et kertonut

Taas jäi mainitsematta että operaatio on YK:n hyväksymä kansainvälisten joukkojen ja naton operaatio jossa Suomella on vähän joukkoja paikalla paljon tehtävää. Toivottavasti joukot saa vakauttettua maan jotta saadaan rauha ja Demokratia kommareiden ja talibanien jälkeen.
2133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

- Olet taas täysin oikeassa, änkyrä jättää systemaattisesti kertomatta kaikille, että me muut haluamme, että naiset, lapset ja miehet saavat saavat elää itsenäisinä yksilöinä vapaina.

Vaikka römppä vastustaisi töpselinenänä Natoa, me muut haluamme puolustaa kaikkia ihmisiä koko maailmassa.

Olisihan vaarallista tukea rikollista, joka tärvelee ympäristön ja raiskaa meidän lapset päivittäin. Suomi ei voi hyväksyä ajatusta väärentäjästä ja vainolaisesta "se kuuluu kulttuuriin". Rikollisuuden puolustaminen ei oikein sovi meille tänne länteen.

Päinvastoin haluamme olla kaikille ihmisille ystävällisiä, muuten joudumme kaikki kuseen.

Terroristin tavoite on hävittää vapaat maat ja tehdä etnistä puhdistusta. Se kouluttaa leireissään kiduttamalla ja vetää onttoja putkia.


Avainsanat Natosta:

- ensi vaalikaudella
- "sinne pitää mennä"
- Martti Ahtisaari sai Nobelin
- Tarja Halonen loppuu (aikansa kutakin)
- Demokratian puolustaminen
- Nato on puolustuksellinen
- Vapaat maat ovat ystäviämme
- Maailman rauhan turvaaminen
- änkyrä vastenmielinen
- Galluppeissa 75% tukee tiivistyvää vapautta
- Enemmistö tukee Nato-ystävällistä presidenttiä
- änkyrä on Suomen epäsuosituin
- Kaikki osaaminen on lännessä
- humanitaarinen apu (Nato)
- ystävällinen joka suuntaan (Nato)
- Obama ja Valkoinen talo (Suomen ystäviä)
- Vapaudenpatsas pysyy Suomen omana
- Hyvä Nato Yhdessä
- Kekkonen oli länsimielinen
- Vaikka voilla paistaisi
- Kenraali Airo ja Kenraali Patton viisaita
- Oikeusvaltiot/kansalaisyhteiskunnat (Nato)
- Puhtain asein rauhan puolesta (Nato)
- Meillä on samat arvot vapaiden maiden kanssa
- Nato tuo runsaasti uusia työpaikkoja
- Nato vaurastuttaa, koska köyhyys poistuu
- Meillä on Nato-yhteensopiva puolustus
- Suomi on osa vapaata maailmaa Natossa
- Hyvä Nato yhdessä kohti osoitettua päämäärää
- Naton tavoite on tietysti maailman rauha
- Loistava puolustus edullisin yhdessä
- Halu poistaa köyhyys ja parantaa (Nato)
- Omiensa parissa (Nato)
- Ihmisoikeudet ja vapaus ovat tärkeintä
- Yksimielisesti haluamme olla vahva kansa
- Emme hyväksy vihaa vapaita maita kohtaan
- Nato on vain yksi instrumentti joka yhdistää
- Lännellä on Nato-puolustus
- Jokainen osavaltio vapaissa maissa on tärkeä
- Halu puolustaa ihmisoikeuksia on universaalista
- Ei koskaan enää yksin
- Emme halua rikkoa vapaata maailmaa
- On pakko olla aukoton puolustus
- YK ja Nato toimivat yhdessä
- Obama tukee meidän kanssa maailman rauhaa

Kaikki maailman hyvät asiat ovat Naton suojeluksessa. Vain vapaissa maissa voivat kaikki toimia itsenäisesti.

Äänestä
  • "lännessä". Ei kai nyt noin sokea ole edes hurmosuskossa oleva. Yhtä vapaa kuin USA:n mielivaltaisesti vangitsemat ihmiset. Häkkiin vaan ilman oikeudenkäyntiä ja syytteitä moniksi vuosiksi. Samanlaista "vapautta" löytyy sieltä lännen kultamailta vaikka kuinka paljon. Ja tähän pitäisi meidänkin päästä mukaan. Pysyttäköön erossa moisesta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


että...... kirjoitti:

Taas jäi mainitsematta että operaatio on YK:n hyväksymä kansainvälisten joukkojen ja naton operaatio jossa Suomella on vähän joukkoja paikalla paljon tehtävää. Toivottavasti joukot saa vakauttettua maan jotta saadaan rauha ja Demokratia kommareiden ja talibanien jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu