Epätoivon maakunta

kylmää kyytiä

Kepuhallintaa kymmeniä vuosia. Agrologit pankeissa. Sianhoitajat valtuustoissa... kylmää kyytiä.

Nuoret lähtee. Koulutetut lähtee. Kaikki koulukaverit lähtee. Ystävät, yhteisöllisyys ja ilo lähtee. Seinäjoelle, Etelä-Suomeen ja ulkomaille.

Vanhat ja arvokkaat ihmiset eivät voi ja halua kodistaan lähteä, mutta heidän asioitaan hoitaa keskinkertaisuudet ja pohjasakka... kylmää kyytiä.

Mutta kepupoliitikot on Kanarialla ja Thaimaassa. Ja taas jaksavat vuoden puhua suu vaahdossa miten juuri he osaavat vaikuttaa ja juuri heillä on sitä kuuluisaa näkemystä. Keskinkertaisella paskasakillako ?. Jep, näkemystä miten omat asiat ajetaan.

Helmikuu 2009 Etelä-Pohjanmaalla... kylmää kyytiä, mutta onneksi en ole enää siellä.

39

1894

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • raha ratkaissee

      Helmikuu 2009 Etelä-Pohjanmaalla. Valitettavasti en nyt ole siellä.

      Valitettavasti maksan tuloveroni länsirannikon kaupungissa. Työmatka olisi sieltä synnyinseudulta liian pitkä.

      Isän perintömökillä voi olla kymmenisen senttiä lunta ja vesijohto jäässä. Keväällä sinne kuitenkin palajan ja tartun lapion varteen.

      Olen miettinyt että onnistuisiko muuttaa virallinen asuinpaikka sinne synnyinseudulle vaikka oikeasti pakostakin asun muualla. Näin menisi kunnallisvero oikeaan osoitteeseen ja maaseudun rahoituspohja ehkä kestäisi aavistuksen verran paremmin.

      Eihän nykyisin ole mikään rikos vaikka ilmoittaisi osoitteekseen postitoimiston postilokeron, jossa kukaan ei tietenkään mahdu asumaan. Irtolaisuus ei enää ole rikos.

      Taitaisi siitä kuitenkin ongelmia tulla koska en talvella voi olla viikoittain sieltä tavoitettavissa. Viralliset paperit mojuisivat postilaatikossa liian pitkään. Kaupungin terveyskeskuksessa katsoisivat alta kulmain jos joskus sieltä apua tarvitsen. Aseiden luvat pitäisi hakea pitkän matkan päästä. Kaikenlaista käytännön hankaluutta siitä voisi seurata.

      Olisikohan se aivan UFO juttu ehdottaa poliitikoille että kansalaisen pitäisi saada vapaasti - virallista asuinpaikkaa muuttamatta - valita se kunta johon hän maksaa kunnallisveron? Kenties ehtona pitäisi olla että edullisempaan äyrin hintaan ei saa vaihtaa (muuten kaikki menisivät halvimman mukaan) tai että täytyisi omistaa kiinteistö siinä kunnassa johon haluaa maksaa veroa?

    • never again

      muuttanut e-pohjanmaalta 13 vuotta sitten
      e-suomeen ja enkä ikinä tule takaisin!!

      • Jottet

        Tuukkaan !

      • piankin

        kiusathan piänempiä

      • henrik horna

        pois pääsevä nuori ihminen löytää aivan uuden elämän, kun sieltä pois muuttaa.
        Ei tuu enää koskaan mieleenkään, että sinne takaisin muuttais. Ehei!

        Siellä kun käy, niin ei voi kuin ihmetellä kuinka siellä voi joku asua.
        Ja pois muuttaneiden lapset pitää e-p:tä pahimpana junttilana, mitä suomessa on.

      • ihmeessä
        henrik horna kirjoitti:

        pois pääsevä nuori ihminen löytää aivan uuden elämän, kun sieltä pois muuttaa.
        Ei tuu enää koskaan mieleenkään, että sinne takaisin muuttais. Ehei!

        Siellä kun käy, niin ei voi kuin ihmetellä kuinka siellä voi joku asua.
        Ja pois muuttaneiden lapset pitää e-p:tä pahimpana junttilana, mitä suomessa on.

        jouluruuhkia ja pysy siellä kivikolossas tai, missä veneen alla lienetkin. Unohda mahdolliset sukulaisesi maaseudulla, ei sinua täällä kaivata leuhkimassa.

    • mettät,

      mennessäs?

      • ja mettäpöyrööt

        jäivät sinne hoitelemaan asioitaan.

    • valitsee

      itselleen itsensä kaltaiset johtajat.

    • itselläkään

      häävisti näytä menevän.

    • hyvä paikka

      kaikille sinne jääneille, sillä he eivät edes osaa kuvitella enää, mitä vailla he ovat.

      Ah, sitä heidän tietämättömyyden siunaamaa onnea!

    • maaltamuuttaja vm.58

      Lähdin Etelä-Pohjanmaalta etelään nuorena miehenä koska en leipääni kotoseudulta löytänyt. Silloinkin oli jo tilanne osittain sellainen että maattoman oli löydettävä elantonsa ja tulevaisuutensa jostakin muualta, sieltä missä talous kasvaa.

      Maailma on tietysti muuttunut 30 vuoden aikana, niin täällä etelän kaupungissa kuin siellä Etelä-Pohjanmaallakin. Maaseudun ongelmat epäilemättä ovat kärjistyneet pienviljelyn kannattavuuden romahtamisen myötä. Kaikki haluavat nykyisin enemmän, tuottavuus täytyy olla suurempi, ihmiset ovat vaativampia. Tiedonvälitys tarjoaa yhdenlaisen elämisen mallin johon lähes kaikki yrittävät sopeutua.

      Onhan elämä kaupungissa tavallaan helpompaa, yksinkertaisempaa, mukavampaa. Talvella kaupungilla on kivetyt, valaistut, auratut, hiekoitetut jalkakäytävät. Palvelut ovat lähellä ja nopeasti saatavissa. Välimatkat yleensä lyhyitä. Ilman omaa autoakin kaupungissa pärjää jos niin haluaa. Ei kukaan kuitenkaan fiksummaksi sillä muutu että muuttaa kaupunkiin asumaan, sen tiedän omasta kokemuksestani. Ja tietohan nykyisin kulkee langoilla tai ilman lankoja joka paikkaan kun niin haluaa.

      Nuorena sitä ei ehkä oikein osaa arvostaa että on kotoisin jostakin, että kuuluu jonnekin. Ensimmäisen polven maaltamuuttajan voi olla vaikeaa kotoutua pysyvästi kaupunkiin, varsinkin kun työn perässä usein joutuu siirtymään kaupungista toiseen. Vanhemmiten oma alkuperä alkaa monasti kiinnostaa, oma koti tuntuu oikealta kodilta vain jos se sijaitsee oikeassa paikassa.

      Ymmärsinköhän oikein että jotkut häpeävät eteläpohjalaisuuttaan? Tämä on minulle uusi kokemus. Minun sukupolveni eteläpohjalaiset eivät taatusti ole hävenneet syntyperäänsä missään vaiheessa, ei myöskään täällä etelän kaupungeissa. Minulle eteläpohjalaiset juuret ovat aina olleet ylpeyden ja voiman lähde. Missäpä muualla elää haluaisi kuin siellä missä omat juuretkin ovat.

      • kehittyy?

        Just, joo, niin.

        Juuret on minullakin pohjanmaalla, mutta aina kun sielläpäin vielä käyn masennus maalaa mieleni mustaksi. Jotain kovin negatiivista siellä tapahtuu, kuten ilmiselvästi muuallakin Suomen maaseudulla. Kaikki se on paljaana nähtävissä tavassa, millä ympäristöä rakennetaan ja tuhotaan; rumaa, katkelmallista ja keinotekoista.

        Koska ympäristön voi käsittää ihmisen sisäisen mielen ulkoisena ilmauksena, niin muuta ei voi päätellä kuin, että mieli ei voi hyvin.

        Ehkä maaseutu sellaisena kuin olemme sen oppineet tuntemaan on kuolemassa pois ja tulollaan oleva uusi tuhoaa itse itsensä ihmisvihamielisenä ympäristönä.

        Katselkaapa ympärillenne: Seinäjoki, Lapua, Kauhava, jne...

      • aikaa myöten
        kehittyy? kirjoitti:

        Eipä kaupungissakaan kaikki näy niin kovin hyvin voivan. Täällä on hulluja ja humalaisia paljon tiheämmässä kuin maalla.

        Maaseudulla tietysti toimitaan niillä ehdoilla jotka siellä vallitsevat ja niillä tavoitteilla jotka palvelevat omaa selviytymistä. Ei ehkä ole siinä määrin varaa pystytellä muistomerkkejä vieraalle silmän iloksi. Ei ole varaa elää muiden elämää näiden puolesta. Toiminnan täytyy palvella käytännöllisempiä päämääriä. Harva asuu minkään "raharännin" alla, joten taloudellisuus on jokapäiväinen välttämättömyys.

        Varmaankin maaseudulla elämisen edellytykset ovat jonkinlaiseen uusjakoon menossa. Mihinkään täydelliseen tuhoon en usko, mutta keskimääräinen väentiheys varmaankin laskee edelleen. Joillakin konsepteilla elämä maaseudulla jatkuu. Onneksi tietoliikenne toimii kohtuukustannuksin. Yhteisöllisyyttä ja yhteistoimintaa varmaankin tarvitaan kipeästi.

        Perhe saattaa olla liian pieni yksikkö? Jonkinlainen lähes omavarainen kollektiivi, noin 30 ihmisen koti, voisi muodostaa kestävän pohjan?

      • edellytykset.
        aikaa myöten kirjoitti:

        Ainahan selitys löytyy vaikka keskitysleireille.

        Miksi ylipäätään "pystytellä muistomerkkejä vieraan iloksi", miksei tavallisia kohtuullisia rakennuksia omaksi iloksi?

        "Taloudellisuus", joka näyttäytyy pääasiassa suurten rakennusliikkeiden ansaintamallien suosimisessa tulee ennenpitkää kalliiksi yhteisölle ja sen asukkaille arvonmenetysten ja ympäristöarvojen huonontumisen muodossa. Täyttäähän se slummiutumisen tunnusmerkistöt jo uutena, kunhan vähän pintaa syvemmin asiaa tarkastelee.

        Sitäpaitsi on helppoa nähdä, ettei ruma ja huono ole yhtään sen halvempaa kuin kaunis ja hyvä.

        Elämän edellytykset ovat tosiaankin menossa "jonkinlaiseen uusjakoon". Näyttää vaan siltä, että jako on jo menossa. Rotat ryöstää hukkuvaa laivaa, eikä kukaan vakavissaan pohdi sitä, miten laivan voisi pelastaa. Markettien ja tornitalojen LISÄÄMISELLÄ se ei tapahdu.

      • bin to hell and back
        edellytykset. kirjoitti:

        Muiden yritysten ja yhteisöjen tekemille päätöksille ei voi mitään. Rakentavat mitä rakentavat. Ovat kai omaansa tyytyväisiä ja miksi muiden pitäisikään olla.

        Mutta kun vaikkapa 50 ihmistä lyöttäytyy yhteen niin siinä porukassa alkaa olla työkykyä ja taloudellista staminaa tehdä päätöksiä. Sellainen joukko selviytyy maaseudulla toisiaan tukien ... come hell or high water.

        Kollektiivi toki perustuisi vapaaehtoisuuteen. Ulos on vapaa pääsy, vanki ei ole kukaan. Epäilemättä jäseniltä voidaan vaatia erilaista arvomaailmaa ja elämäntyyliä kuin mitä on kaupunkien city slickereillä.

        Kumpikohan se olisi keskitysleiri, tuollainen maaseudun kollektiivi vaiko ruuhkasuomen tyypillinen koiranpaskalla kyllästetty betonihelvetti?

      • selviytymisparatiisi.
        bin to hell and back kirjoitti:

        "Muiden yritysten ja yhteisöjen tekemille päätöksille ei voi mitään. Rakentavat mitä rakentavat."

        Näinhän se menee käytännössä, nimenomaan Suomen maaseudulla, mutta ei enää suuremmissa kaupungeissa, joissa elää riittävästi koulutettua, arvostelukykyistä ja ympäristöstään kiinnostunutta porukkaa. Kuitenkin pitäisi kai jokaiselle olla selvää, että päätöksille kyllä voi tehdä jotain ja pitääkin, ihan perustuslain mukaan esim. kaavoituksella. Ja edelleen; onkohan rakennusliikkeen rakentama kaupunkiympäristö sen yksityisasia? Jos olisi, niin mikseivät sitten rakenna omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä?

        "Ruuhkasuomen tyypillinen koiranpaskalla kyllästetty betonihelvetti" on jo niin aikansa elänyt pelkistys, ettei siitä enempää.

        Ja nuo mitä erilaisimmat kommuuniyritelmät ovat järjestään sortuneet omaan mahdottomuuteensa. Kokeillahan niitä voi, mutta eivät ne näytä pelastavan edes omia jäseniään.

        Vielä ei sentään olla tultu niin pitkälle, että maaseutu pitäisi nähdä lopun aikojen selviytymisparatiisina.

      • on ympäristöstä
        selviytymisparatiisi. kirjoitti:

        osa tosi kiinnostunut, mutta ei ymmärrä siitä juuri mitään mitä enempi "lukenut" sen vähempi.
        Sitäkään ei hoksata että ruoka tulee maaseudulta
        luullaan että kaupasta se tulee....

      • pois muuttanut

        , mutta se hävettää, että ihmiset on jaksanut vuosikymmeniä äänestää samalle puolueelle ehdottoman enemmistön useimmissa Etelä-Pohjalaisissa kunnissa. Jos jonkin tukien imuroiminen kuntiin ja omille kannattajille mitä erinäisimpiin tarkoituksiin on päätoimi puolueelle niin ihmettelen syvästi.

        Maatalous näivettyy, isompi on parempaa, puoluepamput ahnehtii omaisuutta ja maattomien aseman Pohjanmaalla tietää jokainen; elämää on rakennutteva omin käsin ilman "perämettiä" ja kunnan virkaa. (Meikäläisellä kyllä jonkin verran metsää on... selvennykseksi ettei ala kateellisuusnaukuna).

        Kyllä se maaseutu on vaan muuttunut ja näivettynyt ja edessä on enää selviytymistaistelu. Ja puolueen kannattajilla edessä omaisuuden haalinta.

      • Mind your grammar ;-)
        bin to hell and back kirjoitti:

        Muiden yritysten ja yhteisöjen tekemille päätöksille ei voi mitään. Rakentavat mitä rakentavat. Ovat kai omaansa tyytyväisiä ja miksi muiden pitäisikään olla.

        Mutta kun vaikkapa 50 ihmistä lyöttäytyy yhteen niin siinä porukassa alkaa olla työkykyä ja taloudellista staminaa tehdä päätöksiä. Sellainen joukko selviytyy maaseudulla toisiaan tukien ... come hell or high water.

        Kollektiivi toki perustuisi vapaaehtoisuuteen. Ulos on vapaa pääsy, vanki ei ole kukaan. Epäilemättä jäseniltä voidaan vaatia erilaista arvomaailmaa ja elämäntyyliä kuin mitä on kaupunkien city slickereillä.

        Kumpikohan se olisi keskitysleiri, tuollainen maaseudun kollektiivi vaiko ruuhkasuomen tyypillinen koiranpaskalla kyllästetty betonihelvetti?

        Ei sunkaan sitä oo oikeen Ameriikas käyty kun nuan sujuvasti purotellahan ulukomaantermiä.

        Tua "Bin" vaan meni vähä vikahan... Et sunkaa soo Bin Laadenin kaveri?

        Olla-verbi on epäsäännöllinen ja sen kolmas taivutusmuoto on "been".

        t. Opettaja ;-)

      • tuollaisia.
        Mind your grammar ;-) kirjoitti:

        Olemattomiin yksityiskohtiin takertuvia asiasisältöjen kustannuksella.

      • ja hakia poliittista turvap...
        Mind your grammar ;-) kirjoitti:

        Ei sunkaan sitä oo oikeen Ameriikas käyty kun nuan sujuvasti purotellahan ulukomaantermiä.

        Tua "Bin" vaan meni vähä vikahan... Et sunkaa soo Bin Laadenin kaveri?

        Olla-verbi on epäsäännöllinen ja sen kolmas taivutusmuoto on "been".

        t. Opettaja ;-)

        Ei nykyysin tarvitte Amerikkahan mennä jotta vois amerikkalaasta käytännön katukieltä oppia. Leheret kulukoo ja netti naukuu.

        Mun mielestä tuo 'bin to hell and back' kuulostaa oikeen hyvältä näin eteläpohojalaasittaan. Mehän oommaa kuuluusia vaatimattomuurestamma?

        Se vois olla meikälääsittään vaikka jotta 'kävin helevetis ja tulin sieltä vielä takaasikki!', 'ei mua mikää pitele, moon niin palijo kova jätkä jotta pirukaa ei voinu mullen mitää!'.

      • oikiastansa
        ja hakia poliittista turvap... kirjoitti:

        Ei nykyysin tarvitte Amerikkahan mennä jotta vois amerikkalaasta käytännön katukieltä oppia. Leheret kulukoo ja netti naukuu.

        Mun mielestä tuo 'bin to hell and back' kuulostaa oikeen hyvältä näin eteläpohojalaasittaan. Mehän oommaa kuuluusia vaatimattomuurestamma?

        Se vois olla meikälääsittään vaikka jotta 'kävin helevetis ja tulin sieltä vielä takaasikki!', 'ei mua mikää pitele, moon niin palijo kova jätkä jotta pirukaa ei voinu mullen mitää!'.

        'bin to hell and back' pitääs kai kääntää jotaki jotta 'pahemmiski paikoos oon käyny' taikka 'kaikenlaasta oon jo keriinny näkemähän'.

      • betonin ja asfaltin keskellä
        on ympäristöstä kirjoitti:

        osa tosi kiinnostunut, mutta ei ymmärrä siitä juuri mitään mitä enempi "lukenut" sen vähempi.
        Sitäkään ei hoksata että ruoka tulee maaseudulta
        luullaan että kaupasta se tulee....

        Juu-uh, realismi on betonihelevetin ensimmäänen uhri. Sielä menetetähän kosketus käytännön torellisuutehen.

      • Tapahtuma

        Piti työn perässä lähteä 70-luvun alussa etelään. Ei siinä mitään työtä oli ja perheet perustettiin. Saattoihan sielläkin elää kivi kolhoosissa 30 perhettä samassa talossa 6-vuoden aikana 5 henkilöä vastasi hyvään huomeneen, siinä kaikki. Ikään kuin kaikki häpesivät toisiaan. Oli pakko saada Pohjalaasena oma talo ja saatiinkin. Se siitä heti,kun eläke koitti palattiin takasin Etelä-pohjanmaalle. Nyt ei ole ikävä mihinkään.

      • viihtynyt
        Tapahtuma kirjoitti:

        maailmalla. Joillekin se on paha paikka. Kokemuksesta tiedän, että ihmisten puhumattomuuteen vaikuttaa huomattavasti myös oma käytös. Sitäpaitsi minulla ei ole mitään valittamista omassa kivikolossissani. Ylettömästi kaikenlaista kivaa joka puolella, julkinen liikenne pelaa erinomaisesti, eikä ympäristössäkään ole valittamista jos vertaa maaseudun repaleiseen nykymaisemaan tai Seinäjoen keskustaan.

        Kyllä niitä kivikolosseja jo löytyy Pohjanmaaltakin, aina juhlalliseen 12 kerroksiseen asti, aavojen liikennealueiden keskeltä ja vieläpä aivan omana versionaan, joka on huomattavasti karumpi kuin nämä etelässä olevat.

        Niiden olemassaolon perusteita voi syystä ihmetellä, jos jätetään kunnallispolitiikka ja rakennusliikkeiden edut huomioimatta.

    • suakin..-

      risoo..Oletko tasapainoton ihminen jonka ei ole hyvä olla missään ja joka juoksee kaiken turhan perässä vain huomatakseen ettei se tuokkaan täyttymystä..
      Maailmassa ei muunlaista porukkaa olekkaan kun keskinkertaista paskasakkia,osa niistä vaan uskaltaa pistää itsensä likoon ja lähteä yhteisiä asioita hoitamaan vaikka tietääkin että sellaiset jotka ei asioiden hoidosta mitään ymmärrä ja joista ei siihen ole pitää suurinta mekkalaa puoluekannasta riippumatta.

      • liikkeellä.

        Voiskohan olla niin, että suurin osa sivistyneistä ihmisistä haluaa kiertää kaukaa sen "paskasakin". Itse käytit tuota ilmaisua, joten kaippa tiedät, mistä puhut.

        Eikä kannata valittaa tilannetta, koska näinhän varmistetaan sen mainitsemasi sakin esteetön toiminta ja todella tietävät pois pelistä.

      • oikeasti koulutettu

        Mikäkähän siinä on, että politiikka on niin tuottoisa ammatti ja edullisia sijoituskohteita löytyy (kavereiden kesken)?. Harvoinpa sitä on nähnyt keskituloista poliitikkoa.

        Oiskohan se niin ettei niiden oikeasti sivistyneiden ihmisten moraali kestä olla siinä poliitikko-paskasakissa ja sen takia vaikuttaminen ei kiinnosta pätkääkään, kun joutuu jaurata lehmänkaupoista ja moraalittomasta oman edun ajamisesta eksyessään politiikkaan mukaan ?.

        Ne kun ne poliitikot edes kunnallistasolla oikein tahdo ymmärtää oikeasta elämästä mitään, kun vallan makuun on päässyt.

      • oikeasti koulutettu
        oikeasti koulutettu kirjoitti:

        Ja omaisuuden makuun.

      • Yhyren

        Yks oikia poliitikko asustaa Kankaankylässä, ei kumartele muita, mutta on sitkeä sissi.
        Ei kuulu paskasakkihin vaan kuntalaasten puolustajihin.
        Ei ollu ihime ettei saanut hyviä paikkoja kun uskaltaa sanua omat miälipitehensä juluki.

      • unohtaa...
        Yhyren kirjoitti:

        Yks oikia poliitikko asustaa Kankaankylässä, ei kumartele muita, mutta on sitkeä sissi.
        Ei kuulu paskasakkihin vaan kuntalaasten puolustajihin.
        Ei ollu ihime ettei saanut hyviä paikkoja kun uskaltaa sanua omat miälipitehensä juluki.

        ...Että yhyrellä markalla ei saa kaharen markan tikkaria! :O

      • tuollaanen
        unohtaa... kirjoitti:

        ...Että yhyrellä markalla ei saa kaharen markan tikkaria! :O

        Mitäköhän tuollaanen kommentti tarkootti.
        Taitaa olla pikkuusen köyhänlaanen tuo järjen juoksu.

      • edelliseen:
        unohtaa... kirjoitti:

        ...Että yhyrellä markalla ei saa kaharen markan tikkaria! :O

        ---------joka ei kaupittele yhden markan tikkareita kolmella markalla ja pidä ittellään kahta markkaa.

      • sitä, että
        tuollaanen kirjoitti:

        Mitäköhän tuollaanen kommentti tarkootti.
        Taitaa olla pikkuusen köyhänlaanen tuo järjen juoksu.

        EK ei olisi vielä ymmärtänyt kepulaisen puoluepelin ja -rahoituksen sääntöjä.

      • ymmärrät
        oikeasti koulutettu kirjoitti:

        Mikäkähän siinä on, että politiikka on niin tuottoisa ammatti ja edullisia sijoituskohteita löytyy (kavereiden kesken)?. Harvoinpa sitä on nähnyt keskituloista poliitikkoa.

        Oiskohan se niin ettei niiden oikeasti sivistyneiden ihmisten moraali kestä olla siinä poliitikko-paskasakissa ja sen takia vaikuttaminen ei kiinnosta pätkääkään, kun joutuu jaurata lehmänkaupoista ja moraalittomasta oman edun ajamisesta eksyessään politiikkaan mukaan ?.

        Ne kun ne poliitikot edes kunnallistasolla oikein tahdo ymmärtää oikeasta elämästä mitään, kun vallan makuun on päässyt.

        et varmaan sitäkään vähää mitä politiikot.

      • teorian
        ymmärrät kirjoitti:

        et varmaan sitäkään vähää mitä politiikot.

        mukaan infantiileilla persoonallisuuksilla on taipumus hakeutua vallankäyttäjiksi, vähemmän onnistuneet poliitikoiksi ja paremmin onnistuneet yritysjohtajiksi.

        Tarkkailkaa ympäristöänne, niin havaitsette siinä teoriassa olevan itua.

      • minä..-
        liikkeellä. kirjoitti:

        Voiskohan olla niin, että suurin osa sivistyneistä ihmisistä haluaa kiertää kaukaa sen "paskasakin". Itse käytit tuota ilmaisua, joten kaippa tiedät, mistä puhut.

        Eikä kannata valittaa tilannetta, koska näinhän varmistetaan sen mainitsemasi sakin esteetön toiminta ja todella tietävät pois pelistä.

        ole mitään valittanutkaan vaan tuo aloittaja.

    • Josper Jonglööri

      Ihan sama ilmiö toistuu Suomen muiden maakuntien kunnissa, jos ei nyt ihan oteta huomioon Etelä-Suomea. Pohjois-Savo, Päijät-Häme, Etelä-, Pohjois-Karjala ja Kymenlaakso... nuoret lähtee, ja eivät ne siellä edes jää maakuntakeskukseen kuten EP:llä Seinäjoelle. Surkein tilanne Kainuussa, Lapissa ja muualla. Etelä-Pohjanmaalta on onneksi lyhyt matka kaikialle, kun paluu tulee mieleen. Ihan sama ovatko kepulaiset, agrologit maisterit tai insinöörit päättäjinä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      93
      5984
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4772
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      96
      3025
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      26
      2810
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2085
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1496
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1057
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1028
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      960
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      764
    Aihe