Keskustan ennakoasetelmat

presidentin vaaleihin.

Yleisellä tasolla me voimme esittää tulevista presidentinvaaleista seuraavaa.

Jos ja kun kansan suosikki ja rakasta poliitikko Sauli Niinistö antaa suostumuksensa olla mukana Kokoomuksen presidentinvaaliehdokkaana. Niin tällöin Keskusta on menetellyt aivan oikein haistelemalla tuulet, ja ottamalla hänelle vastaehdokkaaksi Olli Rehnin, joka onkin nykyisessä poliittisessa tilanteessa Keskusta ainoa realistinen vaihtoehto. Paljon jää myös sen varaan miten Keskustalle tyypilliset ”pienehdokkaat” ja heidän taakseen ryhmittyneet vankat kannattajaryhmät ovat enää aktiivisia varsinaisena äänestyspäivänä rikkirepivänä käydyn keskusta ehdokkaiden takana.

Muista peliin mukaan tulevista, ehdokkaista ja niiden takana olevista puoluista voimme mainita seuraavaa. Varsinkin SDP on onnistunut erinomaisesti taktiikassaan, jossa sen yksittäiset strategiat ovat luoneet sen taktikon tahtomaa toimintaa, kuka tämän takana sitten onkaan.

Ovelalla tavalla SDP on onnistunut luomaan itsestään kuvaa politiikan rampana ankkana, jota vetää glamour kissa. Ja tällä tavalla on Keskusta onnistuttu vaivuttamaan maailman vanhimmalla sotatempulla olemaan olematta valveilla. Ja voi olla, että Keskusta ei ehkä tule pärjäämään sitä rynnäkköä vastaan minkä SDP tulee vielä järjestämään. Lisäksi on huomioitava varsinkin presidentinvaaleja silmällä pitäen, että SDP:llä tulee olemaan vielä oma valttikortti pakassaan ”Erkki merkkinä” heitettäväksi kehiin. Ja tämä ei suinkaan tule olemaan sukunimeltään Tuomioja, vaan Liikanen.

Näissä tilanteissa me tulemme saamaan todella mielenkiintoiset vaalit. Varsinkin, kun huomioimme, että mukana on politiikan suosioita nostattaneiden Perussuomalaisten Timo Soini, Vihreiden Heidi Hautala, RKP:n Kristoffel Taxel, Vasemmistoliiton Martti Korhonen ja Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen.

Ja tässäkin taistelussa ja erityisesti tässä, sitoutumalla riittävällä intensiteetillä pääehdokkaansa Olli Rehnin taakse voi Keskusta saavuttaa parhaimman tuloksen.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noita teidän

      kavalia neuvoja, meillä on jo ehdokas.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4862
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3523
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1548
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      40
      1413
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1312
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1108
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1027
    Aihe