Moniko olisi uskonut vielä viime huhtikuun alussa, että maailman mahtavin supervalta Yhdysvallat on muutamaa kuukautta myöhemmin umpikujassa. Kun presidentti George W. Bush puhui viime kansalaisille, hänen olemuksestaan kuvastui väsähtäneisyys ja epätoivo. Joka on nähnyt Adolf Hitlerin puheita ajalta, jolloin kaikki alkoi mennä pieleen, voi muistella ja vertailla.
USA:n sotilaallinen miehitys Irakissa on kääntynyt painajaiseksi irakilaisten aseellisen vastarinnan voimistuessa, omien miestappioiden kasvaessa, Bushin kannatuslukujen laskiessa ja miehittäjien osoittautuessa täysin kyvyttömiksi turvaamaan irakilaisille edes sähkön ja puhtaan veden saantia, turvallisuudesta puhumattakaan.
Bush yritti puheessaan oikeuttaa teurastuksen jatkamisen suunnilleen samoin väittämin, jotka koko maailma jo tietää valheiksi. Puhe oli tarkoituksella ajoitettu syyskuun 11. päivän terrori-iskujen aatoksi. Bush antoi heti aluksi valheellisesti ymmärtää, että Irak oli jotenkin vastuussa kahden vuoden takaisista traagisista tapahtumista ja että se oli tukenut terrorismia. Kun kaikki väitteet Irakin joukkotuhoaseista ovat osoittautuneet perättömiksi, Bush turvautui tähän oljenkorteen tietäen, että lähes 70 prosenttia amerikkalaisista edelleen uskoo Irakin jotenkin sekaantuneen syyskuun 11. päivän iskuihin.
Bush jatkoi terrorismiteemaa myös väittämällä, että Irakista ja Afganistanista on tullut terrorismin vastaisen taistelun keskeisiä näyttämöitä. Bush kuvasi miehityksen vastustajia "kokoelmaksi tappajia" ja "terroristeja", joiden hyökkäykset kohdistuvat "säädyllisyyttä, vapautta ja edistystä" vastaan.
"Säädyllisyys, vapaus ja edistys", jota USA:n miehitys on tuonut irakilaisille, on ollut tuhansien ihmisten tappamista, raakoja päivittäisiä hyökkäyksiä siviiliväestöä vastaan, epäiltyjen vastustajien joukkopidätyksiä ja -vangitsemisia, työpaikkojen riistämistä sadoilta tuhansilta työläisiltä, tuhottua infrastruktuuria ja hankkeita irakilaisten omaisuuden ryöstämiseksi ja yksityistämiseksi. Nämä olosuhteet ovat jatkuvasti lisänneet kansan tukea vastarintataistelulle. Bush ei tätä näe tai halua tunnustaa.
Ja kun myös Bushin hallinnon lupaukset, joiden mukaan irakilaiset tervehtisivät USA:n joukkoja vapauttajina ja miehitys sekä amerikkalaisfirmojen "jälleenrakennussopimukset" rahoitettaisiin irakilaisella öljyllä, ovat osoittautuneet vääriksi, Bush saarnasi uhrausten välttämättömyyttä, ilmoitti pyytävänsä kongressilta 87 miljardia dollaria lisää rahaa sekä kehotti muita maita antamaan sekä joukkoja että rahaa.
Bushin pyytämästä 87 miljardista dollarista valtaosa, 66 miljardia, menisi hänen mukaansa "sotilas- ja tiedusteluoperaatioiden" kattamiseen Irakissa, Afganistanissa ja muualla, ja vain 21 miljardia korvamerkittäisiin jälleenrakennuskustannuksiin kummassakin maassa. Varovaistenkin arvioiden mukaan pelkästään Irakin sähköjärjestelmän uudelleenrakentamiseen tarvitaan kuitenkin 15 miljardia dollaria ja vesijärjestelmän korjaamiseen 12 miljardia. Ehdotettu rahamäärä ei siis alkuunkaan riitä USA:n pommitusten ja talouspakotteiden aiheuttamien vaurioiden korjaamiseen. Ja kun sotilaalliseen toimintaan upotetaan valtavia summia, liittovaltion budjetin alijäämän ennustetaan paisuvan uuteen ennätykseen, lähes 500 miljardiin dollariin.
Bush sanoi, että hänen keskeisiä tavoitteitaan on "laajentaa kansainvälistä yhteistyötä" Irakissa. Kyse on USA:n kansainvälisestä kiristysoperaatiosta. Suhtauduttuaan aikaisemmin ylimielisesti ja halveksivasti laitonta sotaansa vastustaneisiin maihin Bushin hallinto vaatii nyt epätoivossaan muita maita oman miehityksensä maksumiehiksi, viikunanlehdiksi ja sijaiskärsijöiksi.
Tässä USA yrittää käyttää hyväksi YK:ta siten, että sen siunauksella luotaisiin ns. monikansalliset joukot amerikkalaisessa komennossa. YK:lle voitaisiin antaa muodollisesti hieman suurempi rooli Irakissa, mutta kaikki olennaiset asiat ja päätökset pysyisivät kuitenkin amerikkalaisten käsissä. USA painostaa nyt muita maita suostumaan tämänsisältöiseen YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan.
Muiden maiden tulisi vastustaa mitä tahansa YK:n päätöslauselmaa, joka antaa vähäisintäkään laillisuuden kaapua Irakin miehitykselle. Niiden ei pitäisi lähettää joukkojaan Irakiin eikä muutenkaan auttaa miehityksen ylläpitämistä, voimistamista ja "kansainvälistämistä".
YK:n ja monikansallisten rauhanturvaajien tulisi mennä Irakiin korkeintaan vasta miehityksen päätyttyä, lyhyeksi ja tarkkaan määritellyksi ajaksi, tehtävänä auttaa Irakia sodan tuhojen korjaamisessa, jälleenrakennuksessa ja maan itsenäisyyden palauttamisessa. YK:n tehtävänä olisi pitää huolta siitä, että entiset miehittäjät maksavat pääosan kustannuksista ja että ulkomaiset yhtiöt eivät pääse rosvoamaan ja yksityistämään Irakin kansallisomaisuutta.
Nykyisen kaltaisesta YK:sta ei vain tähän ole eikä turvallisuusneuvostossa mene läpi mikään päätös, jota USA vastustaa. Ainoa keino näyttäisi olevan YK:n yleiskokouksen kutsuminen hätäistuntoon "Uniting for Peace" -päätöslauselman 377 mukaisesti.
USA:n sotilaallinen miehitys Irakissa on kääntynyt painajaiseksi irakilaisten aseellisen vastarinnan voimistuessa, omien miestappioiden kasvaessa, Bushin kannatuslukujen laskiessa ja miehittäjien osoittautuessa täysin kyvyttömiksi turvaamaan irakilaisille edes sähkön ja puhtaan veden saantia, turvallisuudesta puhumattakaan.
Bush yritti puheessaan oikeuttaa teurastuksen jatkamisen suunnilleen samoin väittämin, jotka koko maailma jo tietää valheiksi. Puhe oli tarkoituksella ajoitettu syyskuun 11. päivän terrori-iskujen aatoksi. Bush antoi heti aluksi valheellisesti ymmärtää, että Irak oli jotenkin vastuussa kahden vuoden takaisista traagisista tapahtumista ja että se oli tukenut terrorismia. Kun kaikki väitteet Irakin joukkotuhoaseista ovat osoittautuneet perättömiksi, Bush turvautui tähän oljenkorteen tietäen, että lähes 70 prosenttia amerikkalaisista edelleen uskoo Irakin jotenkin sekaantuneen syyskuun 11. päivän iskuihin.
Bush jatkoi terrorismiteemaa myös väittämällä, että Irakista ja Afganistanista on tullut terrorismin vastaisen taistelun keskeisiä näyttämöitä. Bush kuvasi miehityksen vastustajia "kokoelmaksi tappajia" ja "terroristeja", joiden hyökkäykset kohdistuvat "säädyllisyyttä, vapautta ja edistystä" vastaan.
"Säädyllisyys, vapaus ja edistys", jota USA:n miehitys on tuonut irakilaisille, on ollut tuhansien ihmisten tappamista, raakoja päivittäisiä hyökkäyksiä siviiliväestöä vastaan, epäiltyjen vastustajien joukkopidätyksiä ja -vangitsemisia, työpaikkojen riistämistä sadoilta tuhansilta työläisiltä, tuhottua infrastruktuuria ja hankkeita irakilaisten omaisuuden ryöstämiseksi ja yksityistämiseksi. Nämä olosuhteet ovat jatkuvasti lisänneet kansan tukea vastarintataistelulle. Bush ei tätä näe tai halua tunnustaa.
Ja kun myös Bushin hallinnon lupaukset, joiden mukaan irakilaiset tervehtisivät USA:n joukkoja vapauttajina ja miehitys sekä amerikkalaisfirmojen "jälleenrakennussopimukset" rahoitettaisiin irakilaisella öljyllä, ovat osoittautuneet vääriksi, Bush saarnasi uhrausten välttämättömyyttä, ilmoitti pyytävänsä kongressilta 87 miljardia dollaria lisää rahaa sekä kehotti muita maita antamaan sekä joukkoja että rahaa.
Bushin pyytämästä 87 miljardista dollarista valtaosa, 66 miljardia, menisi hänen mukaansa "sotilas- ja tiedusteluoperaatioiden" kattamiseen Irakissa, Afganistanissa ja muualla, ja vain 21 miljardia korvamerkittäisiin jälleenrakennuskustannuksiin kummassakin maassa. Varovaistenkin arvioiden mukaan pelkästään Irakin sähköjärjestelmän uudelleenrakentamiseen tarvitaan kuitenkin 15 miljardia dollaria ja vesijärjestelmän korjaamiseen 12 miljardia. Ehdotettu rahamäärä ei siis alkuunkaan riitä USA:n pommitusten ja talouspakotteiden aiheuttamien vaurioiden korjaamiseen. Ja kun sotilaalliseen toimintaan upotetaan valtavia summia, liittovaltion budjetin alijäämän ennustetaan paisuvan uuteen ennätykseen, lähes 500 miljardiin dollariin.
Bush sanoi, että hänen keskeisiä tavoitteitaan on "laajentaa kansainvälistä yhteistyötä" Irakissa. Kyse on USA:n kansainvälisestä kiristysoperaatiosta. Suhtauduttuaan aikaisemmin ylimielisesti ja halveksivasti laitonta sotaansa vastustaneisiin maihin Bushin hallinto vaatii nyt epätoivossaan muita maita oman miehityksensä maksumiehiksi, viikunanlehdiksi ja sijaiskärsijöiksi.
Tässä USA yrittää käyttää hyväksi YK:ta siten, että sen siunauksella luotaisiin ns. monikansalliset joukot amerikkalaisessa komennossa. YK:lle voitaisiin antaa muodollisesti hieman suurempi rooli Irakissa, mutta kaikki olennaiset asiat ja päätökset pysyisivät kuitenkin amerikkalaisten käsissä. USA painostaa nyt muita maita suostumaan tämänsisältöiseen YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan.
Muiden maiden tulisi vastustaa mitä tahansa YK:n päätöslauselmaa, joka antaa vähäisintäkään laillisuuden kaapua Irakin miehitykselle. Niiden ei pitäisi lähettää joukkojaan Irakiin eikä muutenkaan auttaa miehityksen ylläpitämistä, voimistamista ja "kansainvälistämistä".
YK:n ja monikansallisten rauhanturvaajien tulisi mennä Irakiin korkeintaan vasta miehityksen päätyttyä, lyhyeksi ja tarkkaan määritellyksi ajaksi, tehtävänä auttaa Irakia sodan tuhojen korjaamisessa, jälleenrakennuksessa ja maan itsenäisyyden palauttamisessa. YK:n tehtävänä olisi pitää huolta siitä, että entiset miehittäjät maksavat pääosan kustannuksista ja että ulkomaiset yhtiöt eivät pääse rosvoamaan ja yksityistämään Irakin kansallisomaisuutta.
Nykyisen kaltaisesta YK:sta ei vain tähän ole eikä turvallisuusneuvostossa mene läpi mikään päätös, jota USA vastustaa. Ainoa keino näyttäisi olevan YK:n yleiskokouksen kutsuminen hätäistuntoon "Uniting for Peace" -päätöslauselman 377 mukaisesti.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Asia puhetta. Korttitalo kaatuu kohta ja maailma muuttuu. Onneksi näin.
juo enään viinaakaan,eikä taia etteen ottaa.Ei sellainen sovi presidentiksi.
Irak operaatio on mennyt odotettua paljon paremmin. Eikä Bushilla mitään hätää ole. Päin vastoin. Irakissa ja muuallakin Lähi-Idässä ollaan oikein tyytyväisiä.