Mitä siellä rukoillaan?

Kössönöm

Jenkeissä siis.

"Korhola Obaman rukousaamiaiselle

Euroopan parlamentin jäsen Eija-Riitta Korhola (kok) osallistuu Washingtonissa kansalliselle rukousaamiaiselle, jolle uusi presidentti Barack Obama osallistuu tämänhetkisen tiedon mukaan torstaina.

- En usko pääseväni puheisiin Obaman kanssa, mutta tietysti näen hänet, Korhola kertoo Kotimaalle.

Rukousaamiainen on Korholan mukaan presidentti Dwight Eisenhowerin (presidenttinä 1953-1961) aikana alkanut, vuosittain helmikuun alussa toistuva traditio. Tilaisuuden tähti on presidentti.

Korholan blogin mukaan "monipäiväinen tapahtuma on sympaattinen tilaisuus ja ainutlaatuinen mahdollisuus tavata mielenkiintoisia ihmisiä. Siellä kuuluu hyviä ja avoimia poliitikkojen puheita. Musiikki on yksinomaan ammattitaitoista ja show omaa luokkaansa". Tilaisuus on myös hyvin ekumeeninen.


Korhola on osallistunut Yhdysvaltojen kansalliselle rukousaamiaiselle aikaisemminkin, mutta bloginsa mukaan "kypsyi kuusi vuotta sitten" tapahtumaan kuunneltuaan siellä sekä presidentti George W. Bushin että ulkoministeri Condoleezza Ricen puolustelevan lähestyvää hyökkäystä Irakiin hengellisin argumentein.

Varsinaisen kutsun esimerkiksi suomalaiselle poliitikolle esittää Korholan mukaan aina joku Yhdysvaltojen kongressin jäsen. Kutsu ei tule aivan kenelle tahansa, vaan kutsuttavalla on yleensä ollut aikaisemminkin samantyyppistä harrastuneisuutta. Korhola kertoo osallistuneensa aikaisemmin myös vastaavantyyppisille eurooppalaisille rukousaamiaisille.

Korholan mukaan matkan kulut maksetaan Euroopan parlamentin meppien matkustusmäärärahoista."


http://www.kotimaa.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=7646&Itemid=38


- Tuo on aivan älytöntä! Ei edes naurata.

3

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pelastusta

      Niinpä. Sopii ihmetellä ettei Matti "anteeksi" Vanhasta tai Tarja "amerikan vihaaja" Halosta kutsuttu rukoilemaan.
      Miksiköhän?

    • En tiedä mitä rukoilevat, mutta kerran mukana ollut(joskus 1980-luvulla) Suomalainen Valtter Luoto kertoo tuosta aamiaisesta yhdessä kirjassaan.

    • Missukka

      Vapaus korkeana arvona ja "silti" niin ylentävät Jumalaa. Ateistille älytön maa muutenkin taitaa olla tuo Ämerikkä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      508
      1479
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1156
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      835
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      807
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      756
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      714
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      697
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      685
    Aihe