ADD- diagnosointi

Kuinka on ollut mahdollista kasvaa lähes parikymppiseksi ilman että vanhempasi tai muu lähipiirisi olisi tarttunut oireisiin jo paljon aiemmin?itselläni nyt parikymppinen poika jonka oireet olivat jo pienenä niin voimakkaat että ei niitä tutkimatta voinut ohittaa.Tosin silloin sai vielä tehdä töitä sen eteen ,että asiaa lähdettiin viemään eteenpäin perheneuvolan kautta.Nykyään ei taida kynnys olla niin korkea ryhtyä tutkimaan?

taruhelinä kirjoitti:

Kuinka on ollut mahdollista kasvaa lähes parikymppiseksi ilman että vanhempasi tai muu lähipiirisi olisi tarttunut oireisiin jo paljon aiemmin?itselläni nyt parikymppinen poika jonka oireet olivat jo pienenä niin voimakkaat että ei niitä tutkimatta voinut ohittaa.Tosin silloin sai vielä tehdä töitä sen eteen ,että asiaa lähdettiin viemään eteenpäin perheneuvolan kautta.Nykyään ei taida kynnys olla niin korkea ryhtyä tutkimaan?

Lue lisää

Hyvin on mahdollista, ei se niin kovin tunnettua ole nykyäänkään, valitettavasti. Ei tk-tasolla, ei tavalliset opettajat tiedä, ei moni muukaan. Minä itse olen 35v ja viime kesänä sain adhd-diagnoosin vaikka kaikki "oireet" ovat olleet seurana jo lapsesta asti.

taruhelinä kirjoitti:

Kuinka on ollut mahdollista kasvaa lähes parikymppiseksi ilman että vanhempasi tai muu lähipiirisi olisi tarttunut oireisiin jo paljon aiemmin?itselläni nyt parikymppinen poika jonka oireet olivat jo pienenä niin voimakkaat että ei niitä tutkimatta voinut ohittaa.Tosin silloin sai vielä tehdä töitä sen eteen ,että asiaa lähdettiin viemään eteenpäin perheneuvolan kautta.Nykyään ei taida kynnys olla niin korkea ryhtyä tutkimaan?

Lue lisää

ilman mitään diagnooseja aikuiseksi. Yksi tehokas estäjä on häpeä. Minulta jätettiin lapsena jopa diagnosoitu epilepsia hoitamatta, koska äiti ei halunnut. ADD epäilyjä minulla on itsestäni tullut nyt vanhempana kun vanhimmalla lapsistani on adhd.

Keskittymis ja muistamisvaikeuksia kun aina on ollut. Nukun silmät auki ja olen ihan omissa maailmoissani. Jaksan keskittyä juuri siihen mikä kiinnostaa hirveästi, mutta en sitten mihinkään muuhun tai sitten vastavuoroisesti en pysty keskittymään edes yhteen asiaan jos kädet ei puuhaa jotain muuta. En esim pysty vain katsomaan telkkaria vaan minun on samaanaikaan puuhattava jotain netissä ja vaikkapa laskettava laskuja, jotta voisin keskittyä siihen katsomiseen. Minulla on noin kaksi päässä seesteistä päivää vuodessa jolloin voin lukea mitä tahansa ja muistan ja opin todella helposti asioita. Minulla on keskimääräistä korkeampi äo, mutta alisuoritan juuri päässäni olevan kaaoksen takia kaiken.

taruhelinä kirjoitti:

Kuinka on ollut mahdollista kasvaa lähes parikymppiseksi ilman että vanhempasi tai muu lähipiirisi olisi tarttunut oireisiin jo paljon aiemmin?itselläni nyt parikymppinen poika jonka oireet olivat jo pienenä niin voimakkaat että ei niitä tutkimatta voinut ohittaa.Tosin silloin sai vielä tehdä töitä sen eteen ,että asiaa lähdettiin viemään eteenpäin perheneuvolan kautta.Nykyään ei taida kynnys olla niin korkea ryhtyä tutkimaan?

Lue lisää

On hyvin mahdollista, että adhd-oireita ei tunnisteta. Ensinnäkin oireiden voimakkuus ihmisillä vaihtelee, ja toiseksi tarkkaavaisuushäiriötä ilman ylivilkkautta on vaikeampi havaita. Minulla on juuri tuo tarkkaavaisuushäiriö ilman ylivilkkautta (ADD), impulsiivisuutta löytyy jonkin verran. Olin koulussa kiltti ja omissa maailmoissani viihtyvä takapulpetin tyttö. Selvisin kuitenkin luokalta toiselle hyvin arvosanoin lahjakkuuteni ja hyvän muistini avulla, ja ystäviäkin minulla oli, joten kukaan ei tuolloin osannut epäillä mitään. Ongelmat alkoivatkin ilmetä vasta aikuisena.

taruhelinä kirjoitti:

Kuinka on ollut mahdollista kasvaa lähes parikymppiseksi ilman että vanhempasi tai muu lähipiirisi olisi tarttunut oireisiin jo paljon aiemmin?itselläni nyt parikymppinen poika jonka oireet olivat jo pienenä niin voimakkaat että ei niitä tutkimatta voinut ohittaa.Tosin silloin sai vielä tehdä töitä sen eteen ,että asiaa lähdettiin viemään eteenpäin perheneuvolan kautta.Nykyään ei taida kynnys olla niin korkea ryhtyä tutkimaan?

Lue lisää

sitä vaan persoonallisuudekseni ja pitivät kuria, jolloin holtiton käytös ei ryöstäytynyt käsistä, eikä mitään huomattu koulussa. Oma elämä siinä on vaan kärsinyt kun on aina tuntenut itsensä vialliseksi :( Olen päättänyt hakea diagnoosin näin aikuisena omin nokkineni, jotta voisi saada apua esim. kuntoutusta ja ohjausta työelämään. Koko työelämä on mennyt perseelleen ja se harmittaa eniten. Haluan mukaan töihin, mutta silleen, ettei se käy liian raastavaksi. Olen aikaisemmin aina menettänyt hermoni ja ahdistunut -> lopettanut työt, jonka jälkeen tuntee itsensä täydeksi epäonnistujaksi ja tekee mieli vaan kuolla pois :(

vanhemmat luuivat kirjoitti:

sitä vaan persoonallisuudekseni ja pitivät kuria, jolloin holtiton käytös ei ryöstäytynyt käsistä, eikä mitään huomattu koulussa. Oma elämä siinä on vaan kärsinyt kun on aina tuntenut itsensä vialliseksi :( Olen päättänyt hakea diagnoosin näin aikuisena omin nokkineni, jotta voisi saada apua esim. kuntoutusta ja ohjausta työelämään. Koko työelämä on mennyt perseelleen ja se harmittaa eniten. Haluan mukaan töihin, mutta silleen, ettei se käy liian raastavaksi. Olen aikaisemmin aina menettänyt hermoni ja ahdistunut -> lopettanut työt, jonka jälkeen tuntee itsensä täydeksi epäonnistujaksi ja tekee mieli vaan kuolla pois :(

Lue lisää

Voimia ja toivotaan että saat apua mahdollisimman pian!

Jos osaat englantia, niin suosittelen lämpimästi Sari Soldenin kirjaa Women with Attention Deficit Disorder: Embrace Your Differences and Transform Your Life. Tsemppiä!

taruhelinä kirjoitti:

Kuinka on ollut mahdollista kasvaa lähes parikymppiseksi ilman että vanhempasi tai muu lähipiirisi olisi tarttunut oireisiin jo paljon aiemmin?itselläni nyt parikymppinen poika jonka oireet olivat jo pienenä niin voimakkaat että ei niitä tutkimatta voinut ohittaa.Tosin silloin sai vielä tehdä töitä sen eteen ,että asiaa lähdettiin viemään eteenpäin perheneuvolan kautta.Nykyään ei taida kynnys olla niin korkea ryhtyä tutkimaan?

Lue lisää

No ihan hyvinhän se on mahdollista. AIka monella adhd tai add diagnosoidaan vasta aikuisena. Näin kävi myös itselleni.

Tämä on myös kiinni esimerkiksi lahjakkuudesta. Itse olen lahjakas ja älykäs, näin ollen voin aika paljon kompensoida adhd:n aiheuttamia ongelmia. Käytännössä monella ongelmat räjähtävät käsiin vasta esimerkiksi korkea-asteen koulutuksessa.

Lisäksi sukupuolillakin on eroja. Käsittääkseni hyperi on yleisempää pojilla ja myöskin poikia helpommin diagnosoidaan tämäh tähden. Tytöillä voi olla hieman hillitympää se käytös, jopa sisäänpäinkääntyvää (varsinkin jos add)..joten näitä ei välttämättä huomata -varsinkin jos on lahjakas tapaus/perusjärkinen. Myös tyttöjen hyperioireet voivat suuntautua erilaiseen kuin pojilla. Ihan jo omankin mielenkiinnon tähden.

Minä olen ollut aina erittäin vilkas jne, mutta sitä on pidetty normaalina sen tähden, kun lapset nyt on vaan sellaisia. Ja meidän perheessähän ei nyt voi olla mitään "epänormaalia", muilla kylläkin. Eli se on ihan asenteestakin kiinni. Kaikki muistiongelmat, sähellykset, hajamielisyydet..ihan kaikki on aina pistetty joko lapsuuden piikkiin, sen jälkeen teini-iän piikkiin ja sitten vaan nuoren aikuisen piikkiin. Ja vielä sekin, että ensin kaikki häiriöt johtu vaan lapsuuden vilkkaudesta ja sitten stressistä jne, vaikka ei ollut stressaavaa. Ihmiset mielellään laittavat asioita erilaisten juttujen piikkiin, jotta vältyttäis todellisuudelta.

Olisi huomattavasit helpompaa, jos olisin jo aiemmin tämän ymmärtänyt ja mennyt tutkimuksiin. Nyt oon saanut hakata päätä seinään useamman korkea-asteen koulutuksen kanssa ja vihdoin löytänyt sellaisen, jota pystyn keskittyneesti opiskelemaan (varsinkin erilaisilla opintomenetelmillä rauhallisissa oloissa) ja lisäksi ko. alan työtä voin myös jatkossa tehdä. En olis koskaan voinut pärjätä missään toimistohommissa tms, jossa vaaditaan paikallaanoloa.

Lisäksi on eroja, kuinka voimakkaita on vaikkapa adhd-oireet jne. Minullakin serkkupoika pienenä kirjaimellisesti hyppi pitkin seiniä, hänellä on adhd. Minä taas en ollut ollenkaan tuon tyylinen. Itselläni hyperiys näkyy varsinkin siinä, että olin koko ajan tekemässä jotain ja harrastamassa jne. Nämä tekemisen suuntaamisetkin vaikuttavat aika paljonkin.

Varsinkin jos on adhd tai hänen lähipiirissään, niin nimenomaan pitäisi ymmärtää sekin, että meitä on moneen lähtöön. Ja ongelmatkin ovat erilailla painottuneita.

vanhemmat luuivat kirjoitti:

sitä vaan persoonallisuudekseni ja pitivät kuria, jolloin holtiton käytös ei ryöstäytynyt käsistä, eikä mitään huomattu koulussa. Oma elämä siinä on vaan kärsinyt kun on aina tuntenut itsensä vialliseksi :( Olen päättänyt hakea diagnoosin näin aikuisena omin nokkineni, jotta voisi saada apua esim. kuntoutusta ja ohjausta työelämään. Koko työelämä on mennyt perseelleen ja se harmittaa eniten. Haluan mukaan töihin, mutta silleen, ettei se käy liian raastavaksi. Olen aikaisemmin aina menettänyt hermoni ja ahdistunut -> lopettanut työt, jonka jälkeen tuntee itsensä täydeksi epäonnistujaksi ja tekee mieli vaan kuolla pois :(

Lue lisää

Kuulostaa todella tutulta tuo, että vanhempien kurinpito pitää suurimmat oireet esim. koulussa niin huomaamattomina, ettei esim. opettaja huomaa. Sain suoraansanottuna selkääni jos olin vähänkään vaikea, eli todella usein. Koska add on mulla vuosikaudet ollut asia, jonka olen pitänyt piilossa muilta mutta joka kuitenkin haittaa jokapäiväistä elämääni, on se saanut mut kuvittelemaan että olen jotenkin vähä-älyinen ja ihan outo muihin verrattuna. Nyt vasta 24-vuotiaana olen saanut diagnoosin. Olen päässyt opiskelemaan yliopistoon asti, tosin alaa jossa ei tarvitse lukea kuin muutaman tenttikirjan per lukukausi ja loput on käytännön harjoituksia, esseen kirjoittamista ym.

jos tuo tietämystaso kirjoitti:

No ihan hyvinhän se on mahdollista. AIka monella adhd tai add diagnosoidaan vasta aikuisena. Näin kävi myös itselleni.

Tämä on myös kiinni esimerkiksi lahjakkuudesta. Itse olen lahjakas ja älykäs, näin ollen voin aika paljon kompensoida adhd:n aiheuttamia ongelmia. Käytännössä monella ongelmat räjähtävät käsiin vasta esimerkiksi korkea-asteen koulutuksessa.

Lisäksi sukupuolillakin on eroja. Käsittääkseni hyperi on yleisempää pojilla ja myöskin poikia helpommin diagnosoidaan tämäh tähden. Tytöillä voi olla hieman hillitympää se käytös, jopa sisäänpäinkääntyvää (varsinkin jos add)..joten näitä ei välttämättä huomata -varsinkin jos on lahjakas tapaus/perusjärkinen. Myös tyttöjen hyperioireet voivat suuntautua erilaiseen kuin pojilla. Ihan jo omankin mielenkiinnon tähden.

Minä olen ollut aina erittäin vilkas jne, mutta sitä on pidetty normaalina sen tähden, kun lapset nyt on vaan sellaisia. Ja meidän perheessähän ei nyt voi olla mitään "epänormaalia", muilla kylläkin. Eli se on ihan asenteestakin kiinni. Kaikki muistiongelmat, sähellykset, hajamielisyydet..ihan kaikki on aina pistetty joko lapsuuden piikkiin, sen jälkeen teini-iän piikkiin ja sitten vaan nuoren aikuisen piikkiin. Ja vielä sekin, että ensin kaikki häiriöt johtu vaan lapsuuden vilkkaudesta ja sitten stressistä jne, vaikka ei ollut stressaavaa. Ihmiset mielellään laittavat asioita erilaisten juttujen piikkiin, jotta vältyttäis todellisuudelta.

Olisi huomattavasit helpompaa, jos olisin jo aiemmin tämän ymmärtänyt ja mennyt tutkimuksiin. Nyt oon saanut hakata päätä seinään useamman korkea-asteen koulutuksen kanssa ja vihdoin löytänyt sellaisen, jota pystyn keskittyneesti opiskelemaan (varsinkin erilaisilla opintomenetelmillä rauhallisissa oloissa) ja lisäksi ko. alan työtä voin myös jatkossa tehdä. En olis koskaan voinut pärjätä missään toimistohommissa tms, jossa vaaditaan paikallaanoloa.

Lisäksi on eroja, kuinka voimakkaita on vaikkapa adhd-oireet jne. Minullakin serkkupoika pienenä kirjaimellisesti hyppi pitkin seiniä, hänellä on adhd. Minä taas en ollut ollenkaan tuon tyylinen. Itselläni hyperiys näkyy varsinkin siinä, että olin koko ajan tekemässä jotain ja harrastamassa jne. Nämä tekemisen suuntaamisetkin vaikuttavat aika paljonkin.

Varsinkin jos on adhd tai hänen lähipiirissään, niin nimenomaan pitäisi ymmärtää sekin, että meitä on moneen lähtöön. Ja ongelmatkin ovat erilailla painottuneita.

Lue lisää

mul oli skidinä kans aika kova kuri, ja suorastaan pelkäsin faijaani. ADHD nosti päätään mm. huonona koulumenestyksenä, kotitöiden hutiloimisessa, ja todella äkkipikaisena sekä ailahtavana luonteena. Vähän myöhemmin ku muutin pois himasta välit faijaanki on lämmenneet. en tosin käy himassa usein. Mut täytyy myöntää, et oon kyl edelleenki hieman katkera monista asioista jotka jäi tekemättä. luonne on edelleen kuin vuoristorata ja keskittymiskyky todella huono. mikään työ ei tunnu oikealta, ja ahdistun helposti. Myöskin kaidalla polulla pysyminen on hankalaa..

jakke_AL kirjoitti:

mul oli skidinä kans aika kova kuri, ja suorastaan pelkäsin faijaani. ADHD nosti päätään mm. huonona koulumenestyksenä, kotitöiden hutiloimisessa, ja todella äkkipikaisena sekä ailahtavana luonteena. Vähän myöhemmin ku muutin pois himasta välit faijaanki on lämmenneet. en tosin käy himassa usein. Mut täytyy myöntää, et oon kyl edelleenki hieman katkera monista asioista jotka jäi tekemättä. luonne on edelleen kuin vuoristorata ja keskittymiskyky todella huono. mikään työ ei tunnu oikealta, ja ahdistun helposti. Myöskin kaidalla polulla pysyminen on hankalaa..

Lue lisää

täällä myös yksi todella kovalla kurilla kasvatettu, haaveilija ja säheltäjä. (Nuorempi veöjeni taas on ollut äkkipikainen ja kekisttymiskyky on ollut todella huono, hän on joutunut erityisopettajien käsittelyyn ym, mutta adhd:ta ei ymmärretty epäillä! hän on kuitenkin todella ihana ihminen kun osaa antaa äkkipikaisuuden jäädä omaan arvoonsa) Hurjaa on miten perhe ja ystävät on ongelmista puhuessani vaan sanoneet että olen liian srtessaantunut, väsynyt, sähläri. Itsekin olen aikalailla syytellyt itseäni saamattomaksi hutilukseksi ym. Varsinkin pahasta myöhästelystä olen kärsinyt pitkään. Nyt oon onnistunut oleen jo pidemmän aikaa ajoissa, mutta kovaa työtä se vaati ja vaatii edelleen. Olen 28 v ja opiskellut jo monessa koulussa, yhtään en ole jättänyt kesken ja kaikki ovat suuntautuneet luovalle alalle. Olen työskennellyt asiakaspalvelussa ja lasten parissa. Jotenkin vaan mikään ei tunnu lopulta ihan omalta. Suurimpana vaikeutena tuntuu olevan oma yliherkkyys, en loukkaannu helposti, mutta jotenkin tunnen välillä "liikaa". Olin muutaman vuoden opiskelujen ohessa kaupan kassalla töissä ja siellä istuminen oli välillä kyllä todella tuskaista, varmaan se on sellaista muillakin.. Lasten kanssa pärjäsin hyvin, mutta jotenkin itselleni sekin on rankkaa sillä pää on välillä yksi sekamelska ja on vaikea rauhoittua. Jotenkin toivoisin löytäväni sopivan alan itselleni. Voimia myös muille ja toivottavasti diagnosointi myös aikuisiällä helpottuisi. Itse en niinkään kaipaisi lääkkeitä vaan haluaisin löytää rutiinit ja itselleni sopivan työn, jotta ongelmat olisi hallittavissa.

Itseäni eikä veljeäni ei ole diagnosoitu (vielä), mutta tutkiessani asiaa olen kyllä lähes varma että meillä molemmilla on adhd tai add. Itseäni vain kauhistuttaa lukea miten adhd ihmisiä haukutaan ja ongelmia vähätellään. Aivan kuin jotenkin oireista kärsivät olisivat luulotautisia tai haluaisivat olla jotenkin erilaisia, miten kukaan voi olla "kateellinen" tällaisista ongelmista..

sisko ja sen veli kirjoitti:

täällä myös yksi todella kovalla kurilla kasvatettu, haaveilija ja säheltäjä. (Nuorempi veöjeni taas on ollut äkkipikainen ja kekisttymiskyky on ollut todella huono, hän on joutunut erityisopettajien käsittelyyn ym, mutta adhd:ta ei ymmärretty epäillä! hän on kuitenkin todella ihana ihminen kun osaa antaa äkkipikaisuuden jäädä omaan arvoonsa) Hurjaa on miten perhe ja ystävät on ongelmista puhuessani vaan sanoneet että olen liian srtessaantunut, väsynyt, sähläri. Itsekin olen aikalailla syytellyt itseäni saamattomaksi hutilukseksi ym. Varsinkin pahasta myöhästelystä olen kärsinyt pitkään. Nyt oon onnistunut oleen jo pidemmän aikaa ajoissa, mutta kovaa työtä se vaati ja vaatii edelleen. Olen 28 v ja opiskellut jo monessa koulussa, yhtään en ole jättänyt kesken ja kaikki ovat suuntautuneet luovalle alalle. Olen työskennellyt asiakaspalvelussa ja lasten parissa. Jotenkin vaan mikään ei tunnu lopulta ihan omalta. Suurimpana vaikeutena tuntuu olevan oma yliherkkyys, en loukkaannu helposti, mutta jotenkin tunnen välillä "liikaa". Olin muutaman vuoden opiskelujen ohessa kaupan kassalla töissä ja siellä istuminen oli välillä kyllä todella tuskaista, varmaan se on sellaista muillakin.. Lasten kanssa pärjäsin hyvin, mutta jotenkin itselleni sekin on rankkaa sillä pää on välillä yksi sekamelska ja on vaikea rauhoittua. Jotenkin toivoisin löytäväni sopivan alan itselleni. Voimia myös muille ja toivottavasti diagnosointi myös aikuisiällä helpottuisi. Itse en niinkään kaipaisi lääkkeitä vaan haluaisin löytää rutiinit ja itselleni sopivan työn, jotta ongelmat olisi hallittavissa.

Itseäni eikä veljeäni ei ole diagnosoitu (vielä), mutta tutkiessani asiaa olen kyllä lähes varma että meillä molemmilla on adhd tai add. Itseäni vain kauhistuttaa lukea miten adhd ihmisiä haukutaan ja ongelmia vähätellään. Aivan kuin jotenkin oireista kärsivät olisivat luulotautisia tai haluaisivat olla jotenkin erilaisia, miten kukaan voi olla "kateellinen" tällaisista ongelmista..

Lue lisää

Joteskin tuntuu, et naisilla on tota tunne yli herkkyyttä, ja miehillä vissiin samaa, mut varmaan purkautuu agressiivisuutena ja kiukkuna.. ainakin miusta tuntuu niin. Oon monia vuosia nielly kiukkuani, mut nyt viimosen 1/2 vuoden aikana on ollu aika vaikeeta, ja oon vissiin ollu räjähdyspisteessä aikamonta kertaa. Oon menny yksin jonnekkiin huutamaan ja riehumaan, niin on selvinny satuttamatta ketään. Välillä vituttaa jo se, ku ku vituttaa ja ei tiedä mikä vituttaa.. tää ei ollu vitsi.

Kertokaa mimmosia uni-ongelmia teil on, ja miten saatte elettyä niiden kans ilman lääkkeitä? Mul on nukahtamis ongelmia, ja unensaanti vaikeuksia. Oon tosi väsynyt päivisin. mut silti en pysty öisin nukkumaan(nukahtamaan) iltaisin. Mul vissiin on jonki sortin uniapnea myös, tai vastaava, mut korjautunee tulevalla leikkauksella. Unentarve on 10-16h. 6-10h unilla väsymys on sietämätön, enkä todellakaan pysty töihin. En pysty nukahtamaan ennen kuin ole rättiväsynyt(siloinkin kestää kauan), tai lääkkeillä. Inhottaa syödä lääkkeitä kaikkeen. On tosi kivaa ajatella 15.00 iltapäivällä, ku pääsee väsyneenä duunista, et "ehkä noin 03.00 saa sit unta", jollei koko uni rytmii haluu sekottaa iltapäivällä.

Life sucks, and the you fucking die!!
Love, peace and empathy!!
ya will need it

jakke_AL kirjoitti:

Joteskin tuntuu, et naisilla on tota tunne yli herkkyyttä, ja miehillä vissiin samaa, mut varmaan purkautuu agressiivisuutena ja kiukkuna.. ainakin miusta tuntuu niin. Oon monia vuosia nielly kiukkuani, mut nyt viimosen 1/2 vuoden aikana on ollu aika vaikeeta, ja oon vissiin ollu räjähdyspisteessä aikamonta kertaa. Oon menny yksin jonnekkiin huutamaan ja riehumaan, niin on selvinny satuttamatta ketään. Välillä vituttaa jo se, ku ku vituttaa ja ei tiedä mikä vituttaa.. tää ei ollu vitsi.

Kertokaa mimmosia uni-ongelmia teil on, ja miten saatte elettyä niiden kans ilman lääkkeitä? Mul on nukahtamis ongelmia, ja unensaanti vaikeuksia. Oon tosi väsynyt päivisin. mut silti en pysty öisin nukkumaan(nukahtamaan) iltaisin. Mul vissiin on jonki sortin uniapnea myös, tai vastaava, mut korjautunee tulevalla leikkauksella. Unentarve on 10-16h. 6-10h unilla väsymys on sietämätön, enkä todellakaan pysty töihin. En pysty nukahtamaan ennen kuin ole rättiväsynyt(siloinkin kestää kauan), tai lääkkeillä. Inhottaa syödä lääkkeitä kaikkeen. On tosi kivaa ajatella 15.00 iltapäivällä, ku pääsee väsyneenä duunista, et "ehkä noin 03.00 saa sit unta", jollei koko uni rytmii haluu sekottaa iltapäivällä.

Life sucks, and the you fucking die!!
Love, peace and empathy!!
ya will need it

Lue lisää

Se rentouttaa. Itse nukahdan huonosti, jos en ole rättiväsynyt, mutta piikkimatto jotenkin laukaisee stressiä ja olen monesti nukahtanutkin sen päälle. Halvimmat kai on n 20€ ja lienee ihan yhtä kelvollisia kuin kalliimmatkin.

ei nimimerkkiä kirjoitti:

Se rentouttaa. Itse nukahdan huonosti, jos en ole rättiväsynyt, mutta piikkimatto jotenkin laukaisee stressiä ja olen monesti nukahtanutkin sen päälle. Halvimmat kai on n 20€ ja lienee ihan yhtä kelvollisia kuin kalliimmatkin.

Lue lisää

mut oon tuolla matolla köllötelly kyl. totta on et olo on levollinen, mut ei niin et siihen voi nukahtaa. kohta alkaa taas työt ja jo valmiiksi ahistaa ihan sikana. on muutenki nii vittumainen olo kokoajan, et oksat pois. varmaan helpoin ois muuttaa yksin jonnekkiin korpeen ja möykätä siellä ilman ketään

jakke_AL kirjoitti:

mut oon tuolla matolla köllötelly kyl. totta on et olo on levollinen, mut ei niin et siihen voi nukahtaa. kohta alkaa taas työt ja jo valmiiksi ahistaa ihan sikana. on muutenki nii vittumainen olo kokoajan, et oksat pois. varmaan helpoin ois muuttaa yksin jonnekkiin korpeen ja möykätä siellä ilman ketään

Lue lisää

moi. nukahtaminen mullakin ollut ongelmana. lopulta valitin lääkärille ja sain stilnoct-nukahtamislääkkeen. en jokapäiväiseen käyttöön loppuelämäkseni vaan syön "kuurina". eli viikon ajan joka ilta samaan aikaan otan lääkkeen, menen sänkyyn ja korkeintaan lueskelen/kuuntelen (kelloradiossani ja valossa on uniajastin, sammuu n 20 min päästä) radiosta "tylsää" musiikkia. Tellun katselu ei käy, koska mulla ei ole ajastinta, jolla tellu menisi pois päältä itsekseen kun olen nukahtanut. Jos herään yöllä siihen niin en taaskaan saa nukuttua.

Eli tämän "kuurin" tarkoitus on pakottaa kroppa normaaliin rytmiin. Mutta se vaatii myös sen, että sä itse järjestät olot sellaiseksi, että nukahtamislääke voi auttaa. Nimittäin mulla ainakin menee se nukahtamisvaihe helposti ohi jopa lääkkeen otettuani, eli se vaatii päättäväisyyttä asian suhteen. Jopa radio/lukeminen voi olla liikaa, joskus olen käyttänyt korvatulppiakin, koska jään helposti "kyttäämään" kaunpungin ääniä. olen myös ostanut "silmälaput" joilla nukahtaminen on hieman helpottonut, valo näyttää ainakin mulle olevan ongelma joka häiritsee nukahtamista/unta.

mulle toi toimii hyvin. ei ole riippuvuusriskiä kun pari kertaa vuodessa syön tuon viikon jakson. ja on muutenkin pakottanut itseni tutkiskelemaan noita iltakäyttäytymisiäni sellaisiksi itselleni sopiviksi rutiineiksi, että nukahtaminen on helpottonut. mä naureskelen että olen kuin koirat, rakastan rutiineja. tai voisiko sanoa, että kehoni niitä rakastaa, mieli ei niinkään :) kehoni toimii parhaiten, kun olen hyväksynyt faktan, että mun pitää vain mennä aikaisemmin nukkumaan kuin muiden (ja heräänkin aikaisemmin). nukahdan suuremmitta ongelmitta jos menen ajoissa nukkumaan ja toistan omat rutiinini. mielikin voi paremmin kun saa nukuttua ja noi sun vihaisuus ym oireet kertovat väsymyksestä. oma olonikin pahenee ja pinna kiristyy jo yksienkin huonojen yöunien jäljiltä. adhd nostaa rumaa päätään jos unirytmi ei ole kohdillaan

eli mun neuvo on se, että juttele lääkärille tuosta unettomuudesta. ei siitä tarvitse kärsiä.

12 kirjoitti:

moi. nukahtaminen mullakin ollut ongelmana. lopulta valitin lääkärille ja sain stilnoct-nukahtamislääkkeen. en jokapäiväiseen käyttöön loppuelämäkseni vaan syön "kuurina". eli viikon ajan joka ilta samaan aikaan otan lääkkeen, menen sänkyyn ja korkeintaan lueskelen/kuuntelen (kelloradiossani ja valossa on uniajastin, sammuu n 20 min päästä) radiosta "tylsää" musiikkia. Tellun katselu ei käy, koska mulla ei ole ajastinta, jolla tellu menisi pois päältä itsekseen kun olen nukahtanut. Jos herään yöllä siihen niin en taaskaan saa nukuttua.

Eli tämän "kuurin" tarkoitus on pakottaa kroppa normaaliin rytmiin. Mutta se vaatii myös sen, että sä itse järjestät olot sellaiseksi, että nukahtamislääke voi auttaa. Nimittäin mulla ainakin menee se nukahtamisvaihe helposti ohi jopa lääkkeen otettuani, eli se vaatii päättäväisyyttä asian suhteen. Jopa radio/lukeminen voi olla liikaa, joskus olen käyttänyt korvatulppiakin, koska jään helposti "kyttäämään" kaunpungin ääniä. olen myös ostanut "silmälaput" joilla nukahtaminen on hieman helpottonut, valo näyttää ainakin mulle olevan ongelma joka häiritsee nukahtamista/unta.

mulle toi toimii hyvin. ei ole riippuvuusriskiä kun pari kertaa vuodessa syön tuon viikon jakson. ja on muutenkin pakottanut itseni tutkiskelemaan noita iltakäyttäytymisiäni sellaisiksi itselleni sopiviksi rutiineiksi, että nukahtaminen on helpottonut. mä naureskelen että olen kuin koirat, rakastan rutiineja. tai voisiko sanoa, että kehoni niitä rakastaa, mieli ei niinkään :) kehoni toimii parhaiten, kun olen hyväksynyt faktan, että mun pitää vain mennä aikaisemmin nukkumaan kuin muiden (ja heräänkin aikaisemmin). nukahdan suuremmitta ongelmitta jos menen ajoissa nukkumaan ja toistan omat rutiinini. mielikin voi paremmin kun saa nukuttua ja noi sun vihaisuus ym oireet kertovat väsymyksestä. oma olonikin pahenee ja pinna kiristyy jo yksienkin huonojen yöunien jäljiltä. adhd nostaa rumaa päätään jos unirytmi ei ole kohdillaan

eli mun neuvo on se, että juttele lääkärille tuosta unettomuudesta. ei siitä tarvitse kärsiä.

Lue lisää

kiitos vaan paljon vinkistä. pitää ottaa psykiatrin kans puheeks ens kerralla. On tosiaan ärsyttävää tää unettomuus, ja mie vielä lääkihen tätä kaljalla. tänä/viime yönä nukahin suunnilleen 24.30 ja heräilin 05.00. 12 pulloa kaljaa unilääkkeeks. olo on krapulan lisäks ku ois halolla lyöty päähän.

jakke_AL kirjoitti:

kiitos vaan paljon vinkistä. pitää ottaa psykiatrin kans puheeks ens kerralla. On tosiaan ärsyttävää tää unettomuus, ja mie vielä lääkihen tätä kaljalla. tänä/viime yönä nukahin suunnilleen 24.30 ja heräilin 05.00. 12 pulloa kaljaa unilääkkeeks. olo on krapulan lisäks ku ois halolla lyöty päähän.

Lue lisää

Tulee pitkä vastaus (vähän kaikkeen):

ADHD voi tosiaan mennä kevyesti läpi seulan ja dg tulla vasta aikuisiällä. Omaa oireistoani ei kukaan osannut epäillä, luultiin että olen ujo, ei vaikka muuten älykkäänä selvisin kaikista muista aineista paitsi kielistä (hyvä kun läpi välillä pääsin). Oma perhe on kokonaan ADHD:ita täynnä, joten käytös oli normaalia kodin mielestä, olin jopa rauhallisempi kuin sisareni. Mitä nyt kiipeilin talon katolle pari vuotiaana kun muutkin heti kun silmä vältti (rakennettu silloin). Lopulta vain meni älykkyydestä huolimatta se hallinta, millä oli osannut kompensoida oireita ja sitten haettiin muutama vuosi dg:tä ja hoidettiin siinä sivussa ensin vääriä sairauksia tuhoisin seurauksin.

Miehelläni taas tehtiin ennen kouluikää jo tutkimukset, dg:kin olisi ollut valmis, sitä vain ei tehty. Ilmeisesti vanhempien tai toisen vanhemman tahdosta. Erityiskouluun pienluokalle silti päätyi, ei vain saanut tarvittavaa tukea kun dg uupui. Muutkin tukitoimet loppuivat 10 vanhana, kun vanhempien kehotuksesta mieheni alkoi esittämään voivansa paremmin kuin voi. Tuhoisin seurauksin, sillä aika vauhdikas teini-ikä oli ennen kuin muutettuaan sai dg:n ja lääkkeet aikuisiällä.

Toinen on, että nuo ADHD:n piirteet muuttuvat hieman elämän eri vaiheissa, eli periaatteessa lapsena ADHD-hi (ylivilkas impulsiivinen) dg:n saaneesta voi tulla teininä ADHD-c (cmbo) tai ADHD-i (ADD) tai päinvastoin. Samoin muut elämän enemmän tai vähemmän suuret muutokset (kriisit, hormonitoiminnan muutokset, muut sairaudet jne.) voivat vaikuttaa oirekuvaan. Eli oireet voi helpottaa tai pahentua. Ja jälkimmäisessä tapauksessa näinollen dg:kin helposti tehdään vasta aikuisiällä.

Mitä uniongelmiin: tämän kahden aikuisen ADHD:n perheen uniongelmat hallitaan vähän vaihtelevin keinoin. Itselleni unilääkkeet eivät sovi, olen tokkurainen pari pv yhdestäkin napista. Jonkun verran erityisesti rytmiä korjataan bentsoilla. Mies nukkuu välillä ADHD-lääkkeillä, jos mikään muu ei auta. Usein kofeiini ja tauriini auttavat rauhoittumaan ja nukahtamaan (eivät siis todellakaan meitä piristä). Samaten illalla pitää välttää perunaa, muita pitkiä hiilihydraatteja ja aivan kaikkea minkä kokee piristäväksi.

Rutiinit ovat tärkeitä, eli joskus voi helpottaa jos menee nukkumaan aina saman kaavan mukaan. Ja erityisen tärkeää olisi yrittää pitää myös viikonloppuisin tuo rutiini ja rytmi yllä, ennemmin mennä aikaisemmin nukkumaan kuin nukkua yli normaalin heräämisajan, jos univelkoja on. Tärkeintä kuitenkin on, ettei stressaa sitä saako unta vai ei, jos stressaa, ei takuulla saa.

Jos jossain vaiheessa on mahdollisuus antaa kehon luoda itse itselleen rytmin (eli nukkua kun nukuttaa, herätä kun on nukkunut tarpeeksi, keho alkaa vähitellen ihan oikeasti heräämään tiettyihin aikoihin ja vaatimaan unta tiettyihin aikoihin päivästä), niin se voi olla helpoin lääkkeetön ratkaisu. Jo saatua rytmiä on helppo siirtää tunnilla parilla, keho mukautuu siihen. Jokaisella kuitenkin yleensä on olemassa ns. oma normaali luonnollinen unirytmi. Stressi, sairastelu ja useamman yön verran rytmiään vastaan sotiminen (kuten valvominen väkisin, nukkuminen liian kauan) sekoittavat rytmin, mutta yleensä se palaa jos sille antaa mahdollisuuden ja tekee toisaalta itsekin sen eteen jotain (kuten alkaa vaikka väkisin herätä siihen aikaan kun luonnollisessa unirytmissä heräisi).

my kirjoitti:

Tulee pitkä vastaus (vähän kaikkeen):

ADHD voi tosiaan mennä kevyesti läpi seulan ja dg tulla vasta aikuisiällä. Omaa oireistoani ei kukaan osannut epäillä, luultiin että olen ujo, ei vaikka muuten älykkäänä selvisin kaikista muista aineista paitsi kielistä (hyvä kun läpi välillä pääsin). Oma perhe on kokonaan ADHD:ita täynnä, joten käytös oli normaalia kodin mielestä, olin jopa rauhallisempi kuin sisareni. Mitä nyt kiipeilin talon katolle pari vuotiaana kun muutkin heti kun silmä vältti (rakennettu silloin). Lopulta vain meni älykkyydestä huolimatta se hallinta, millä oli osannut kompensoida oireita ja sitten haettiin muutama vuosi dg:tä ja hoidettiin siinä sivussa ensin vääriä sairauksia tuhoisin seurauksin.

Miehelläni taas tehtiin ennen kouluikää jo tutkimukset, dg:kin olisi ollut valmis, sitä vain ei tehty. Ilmeisesti vanhempien tai toisen vanhemman tahdosta. Erityiskouluun pienluokalle silti päätyi, ei vain saanut tarvittavaa tukea kun dg uupui. Muutkin tukitoimet loppuivat 10 vanhana, kun vanhempien kehotuksesta mieheni alkoi esittämään voivansa paremmin kuin voi. Tuhoisin seurauksin, sillä aika vauhdikas teini-ikä oli ennen kuin muutettuaan sai dg:n ja lääkkeet aikuisiällä.

Toinen on, että nuo ADHD:n piirteet muuttuvat hieman elämän eri vaiheissa, eli periaatteessa lapsena ADHD-hi (ylivilkas impulsiivinen) dg:n saaneesta voi tulla teininä ADHD-c (cmbo) tai ADHD-i (ADD) tai päinvastoin. Samoin muut elämän enemmän tai vähemmän suuret muutokset (kriisit, hormonitoiminnan muutokset, muut sairaudet jne.) voivat vaikuttaa oirekuvaan. Eli oireet voi helpottaa tai pahentua. Ja jälkimmäisessä tapauksessa näinollen dg:kin helposti tehdään vasta aikuisiällä.

Mitä uniongelmiin: tämän kahden aikuisen ADHD:n perheen uniongelmat hallitaan vähän vaihtelevin keinoin. Itselleni unilääkkeet eivät sovi, olen tokkurainen pari pv yhdestäkin napista. Jonkun verran erityisesti rytmiä korjataan bentsoilla. Mies nukkuu välillä ADHD-lääkkeillä, jos mikään muu ei auta. Usein kofeiini ja tauriini auttavat rauhoittumaan ja nukahtamaan (eivät siis todellakaan meitä piristä). Samaten illalla pitää välttää perunaa, muita pitkiä hiilihydraatteja ja aivan kaikkea minkä kokee piristäväksi.

Rutiinit ovat tärkeitä, eli joskus voi helpottaa jos menee nukkumaan aina saman kaavan mukaan. Ja erityisen tärkeää olisi yrittää pitää myös viikonloppuisin tuo rutiini ja rytmi yllä, ennemmin mennä aikaisemmin nukkumaan kuin nukkua yli normaalin heräämisajan, jos univelkoja on. Tärkeintä kuitenkin on, ettei stressaa sitä saako unta vai ei, jos stressaa, ei takuulla saa.

Jos jossain vaiheessa on mahdollisuus antaa kehon luoda itse itselleen rytmin (eli nukkua kun nukuttaa, herätä kun on nukkunut tarpeeksi, keho alkaa vähitellen ihan oikeasti heräämään tiettyihin aikoihin ja vaatimaan unta tiettyihin aikoihin päivästä), niin se voi olla helpoin lääkkeetön ratkaisu. Jo saatua rytmiä on helppo siirtää tunnilla parilla, keho mukautuu siihen. Jokaisella kuitenkin yleensä on olemassa ns. oma normaali luonnollinen unirytmi. Stressi, sairastelu ja useamman yön verran rytmiään vastaan sotiminen (kuten valvominen väkisin, nukkuminen liian kauan) sekoittavat rytmin, mutta yleensä se palaa jos sille antaa mahdollisuuden ja tekee toisaalta itsekin sen eteen jotain (kuten alkaa vaikka väkisin herätä siihen aikaan kun luonnollisessa unirytmissä heräisi).

Lue lisää

Kiitos tästäkin. erittäin paijon

jakke_AL kirjoitti:

Kiitos tästäkin. erittäin paijon

Toivottavasti tuosta on apua. Ja löydät ne ruoka-aineet ja muut luontaistuotteet (no, tauriinikin on kehon oma aminohappo) jotka joko rauhoittavat/väsyttävät tai piristävät. Niilläkin kun pääsee pitkälle, tietää mitä syö tai ei syö tiettyihin kellonaikoihin elämän pitämiseksi tasapainossa.

Tuli mieleen, onko sulla olemassa ADHD:hen ihan stimulääkitys? Yleensä uniongelmat katoavat tai edes lievittyvät, kun päivän aikainen stressi ja turhautuminen vähenevät. Ihan sillä, että saa tehtyä, pystyy keskittymään eikä koko ajan mokaa/alisuoriudu kaikesta. Ja toisaalta, kun tulee tehtyä, myös väsyttää paremmin. Erityisesti jos saa tehtyä edes osittain jo pois ne stressaavat/mieltä painavat ongelmat.

Jopa tunnepuolen hallintaan/herkkyyteen lääkityksellä on iso merkitys. Sen huomaa tällaisessa kahden ADHD:n perheessä hyvin. Jos kumpikaan/toinen ei oo ottanu lääkkeitä, vähintään lääkkeetön saa raivareita ihan mitättömästäkin. Aamujen riehumisesta täällä ei niin suurta murhetta oteta, ne on vain sitä aamua, illalla unohdettua asiaa. Illalla sama toistuu herkästi lääkkeiden tehon loppuessa, mutta silloin voikin jo mennä nukkumaan...

Uniongelmista osa varmasti helpottaa sen jälkeen kun uniapnea on korjattu, siihen asti älä stressaa ja jos pystyt, ota asenteeksi että nukut kun pystyt, oli kello mitä vain (kunhan sinne töihin selviät oikeaan aikaan). Omat uniongelmat vähenivät huomattavasti kun itseltäni saatiin jokaöiset kivut pois, nyt unirytmi häiriintyy vain sairastaessa flunssia tsm. tai pahan stressin aikana. Ja tuo toinen puolisko elää asenteella nukkuu kun nukkuu, unihäiriöitä on eikä tietoa koska saadaan vakavuus selville ja apu niihin. Kun eivät rajoitu nukahtamisvaikeuteen, vaan ovat myös unenaikaisia. En itsekään sairastaessani pyri väkisin rytmiä ylläpitämään, vaan nukun kun nukun, erityisesti nyt, kun saatan nukkua sitten 18h putkeen heräten välillä max 10min ajaksi. Rytmi korjataan sitten joskus kun ollaan taas terveitä.

mahdollista kasvaa kirjoitti:

ilman mitään diagnooseja aikuiseksi. Yksi tehokas estäjä on häpeä. Minulta jätettiin lapsena jopa diagnosoitu epilepsia hoitamatta, koska äiti ei halunnut. ADD epäilyjä minulla on itsestäni tullut nyt vanhempana kun vanhimmalla lapsistani on adhd.

Keskittymis ja muistamisvaikeuksia kun aina on ollut. Nukun silmät auki ja olen ihan omissa maailmoissani. Jaksan keskittyä juuri siihen mikä kiinnostaa hirveästi, mutta en sitten mihinkään muuhun tai sitten vastavuoroisesti en pysty keskittymään edes yhteen asiaan jos kädet ei puuhaa jotain muuta. En esim pysty vain katsomaan telkkaria vaan minun on samaanaikaan puuhattava jotain netissä ja vaikkapa laskettava laskuja, jotta voisin keskittyä siihen katsomiseen. Minulla on noin kaksi päässä seesteistä päivää vuodessa jolloin voin lukea mitä tahansa ja muistan ja opin todella helposti asioita. Minulla on keskimääräistä korkeampi äo, mutta alisuoritan juuri päässäni olevan kaaoksen takia kaiken.

Lue lisää

sinulla vielä aika helppoa. minä en opi mitään en sitten millään. kokoajan saa etsiä sopivaa asentoa
ja kaikki on vaikeeta. työelämässä en ole voinut olla kuin lyhyitä jaksoja. lähinnä kesätöitä ja silleen.

Itse olen ADHD-c eli omaan niin ADD:n kuin tuon ylivilkkaan puolen.

Ja kyllä, itsekin olen jopa ilman lääkkeitä lukenut kirjoja ja tehnyt paljon muutakin, jos se vain on sattunut itseä kiinnostamaan! Ja jos kiinnostus on lopahtanut, niin asiat on jääneet kesken...

Todennäköisesti masennuksesi johtuu ADHD:sta ja masennuslääkkeet eivät auta, ennemminkin niistä voi olla vain haittaa. Eli hoito pitäisi lähteä ADHD:n, oli se mikä tahansa ADHD:n kolmesta eri dg-tyypistä (eli ADD = ADHD-i, ADHD-c tai ADHD-hi = ylivilkas impulsiivinen), ei missään nimessä masennuksesta. Tai sitten ko. oireistoja pitäisi hoitaa yhtä aikaa ADHD:n ollessa kuitenkin ensisijaisempi. Muuten puhkeaa vain lisää ja lisää ns. liitännäissairauksia, jotka eivät parane/helpota ennen alkuperäisen syyn hoitoa.

Katsekontaktin oton vaikeus ja muutenkin tunneilmaisujen vaikeus (tai niitten tulo väärinymmärretyksi) kuulostaa tutulta. Eli ei mitenkään mahdotonta, etteikö sinulla voisi olla ADHD tai Asperger, joka on suhteellisen läheistä sukua tälle neurologiselle häiriölle/ominaisuudelle. Kannattaa kerätä tietoa ja perusteita miksi asiaa pitäisi lähteä tutkimaan kohdallasi ihan paperille, niin ehkä sitten lääkärikin voi ottaa tosissaan. Valitettavasti adhd aikuisten ry:n sivut on kumossa edelleen, siellä oli hyvä lista mitä adhd aikuinen on parhaimmillaan ja pahimmillaan. Mutta jo ADHD-liiton sivujen kautta saa hyviä perusteita (siellä kun oli jossain jopa ne diagnosointikriteerit, ominaisuudet, joista pitää väh. 6/9 täyttyä, jotta voidaan tehdä dg, jos molemmista puoliskoista täyttyy, tulee combo dg:ksi)
Aikuisiällä saanut dg:n, peruskoulun todistus muuten kiitettävä, mutta kielet ala-arvoisia... Useimmiten menin kokeeseen tyylillä 'ai onko meillä koe' eli elellyt omissa ajatuksissa kun kokeesta ilmoitettu tai ajantaju pettänyt totaalisesti. Koulukirjoja luin, jos sattui kiinnostamaan, joskus ajankuluksi oppitunneilla kun ei jaksanut kuunnella opettajaa. Lukio meni läpi samalla tyylillä, tosin toisen osan lukiostani kävin lääkityksellä, joten yo-paperit tuli saatua parin vuoden tauosta opinnoista huolimatta.

Siivous ei itseäkään koskaan ole inspiroinut, oma siivoukseni oli lapsuudenkodissanikin usein sitä, että järjestin niitä kaappeja ja ympäristöjä, joissa oli jotain kiinnostavaa (olen käsityöläinen). Oma kotikin on kaaoksessa, välillä vähemmän, välillä pahemmassa kunnossa. Mutta kaapit pysyy sentään järjestyksessä, kun tulee siivotessa edes laitettua tavarat paikoilleen. Opettelemalla opeteltu tapa tosin.

my kirjoitti:

Itse olen ADHD-c eli omaan niin ADD:n kuin tuon ylivilkkaan puolen.

Ja kyllä, itsekin olen jopa ilman lääkkeitä lukenut kirjoja ja tehnyt paljon muutakin, jos se vain on sattunut itseä kiinnostamaan! Ja jos kiinnostus on lopahtanut, niin asiat on jääneet kesken...

Todennäköisesti masennuksesi johtuu ADHD:sta ja masennuslääkkeet eivät auta, ennemminkin niistä voi olla vain haittaa. Eli hoito pitäisi lähteä ADHD:n, oli se mikä tahansa ADHD:n kolmesta eri dg-tyypistä (eli ADD = ADHD-i, ADHD-c tai ADHD-hi = ylivilkas impulsiivinen), ei missään nimessä masennuksesta. Tai sitten ko. oireistoja pitäisi hoitaa yhtä aikaa ADHD:n ollessa kuitenkin ensisijaisempi. Muuten puhkeaa vain lisää ja lisää ns. liitännäissairauksia, jotka eivät parane/helpota ennen alkuperäisen syyn hoitoa.

Katsekontaktin oton vaikeus ja muutenkin tunneilmaisujen vaikeus (tai niitten tulo väärinymmärretyksi) kuulostaa tutulta. Eli ei mitenkään mahdotonta, etteikö sinulla voisi olla ADHD tai Asperger, joka on suhteellisen läheistä sukua tälle neurologiselle häiriölle/ominaisuudelle. Kannattaa kerätä tietoa ja perusteita miksi asiaa pitäisi lähteä tutkimaan kohdallasi ihan paperille, niin ehkä sitten lääkärikin voi ottaa tosissaan. Valitettavasti adhd aikuisten ry:n sivut on kumossa edelleen, siellä oli hyvä lista mitä adhd aikuinen on parhaimmillaan ja pahimmillaan. Mutta jo ADHD-liiton sivujen kautta saa hyviä perusteita (siellä kun oli jossain jopa ne diagnosointikriteerit, ominaisuudet, joista pitää väh. 6/9 täyttyä, jotta voidaan tehdä dg, jos molemmista puoliskoista täyttyy, tulee combo dg:ksi)
Aikuisiällä saanut dg:n, peruskoulun todistus muuten kiitettävä, mutta kielet ala-arvoisia... Useimmiten menin kokeeseen tyylillä 'ai onko meillä koe' eli elellyt omissa ajatuksissa kun kokeesta ilmoitettu tai ajantaju pettänyt totaalisesti. Koulukirjoja luin, jos sattui kiinnostamaan, joskus ajankuluksi oppitunneilla kun ei jaksanut kuunnella opettajaa. Lukio meni läpi samalla tyylillä, tosin toisen osan lukiostani kävin lääkityksellä, joten yo-paperit tuli saatua parin vuoden tauosta opinnoista huolimatta.

Siivous ei itseäkään koskaan ole inspiroinut, oma siivoukseni oli lapsuudenkodissanikin usein sitä, että järjestin niitä kaappeja ja ympäristöjä, joissa oli jotain kiinnostavaa (olen käsityöläinen). Oma kotikin on kaaoksessa, välillä vähemmän, välillä pahemmassa kunnossa. Mutta kaapit pysyy sentään järjestyksessä, kun tulee siivotessa edes laitettua tavarat paikoilleen. Opettelemalla opeteltu tapa tosin.

Lue lisää

todettiin juuri hiljan ADD ja olen kohta 32v 21v asti hoidettu psygiatrilla välillä ja laitoshoidossakin ollut todettiin sekamuotoinen masennus ja ahdistustila...ystävä epäillyt jo ennemminkin että mulla jotain muuta taustalla kuin masennus ja ehdotti Asbergeria ja kun siitä kysyin ja että voisiko tutkia vasta tutkittiin ja diagnoosiinkin kirjoitettu että muka itse lääkäri sitä alkoi epäillä että mulla ADD :/
ja ylä asteelta asti ollut masennusta yms...