Karjalan palautus

Kauanko kestää kun kun tieto Karjalan kohtalosta tulee tiedoksi kaikille
a) Suomessa
b) Venäjällä
9351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sotasyyllisyyden vapaaehtoinen ylläpito on yksi uusssuomettuneisuuden oire.

Toinen oire on yhä jatkuva avuttomuus tarttua pakkoluovutettujen alueiden palauttamiseen ja väärin perustein maksatettujen raskaiden sotakorvausten korvausvaatimuksiin/hyvittämiseen.

Kolmas oire on lähialueyhteistyön ja muiden vastaavien muotojen nimissä tapahtuva jatkuva, vain Venäjän hyödyksi tapahtuva työ ja rahoitus.

Neljäs oire on Suomen valtionjohdon taholta puuttuva aktiviteetti ajaa Stalinin aiheuttamien agressioiden ja valtavien tuhojen tilitystarvetta Venäjän johdolta saman periaatteen mukaan, jonka Euroopan Neuvosto on jo tuominnut.

Viides oire on piittaamattomuus venäläisten lisääntyvän tontti-ja kiinteistöomaisuuden lisääntymisestä koko itä-Suomen alueella.

Kuudes oire on alistuva, Venäjän hyväksi toimiva rekkaliikenteen hoito rajoilla.

Seitsemäs, eli mielestäni törkein suomettuneisuuden oire on, että koko poliittinen eliittimme lähes yksituumaisesti pitää kouristuksenomaisesti suojapintaa yllä puuttumatta julkisuudessa Karjala-keskusteluun. Se, jos mikä on raukkamaista, koska kansa keskustelee suojapinnan alla ja on keskustellut vuosikymmenet sodista asti. Kun kansan kannatus aluepalautukselle osoittaa yhä lisääntyvää kannatusta ja vaatimusta, että Suomen valtiojohdon pitää ottaa aluepalautus Venäjän johdon kanssa puheeksi, on kärkipoliitikoiden ylläpitämä piittaamattomuus kansasta törkeää.

Ei tarvitse ihmetellä, että Suomen ulkopuolella suomettuneisuus on nähty monin verroin selvemmin kuin kotimaassa. Monet eivät vieläkään näe ja mitätöivät koko ilmiön.

Nyt on oleellisen kysymyksen vuoro:

Mikä on seuraava askeleemme, jotta poliitikkomme ryhdistäytyvät?

Äänestä
  • Miksette karjalaissikiösankarit ole kartanoitanne hakemassa? Miksi pitää itkijämiesten armeja käsiään nyrkissä taskuissaan?

    Äänestä

  • Aivan kaikki oli Karjalassa kirjoitti:

    Miksette karjalaissikiösankarit ole kartanoitanne hakemassa? Miksi pitää itkijämiesten armeja käsiään nyrkissä taskuissaan?

    Et siis ymmärtänyt mitään äskeisestä kirjoituksesta.

    Äänestä

  • muuta kommenttia? kirjoitti:

    Et siis ymmärtänyt mitään äskeisestä kirjoituksesta.

    Miksi yllytät vähämielisiä ja valtioita vastakkain? Mene yksin tai karjalaissikiöitten kanssa noutamaan kartanosi!

    Äänestä

  • Aivan kaikki oli Karjalassa kirjoitti:

    Miksi yllytät vähämielisiä ja valtioita vastakkain? Mene yksin tai karjalaissikiöitten kanssa noutamaan kartanosi!

    Olet siis sitä mieltä, että sananvapautta rajoittamalla pitää olla Venäjälle mieliksi?

    Olet suomettumisen MALLIESIMERKKI. :D

    Äänestä

  • vihdoinkin.. kirjoitti:

    Olet siis sitä mieltä, että sananvapautta rajoittamalla pitää olla Venäjälle mieliksi?

    Olet suomettumisen MALLIESIMERKKI. :D

    Rikoksiin yllyttäminen ei ole kivaa

    Äänestä

  • Ne pirut vain kirjoitti:

    Rikoksiin yllyttäminen ei ole kivaa

    Rikoksiin yllyttäminen on vain sinun aivopestyssä päässäsi.

    Äänestä

  • Vallitsevien realiteetttien ymmärtämättömyys.

    Äänestä

  • kaikista pahin kirjoitti:

    Vallitsevien realiteetttien ymmärtämättömyys.

    "Mitähän nyt Venäjää sanoo"-asenne on on juuri realiteettien pensaaseen tunkemista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pauliin kirjoitti:

Kauanko kestää kun kun tieto Karjalan kohtalosta tulee tiedoksi kaikille
a) Suomessa
b) Venäjällä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu