Uskooko kukaan, että Suomi voisi saada EU:n ulkoministerin

paikan, kun Suomen ylin ulkopoliittinen johto ei ole euroopplaisella tasolla.
6157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suomessa näistä nykyisistä päättäjistä semmoseen tehtävään.Tämmöinen jo ajatuksena on huuhaata.Jos ei Ahtisaari halua.Ei lapsista ole laulajaksi.

Äänestä
  • entisestään tuon Häkäpöntön takia.

    Äänestä

  • Eipä ollut Kekkosenkaan lapsista. Itäisen sanan saattelijoiksi kylläkin.

    Äänestä

Mitä kepun poliitikkoihin tulee, niin euraasialaisella tasolla.

Äänestä

Muutenkin järkevämpää olisi valita ns suurista maista, niin olisi jotakin merkitystä ko viralla, ei pelkästään sisäpoliittista malliin kepu.

Äänestä

Isot maat eivät anna ulkoministerin hommaa toinen toisilleen, vaan koettavat löytää siihen jonkin pienen ja neutraalina hyväksytyn maan.

Näitä pikkuvaltioita on Euroopassa toki paljon, mutta harvalla on sellainen "puolueettomuustausta" kuin Suomella.

Kyllä EU:n ulkoministerin salkun saamisella Suomelle voi hyvin perustellusti spekuloida.

Mitä Suomen ulkopoliittiseen johtoon tulee, niin Halosesta pääsemme parin vuoden kuluessa ja Vanhanenkin vaihtuu Kataiseen ennen sitä. EU:n ministerinimitykset riippuvat perustuslain ratifioinnista, joten ei meillä syytä huoleen ole.

Kokoomuksen ulkopoliittinen värisuora tekee aikanaan oikeat ja viisaat esitykset ja ajaa parhaan mahdollisen ehdokkaan koko kansan tuella läpi täysin ylitse kaikkien puolue- ja kateusrajojen.

Vastakkainasettelun aika on ohi. Kokoomus voi kannattaa Olli Rehniä aivan yhtä hyvin kuin Alexander Stubbiakin. Rehn olisi siihen hommaan erittäin hyvä maltillisena ja sovittelevana henkilönä, niin kuin Katainenkin kokoomuksen kantana toteaa.

Mutta, jos EU päättää, että virkan nimitetään joku jäsenmaiden senhetkisistä ulkoministereistä, niin ei kai Paavo Väyrynen kenenkään mielestä voi Suomen ehdokas olla, vaan silloin se olisi luonnollisesti Stubb.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Realistiajattelija kirjoitti:

paikan, kun Suomen ylin ulkopoliittinen johto ei ole euroopplaisella tasolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu