Mihin perustuu henkilöpalvonta

Kommunismissa

Stalin oli alunperin ortodoksinen munkki, ennen ryhtymistään Leninin apulaiseksi ja sittemmin Neuvostoliiton yksinvaltiaaksi diktaattoriksi.

Koko suunnitelmatalous osottautui surkeaksi epäonnistumiseksi, n. 30 miljoonaa ihmistä tapettiin, ihmiset asuivat apaattisina ja peloissaan urkintajärjestelmässä. Pienimmästäkin epäilystä joutui likvidoituksi.

Niin siitä huolimatta tätä Stalinia palvottiin kuin jotain jumalolentoa. Kuolemakin jälkeen ihmiset halusivat nähdä ja suudella sen hirviön balsamoitua ruumista.
Uskomatonta!

Ja Leninkin kuoli syfilikseen
Hyi saatana että maailma on ihmeellinen. Kommunismin on pakko olla jokin mielisairaus.

14

519

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kommunismissa

      Henkilöpalvonta liittyy olennaisesti myös kansallissosialismiin.

    • palsamoitu

      neuvosto tiede kehittyi huimaa vauhtia. lehtijuttujen mukaan se on kapitalisteista pitkästi edellä.
      mutta asiaan. tarkoitus oli herättää lenin henkiin. lysenko oli lähellä tätä ihmeellistä saavutusta, mutta se ei käynyt stalinille mitenkään.

    • sinulla on sitä levittää, miksi totuus on niin karvas porvareille?? Onko tarkoitus peitellä omien lahtariemme teot, luultavasti juuri niin?

      Henköpalvonta on auktoriteetti uskoa, sitä samaa, kun menet vaikka koulujen paskahuusiin eli luokkiin, niin siellä luuraa Halosen naama seinällä.

      • Näin se vaan on

        Olet varmaan itsekkin "risti"retkilläsi ja pyhiinvaellusmatkoillasi käyny pussaamassa Leninin persettä.
        Se on tuo kommunismi toisille semmoinen uskonto.

        On samanlainen hierarkia kuin kirkossa, eli seurakuntana työläiset ja loiset, papistona agitaattorit kuten sinä ja kirkkoherrana puolueen päällikkö ja ylipapistona Leninit, Stalinit ja muut rosvot.

        Sitten järjestetään "jumalan" palveluksia eli sielun messuja ettei kukaan vaan unohda kommunistipropagandaa.

        Ja vääräuskoiset ammutaan.

      • http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000041346853

        Marx sanoo ihmisen yhteiskunnallisen olemisen määräävän hänen tajuntansa. Mutta sinä annat ymmärtää, että "Tajunta ei ole pelkästään ihmisen biologisesta rakenteesta riippuvainen"

        Tajunta on toisin sanoen riippuvainen myös ihmisen biologisesta rakenteesta, mutta vain osoittain, ja näin marxin väite, että ihmisen tajunnan määrää hänen yhteiskunnallinen olemisensa, ei siis pidä paikkaansa. Tämä asiahan voisi hyvinkin selittää DDR:n pääsosialistikihon työläisten tappamisen hyväksymisen. Eikö vaan.

        Vai tarkoititko viestisi sisältämän lainauksen palstalle naurettavaksi saduksi?

        Ainakin kommentoit itse omaa viestiäsi otsikolla "Tämä on loistava kirjoitus..."

      • antipunikki kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000041346853

        Marx sanoo ihmisen yhteiskunnallisen olemisen määräävän hänen tajuntansa. Mutta sinä annat ymmärtää, että "Tajunta ei ole pelkästään ihmisen biologisesta rakenteesta riippuvainen"

        Tajunta on toisin sanoen riippuvainen myös ihmisen biologisesta rakenteesta, mutta vain osoittain, ja näin marxin väite, että ihmisen tajunnan määrää hänen yhteiskunnallinen olemisensa, ei siis pidä paikkaansa. Tämä asiahan voisi hyvinkin selittää DDR:n pääsosialistikihon työläisten tappamisen hyväksymisen. Eikö vaan.

        Vai tarkoititko viestisi sisältämän lainauksen palstalle naurettavaksi saduksi?

        Ainakin kommentoit itse omaa viestiäsi otsikolla "Tämä on loistava kirjoitus..."

        opettele lukemaan, tajuamaan ja pitään suusi kiinni.

        Lue nyt tuo päättelysi ensin uudestaan ja korjaa jos kehtaat sepustustasi, en minä jaksa paskaa kanssasi pitkään jauhaa, jauha itseksesi, onneton sepustelija...

        Yhteiskunnallinen oleminen määrää tajuntamme, kumoa jos osaat. Jonka tajunnan itse ajatuksissamme muokkaamme, mutta suhteessa kaikkeen kokemamme ja aivoissamme muokkamaamme. Kumoa jo spystyt. Ei yhteiskunta ja Ihminen ole toisistaan irrallisia, kumpaakaan ei ole ilman Ihmistä. Kumoa jos pystyt. Heijastusteoria on suhde, ei mikään mekaaninen lelu.. Kumoa jos pystyt.

        Mikä tuossa on ristiriidassa Marxin ajatuksiin...???

        Olet mies joka kieltää heijastusteoria, mutta yrittää sillä selittää kuitenkin asioita.

      • hannu_rainesto kirjoitti:

        Kalle katsoo, että DDR:n pääsosialistikihon tajunan määräsi hänen yhteiskunnallinen olemisensa hyväksyessään maasta pakoon pyrkivien työläisten kylmäverisen tappamisen rajalle.

        Kalle ei ole mitään ongelmia tämän väitteen kanssa - ongelmat tuntuvat olevat punikkilassa.

        Näin sinä esitetit aikaisemmin:
        "Tajunta ei ole pelkästään ihmisen biologisesta rakenteesta riippuvainen"

        Tajunta siis riippuu osittain ihmisen biologosesta rakenteesta.

        Katsotko sinä ihmisen biologisen rakenteen riippuvan hänen yhteiskunnallisesta olemisestaan?

        Kalle katsoo biologisen rakentaan muodostuvan hedelmöitymishetkellä, jolloin isän ja äidin perintötekijät yhdessä määräävät yksilön biologisen rakenteen.

      • menneisyydessä. Lahtareita olivat korkeintaan punaisten nk. lentävät ryhmät 1918 vapaussodan aikana kun punaisten tappio alkoi häämöttää. Se, että komut jotain sanovat lahtariksi ei tarkoita reaalimaailmassa mitään, hehän puhuvat jatkuvasti läpiä päähänsä.

        Joku tuolla aiemmin viittasi kansallissosialismiin, molemmat sosialismit ovat kilpailevia uskontoja joskin muistelen kansallisen mallin olevan hieman suopeampi uskonnoille jos juutalaisuutta ei killata. Aatulle juutalaisten valinta uhreiksi taisi johtua taloudellisista syistä, siinä hän sai pienimmällä vaivalla valtiolle omaisuutta ilman oikean saksalaisen uhrautumista. Samaahan Venäjän vallankumouksen aikana tehtiin tilallisille ja muille omaisuutta omistaneille. Eli hyvinvoivat kansalaiset olivat kommunistien juutalaisia Venäjällä 1900 luvun alussa. Tässäkin pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.

        Molemmissa "uususkonnoissa" ihminen on joukon osa, ei yksilö, ja se joka määrää istuu Moskovassaan tai Berliinissään ja vetelee naruista. Se miksi komut niin pelkäävät natseja on samanlaista uskonsotaa kuin aikoinaan oli Rooman kirkon Paavin ja uskonpuhdistuksen jälkeen luterilaisten välillä. Siinäkin käytiin pitkiä sotia ja poltettiin ihmisiä rovioilla.

        Koska kommunismi pyrkii uudeksi uskonnoksi ihmisille, siksi sillä on oltava pyhimyksensä tai ortodoksiperinteen pyhät yksilönsä jotta on jotain mitä palvoa. Mikään uskonto ei toimi jos ei ole palvottavia joten niiksi pitää valita ihmisiä koska jumalankielto on yksi perusopeista kommunismissa.

        Presidentin kuva ei tarkoita henkilöpalvontaa siinä mielessä miten sitä on tehty kommunistiin pyrkivissä maissa, Lenin, Stalin Mao ja vaikka Fidel ovat olleet maissaan lähes ellei ihan jumalan asemassa. Heillä on ollut se kansandemokratian mies ja ääni periaatteen ääni.

        Tuskinpa montaakaan suomalaista on pelkän Tarja-tädin vihjauksen voimasta viety pakkotyöleirille tai teloitettu mutta Stalin sai vihjailuillaan noin 30 miljoonaa entistä kannattajaa.

        Meidän näkökulmastamme Josifin mestauspolitiikka oli hyvä ja tervetullut, hän tapatti lähes kaikki armeijan pätevät upseerit ja talvisodan alkaessa pääosan sodan johdosta saivat kokemattomat ja politrukit joilla kummallakaan ei ollut strategista näkemystä sodankäyntiin. Siinä mielessä Stalin pelasti Suomen täydeltä tappiolta talvisodassa johon jouduimme vähän kuin housut kintuissa.

      • hannu_rainesto kirjoitti:

        opettele lukemaan, tajuamaan ja pitään suusi kiinni.

        Lue nyt tuo päättelysi ensin uudestaan ja korjaa jos kehtaat sepustustasi, en minä jaksa paskaa kanssasi pitkään jauhaa, jauha itseksesi, onneton sepustelija...

        Yhteiskunnallinen oleminen määrää tajuntamme, kumoa jos osaat. Jonka tajunnan itse ajatuksissamme muokkaamme, mutta suhteessa kaikkeen kokemamme ja aivoissamme muokkamaamme. Kumoa jo spystyt. Ei yhteiskunta ja Ihminen ole toisistaan irrallisia, kumpaakaan ei ole ilman Ihmistä. Kumoa jos pystyt. Heijastusteoria on suhde, ei mikään mekaaninen lelu.. Kumoa jos pystyt.

        Mikä tuossa on ristiriidassa Marxin ajatuksiin...???

        Olet mies joka kieltää heijastusteoria, mutta yrittää sillä selittää kuitenkin asioita.

        että "Yhteiskunnallinen oleminen määrää tajuntamme".

        Eiköhän kuitenkin todellisuudessa ole niin, että ihminen muodostaa yhteiskunnasta kuvan jonka puitteissa voi toimia oman elantonsa eteen. Näissä ajatuksissa on se ero, että sinun mallisi on malli jossa yksilö ei voi tehdä mitään itsensä eteen vaan on yhteiskunnan armoilla. Minun ajatukseni taas on se, että me kaikki voimme hyödyntää yhteiskuntaa niissä rajoissa joissa se on sallittua ja siten menestyä keskimääräistä tallaajaa paremmin jos meillä on jotain muutakin korvien välissä kuin niitä sahajauhoja.

        Heijastusteoriaa taas voidaan käyttää miten halutaan, minä näen nuo heijastukset eli ympäristöstä oppimisen eri lailla kuin sinä, joka suhtaudut siihen kuin joku katekismukseen.

        Ihmiset ovat yksilöitä ja yhteiskunta on yksilöiden summa, summa jolla on yhteisiä päämääriä ja sääntöjä mutta kuitenkin yksilöt sen tekevät. Yhteiskunta joka kieltää yksilönä toimimisen ei pärjää ihmisten joukossa ainakaan vielä muutamaan tuhanteen vuoteen.

      • Mauseleomi
        Näin se vaan on kirjoitti:

        Olet varmaan itsekkin "risti"retkilläsi ja pyhiinvaellusmatkoillasi käyny pussaamassa Leninin persettä.
        Se on tuo kommunismi toisille semmoinen uskonto.

        On samanlainen hierarkia kuin kirkossa, eli seurakuntana työläiset ja loiset, papistona agitaattorit kuten sinä ja kirkkoherrana puolueen päällikkö ja ylipapistona Leninit, Stalinit ja muut rosvot.

        Sitten järjestetään "jumalan" palveluksia eli sielun messuja ettei kukaan vaan unohda kommunistipropagandaa.

        Ja vääräuskoiset ammutaan.

        Et ole täysverinen ja rotupuhdas punikki jos et ole jonottanu tuntikausia ja käyny nuolemassa niitä "pyhimyksiä". Ei puutu kuin se porvarin kivittäminen saatanana.

      • T Urpo

        Peitellä? Avoimessa maailmassa ja yhteiskunnassa?

        Ei mitään.

        Vai on koulujen luokat paskahuusseja?

        Milloin olet viimeksi käynyt koulun luokassa?

        Ei niissä mitään Halosen kuvia ole!

        Ollut vuosikausiin!

        Taas puhut asiasta mistä et tiedä mitään.

        Tottahan tuo kommarien henkilöpalvonta on.

        Kuuluu uskonnon perustauteihin. Että saadaan
        tietämätön jullikkalauma pysymään aisoissa.

        Kuten peekoreassa. Ja hyväksymään vallan pito
        YHDEN SUVUN YKSINOIKEUTENA!

        Mikäli ei kelpaa pääsee linnaan!

        Meinaan vankilaan.

        Henkilöpalvonta on kommunismin inhottavimpia
        ominaisuuksia.

        Viittaan monitoimilihapullan lukuisiin "taitoihin"
        joille muu maailma nauraa.

        Jos et Rainesto ole henkilökulttia huomannut
        niin olet lobotomoitu kuuro sokea!

        Parlamentaarisessa demokratiassa ei synny
        henkilökultteja yksinvaltiutta pönkittämään.

        Kuten olet huomannut.

      • Työeläkeläinen kirjoitti:

        että "Yhteiskunnallinen oleminen määrää tajuntamme".

        Eiköhän kuitenkin todellisuudessa ole niin, että ihminen muodostaa yhteiskunnasta kuvan jonka puitteissa voi toimia oman elantonsa eteen. Näissä ajatuksissa on se ero, että sinun mallisi on malli jossa yksilö ei voi tehdä mitään itsensä eteen vaan on yhteiskunnan armoilla. Minun ajatukseni taas on se, että me kaikki voimme hyödyntää yhteiskuntaa niissä rajoissa joissa se on sallittua ja siten menestyä keskimääräistä tallaajaa paremmin jos meillä on jotain muutakin korvien välissä kuin niitä sahajauhoja.

        Heijastusteoriaa taas voidaan käyttää miten halutaan, minä näen nuo heijastukset eli ympäristöstä oppimisen eri lailla kuin sinä, joka suhtaudut siihen kuin joku katekismukseen.

        Ihmiset ovat yksilöitä ja yhteiskunta on yksilöiden summa, summa jolla on yhteisiä päämääriä ja sääntöjä mutta kuitenkin yksilöt sen tekevät. Yhteiskunta joka kieltää yksilönä toimimisen ei pärjää ihmisten joukossa ainakaan vielä muutamaan tuhanteen vuoteen.

        "yksilö ei voi tehdä mitään itsensä eteen vaan on yhteiskunnan armoilla"

        Tämä on juuri kommunismin perusajatus ja marxin opit antavan 100%:n tuen tällä lauseelle. Tätä opinkappaletta noudattavat kommunistit ovat juuri niitä laiskoja nahjuksia, jollaisina moni näkee kommunistit. Ehkä se kuva tulee heidän opinkappaleistaan....

    • Mainonnan uhrit ry

      Vai mikä pylväspervo se on, mitä jotkut suomalaiset nyt palvoo lähes jumalolentona. Se joka lapsen kanssa meni naimisiin ja luistelee.

    • Hanu*

      on kääntäen verrannollinen demokratian määrään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4048
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      864
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe