Eroa, Stubb!

On kansan halveksuntaa ajaa Suomea jääräpäisesti NATOON vastoin kansan ylivoimisen enemmistön tahtoa! Suomalaiset eivät halua joutua mahdollisessa sodassa ensi-iskun kohteeksi, siitähän on kyse!
Santeri Stubb, vaikka kokoomuksen avulla on vallan portailla kiivennyt - lienee hengeltään kuitenkin RKP:läinen loppupeleissä. Tuon kielipuolueen intresseihin ei koskaan ole kuulunut koko kansan paras.
Stubinkin toimien perimmäisenä yllykkeenä on oma ura kansan tahdosta piittaamatta.
Lipeväkielinen komeljanttari on häikäilemättömyydessään ylittämätön, jonka nopeat käänteet hitaat häkämiehet ja kataiset huomaavat vasta, kun Stubb on jo seuraavassa asiassa.
Onko taitoa vai ei, mutta sujuvasti Stubb vaihtoi myös nuoleskelun kohdettaan vallan vaihduttua USA:ssa. Bushin imartelun nopeaa vaihtumista Obaman ihailuun ei monikaan edes noteerannut.

Suomalaiset ovat kovimman kautta oppineet, että suhteet vomakkaaseen itäiseen naapuriin ovat Suomelle kaikkein tärkeimmät. Myös Stubin olisi jo korkea aika tajuta se!

Stubin Santeri liikkuu jatkuvasti jään reunalla, vain pieni horjahdus voisi tietää suurta vahinkoa Suomelle. Pysäyttäkää Stubb, ennenkuin on myöhäistä.
Stubb olisi Kansallisteatterissa omimmillaan eikä vastuullisena ministerinä Suomen hallituksessa.

Sama koskee valitettavasti myös (muita) RKP:n ministereitä - ruotsinkielen/-kielisten edut menevät aina kansallisten etujen edelle, nuuskapuolueen pysäyttämisen aika on NYT!
4236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mikä onnenpotku Ruotsille olisikaan Suomenen liittyminen Natoon! Kilpi Venäjää vastaan olisi jälleen tosiasia, Suomi taistelutantereena Ruotsin puolesta - tottakai RKP on valjastettu Ruotsin puolesta!

Äänestä

Tunnut olevan niin raivoissasi, että olisi varmaan aika vaihtaa aviosiippaa ettet tukehtuisi vihaasi.

Stubb on Suomen etuja hyvin ajava, kielitaitoinen ulkoministeri, jonka uraputki on jatkossa varmasti vain nouseva. Hänen kantansa Suomen Natoon liittymiselle on myös oikea.

Äänestä

"mahdollisessa sodassa ensi-iskun kohteeksi, siitähän on kyse!"

Ei vittu tasan tarkkaan ole kyse. Venäjä ei tee koskaan itsemurhaa aloittamalla sotaa Natoa vastaan, asia on aivan varma.


"Suomalaiset ovat kovimman kautta oppineet, että suhteet vomakkaaseen itäiseen naapuriin ovat Suomelle kaikkein tärkeimmät."

Hanki idiootti jo aivot. Suomi on oppinut kovimman kautta sen että Venäjältä pitää suojautua Venäjän voiman mukaisella puolustuksella, eli kaikkien Venäjänaapureiden tavoin yhteisellä Natopuolustuksella.


"Pysäyttäkää Stubb, ennenkuin on myöhäistä."
Haista paska, on pysäytettävä Venäjä ennen kuin on liian myöhäistä. Natoon!

Äänestä

Kokoomuksella on aika lailla nyt mielipide-eroja. Esim. velan ottamisesta.

Stubb on kovasti esillä mielipiteineen ja dollarihymyineen. Mutta mikä on Niinistön oma Nato-kanta? En löydä sellaista tietoa mistään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


#09756&23 kirjoitti:

On kansan halveksuntaa ajaa Suomea jääräpäisesti NATOON vastoin kansan ylivoimisen enemmistön tahtoa! Suomalaiset eivät halua joutua mahdollisessa sodassa ensi-iskun kohteeksi, siitähän on kyse!
Santeri Stubb, vaikka kokoomuksen avulla on vallan portailla kiivennyt - lienee hengeltään kuitenkin RKP:läinen loppupeleissä. Tuon kielipuolueen intresseihin ei koskaan ole kuulunut koko kansan paras.
Stubinkin toimien perimmäisenä yllykkeenä on oma ura kansan tahdosta piittaamatta.
Lipeväkielinen komeljanttari on häikäilemättömyydessään ylittämätön, jonka nopeat käänteet hitaat häkämiehet ja kataiset huomaavat vasta, kun Stubb on jo seuraavassa asiassa.
Onko taitoa vai ei, mutta sujuvasti Stubb vaihtoi myös nuoleskelun kohdettaan vallan vaihduttua USA:ssa. Bushin imartelun nopeaa vaihtumista Obaman ihailuun ei monikaan edes noteerannut.

Suomalaiset ovat kovimman kautta oppineet, että suhteet vomakkaaseen itäiseen naapuriin ovat Suomelle kaikkein tärkeimmät. Myös Stubin olisi jo korkea aika tajuta se!

Stubin Santeri liikkuu jatkuvasti jään reunalla, vain pieni horjahdus voisi tietää suurta vahinkoa Suomelle. Pysäyttäkää Stubb, ennenkuin on myöhäistä.
Stubb olisi Kansallisteatterissa omimmillaan eikä vastuullisena ministerinä Suomen hallituksessa.

Sama koskee valitettavasti myös (muita) RKP:n ministereitä - ruotsinkielen/-kielisten edut menevät aina kansallisten etujen edelle, nuuskapuolueen pysäyttämisen aika on NYT!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu