lyhykäisyydessään, -80 luvulla sattunutta.
Lähdin helluntaiseurakuntaan mukaan valtavan syyllisyyden pakottamana, en siksi että pelastuminen oli pääasia, vaan että kertakaikkiaan jaksaisin kamppailla tuon tuskatilani kanssa.
Siinä kävi että jouduinkin ojasta allikkoon, syyllisyyden hellittäessä minusta kehittyi valtava lakihenkinen uskova.
Voi kamalat ne ajat, vaelluksessa ei inkäänlaista voimaa, ainoastaan pamppasi päässä tämä usko.
Eihän pää sitä kestänyt ja niin oli sairaala reisujakin välillä, välillä kävin kokouksissa, mutta pitkiäkin väliä oli etten käynyt.
En mielelläni muistele tuosta ajasta, mutta uskova joka elää tunteella, tai on oppinut uskomaan ainoastaan niin ja ottaa pikkutarkasti kaiken synniksi.
Mulle kävi niin että aloin vatvomaan ajatuksiani, siihen viidakkoon jos joutuu se on hirveää.
Alitajunta tuotti vain lisää ajatuksia, kun niitä seurasin ja ne ahdisti. Pidin syntinä ajatukset nekin jotka mielikuvitus tuotti, niin pikälle meni että jopa pyysin ihmisiltä anteeksi niitä.
Kumma että järki kesti, kiitos lääketieteen ja pillereiden, näin jälkikäteen ajatellen ja kun nyt on ainakin järki päässä.
Muutin paikkakuntaa joka oli myöskin yksi selviytymiseni aakkosista ja myöskin elämän kumppanin löytyminen.
Kihlaus ja niin "hän kumppani alkoi hoitamaan minua".
Tämän kuuli seurakunta, tuli puhelinsoitto jos vanhimmistoveli vihjaili että eroaisinko seurakunnasta. He pesivät kätensä koska tiesivät minun heikkouteni, sairastumiseni sairaala reissuistaan. Sanoinkin puhelimessa, "minä eroan sitten, näin sen käsitän, jatkoin vielä " mutta Jeesuksesta en eroa".
En tuntenut katkeruutta, olemme ystäviä noitten veljien kanssa edelleen.
Nyt kun ajattelen Helluntaiseurakunnan toimintaa, kyllä minulle tehtiin vääryys sillä olin henkisesti sairastunut silloin, usko oli siinä osasyynä myöskin.
Seurakunnan vastuu, ei heillä sitä tunnu olevankaan, epäonnistuneet, heikot, sairaat, syntiinlankeilevat, he ovat seurakuntaan kelpaamattomia, tiedän kosko olen yksi heikko.
Lähdin helluntaiseurakuntaan mukaan valtavan syyllisyyden pakottamana, en siksi että pelastuminen oli pääasia, vaan että kertakaikkiaan jaksaisin kamppailla tuon tuskatilani kanssa.
Siinä kävi että jouduinkin ojasta allikkoon, syyllisyyden hellittäessä minusta kehittyi valtava lakihenkinen uskova.
Voi kamalat ne ajat, vaelluksessa ei inkäänlaista voimaa, ainoastaan pamppasi päässä tämä usko.
Eihän pää sitä kestänyt ja niin oli sairaala reisujakin välillä, välillä kävin kokouksissa, mutta pitkiäkin väliä oli etten käynyt.
En mielelläni muistele tuosta ajasta, mutta uskova joka elää tunteella, tai on oppinut uskomaan ainoastaan niin ja ottaa pikkutarkasti kaiken synniksi.
Mulle kävi niin että aloin vatvomaan ajatuksiani, siihen viidakkoon jos joutuu se on hirveää.
Alitajunta tuotti vain lisää ajatuksia, kun niitä seurasin ja ne ahdisti. Pidin syntinä ajatukset nekin jotka mielikuvitus tuotti, niin pikälle meni että jopa pyysin ihmisiltä anteeksi niitä.
Kumma että järki kesti, kiitos lääketieteen ja pillereiden, näin jälkikäteen ajatellen ja kun nyt on ainakin järki päässä.
Muutin paikkakuntaa joka oli myöskin yksi selviytymiseni aakkosista ja myöskin elämän kumppanin löytyminen.
Kihlaus ja niin "hän kumppani alkoi hoitamaan minua".
Tämän kuuli seurakunta, tuli puhelinsoitto jos vanhimmistoveli vihjaili että eroaisinko seurakunnasta. He pesivät kätensä koska tiesivät minun heikkouteni, sairastumiseni sairaala reissuistaan. Sanoinkin puhelimessa, "minä eroan sitten, näin sen käsitän, jatkoin vielä " mutta Jeesuksesta en eroa".
En tuntenut katkeruutta, olemme ystäviä noitten veljien kanssa edelleen.
Nyt kun ajattelen Helluntaiseurakunnan toimintaa, kyllä minulle tehtiin vääryys sillä olin henkisesti sairastunut silloin, usko oli siinä osasyynä myöskin.
Seurakunnan vastuu, ei heillä sitä tunnu olevankaan, epäonnistuneet, heikot, sairaat, syntiinlankeilevat, he ovat seurakuntaan kelpaamattomia, tiedän kosko olen yksi heikko.
Vastaukset 11
Vanhimmat
hellareille on tärkeämpää "varjella" lahkonsa kiilloitettua kilpeä sellaisilta ihmisiltä, jotka sairauden tai muun heille epämieluisan asian (alkoholin) vuoksi voivat himmentää sen "loistoa". Ei lähimmäisenrakkaus ole tärkeää, tärkeämpi on järjestön kulissi ulospäin.
Mutta Jeesus ei jätä ketään, ole sen kanssa hyvä kaveri.
Hän ei sinua jätä! Loppuun asti Jeesus tahtoo hyvää omilleen. Hän nostaa, kantaa ja auttaa, ja vie perille.
Ole turvallisella mielellä: Sinun syntisi on annettu anteeksi. Olet vapaa!
Synnistä vapautetun ilo Herrassa on oikeutesi.
Heikoutesi tai lankeemuksesikaan ei estä Jumalan armoa, koska rakastat Häntä yli kaiken ja tahdot kulkea ristin tietä.
Siunausta sinulle!
PS. Helluntaiseurakunnasta erottaminen ei erota ihmistä Jumalan seurakunnasta.
____________________
ja Amen.
Eräs tärkeä seurakuntamerkityksen asia on, että
ihminen ei voi ketään liittää seurakuntaan tai erottaa siitä. Seurakuntahan on Kristuksen ruumis.
Yhteydestä erottaminen on toinen asia. Mm. 1 Kor. 5:9-13.
on käynyt näin. Lain ja evankeliumin sekoittaminen. Monet aikamme saarnaajat lukevat Raamattua lain silmälasien läpi. He eivät kykene erottamaan lakia evankeliumista, vaan julistavat niiden sekoitusta, jota he yrittävät syöttää kuulioilleen, vaikka lailla ja evankeliumilla on täysin eri tehtävät. Voin sanoa, että nämä saarnaajat julistavat evankeliumia ihmiselle, kunnes tämä tulee uskoon. Sen jälkeen he nostavat lain uudestaan pystyyn jumalasuhteen laadunvalvojana ja alkavat uskotella heikkolle sielulle, että Hengessä vaeltaminen merkitsee soveltuvilta osin lain täytämistä. Room.11:6. Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo.
Vanha liitto eli lakiliitto päättyi Kristukseen.
Tässä siitäkin kirjoitukseni:
http://www.Jeesus-on-Herra.com/laki.htm
Ei pidä uudelleen pystyttää vanhaa liittoa.
lakihenkisyydessä vaeltavaa psyykkeensä jo hajalleen saanutta uskoon tullutta.
Tälläinen henkilö tekee lakeja itse sairaanloisesti, eikä tajua siinä tilassa sairauttaan.
Sanon esimerkin itsestäni sieltä menneisyydestäni.
Muistan kuinka kädessäni oli jokin roska. No meinasin viskata sen lattialle ja samalla omatuntoni muka sanoi sisälläni, "ei saa viskata lattialle" No kuitenkin samassa sen roskan viskasin lattialle. Seuraamukset olivat kamalat tuosta. Sisälläni muka omatunto alkoi syyttämään, "teit tahallaan syntiä, teit Pyhän Hengen pilkkaa", tuskatilat seurasi valtavat.
Tuon tapaisesta kärsin toistakymmentä vuotta, monet on pastorit jotka ovat rukoilleet puolestani, aivan turhaa. Vika ei ollut minussa, vaan siinä rikkinäisessä ihmisessä. Onneksi tällä hetkellä asia usko Jeesuksen armoon hallinnnassa.
Siis minua pitää elämässä ainoastaan usko Jeesukseen.
Ihmettelenkin suuresti täällä foorumilla kiistoja, jopa tuomioita jaellaan uskovillekin ja uskovien toimesta.
Ihmeellistä kun elämän ehtoopuolella kokoikänsä uskossa olleet, jaksavat riidellä ja riuhtovat omivat Jumalaa vain itselleen, heikoimpia koittavat työntää Jeesuksesta pois, jopa helvettiin tuomita.
Tätä se hellareitten taholta on ja on ollut aina. Oma pparannus on tekemättä. ja siksi muita painostaa!
Tällainen on totisinta totta! Eikä siinä kaikki, vaan hellarit syyttävät ja keksivät kaikenlaisia syntejä sinulle, siis sellaisa joita et ole ikinä tehnyt. Niistä olisi sitten tehtävä parannus ja tunnustettava. Mitenkäs tunnustat kun et ole edestehnyt niitä?! Minäkin koin tuollaista painostusta hellareitten taholta! Onneksi kuitenkin olen psyykeltäni vahva ja itsetuntoni on korkealla, että pääsin eroon noita syytöksistä ja koko hellariporukasta. Jeesuksesta en ole luopunut! Vaikka hellarien taholta olenkin luopio heidän mielestään!
siitä maallisesta lahkosta, se on samanlainen järjestö kuin marttakerho. Ei niihin kuuluminen pelasta ketään, Jeesus pelastaa, ei ilkeät ihmiset.