Suomen turvaa

Jalkaväenkenraali Adolf Ehnrooth on otettu EU- ja NATO-fanaatikkojen lipunkantajaksi. Kaikissa käänteissä hän suosittaa auliisti turvaamista vieraisiin voimiin idän uhkaa vastaan. Hänen sotilasansioitaan en tietenkään tahdo asettaa kyseenalaisiksi, mutta hänen perustelunsa Suomen turvasta eivät ole oikeita.

EU ja NATO edustavat niitä voimia, jotka ensin luovuttivat Suomen (Saksa elokuussa 1939) Neuvostoliiton etupiiriin, ja sitten jatkossa (länsivaltoina) varustivat (USA) Neuvostoliittoa valtavilla materiaalitoimituksilla Murmanskin kautta siten syyllistyen suomalaisenkin veren vuodatukseen, katkaisivat diplomaattiset suhteensa (Englanti ja USA) Suomeen Englannin jopa julistaessa sodan Suomelle itsenäisyyspäivänä 6.12.1941! Suomi ei siis puolustautunut vain itää vastaan, vaan myös länttä, "Eurooppaa" vastaan. Saksa oli vallannut Tanskan ja Norjan ilman vastarintaa 1940, ja uhkasi myös Suomen itsenäisyyttä.

Kun Saksa avusti Suomea 1944, se teki sen suojatakseen "pohjoista ulottuvuuttaan". Epäitsekästä apua Suomelle ei ole tullut kuin nimeksi. Eikä tulisi vastedeskään. Taistelutantereeksi Suomi kelpuutettaisiin.

EU:n ja sen liitännäisen NATO:n jäsenyydestä Suomi ei koskaan saisi mitään etua. Itse asiassa Suomi ei ole edes laillisesti EU:n jäsen, sillä kikkailu perustuslaeilla oli valtiosäännön vastaista ja Maastrichtin sopimuskaan ei sitä hyväksy. Vuoden 2000 presidenttiehdokkaista vain yksi on ymmärtänyt sen, kun taas eräs toinen on katsonut perustuslaeilla kikkailun sallituksi, kunhan poliittinen voima siihen riittää.

http://www.vapaansuomenliitto.fi/
079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


puolueettomuus kirjoitti:

Jalkaväenkenraali Adolf Ehnrooth on otettu EU- ja NATO-fanaatikkojen lipunkantajaksi. Kaikissa käänteissä hän suosittaa auliisti turvaamista vieraisiin voimiin idän uhkaa vastaan. Hänen sotilasansioitaan en tietenkään tahdo asettaa kyseenalaisiksi, mutta hänen perustelunsa Suomen turvasta eivät ole oikeita.

EU ja NATO edustavat niitä voimia, jotka ensin luovuttivat Suomen (Saksa elokuussa 1939) Neuvostoliiton etupiiriin, ja sitten jatkossa (länsivaltoina) varustivat (USA) Neuvostoliittoa valtavilla materiaalitoimituksilla Murmanskin kautta siten syyllistyen suomalaisenkin veren vuodatukseen, katkaisivat diplomaattiset suhteensa (Englanti ja USA) Suomeen Englannin jopa julistaessa sodan Suomelle itsenäisyyspäivänä 6.12.1941! Suomi ei siis puolustautunut vain itää vastaan, vaan myös länttä, "Eurooppaa" vastaan. Saksa oli vallannut Tanskan ja Norjan ilman vastarintaa 1940, ja uhkasi myös Suomen itsenäisyyttä.

Kun Saksa avusti Suomea 1944, se teki sen suojatakseen "pohjoista ulottuvuuttaan". Epäitsekästä apua Suomelle ei ole tullut kuin nimeksi. Eikä tulisi vastedeskään. Taistelutantereeksi Suomi kelpuutettaisiin.

EU:n ja sen liitännäisen NATO:n jäsenyydestä Suomi ei koskaan saisi mitään etua. Itse asiassa Suomi ei ole edes laillisesti EU:n jäsen, sillä kikkailu perustuslaeilla oli valtiosäännön vastaista ja Maastrichtin sopimuskaan ei sitä hyväksy. Vuoden 2000 presidenttiehdokkaista vain yksi on ymmärtänyt sen, kun taas eräs toinen on katsonut perustuslaeilla kikkailun sallituksi, kunhan poliittinen voima siihen riittää.

http://www.vapaansuomenliitto.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu