eli nykyiset sekä edelliset armaan isänmaamme poliitikot edustaen varsinkin kokoomuksen osalta käsittämättömillä toimenpiteillään ja edustamiensa yhteiskuntaluokkien etuja ajaakseen ovat jo vuosikausia tehneet myyräntyötä tuhotakseen totaalisesti suomalaisen merenkulun. Näillä näkymin en näe enää mielekkääksi jatkaa edes merenkulkuopin koulutusta Suomessa, sillä kaikkihan joutuvat piakkoin hakemaan työpaikkansa ulkomailta ja Suomi kustantaa opiskelut. Kauhea parku on ollut tulevasta Viron viinarallista, mutta kauheampi parku syntyy, kun viimeinenkin Suomen lippu on laskeutunut alusten takiloista. Mielestäni olisi tärkeämpää pohtia, miten kontrolloida maahan saapuvia "EU-kansalaisia" ja heidän taustojaan. Taitaa tulla pieni katastrofi. On se aika kummaa, kun nyt ollaan niin huolissaan kansalaisten terveydestä jne., kun ne tänäpäivänäkin ovat retuperällä.
idiootit suomisyöjät
pkr
1120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
laajempaan yhteyteen, jota myös globalisaatioksi sanotaan, sitä kannattavat maailman pääomapiirit USA:ssa ja Europassa, kuin myös Aasiassa. Aiheesta
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000001671944