintään yksi pakkoruotsia taitava poliisi siltä varalta, että hälytyskohteessa on joku kaksikielinen?

Hassulta tässä tapauksessa tuntuu ennen kaikkea se, ettei nuorisojoukko suostunut kommunikoimaan poliisien kanssa suomeksi ja selvittelemään tilannetta niin, ettei olisi joutunut putkaan. Osapuolet kun ovat ymmärtäneet toisensa jokatapauksessa varsin hyvin.

Ilmeisesti ahvenanmaalaisellekin on puolen tunnin selvityksen aikana valjennut se valitettava tosiasia, että pahnoille joutuu, ellei metelöintiä lopeteta.

Espoon kaltaiset tapaukset herättävät herkästi keskustelun ruotsin kielen asemasta Suomessa.

Onko vähemmistökielen asemassa menty liian pitkälle, onko EU-suomalaisten järkevää päntätä pienen kielialueen ruotsia vai jotakin isoa valtakieltä, kuten espanjaa, ranskaa, italiaa, saksaa tai venäjää.

Suomenruotsalaisuuden asiaa ajavan yhdistyksen Finlandssvensk samlingin puheenjohtaja, professori Juha Jantunen onkin vaatinut toisen kotimaisen kielen pakollisen opetuksen poistamista Suomen kouluista.
0665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

espoon keisari kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu