Selibaatti vai iankaikkinen avioliitto?

Vastasin eräälle kirjoitajalle,huomautaen,että selibaatti ei ole Jumalan tahdon mukaista.Koska arvaan,että se synnyttää vastareaktion,päätin avata uusi sivu tästä käyttävää keskustelua varten.Ennen kuin jatkan,haluan sanoa,ettei minulla ole mitään henkilökohtaista katolilaisia tai ortodokseja vastaan.Tarkoitus on vain selvittää kantaamme avioliittoon,etenkin kun näyttä siltä,kuin oppia avioliitosta ymmärrettään väärin.
Selibaattti merkitsee suomen kielellä uskonnollista sitoutumista pysyä naimatomana.Tämä sitoutuminen tapahtuu yleensä luostarissa,kun munki tai nunna antaa köyhyyslupauksen.
Minun käsitykseni mukaan se perustuu ajatukseen,että avioliitto kuuluu maalliseen elämään ja että avioliitto ei jatku kuoleman jälkeen taivaassa.Joten on johdonmukaista ajatella,että pysymällä naimatomalla valmistautuu parhaiten kohtamaan Kristus.
Palautettu evankeliumi opettaa sen sijssn,että avioliitto on Jumalan säätämä ja solmimalla iankaikkinen avioliitto valmistaudutaan korotukseen.Eli iankaikkinen avioliitto on hengellisyyden korkein muoto.
Tältä pohjalta tarkastemalla on ymmärrettävää,miksi mormonien keskuudessa ei voi antaa uskonnollista sitoutumista pysyä naimattomana.Meillä odotetaan,että jokainen,jolla on siihen mahdollisuus,menee naimisiin ja perustaa perheen.
Meillä on kuitenkin naimatomia aikuisia ja ne ovat tasa-arvoisessa asemassa perheellisten kansa.Ne voivat toimia eri tehtävissä kirkon piirissä,ei kuitenkaan seurakunnanjohtajina-ainakaan se ei ole tavallista.Piispan eli seurakunnanjohtajien suhteen noudatettaan samaa käytäntöä,kuin Paavalin aikana.
Nämä yksinäiset aikuiset(kirkon käyttämä virallinen nimitys yli 30-vuotiaissta)ovat vapaita solmmaan avioliiton silloin kun ne haluavat ja se on niille elämäntilanteen kannalta sopiva.
Korotuksen saavutamiseksi ihmisen pitäisi olla halukas ja valmis solmimaan iankaikkinen avioliitto,mutta on myös sellaisia,jotka eivät löydä itselleen sopivaa puolisoa tai eivät kykene jonkin muun vuoksi solmimaan avioliittoa,vaikka haluaisivat.Tälläisillä henkilöillä on mahdollisuus saada puoliso tuhatvuotisen valtakunnan ikana.Se tarkoitaa,että ketään ei unohdeta ja että ne jotka jäävät jotakin vaille tässä elämässä,saavat sen myöhemmin.Luuserit,eli avioliiton tietoisesti vältävät ovat eri asia,mutta Jumala tietää ketkä ovat kelvollisia ja miten menetellä kunkin yksilön kohdalla.Kirkko ei erotele ihmisiä tässä asiassa.
Tässä muutamia valaisevia sekoja,jotka erottavat selibaatin ja iankaikkisen avioliiton elämäntapana.
17622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

jos viitsisit napsauttaa valilyontinappainta aina pilkun ja pisteen jalkeen.

Ei haittaisi myoskaan, vaikka jattaisit silloin talloin valiin yhden tyhjan rivin, syntyisi ikaan kuin ilmavampaa juttua.

Äänestä
  • Otan opiksi..
    Tekstini tulee olemaan erilainen. Aina oppii uutta...

    Äänestä

  • Kuules Rapakon takaa. Eikö siellä isossa maassa ole näppäimistöä, jossa on ää. Tuollaista on aika arsyttavaa lukea.

    Äänestä

Voisitko kukaties katsoa mielipiteeni alempaa keskustelun "alkaa riittää" alla. Siinä taitan peistä naimattomuudesta Tapanin kanssa ja kommentoin m.m. 1 Kor 7:ää sekä Matt 19:10-12:a. Tapani esittää siinä perinteisen mormoninäkökannan avioliittoon ja naimattomuuteen, minä pyrin osoittamaan, että naimattomuus oli Paavalin ja mahdollisesti Jeesuksenkin esikuvaksi esittämä elämäntapa. Heidän mielestään naimattomuus eikä suinkaan avioliitto oli korkein hengellisen elämän muoto. Tietysti, jos haluat nimittää Paavalia ja Jeesusta luusereiksi, niin ole hyvä vaan.

Äänestä
  • Onkohan missään verkossa esim. paikkaa jossa nuo vaikka sinun mainitsemasi asiat 1000 muuta juttua Raamatusta oli koottuna yhteen.

    Vai onko nyt niin että pitäisi hankkia useampi teos ja lukea ne läpi?

    t. Zappa

    Äänestä

  • Zappa kirjoitti:

    Onkohan missään verkossa esim. paikkaa jossa nuo vaikka sinun mainitsemasi asiat 1000 muuta juttua Raamatusta oli koottuna yhteen.

    Vai onko nyt niin että pitäisi hankkia useampi teos ja lukea ne läpi?

    t. Zappa

    Voisit vaikka aloittaa lukemalla läpi 1 Korinttolaiskirjeen 7:nnen luvun, jossa Paavali käsittelee avioliittoa ja naimattomuutta. Paavali suosittelee naimattomuutta hyvin painokkain sanakääntein. "Se, joka menee morsiamensa kanssa naimisiin, tekee siis oikein, mutta se, joka ei mene, tekee vielä paremmin" (1 Kor 7:38, vrt. myös 1 Kor 7:1, 7, 8-9, 25-28, 32-348, 40). Paavali tosin myöntää, että avioliiton solmiminenkaan ei ole väärin, mutta hän kehottaa olemaan sitä solmimatta (1 Kor 7:9, 38). Paavali perustelee kantaansa osin omalla esimerkillään (jae 7), mutta ennen kaikkea sillä, että naimaton mies huolehtii hengellisistä, siitä, miten olisi mieliksi Herralle, kun taas avioliiton solminut mies huolehtii maallisista, siitä, miten olisi mieliksi vaimolleen (jakeet 32-33). Paavalin mielestä naimattomuus oli siis hengellisessä mielessä avioliittoa arvokkaampaa, koska se mahdollisti Herran kokosydämisen palvelemisen.

    Äänestä

  • Jari kirjoitti:

    Sitä siis että joku on varmaankin joskus nuo jakeet jo tutkinut ja analysoinut ja vertaa esim. sen ajan historialliseen taustaan ja tapoihin ja sitten tuon olisi vielä pistänyt vaikka tänne webiin...

    En siis puhu pelkästään 1 kor. kirjasta, vaan ihan koko Raamastun aineistosta.

    Luusi että tuo olisi sellainen asia joka olisi mukavaa löytää webistä.

    Varmasti on. Korinttolaiskirjeistä löytyy runsaasti tutkimuksia ja kommentaareja. Niitä on saatavilla ainakin Åbo akademin ja Helsingin yliopiston teologisista tiedekunnista.

    Webistä löytyy varmasti aineistoa, mutta valitettavasti en pysty ainakaan oikopäätä ilmoittamaan sinulle ainoatakaan osoitetta. Koulutukseni puolesta minun pitäisi, mutta tunnustan surulla olevani niin vanhanaikainen, etten tutkimuksissani ole ainakaan vielä käyttänyt nettiä, vaan ainoastaan painettua sanaa. Tiedän, että erilaisia eksegeettisiäkin webbisivuja ja keskustelupalstoja on, mutta osoitteet joutuisin kysymään viisaammiltani.

    Täytyy sitten vaikk ajoskus käydä katsomassa Teol. tiedekuunan kirjastoa, tai sekin (ainakin kirjojen tiedot) löytynevät jostakin netistä (yliopiston sivujen kautta).

    Aina kun vaan tuntuu olevan sen verran kiire että ei kerkiä edes omassa kirjastossa käymään.

    Kaukolainauksellahan noita opuksia kyllä saa.

    Neti on siitä kätevä että jos on vaikka sellainen vartti aiakaa käytössä niin voi kätevästi lukaista jostakin paikasta asian tiimoilta. Täytyy vaan sitten käyttää ensi alkuun hakukoneita.

    Katollilaisilla on esim. erinomaiset sivut joita pääsee mm. "tietosanakirjaan" josta löytyvät aika tyhjentävästi kaikki katollilaisuutten liittyvät asiat.

    Yliopistojen kirjastojen tietokannat ovat kyllä käytössä netissä, sekä Åbo akademin (ALMA) että Helsingin (HELKA). Niihin pääsee tosiaan kätevimmin yliopistojen kotisivujen kautta (abo.fi ja helsinki.fi).

    Äänestä

  • Ja sen vuoksi aloitin tämän keskustelun.Paavalin naimatomuudesta ollaan aika monta mieltä,koska juutalaisessa yhteisössä avioliitto oli miehen vvelvollisuus.Siksi olisi ollut poikeuksellista,että Paavali ei olisi ollut naimisissa,kun oli fariseus.
    Jotkut ovat sitä mieltä,että Paavali oli leski ja oli päättänyt omistaa elämän evankeliumin saarnamiseen.
    Mitä "luusereihin" tulee,niin en tarkoitanut luostarissa olevia, vaan sellaisia, jotka pysyvät naimatomina omasta halusta, mutta ilman uskonnollista syyttä.Tosin näiden sinkujen joukossa on myös ilman omaa tahtoa naimatomina olevia.
    Lopuksi viitaan Paavalin kirjeeseen Timoteukselle:
    "Pyhä Henki sanoo selv'sti,ettäviimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia.He luottavat tekopyhiin valehtelijoihin, joiden omassatunnossa on poltinmerkki. Nämä kieltävät menemästä naimisiin...(1.Tim.4:1-4)
    Olisi muitakin kohtia, mutta tämän luulisi sanovan jotakin...

    Äänestä

  • Mormoni kirjoitti:

    Ja sen vuoksi aloitin tämän keskustelun.Paavalin naimatomuudesta ollaan aika monta mieltä,koska juutalaisessa yhteisössä avioliitto oli miehen vvelvollisuus.Siksi olisi ollut poikeuksellista,että Paavali ei olisi ollut naimisissa,kun oli fariseus.
    Jotkut ovat sitä mieltä,että Paavali oli leski ja oli päättänyt omistaa elämän evankeliumin saarnamiseen.
    Mitä "luusereihin" tulee,niin en tarkoitanut luostarissa olevia, vaan sellaisia, jotka pysyvät naimatomina omasta halusta, mutta ilman uskonnollista syyttä.Tosin näiden sinkujen joukossa on myös ilman omaa tahtoa naimatomina olevia.
    Lopuksi viitaan Paavalin kirjeeseen Timoteukselle:
    "Pyhä Henki sanoo selv'sti,ettäviimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia.He luottavat tekopyhiin valehtelijoihin, joiden omassatunnossa on poltinmerkki. Nämä kieltävät menemästä naimisiin...(1.Tim.4:1-4)
    Olisi muitakin kohtia, mutta tämän luulisi sanovan jotakin...

    Paavali tuskin olisi voinut olla avioliitossa sen perusteella, mitä hän kirjoitti 1 Kor. 7:ssä. Tällöin hänen olisi uskottavuutensa säilyttääkseen vähintäänkin tarvinnut kirjoittaa jonkinlainen varaus tyyliin "älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan tehkää niin kuin minä sanon". 1 Kor 9:5:ssä Paavali apostolien oikeutetusta palkkiosta puhuessaan kysyy: "Eikö meillä olisi oikeutta ottaa mukaan matkoillemme vaimoa, uskonsisarta, niin kuin tekevät muut apostolit, Herran veljet ja Keefas?" Tämä osoittaa, että toisin kuin muut apostolit Paavali ei kuljettanut mukanaan vaimoa, mikä on melko varma viittaus siihen, ettei hänellä sellaista ollutkaan.

    Ajatus, että Paavali olisi ollut leski, ei tietysti ole mahdoton. Tätä seikkaa vastaan puhuu se, että Paavalin leskeydestä tai edesmenneestä vaimosta ei puhuta missään, ei Paavalin kirjeissä eikä liioin Apostolien teoissa. Mikäli Paavali olisi ollut leski, hän tuskin olisi kirjoittanut 1 Kor 7:7:ssä: "soisin kaikkien elävän niin kuin minä elän" tai sanatarkasti käännettynä "soisin kaikkien olevan niin kuin minä". Paavali tuskin olisi esittänyt toivottavana ratkaisuna, että kaikki olisivat leskiä.

    1 Tim 4:1-4 puhuu harhaopeista, joiden edustajat kieltävät menemästä naimisiin. Tällaisten oppien kannattajat ilmeisesti pitävät seksuaalisuutta sinällään jotenkin syntisenä ja pahana ja katsovat, ettei kellään kristityllä ole oikeutta mennä naimisiin, siis että näin toimiva kristitty tekee synnin. Tämä katsantokanta eroaa Paavalista, joka nimenomaan sanoo, että avioituva ei tee väärin (1 Kor 7:7, 9, 28, 38), vaikka hän suositteleekin naimattomuutta. 1 Tim 4:1-4 ei sovi naimattomuuteen hengellisenä kutsumuksena.

    Äänestä

Mita sen Tuhatvuotisen valtakunnan jalkeen tapahtuu? Miksi se on juuri tuhat vuotta pitka?

Äänestä
  • Ennen tuhatvuorisen valtakunnan loppua saatana päästetään irti vähäksi aikaa sytyy sota. Sitten tulee viimeinen tuomio. Miksi juuri 1000 vuotta? Siitä ei eri ilmoitusta.

    Äänestä

  • Tuhatvuotinen valtakunta mainitaan Raamatussa yhden ainoan kerran, Ilm. 20:1-6:ssa. Siinäkin sitä ei kuvailla sen kummemmin. Kuvauksesta käy ilmi, että tuhannen vuoden aikana Saatana on sidottu, niin että se ei voi johtaa kansoja harhaan (20:3) ja että valtakunnassa marttyyrikuoleman kokeneet saavat hallita yhdessä Kristuksen kanssa (20:4). Mielenkiintoista kylläkin, tämän kohdan mukaan "muut kuolleet" eivät herää eloon ennen kuin se tuhat vuotta on loppuun kulunut (20:5). Herää siis kysymys, keitä ylösnousseiden veritodistajien oikein oletetaan hallitsevan? Mahdollista onkin, että hallitseminen heidän kohdallaan merkitsee heidän kohottamistaan Aadamin kaltaiseen synnittömään asemaan, Aadamin alkuperäistä asemaa kuvattiin varhaisessa juutalaisuudessa usein "kuninkaalliseksi".

    Ajatus tuhatvuotisesta valtakunnasta esiintyy myös joissakin varhaisjuutalaisissa teoksissa. On siis hyvinkin mahdollista, että Ilmestyskirjan kirjoittaja on omaksunut ajatuksen sieltä.

    Tuhat vuotta oli tuon aikaisessa maailmassa mahdottoman pitkä aika, se oli pisin mahdollinen kuviteltavissa oleva ajanjakso. Tuhat symboloi useinkin suurinta mahdollista määrää. Ilmeisesti ajatus tuhatvuotisesta valtakunnasta liittyy juuri tähän maailmankuvaan.

    Äänestä

  • Jari kirjoitti:

    Tuhatvuotinen valtakunta mainitaan Raamatussa yhden ainoan kerran, Ilm. 20:1-6:ssa. Siinäkin sitä ei kuvailla sen kummemmin. Kuvauksesta käy ilmi, että tuhannen vuoden aikana Saatana on sidottu, niin että se ei voi johtaa kansoja harhaan (20:3) ja että valtakunnassa marttyyrikuoleman kokeneet saavat hallita yhdessä Kristuksen kanssa (20:4). Mielenkiintoista kylläkin, tämän kohdan mukaan "muut kuolleet" eivät herää eloon ennen kuin se tuhat vuotta on loppuun kulunut (20:5). Herää siis kysymys, keitä ylösnousseiden veritodistajien oikein oletetaan hallitsevan? Mahdollista onkin, että hallitseminen heidän kohdallaan merkitsee heidän kohottamistaan Aadamin kaltaiseen synnittömään asemaan, Aadamin alkuperäistä asemaa kuvattiin varhaisessa juutalaisuudessa usein "kuninkaalliseksi".

    Ajatus tuhatvuotisesta valtakunnasta esiintyy myös joissakin varhaisjuutalaisissa teoksissa. On siis hyvinkin mahdollista, että Ilmestyskirjan kirjoittaja on omaksunut ajatuksen sieltä.

    Tuhat vuotta oli tuon aikaisessa maailmassa mahdottoman pitkä aika, se oli pisin mahdollinen kuviteltavissa oleva ajanjakso. Tuhat symboloi useinkin suurinta mahdollista määrää. Ilmeisesti ajatus tuhatvuotisesta valtakunnasta liittyy juuri tähän maailmankuvaan.

    Myös Jes. 2:4 viittaa tuhatvuotiseen valtakuntaan, vaikka aikamäärää ei sanotakaan,
    samoin Hes. 36:35.
    Myöhemmissä ilmoituksissa on ainakin 11 kohtaa, jotka mainitsevat tuon vuosimäärän tai viittaavat silloin vallitsevaan rauhan tilaan.

    Tuhatvuotisen valtakunnan aikana saadaan kaikki kohdalleen. Työ kuolleiden puolesta saadaan tehdyksi. Lapsena kuolleet nousevat ylös ja kasvavat täyteen mittaansa jne.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Jo varhaisen kirkon opettajat (esim. Justinos Marttyyri) olivat sitä mieltä, että Vanhan testamentin profetiat siunauksen ajasta maan päällä kuvaavat itse asiassa tuhatvuotista valtakuntaa. Näille kohdille ei löydetty muuta toteutumisvaihtoehtoa, koska Uusi testamentti ei opettanut ikuista elämää maan päällä, vaan taivasten valtakunnassa.

    Tämän selityksen ongelma on juuri se, minkä sanoitkin, eli että yhdessäkään Vanhan testamentin profetiassa ei mainita tuhannen vuoden aikamäärää. Niiden pohjalta saa pikemminkin sen kuvan, että VT:n aikaan ei muuta toivoa tunnettukaan kuin pitkä elämä paratiisillessa maassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mormoni kirjoitti:

Vastasin eräälle kirjoitajalle,huomautaen,että selibaatti ei ole Jumalan tahdon mukaista.Koska arvaan,että se synnyttää vastareaktion,päätin avata uusi sivu tästä käyttävää keskustelua varten.Ennen kuin jatkan,haluan sanoa,ettei minulla ole mitään henkilökohtaista katolilaisia tai ortodokseja vastaan.Tarkoitus on vain selvittää kantaamme avioliittoon,etenkin kun näyttä siltä,kuin oppia avioliitosta ymmärrettään väärin.
Selibaattti merkitsee suomen kielellä uskonnollista sitoutumista pysyä naimatomana.Tämä sitoutuminen tapahtuu yleensä luostarissa,kun munki tai nunna antaa köyhyyslupauksen.
Minun käsitykseni mukaan se perustuu ajatukseen,että avioliitto kuuluu maalliseen elämään ja että avioliitto ei jatku kuoleman jälkeen taivaassa.Joten on johdonmukaista ajatella,että pysymällä naimatomalla valmistautuu parhaiten kohtamaan Kristus.
Palautettu evankeliumi opettaa sen sijssn,että avioliitto on Jumalan säätämä ja solmimalla iankaikkinen avioliitto valmistaudutaan korotukseen.Eli iankaikkinen avioliitto on hengellisyyden korkein muoto.
Tältä pohjalta tarkastemalla on ymmärrettävää,miksi mormonien keskuudessa ei voi antaa uskonnollista sitoutumista pysyä naimattomana.Meillä odotetaan,että jokainen,jolla on siihen mahdollisuus,menee naimisiin ja perustaa perheen.
Meillä on kuitenkin naimatomia aikuisia ja ne ovat tasa-arvoisessa asemassa perheellisten kansa.Ne voivat toimia eri tehtävissä kirkon piirissä,ei kuitenkaan seurakunnanjohtajina-ainakaan se ei ole tavallista.Piispan eli seurakunnanjohtajien suhteen noudatettaan samaa käytäntöä,kuin Paavalin aikana.
Nämä yksinäiset aikuiset(kirkon käyttämä virallinen nimitys yli 30-vuotiaissta)ovat vapaita solmmaan avioliiton silloin kun ne haluavat ja se on niille elämäntilanteen kannalta sopiva.
Korotuksen saavutamiseksi ihmisen pitäisi olla halukas ja valmis solmimaan iankaikkinen avioliitto,mutta on myös sellaisia,jotka eivät löydä itselleen sopivaa puolisoa tai eivät kykene jonkin muun vuoksi solmimaan avioliittoa,vaikka haluaisivat.Tälläisillä henkilöillä on mahdollisuus saada puoliso tuhatvuotisen valtakunnan ikana.Se tarkoitaa,että ketään ei unohdeta ja että ne jotka jäävät jotakin vaille tässä elämässä,saavat sen myöhemmin.Luuserit,eli avioliiton tietoisesti vältävät ovat eri asia,mutta Jumala tietää ketkä ovat kelvollisia ja miten menetellä kunkin yksilön kohdalla.Kirkko ei erotele ihmisiä tässä asiassa.
Tässä muutamia valaisevia sekoja,jotka erottavat selibaatin ja iankaikkisen avioliiton elämäntapana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu