uskonsa kieltäneet pahentaa

"Uskonsa kieltäneeet pahentavat vanhoillislestadiolaisten maineen." -Matti.M

"He ovat, kuin ovelat ketut, jotka välittävät vääränlaista kuvaa totuutena meistä." -Sinikka.H

Viimeaikoina olemme saaneet lukea paljon kirjoituksia, jotka ovat mukamas meikäläisistä lähtöisin. Jokin hyväksyy ehkäisyn, toinen kevyemmän musiikin jne. Tällainen ihminen, johon on tarttunut maailman rakkautta, turmelee helposti uskovaisten maineen. Oma lukunsa ovat ne katkerat uskonsa jättäneet, jotka keksivät hatusta kaikkia pahaa. Usein jopa niin uskottavasti, että media uskoo niihin :(.
Mikä saa ihmisen katkeraksi? Itse en koe mitään aihetta katkeruuteen, vaikka olen itsekin syntynyt vl-perheeseen. Olen edelleen vl ja minulla on oikein hyvä olla. Siten ihmettelen suuresti niitä, jotka keksivät muka nurjia puolia meistä. Yleensä puhtaasti tekaistuilla jorinoilla pääsevät esiin ja saavat ihmiset kiinnostumaan heidän asioista.
Viimeisimpänä törkeänä tapauksena on ne vl-äidit, jotka ottivat yhteyttä ihmisoikeusjärjestöön, joka selvittää nyt "ehkäisykieltoa". Eihän sellaista ole koskaan ollutkaan. Ite otan vapaaehtoisesti joka ikisen lapsen vastaan, mitä meille annetaan. Se on suurta rakkautta Jumalaa kohtaan!
13806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tuskin kaikki vl:stä lähteneistä on tuollaisia kuin väität. Itse syyllistyt siihen samaan mustamaalaamisen demonisoimalla kaikki ex-vl:t

Mm. minä en sellainen ole, kai minut ex-vl:ksi voisi jo laskea.. Annan vl:ien olla niin kauan kun minun annetaan olla rauhassa. Tähän asti en ole saanut olla rauhassa. Se kai useimpia ex-vl:iä ärsyttääkin kun vl:t häiriköivät eivätkä kunnioita toisen päätöstä, ihmettelen vaan että mikä kumma siinä on, eikö suomessa ole uskonnonvapaus? Vl:t vaativat kovaan ääneen että heidän vakaumustaan on kunnioitettava, mutta yhtä lailla se teitäkin koskee, teidän on myös kunnioitettava ex-vl:ien vakaumusta.

Se vika löytyy joskus katsomalla peiliin.

Äänestä
  • Miten sinua on häiritty?

    Äänestä

  • Ulkopuolelta katsova kirjoitti:

    Miten sinua on häiritty?

    Painostetaan takaisin, väitetään ettei mulla ole asiat kunnossa. Ainakaan minun lähipiirissäni olevilla vl:illä ei näy olevan vähäisintäkään halua kunnioittaa päätöstäni. Mielestäni olisi kaikille parempi jos molemmat osapuolet antavat toistensa olla rauhassa, niin voisi se yhteiselokin sujua.. :)

    Äänestä

  • Ulkopuolelta katsova kirjoitti:

    Miten sinua on häiritty?

    mitään??
    Kun vikaa löytyykin sieltäkin päästä?

    Äänestä

  • vastaa enää kirjoitti:

    mitään??
    Kun vikaa löytyykin sieltäkin päästä?

    Jos viitsisit laittaa lasit päähän ja katsoa hieman tarkemmin niin yläpuolelta löytyy vastaus. Siihen ei ole kukaan vastannut vielä mitään niin en oikein tiedä mihin tässä pitäisi vielä vastata??

    Äänestä

Ovatko ne todella ne arvot joiden puolesta kunnon vl haluaa taistella? Onko todella niin että on kyse yksitään mustamaalaamisesta. Jos vl puolelta ei olisi mitään salatavaa tai pelättävää miksi he eivät ole valmiita kesusteluun.

Suurin syy leimata ei-vl katkeriksi on se että moni muukin kuin kirjoitanut itse on sitä mieltä etteivät vl voi katsoa että kesktelua a) pitää käydä heidän ehdoillaan ja B) vl eivät voi määrätä mistä saa tai ei saa keskustella ja C) vl:t eivät voi pidätää toisen ihmisen oikeutta omaiin tunteisiinsa ja kokemuksiinsa.

Eli minusta suurin ongelma on se että vl ovat sitä mieltä että heillä on oikeus määritää toisen ihmisen tunteet kokemukset ja oikeudet ilmaista oma mielipide. Ja vl ovat sitä mieltä ettei kenelläkään ole oikeutta puhua vl toisin kuin he itse siitä puhuvat.

Äänestä

"uskonsa kieltäneet pahentaa
Kirjoittanut: meidän maineemme 1.2.2009 klo 16.55"

Että kyllä sen vl-liikkeen maineen ovat pilanneet SRK:n johtohenkilöt, ei kukaan muu.

He ovat keskineet vl-liikkeen synnit (säännöt), he ovat myös julmien hoitokokousten takana. Tilannetta pahentaa entisestään se, että julkisuudessa esiinnytään epärehellisesti, ja keskustelu yritetään hiljentää.

Ihan turaha syyttää vl-liikkeen maineen pilaamisesta entisiä vl:iä.

Ja kyllä se ulkokuorikin olisi automaattisesti kaunis, jos sisin on kaunis. Ei se auta ulkokuoren kiillotus jos sisin on ruma, koska se sisin aina kuitenkin tulee esille jossain vaiheessa.

Äänestä
  • Kukat vaativat kasvaakseen ja kukkiakseen erilaisen maaperän.

    Vaikka olen ehdottomasti sitä mieltä, että vanhoillislestadiolaisuus on "se oikea" usko, on kuitenkin paljon mitä ei ymmärrä ja mikä ei kuulu oikeaan uskoon. Sitä oikeaan uskoa on jossakin ja joidenkin sydämessä, mutta ei kaikkien, jotka niin sanovat, sillä hedelmistään puu tunnetaan.

    Äänestä

  • lukekaa Emmalian viisaita sanoja.

    Ja muistakaa usko, toivo ja rakkaus ja tärkein niistä on rakkaus.

    Äänestä

  • Hyvin kirjoitit. kirjoitti:

    Kukat vaativat kasvaakseen ja kukkiakseen erilaisen maaperän.

    Vaikka olen ehdottomasti sitä mieltä, että vanhoillislestadiolaisuus on "se oikea" usko, on kuitenkin paljon mitä ei ymmärrä ja mikä ei kuulu oikeaan uskoon. Sitä oikeaan uskoa on jossakin ja joidenkin sydämessä, mutta ei kaikkien, jotka niin sanovat, sillä hedelmistään puu tunnetaan.

    vanhoillislestadiolaisuus ei ole usko vaan uskonto, ne ovat kaksi eri asiaa ja itseasiassa vanhoillislestadiolaisuus on luterilaisuuden alalahko. Ainakin jos on uskomista siihen, että vanhoilliset kuuluvat näkyvästi ev.lut kirkon piiriin.

    Äänestä

  • old_profile_46587 kirjoitti:

    vanhoillislestadiolaisuus ei ole usko vaan uskonto, ne ovat kaksi eri asiaa ja itseasiassa vanhoillislestadiolaisuus on luterilaisuuden alalahko. Ainakin jos on uskomista siihen, että vanhoilliset kuuluvat näkyvästi ev.lut kirkon piiriin.

    ...sanoja ja ilmaisuja.

    Äänestä

Miksi sinun pitää sitä mainetta ja kunniaa kerätä? eikös raamattu varoita siitä?

Äänestä

Tunnut tietävän ja tuntevan muidenkin tunteet. Jos sinä olet syntynyt vl perheeseen etkä ole katkera niin se ei tarkoita ettei joku muu voisi olla. Ole onnellinen, sinulla oli hyvä perhe. Jokainen perhe on kuitenkin erilainen, jokainen ihminen on erilainen. Jos joku on kokenut olonsa pahaksi vl perheessa kahdeksantena lapsena, kokenut jääneensä vaille syliä ja huomiota, niin eiköhän hän itse tiedä tunteensa paremmin kuin sinä. Ei kukaan voi mitätöidä toisen kokemuksia oman kokemuksensa perusteella. Jollain on huonoja kokemuksia vl uskonnosta, jollain hyviä. Eikä kyse ole aina saatanasta joka on saanut jonkun puolelleen vaan siitä, että joku on ihan oikeasti saattanut syntyä siihen vl perheeseen jossa vanhemmat ei ole jaksanut huolehtia, jossa on ollut PAHA OLLA!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


meidän maineemme kirjoitti:

"Uskonsa kieltäneeet pahentavat vanhoillislestadiolaisten maineen." -Matti.M

"He ovat, kuin ovelat ketut, jotka välittävät vääränlaista kuvaa totuutena meistä." -Sinikka.H

Viimeaikoina olemme saaneet lukea paljon kirjoituksia, jotka ovat mukamas meikäläisistä lähtöisin. Jokin hyväksyy ehkäisyn, toinen kevyemmän musiikin jne. Tällainen ihminen, johon on tarttunut maailman rakkautta, turmelee helposti uskovaisten maineen. Oma lukunsa ovat ne katkerat uskonsa jättäneet, jotka keksivät hatusta kaikkia pahaa. Usein jopa niin uskottavasti, että media uskoo niihin :(.
Mikä saa ihmisen katkeraksi? Itse en koe mitään aihetta katkeruuteen, vaikka olen itsekin syntynyt vl-perheeseen. Olen edelleen vl ja minulla on oikein hyvä olla. Siten ihmettelen suuresti niitä, jotka keksivät muka nurjia puolia meistä. Yleensä puhtaasti tekaistuilla jorinoilla pääsevät esiin ja saavat ihmiset kiinnostumaan heidän asioista.
Viimeisimpänä törkeänä tapauksena on ne vl-äidit, jotka ottivat yhteyttä ihmisoikeusjärjestöön, joka selvittää nyt "ehkäisykieltoa". Eihän sellaista ole koskaan ollutkaan. Ite otan vapaaehtoisesti joka ikisen lapsen vastaan, mitä meille annetaan. Se on suurta rakkautta Jumalaa kohtaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu