adventismi aiheuttaa

Nyt kun olen eronnut adventtikirkosta ja olen kierrellyt paljon muissa kirkoissa, on yllättävää huomata kuinka uskovat pelästyvät poikkeuksetta kun kuulevat minun olevan entinen adventisti.

Ilme kaikkien kasvoilla on sama, pelokas. Monet sanovat kuinka kauhea oppi adventtikirkolla on. Siihen en voi muuta ku todeta, et juuri niin on.

Monet sit sanovat et ei ne enää ole ihan samanlaisia kuin ennen olivat. No ei mut sama oppi on kaiken takana, sitä yritetään pehmitellä tai peitellä, vaikkakaan liian moni adventisti ei edes tiedä mitä adventtioppi pitää sisällä.

Adventismi on todella vaarallinen, menee niin lähellä totuutta, että ekana vaikea huomata. Täytyy myöntää, ettei kaukana ole Jumalanvaltakunnasta.

Adventtioppi ei opeta, että Kristus sovitti syntimme Golgatalla 2000v sitten ja siksi koko Akirkon touhu on roskaa.

(Kun sitten uskovat todella tajuavat, etten enää ole adventtikirkon kanssa missään tekemisissä, avautuvat he ja kertovat mitä ihmeellisempiä juttuja. Enhän mitä niin outoina juttuina pidä, minulle on ollut jo kauan "jokapäiväistä hölinää".
Uutuus, että kahvinpuruunkaan ei saisi koskea...)

Kaikesta muusta kun ytimestä tehdään adventismissa ykkösaihe. Joopa joo ja tralla laa, onneksi on taakse jäänyttä historiaa. Välillä käyn täällä katsomassa keskusteluita. Toisinaan olen vihainen taustalleni. Aika pahat traumat on jättänyt. Onneksi Kristuksessa olen saanut levon ja Hän on pelastukseni ja turvani. Aika armoton sitä on itselleen, ei tarvitsisi. Ottaa vaan niin päähän, missä harhaopissa sitä on joskus ollut.
19286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

pestä, saastuttaa luontoa.

Työkoneet ja autot saa vuotaa öljyjä miten paljon hyvänsä ei haittaa.

Suomen lakia kierretään miten paljon huvittaa.
Ja sitten sanotaan olevan jonkunsortin uskovaisia, heh heh heh.

Äänestä
  • Kun lopettaisivat sapatillaan kerskaamisen, uskovien demonisoimisen sunnuntai pedonmerkkiopillaan ja Ellenin jumaloimisen oikeana profeettana.

    Äänestä

  • kulttien äiti kirjoitti:

    Kun lopettaisivat sapatillaan kerskaamisen, uskovien demonisoimisen sunnuntai pedonmerkkiopillaan ja Ellenin jumaloimisen oikeana profeettana.

    Ei kukaan kerskaile sapatilla, vaan sapatti on oikeus, lahja. Sunnuntaihan ei ole se säädetty lepopäivä, mutta jos Kristus sovitti synnit ja lopetti lakien noudattamisen tarpeellisuuden, niin siinä tapauksessa sapatti puhtaasti jääkin vain lahjaksi, jota on ilo viettää (ei siis velvollisuus).

    Äänestä

  • kulttien äiti kirjoitti:

    Kun lopettaisivat sapatillaan kerskaamisen, uskovien demonisoimisen sunnuntai pedonmerkkiopillaan ja Ellenin jumaloimisen oikeana profeettana.

    on Kaikkien kulttien äiti. Näet ei tässä meidän Raamatusta löydy sunnuntaita lainkaan Pyhitys-päivänä. Ja historiankin mukaan se ilmaantuu melko myöhään kristillisyyteen. Ei edes Jeesus, eikä Paavalikaan tietäneet sunnuntain pyhyydestä yhtään mitään. Se on Pakana uskonnon tapa, Joka kuului Demooni Jumalille. Kyllä sunnuntai on varmasti kaikista kulteista mahtavin kultti!

    Äänestä

Miksi erosin adventtikirkosta?

1. Aikani asioita tutkittuani tulin varmuuteen siitä, että adventtikirkosta minulle annettu tuoteseloste oli puutteellinen ja osin valheellinen.

2. Totesin, että minun lihaksillani adventtikirkkoa ei muuteta, kun ei siihen Jumalakaan ole joko pystynyt, tai halunnut sen epäkohtiin ja hairahduksiin kajota.

3. Katsoin, että ajankohta lasteni kannalta oli sopiva. He eivät olleet ehtineet saada peruuttamatonta määrää aivopesua.

4. Tosin vielä parempi olisi ollut, että olisin eronnut adventtikirkosta jo ennen ensimmäisen lapsen syntymääkään.

5. Tiesin kyllä, että adventtikirkosta eroaminen terveyttä rassaavana stressitekijänä on melkein yhtä suuri kuin leskeksi tai pitkäaikaistyöttömäksi jääminen, mutta katsoin, että olin sen ikäinen, että kestäisin tuon stressin tuolloin paremmin kuin vaikkapa 15- 20 vuotta myöhemmin.

6. Päivääkään en ole katunut. Harmittaa kyllä, että altistin lapseni adventismille, mutta olihan minutkin aikoinaan aivopesty. Kaipa Luoja ottaa sen huomioon lieventävänä asianhaarana. Pyysihän Jeesuskin anteeksiantoa niille, jotka eivät tienneet, mitä olivat tekemässä.

Tätä lieventävää asianhaaraa ei voida esittää kirkon korkeimman johdon kohdalla:
Se kyllä tiesi, mitä oli tehnyt ja mitä oli tekemässä. Ja se tietää sen vieläkin.

Jos asia olisi minun päätettävissäni, ratkaisuni pääjohdon suhteen olisi: myllynkivi kaulaan joka iikalle ja heitto meren syvyyteen. Sen reseptinhän itse Jeesus aikoinaan esitti.

Äänestä
  • seurasit adventisteja (ihmisiä) etkä Kristusta!

    Adventistien tulee seurata Kristusta, minne ikinä hän menee!
    Sinä seurasit silmilläsi ja korvillasi ja teoillasi adventisteja, etkä Kristusta, vaikka adventti kirkko niin opettaa!

    Sinun mokasi oli siinä! Nyt kun et enää seuraa adventisteja, alat nyt seurata vapaaseurakuntalaisia, helluntalaisia,...ja päädyt vain ojasta allikkoon!

    Kuka sinun käski olla kuuliainen adventisteille?
    Sinä hölmö itse ajattelit niin!!

    Ja sitapaitsi, kahvista, alkoholista, sianlihasta jne, pidättäytyminen on edelleen sinun terveydellesi hyväksi, ..." Minä toivon että sinä pysyt terveenä, niinkuin sinun sielusi....

    Oletkohan jotenkin sokeutunut!?

    Kristusta seuraten, et voi myöskään elää synnissä helluntalistenkaan keskuudessa, joudut pois sieltäkin!
    Jos joku adventisti aikoo pelastua epäjumalien, aviorikosten, ja lapsiin sekaantumisien ja aborttien kautta, hän tavoittelee mahdotonta!!

    Joka Minua rakastaa, se pitää minun käskyni"...ja ne eivät ole raskaat!

    Mikä asia sinulle tuli raskaaksi adventtikirkossa?? Ihmisopitko? Kielsivätkö he sinua Kristusta seuraamasta?

    Kerrohan todellinen syy miksi loukkaannuit siellä adventtikirkossa!

    Etkö tiedä? " Saatana käy YMPÄRI, kuin kiljuva jalopeura, etsien kenet hän saisi niellä"??

    Luuletko ettei hän osaa sinne minne menit?

    En minäkään adventtikirkossa käy, mutta en minä silti totuutta vastaan taistele,...en vain käy siksi, kun eräskin adventisti vietteli vaimoni, ja pöyhkeilee hänen kanssaan nyt adventtikirkossa!

    Eihän adventti sanoman kuulijoita pelasteta, vaan sen noudattajat!

    " Pysykää laissa ja todistuksessa, elleivät he näin sano, ei heillä aamunkoittoa ole"

    Adventistit kyllä snovat noin, mutta eivät tee sen mukaan!!

    Siksi minäkään en jaksa kuunnella heidän sanojaan, kun heidän tekonsa minua inhottavat!!

    Sanat ovat kuitenkin totta! Mutta teot valhetta!!
    terv, benedi

    Äänestä

Tärkein adventismin oppi ja ylin kaikista on juuri tuo, että Jeesus sovitti n. 2000 vuotta sitten koko kaikkien aikojen ihmiskunnan synnit täysimääräisesti.

On hyvin surullista, mikäli tällainen pääasia on jäänyt tämän osion aloittajalta huomaamatta.

Samoin kaikki muut oppikohtamme ovat parhaiten ja syvällisimmin ymmärrettävissä juuri tuota ristin sovituksen perustaustaa vasten. Muuten ne olisivat puutteellisia ja kolkkoja.

Todellisessa adventismissa Kristukseen uskovalla ei ole mitään pelättävää - päinvastoin valtavaa pelastuksesta nousevaa ikuisen elämän autuaallista toivoa ja Kristuksen syvällistä tuntemusta.

Kaikenlainen kirkkomme mustamaalaaminen valitettavasti nousee joko suuresta epätiedosta tai sitten Kristuksen vastavoimien innoituksesta.
Missään tapauksessa tämän osion aloittajan teksti ei perustu totuudenmukaisuuteen.

Jälleen minun on todettava, että olen suunnattoman kiitollinen Jumalalle ja Herralle Kristukselle, että hän johdatti minut juuri tähän Adventtikirkkoon, joka pyrkii kaikessa noudattamaan Raamatun Pyhää Sanaa ja hylkää kaiken sen kanssa ristiriidassa olevat opit eli harhaopit.
Vain Saatana ja hänen tahtonsa kannattajat voivat löytää virhettä oppirakenteistamme.

Äänestä
  • Lopettaisivat aluksi sapatillaan kerskaamisen, uskovien demonisoimisen sunnuntai pedonmerkkiopillaan ja Ellenin jumaloimisen oikeana profeettana.

    Äänestä

  • oppikudelmia kirjoitti:

    Lopettaisivat aluksi sapatillaan kerskaamisen, uskovien demonisoimisen sunnuntai pedonmerkkiopillaan ja Ellenin jumaloimisen oikeana profeettana.

    tätä evankeliumia julistetaan maailman loppuun asti, koska se on pedon merkki. Sapatti on vastaavasti Jumalan merkki.

    Äänestä

  • oppikudelmia kirjoitti:

    Lopettaisivat aluksi sapatillaan kerskaamisen, uskovien demonisoimisen sunnuntai pedonmerkkiopillaan ja Ellenin jumaloimisen oikeana profeettana.

    Jos joku meikäläinen on kerkaillut sapatilla, niin liekö edes meikäläinen.
    Me kyllä tarpeen vaatiessa todistamme tässäkin kohden totuuden puolesta, mutta ei siinä ole mitään keskaamista, sillä ihmisinä olemme itsessämme täysin puutteellisia Pyhän Jumalan edessä.

    Pyhä Henki toimii yhteisesti kaikkien ihmisten hyväksi Jumalan Sanan puitteissa.

    Me emme myöskään demonisoi ketään, jos toimimme kirkkomme oppien ja ohjeiden mukaan vaan ainoastaan osoitamme eri totuuksia Raamatun Sanaan perustuen ja sen jakeita esittäen.

    Ellen White oli Jumalan sanansaattaja, jolla oli laaja profeetallinen armolahja, jolla Jumala on halunnut siunata kaikkia lopun ajan Kristukseen uskovia uskonsuuntiin katsomatta.
    Emme tietenkään jumaloi häntä vaan pidämme häntäkin aikansa ihmisenä omine puutteineen ja rajoituksineen, mutta Kristuksessa täydellisenä, kuten kaikki Jeesukseen uskovat ovat.

    Äänestä

  • pedon merkki kirjoitti:

    tätä evankeliumia julistetaan maailman loppuun asti, koska se on pedon merkki. Sapatti on vastaavasti Jumalan merkki.

    Ei sunnuntai ole vielä mikään pedon merkki.
    Mutta silloin kun ajan lopulla sunnuntain pyhitykseen aletaan pakottaa ensin boikotin uhalla ja lopulta kuolemantuomion uhalla, niin silloin astutaan tietyn rajan yli, jonka jälkeen Jumalan edessä on sunnuntaista tehty pedon merkki.

    Näistä tähän liittyvistä profetioista voidaan lukea Ilmestyskirjan 13. luvun loppupuolelta ja Ilm. 14:12 ilmoittaa siinä ajassa Jumalan omien tunnusmerkit.

    Liekö tuo nimim. "pedon merkki" adventisti???

    Äänestä

  • Seraja-m55 kirjoitti:

    Rangaistukset vaihtelevat teon vakavuuden suhteen, näin on tässäkin asiassa.

    Virkasuhteinen työaikalaki vaatii sinua pitämään lepopäivänä sunnuntain, tai menetät virkasi. Sama laki tulee jyrkkenemään kuoleman rangaistukseen asti ja sinä sanot lakia ei ole, noinko sokea olet.

    Pedon merkki sitoutuu lakiin, et voi sanoa, ei vielä, ei vielä.
    Suomessakin pedon merkki vahvistettiin v.1973 jolloin sunnuntaista tuli viikon seitsemäs päivä ja työ elämässä se on rangaistuksen alainen. Miksi vesittää aihetta, joka on ollut valmiina alusta asti eri muotoineen ja rangaistuksineen.

    Jumalan merkkinä sapatti on ollut voimassa Paratiisista lähtien, ja kapina sitä vastaan on ollut näkyvissä koko ajan, etkä ole voinut avata kauppasi ovea sunnuntaisin vuosisatoihin, ja sanot ettei pedon merkki ole vielä voimassa. Kyllä se on voimassa, ja niin on Jumalan merkkikin rikotpa sitä vastaan ennemmin tai myöhemmin on se voimassa kaikkina aikoina ja jos rangaistus tulee elokuun viimeisenä päivänä koskee se eri tavalla kaikkia sapatin rikkojia lopulliseen kuoleman tuomioon asti.

    Äänestä

  • old_profile_46402 kirjoitti:

    Kirkkomme opetuksen mukaan todellakin pedon merkki astuu voimaan vasta sitten kun koko maailman laajuisesti asetetaan sunnuntain pyhittäminen ainoana lepopäivänä voimaan kuoleman uhalla, ei ennen. Tähän uskon.

    Äänestä

  • Seraja-m55 kirjoitti:

    Kirkkomme opetuksen mukaan todellakin pedon merkki astuu voimaan vasta sitten kun koko maailman laajuisesti asetetaan sunnuntain pyhittäminen ainoana lepopäivänä voimaan kuoleman uhalla, ei ennen. Tähän uskon.

    on eri asia, kuin sunnuntai laki asetuksina eri aikakausina, jossa rangaistukset vaihtelevat lopulliseen rangaistukseen asti tulevina päivinä.

    Jo tänä päivänä sunnuntai laki vaatii työaikalaissa virkasuhteisena pitämään lepopäivänään sunnuntaita sapatin sijasta eroittamisen uhalla.

    Pedon merkkinä sunnuntai on ollut voimassa v.321 lähtien ja jatkuu lopulliseen muotoonsa päivien lopulla.
    Usko sinä vaan kirkon opetuksiin, naispappeineen ja Jeesuksen tulemisen jouduttamisineen, joka minun mielestäni ei ole maukosen tehtävä, vaan se tehtävä on Jumalan, joka voi lyhentää näitä päiviä, sillä muuten ei mikään liha pelastuisi.

    Äänestä

kun Jeesus sapuu.
Se on todellinen kauhunpaikka.
Kuuluu huuto; kaatukoon vuoret päällemme!!!

Äänestä

taivasten valtakuntaa ilmoittaa Jumalan sana.

Monissa kirkoissa opetetaan ikuisen piinan oppia ja sielun kuolemattomuus oppia, näitä harhojako sinä olet alkanut uskomaan.

Heidän kasvoillaan on pelokas ilme, eikä ihme kun huomaavat mihin harhoihin ovat uskoneet. Monet heistä kumoavat Jumalan käskyt ja opettavat vielä vääristellysti Joh.5:18 perusteella tekevät Jeesuksesta sapatin kumoajan vaikka sanat ovat juutalaisista lähtöisin. Ei ihme kun kuulevat totuuden kyllä siinä kasvot vääristyvät valheopettajilta.

Äänestä

sinä olet marjaan lähtenyt. Kun lähtee sutta pakoon tulee karhu vastaan.

Äänestä

Daniel on yksi tärkeimmistä profeetoista ..

Dan. 12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun. [2. Makk. 7:9; Matt. 25:46]

Äänestä

on: Tämän Raamattu tarinanhan mukaan tulee aika jolloin lampaat eroitetaan vuohista. Aikahan sen tulee näyttämään Kumpaan laumaan Itse Herra Kunkin heittää.

Epäilen tässäkin asiassa olevan paljon pettymyksiä. Näet ihmisten eroittelu on toisenkaltaista mitä on Itsensä Jumalan eroittelu. Näet Jumala näkee meidän jokaisen sisälle, Me ihmiset näemme vain pinta puolen.

Henkilökohtaisesti minä ihmettelen suuresti, kuinka syntinen ihminen tuollaisella luonteella kuten olen tältä palstata lukenut voisi koskaan päästä Itsensä Jumalan kaiken näkevien silmien alta pakoon. Miksi sitten Raamattu kehoittaa meitä näinn: Olkaatte Pyhät, niinkuin teidän taivaallinen isänne pyhä on.

Minä ainakin huomaan tässä lauseessa olevan kehoituksen luonteen pyhittymisestä. Toinen paikka taas sanoo, että sinne perille ei ole pääsevä mitään epäpyhää ja saastaista,Joten suurilla suun sanoilla ei tunnu olevan paljoakaan arvoa itsensä Pyhän Jumalan edessä. Tämä Sama mitä Hezekiel kirjoittaa ettei isä voi pelastaa poikaansa eikä poika isäänsä. Tämä sama perus-ajatus seuraa uudessa Testamentissakin. Meistä joka ainoa on vastuussa itsestään. Sen tähden meillä pitäisi olla hyvä omatunto sekä Jumalan että ihmisten edessä.

Sana sanoo: että meidän kaikkien pitää saapua Kristuksen Tuomioistuimen eteen vastaamaan mitä me olemme lihassa ollessamme tehneet. Ramatussa ei löydy mistään oikotietä pelastukseen, Esimerkiksi jos minä olisin lampaiden puolella se olis minulle Järkytys, koska minä en sellaista osaa voisi mitenkään ansaita, Tässä täytyisi olla kyseessä armahdus ta väärin käsitys, koska Jumala voi hävittää minun muistonikin täydellisesti, Siis mitä minä luonteeltani alamittainen tekisin Jumalan pyhyyden asunnoissa? Tämäkin on arvoitus minun ja monen toisenkin kohdalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kauhua kirjoitti:

Nyt kun olen eronnut adventtikirkosta ja olen kierrellyt paljon muissa kirkoissa, on yllättävää huomata kuinka uskovat pelästyvät poikkeuksetta kun kuulevat minun olevan entinen adventisti.

Ilme kaikkien kasvoilla on sama, pelokas. Monet sanovat kuinka kauhea oppi adventtikirkolla on. Siihen en voi muuta ku todeta, et juuri niin on.

Monet sit sanovat et ei ne enää ole ihan samanlaisia kuin ennen olivat. No ei mut sama oppi on kaiken takana, sitä yritetään pehmitellä tai peitellä, vaikkakaan liian moni adventisti ei edes tiedä mitä adventtioppi pitää sisällä.

Adventismi on todella vaarallinen, menee niin lähellä totuutta, että ekana vaikea huomata. Täytyy myöntää, ettei kaukana ole Jumalanvaltakunnasta.

Adventtioppi ei opeta, että Kristus sovitti syntimme Golgatalla 2000v sitten ja siksi koko Akirkon touhu on roskaa.

(Kun sitten uskovat todella tajuavat, etten enää ole adventtikirkon kanssa missään tekemisissä, avautuvat he ja kertovat mitä ihmeellisempiä juttuja. Enhän mitä niin outoina juttuina pidä, minulle on ollut jo kauan "jokapäiväistä hölinää".
Uutuus, että kahvinpuruunkaan ei saisi koskea...)

Kaikesta muusta kun ytimestä tehdään adventismissa ykkösaihe. Joopa joo ja tralla laa, onneksi on taakse jäänyttä historiaa. Välillä käyn täällä katsomassa keskusteluita. Toisinaan olen vihainen taustalleni. Aika pahat traumat on jättänyt. Onneksi Kristuksessa olen saanut levon ja Hän on pelastukseni ja turvani. Aika armoton sitä on itselleen, ei tarvitsisi. Ottaa vaan niin päähän, missä harhaopissa sitä on joskus ollut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu