Kummiksi toinen aviopuolisoista

Onko mielestänne mahdoton ajatus pyytää vain toinen aviopuolisoista kummiksi? mieheni haluaisi veljensä lapsemme kummiksi, mutta hänen vaimoaan emme voi kumpikaan sietää,emmekä tule hänen kanssaan toimeen. Tilanne tuntuu vaikealta...
91416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sanokaa vaikka, että ootte ymmärtänyt veljen vaimon eronneen kirkosta kun on niin läpitte perkeleellinen.

Äänestä

ette voi pyytää...kyllä siinä herne menee takaraivoon rouvalta.

Äänestä

sitä mieltä, ettei kannata pyytää vain toista, kun ovat kerran naimisissakin. Miksette voi pyytää molempia, eihän se ole lapselta pois? Enemmän vahinkoa teette, jos jätätte pyytämättä. Voittehan mielessänne ajatella vain veljen olevan se oikea kummi.

Tietysti saatte itse päättää, kuinka toimitte. Tottakai VOITTE pyytää vain veljeä, mutta seuraukset voivat olla aika ikävät. Kyllä minäkin loukkaantuisin, jos vain miestäni pyydettäisiin kummiksi, etenkin kun minä olen se, joka lahjat ym. muistamiset meidän perheessä huolehtii. Näin myös suurimmassa osassa muita perheitä.

Äänestä
  • Mielestäni ei kannattaisi ottaa kumpaaaan yhdessä tai erikseen kummiksi. Mieheni sisko otti minut ilmeisesti vastentahtoisesti kummiksi. Olen ostanut kummilhjan ja vuosittain syntymäpäivälahjan ja joululahjan meidän molempien nimissä. Kiitos tulee vain silloin kun paketti ja kortti on kirjoitettu mieheni käsialalla. Kettuiluun löytyy niin monia keinoja ...

    Äänestä

Ehkä on parempi olla pyytämättä kumpaakaan, jos haluaa sukuriidoilta välttyä. Vaimoa tuskin voimme edes harkita kummiksi, kun hänen kanssaan ei pysty edes puheväleihin. Sinänsä todella ikävää, varsinkin kun kummiehdokkaat ovat vähissä..

Äänestä
  • parempi jättää väliin molemmat niin ei kenenkään mieli pahastu. Tosin jos te ette miehenne kanssa pidä kyseisestä naisesta, voihan hän silti tykätä kovastikin kummin hommasta.

    Äänestä

Hyvin voitte pyytää vaan veljeä! Meille on tulossa miehen kanssa tässä kuussa vauva, ja aijomme tehdä samoin. Eli pyydämme miehen veljeä, ei hänen vaimoaan! En inhoa häntä, mutta en edes tunne, niin miksi pyytäisin?? Varmaan jossain vaiheessa saatan tutustua paremmin mutta en aijo pyytää naista kummiksi vaan kohteliaisuuden vuoksi!

Äänestä

Tarvitsette kuitenkin kaksi kummia. Voittehan te perustella valintaanne, että haluatte, että lapsella on kaksi kummia paperilla (eikä kolmatta kummia). Voitte myös sanoa, että haluatte paperille sellaiset kummit, jotka ovat verisukulaisia.

Meidän lapsellamme on kaksi tätiä kumminaan. Toinen kummitädeistä on naimisissa, mutta hänen aviomies ei ole papereissa kummi (käytännössä kummilahjat ym. tulee myös häneltä). Emme halunneet kolmea tai neljää kummia, vaan kaksi kummia eri taloudesta.

Olen itse kolmelle lapselle kummi, mutta (avo)puolisoni ei. Käytännössä olemme kummatkin lasten kummeja, sillä emme osta kahta lahjaa synttäreillä ym. Kun lapsi on isompi hän saa itse määritellä pitääkö hän miestäni kumminaan vai ei. Mitään juridisia oikeuksia ei virallisilla kummeilla ole, joten se on paperilta katsoen ihan sama kenen nimiä siinä lukee.

Eikä avioliitto ole sen isompi merkki, että he ovat nyt yksi yksilö. Eroja sattuu vaikka pariskunnat ovat olleet avioliitossa.

Äänestä

kannattaa muistaa, että kummi on lasta varten.
Jos välit ovat vaimoon kovin huonot tulee se pakosta esiin kun myöhemmin lapsi tapaa kumminsa.
Ei ole oikein vetää lasta aikuisten riitoihin tai vain ikävään ilmapiiriin. lapsi ansaitsee kummin jonka kanssa hyvä olla.
Tod. näköisesti veljen vaimo ei edes halua kummiksi jos välinne huonot.
Kuitenkin jos kummi asialla aletaan käymään jotakin riitaa ( haluatte osoittaa vaimolle ettette siedä häntä) vaikuttaa se lapseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voiko pyytää kirjoitti:

Onko mielestänne mahdoton ajatus pyytää vain toinen aviopuolisoista kummiksi? mieheni haluaisi veljensä lapsemme kummiksi, mutta hänen vaimoaan emme voi kumpikaan sietää,emmekä tule hänen kanssaan toimeen. Tilanne tuntuu vaikealta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu