Reilu ratkaisu Wincapitassa

eikö vain

Sponsoreille määrätään lahjavero saamistaan rahoista, ja sijoittajat saavat vähentää henkilökohtaisessa verotuksessaan menetyksensä seuraavan viiden vuoden aikana.

Näin kaikki olisivat tyytyväisiä. Valtio tosin saisi vähän vähemmän kuin nyt, mutta rahansa menettäneet saisivat ainakin jonkinlaisen korvauksen. Nyt tuskin saavat mitään.

Ja ehdolliset tuomiot tietysti Wincapitan sisäpiirille, myös liiketoimintakielto viideksi vuodeksi. Ehkä parin vuoden ehdoton tuomio muutamalle johtohenkilölle.

13

1480

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyllä maksaa!

      Seuraava >>

      Rikosilmoitus aiheuttaa elinikäisen
      Kirjoittanut: ulosoton 1.2.2009 klo 08.21
      sponsorille!

      Ehdottomasti rikosilmoitus kannattaa tehdä.
      Oikeuden päätöksellä sitten lähtee kansainvälisen valuuttakauppiaan jokaisesta seuraavan 20 vuoden aikana saamasta tilistä n. 1/3 osa ulosottoon. Se sitten jaetaan kusetettujen kesken kusetetuilta rikoksella vietyjen varojen takaisin maksamiseksi.
      Ja kaipa tollasista sponzoori kusettajista edes joku joskus perii vaikka sellaisen mummonmökin missä kerhon perustajakin majaili 6 kuukautta. Perinnön jälkeen mökki pakkohuutokaupataan ja mörskästä saadut rahat tilitetään rikoksen uhreille.
      Ja ainahan on kivaa kun sponzooristakin tulee jalkamies. Sponzoorin auto nimittäin lähtee ihan ensimmäiseksi, siis sinne pakkohuutokauppaan.

      Hopi, hopi kusetetut poliisiasemalle. Kohta alkaa olla jo kiire. Sponzoori kokoajan hävittää ja siirtelee piiloon teille kusetetuille kuuluvaa omaisuutta.

      • ulosottoon??

        Taitaa Murooilla tottunut aika pieniin tuloihin kun 1/3 ulosottoon on tottunut.

        WinCapita tuloihin tottuneella menee noin puolet ulosottoon, mutta jäähän sitä sittenkin vielä enemmän..

      • tulothan loppui jo
        ulosottoon?? kirjoitti:

        Taitaa Murooilla tottunut aika pieniin tuloihin kun 1/3 ulosottoon on tottunut.

        WinCapita tuloihin tottuneella menee noin puolet ulosottoon, mutta jäähän sitä sittenkin vielä enemmän..

        7.3.2008 kun se teidän Kultasydän Hande tempaisi yksityistä yksityisemmän WinCapita nimisen valuuttasijoituskerhon internet töpselin seinästä ja samalla varasti koko 10.000 raskaasti kusetetun ns. valuuttasijoituskerhon jäsenen, siis oikeammin sanotun ääliön kaikki WinCapitaan sijoittamat rahat.

        Onko ollut helppo tottua tavalliseen elämään rikosvaiheen jälkeen?

        Ps 1. Se tulevista palkoistasi ulosmittatava 1/3 osan osuus perustuu ulosottolakiin. Se ei riipu varastamiesi varojen määrästä.
        Mahdolliset sattunnaiset tulosi kuten veronpalautukset tai perinnöt ulosmitataan 100 prosenttisesti.
        Että hyvää jatkoa vaan valitsemallasi kansainvälisen valuuttakauppiaan uralla.

        Ps 2. Vieläkö se Hande muuten on mielestäsi sellainen kiva ja auttavainen kaveri sieltä Tampereen suunnalta? Se valuuttaneroksikin kutsuttu kusettaja?

      • joudu 20 vuotta maksamaan...

        velkasaneeraukseen voi hakeutua ja selvitä ihan muutaman vuoden maksamisella ja jos ei, niin viimeistään 15 vuodessa nuo velat vanhentuvat. Jos itse saisin jotkut vitunmoiset korvaukset jostain, niin lähtisin mitä todennäköisimmin ulkomaille duuniin ja muuttelisi työ- ja asuinpaikkaa aina silloin tällöin, niin aika vaikea kenenkään siihen palkan väliin on ehtiä ulosottoja laittamaan. Tai sitten vaan on Suomessa työttömänä ja elää työkkäreillä tai tekemällä pimeitä hommia tjsp...

        Itsellä on jokunen tuhatta euroa voudilla ulosotossa, eikä ole yhtään latia lähtenyt ainakan toistaiseksi palkasta vaikka Suomeen muutin takaisin yli vuosi sitten. Useimmiten jos niihin kirjeisiin ei mitään vastaile, niin vouti toteaa varattomaksi ja tarkastelee tilannetta taas jonkin ajan päästä.... Onneksi myöskään puolisolta ei voi omaisuutta ulosmitata :)

      • vahingonkorvauksia
        joudu 20 vuotta maksamaan... kirjoitti:

        ei voi saada velkasaneeraukseen.

        Eikä myöskään sairaudeksi luokiteltavan tyhmyyden itselleen aiheuttamia valuuttakauppalaskuja voi velkasaneerata.

        Kysykää Capitaatit siltä keskimääräistä parempimuistiselta ammiskaverilta sieltä Tampereen suunnalta tarkemmin tuostakin asiasta.

        Eiköhän taas tuohonkin asiaan paskapuhetta pääkusettajalta löydy.

      • "ulosotto"
        joudu 20 vuotta maksamaan... kirjoitti:

        velkasaneeraukseen voi hakeutua ja selvitä ihan muutaman vuoden maksamisella ja jos ei, niin viimeistään 15 vuodessa nuo velat vanhentuvat. Jos itse saisin jotkut vitunmoiset korvaukset jostain, niin lähtisin mitä todennäköisimmin ulkomaille duuniin ja muuttelisi työ- ja asuinpaikkaa aina silloin tällöin, niin aika vaikea kenenkään siihen palkan väliin on ehtiä ulosottoja laittamaan. Tai sitten vaan on Suomessa työttömänä ja elää työkkäreillä tai tekemällä pimeitä hommia tjsp...

        Itsellä on jokunen tuhatta euroa voudilla ulosotossa, eikä ole yhtään latia lähtenyt ainakan toistaiseksi palkasta vaikka Suomeen muutin takaisin yli vuosi sitten. Useimmiten jos niihin kirjeisiin ei mitään vastaile, niin vouti toteaa varattomaksi ja tarkastelee tilannetta taas jonkin ajan päästä.... Onneksi myöskään puolisolta ei voi omaisuutta ulosmitata :)

        Siellä voit sinäkin besserwisser laajentaa sivistystäsi koskien ulosottoa ja sen vanhenemis-säännöksiä.
        Ja jos et yhden lukukerran jälkeen vielä ymmärtänyt niin ...anna olla:)

      • "kaikkitietävälle"
        joudu 20 vuotta maksamaan... kirjoitti:

        velkasaneeraukseen voi hakeutua ja selvitä ihan muutaman vuoden maksamisella ja jos ei, niin viimeistään 15 vuodessa nuo velat vanhentuvat. Jos itse saisin jotkut vitunmoiset korvaukset jostain, niin lähtisin mitä todennäköisimmin ulkomaille duuniin ja muuttelisi työ- ja asuinpaikkaa aina silloin tällöin, niin aika vaikea kenenkään siihen palkan väliin on ehtiä ulosottoja laittamaan. Tai sitten vaan on Suomessa työttömänä ja elää työkkäreillä tai tekemällä pimeitä hommia tjsp...

        Itsellä on jokunen tuhatta euroa voudilla ulosotossa, eikä ole yhtään latia lähtenyt ainakan toistaiseksi palkasta vaikka Suomeen muutin takaisin yli vuosi sitten. Useimmiten jos niihin kirjeisiin ei mitään vastaile, niin vouti toteaa varattomaksi ja tarkastelee tilannetta taas jonkin ajan päästä.... Onneksi myöskään puolisolta ei voi omaisuutta ulosmitata :)

        http://www.oikeus.fi/41302.htm

      • tuomitaan vain
        "kaikkitietävälle" kirjoitti:

        http://www.oikeus.fi/41302.htm

        sakkorangaistukseen, niin 15 vuotta vanhenemisaika. Eipä vouti noita kyllä kauhean tehokkaasti noita perimisiä saa saa hoideltua.

      • osuva kuvaus
        joudu 20 vuotta maksamaan... kirjoitti:

        velkasaneeraukseen voi hakeutua ja selvitä ihan muutaman vuoden maksamisella ja jos ei, niin viimeistään 15 vuodessa nuo velat vanhentuvat. Jos itse saisin jotkut vitunmoiset korvaukset jostain, niin lähtisin mitä todennäköisimmin ulkomaille duuniin ja muuttelisi työ- ja asuinpaikkaa aina silloin tällöin, niin aika vaikea kenenkään siihen palkan väliin on ehtiä ulosottoja laittamaan. Tai sitten vaan on Suomessa työttömänä ja elää työkkäreillä tai tekemällä pimeitä hommia tjsp...

        Itsellä on jokunen tuhatta euroa voudilla ulosotossa, eikä ole yhtään latia lähtenyt ainakan toistaiseksi palkasta vaikka Suomeen muutin takaisin yli vuosi sitten. Useimmiten jos niihin kirjeisiin ei mitään vastaile, niin vouti toteaa varattomaksi ja tarkastelee tilannetta taas jonkin ajan päästä.... Onneksi myöskään puolisolta ei voi omaisuutta ulosmitata :)

        Olet epärehellinen ihminen.

      • jos kyseessä...
        tuomitaan vain kirjoitti:

        sakkorangaistukseen, niin 15 vuotta vanhenemisaika. Eipä vouti noita kyllä kauhean tehokkaasti noita perimisiä saa saa hoideltua.

        ..yksityishenkilö.

    • ei ole

      jokainen maksakoon,itse tyhmyydestään.se ei ole veronmaksajien tehtävä.

    • Banker2

      Mikä liiketoiminto kielto - eihän siellä ollut liiketoimintaa. Lisäksi, voittoja saaneiden rahat tulisi takavarikoida valtiolle.

    • kait

      tosissasi ole?

      Heheehehhhehehhehheheheheheheh.Herää jo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      90
      4219
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3203
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      939
    6. 134
      931
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe