Tätä saittia lukiessa ei voi kuin ihmetellen kysyä, että nauttivatko nuo teidän päättäjät suurtakin luottamusta kaikkien esilletulleiden kömmähdysten jälkeenkin?
Samatko henkilöt siellä viime vaalien jälkeenkin huseeraa, vai tuliko mitään muutoksia?
Samatko henkilöt siellä viime vaalien jälkeenkin huseeraa, vai tuliko mitään muutoksia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
enemmän kunnan perustehtävien eli palveluista huolehtimisen alueella, saisivat varmasti enemmänkin arvostusta. Saavat nytkin siltä osin kohtuullisen arvosanan ainakin minulta.
Mutta sitten on nämä suurellisuuteen, vaarallisuuteen ja epärealistisuuteen perustuvat imagoinnovaatiot eli muitten matkimiset. Jotenkin aina kohtalo (kaitselmus?) on pannut kapuloita rattaisiin ja keksintöjen tekijöille on elämä ruvennut näyttämään heidän pienuutensa.
500 000euron sotanäytelmäsuunnitelma kutistui, luojankiitos, eilen esitetyksi onnistuneeksi laulunäytelmäksi. On kyllä hupaista muistella, miten Sotanäytelmää takki auki ja kädet pystyssä lakialla ja lehdissä puffattiin. Niistä sai käsityksen, että nyt ollaan tekemässä oikein lapualaista sankarinäytelmää, kun sellaasta tautia ei ookkaan, jota ei Lapualla parannettaasi.
Laulunäytelmä ei ollut uhoo-esitys, vaan aika lailla toisesta laidasta. On suorastaan järkyttävää ajatella, että se oli suunniteltu mahtipontisesti esitettäväksi ensin joen päällä ja sitten valtavissa kulisseissa Paukun alueella. Eilen koettu muoto tuki tekstiä ja musiikkia kaikkein parhaiten. Lapualla, kaikesta uhosta ja suoranisesta typeryydestä huolimatta, taitaa olla joku Korkeampi Peräänkatsoja. Tovottavasti katsoo vastakin ja on estämässä päättäjiemme päättömyyksien toteutumista.
olisi kaupungille puolta miljoonaa maksanut, lippuja niihin esityksiin yleensä myydään. Mutta varmasti olisi kaupungille tullut hintoihinsa vielä lippujen jälkeenkin.
laulunäytelmästä? Vai eikö tämän saitin kirjoittelijat harrasta lapualaisen kulttuuritarjonnan katsastamista?