Kahdeksan vauvaa synnyttäneellä "

pakkomielle lapsiin".

"Ensin kahdeksikkoa pidettiin ihmeenä synkän taloustaantuman keskellä, nyt tarina on saanut surullisia, jopa järkyttäviä piirteitä.

Ensin selvisi, että Nadia Sulemanilla oli ennestään kuusi lasta, mukaan lukien kaksivuotiaat kaksoset. Vanhin lapsista on seitsemänvuotias. Viikonvaihteessa paljastui, että Sulemanin kaikki 14 lasta ovat syntyneet hedelmöityshoitojen tuloksena. Tietojen jälkeen kiihtyivät pohdiskelut siitä, miksi naiselle ylipäätään oli vielä tarjottu hedelmöityshoitoja.

Etenkin kun Nadia Suleman asuu äitinsä luona ja on tiettävästi työtön. Lasten elättämisessä auttavat isovanhemmat, jotka ovat taloudellisesti tiukoilla hekin.

Miestä hänellä ei tiettävästi ole. The Guardian -lehden mukaan Nadia Suleman erosi miehestään vuosi sitten. Avioeropapereissa ei kuitenkaan ole mainintaa yhteisistä lapsista. Uutistoimisto AP:n näkemien syntymätodistusten perustella neljän vanhimman lapsen isä on tiedossa.

Naisen äidin, Angela Sulemanin, mukaan hänen tyttärensä "ei ole paha, mutta hänellä on pakkomielle lapsiin, hän rakastaa lapsia ja on hyvä lasten kanssa". Nyt hän halusi "vielä yhden tyttären".

"Ja katso mitä tapahtui. Kahdeksan vauvaa. Hyvä Jumala", äiti kertoi Los Angeles Times -lehdelle.

Kun Nadia Suleman sai tietää odottavansa seitsemää lasta (kahdeksas oli yllätys), hänelle tarjottiin mahdollisuutta abortoida osa alkioista. Hän kieltäytyi.

Arvostelijat ovat kummeksuneet sitä, miten mikään hedelmöityshoitoklinikka saattoi istuttaa kahdeksan alkiota niinkin nuoreen naiseen. Useiden alkioiden hedelmöittyminen on asiantuntijoiden mukaan sitä todennäköisempää mitä nuorempi nainen on. Monisikiöiset raskaudet ovat aina riskiraskauksia.

"En näe mitään tilannetta, missä kukaan järkevä lääkäri siirtäisi [niin monta] alkiota alle 35-vuotiaalle naiselle", hedelmöityshoitoihin erikoistunut lääkäri Arthur Wisot kertoi LA Timesille".

http://www.hs.fi/artikkeli/1135243223932?ref=rss

Miksi mielisairas äiti hedelmöitetään, kuten lesboja ilman harkintaa ?

1

224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • !!!

      Ainoa mielisairas kulmilla olet sinä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      122
      5115
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3658
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1504
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1391
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1292
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1198
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1117
    Aihe