http://www.vihrealanka.fi/uutiset/mannerheim-haagiin
Eipä voi olla muuta kuin samaa mieltä Tontin kanssa.
Eipä voi olla muuta kuin samaa mieltä Tontin kanssa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Huomatakoon, että jääkärit liitettiin Suomen lailliseen armeijaan. Mannerheim ei myöskään luonut vankileirejä maahan, eikä tarkoitus ollut tapattaa vankeja nälkään.
Mikä siinä on, kun Mannerheimistä halutaan aivan väkisin tehdä ties minkä sortin rikollinen?
Miksi toiset kaipaavat suomalaista vastinetta milloin Hitlerille ja milloin Mussoliinille tai jollekin muulle?
Mannerheim oli taitava sotapäällikkö ja Suomelle merkityksellinen henkilö, joka teki varsinkin toisen maailmansodan aikana erittäin onnistuneita ratkaisuja, joiden ansiosta maamme selvisi henkalasta sodasta paljon vähemmillä vaurioilla kuin muut vastaavassa asemmassa olleet maat.
Tämä ei kuitenkaan tee hänestä mitään jumalaa tai edes puolijumalaa. Myös Mannerheimia ja hänen ratkaisujaan on katsottava, kuten kaikkien muidenkin historian henkilöiden, kriittisesti. Hänen toimintansa ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjän armeijan kenraalina täytti sen ajan käsitysten mukaan kansainväliset sopimukset vankien kohtelusta, mutta Suomen valkoisen armeijan ylipäällikkönä hän ei enää täyttänyt lainkaan muun Euroopan käsitystä kansainvälisistä sopimuksista vankien kohtelusta. Eivät ne tietenkään täyttäneet Suomen silloista kansallista lainsäädäntöäkään.
Vaikka Mannerheim olisi miten rakas tahansa, on pystyttävä silti katsomaan totuutta suoraan silmíin. Mutten ei ole kysymys mistään historiasta keskustelusta, vaan pelkästä uskontunnustuksesta.
Te kapitalistit olettekin aina olleet pää kallellaan Saksaa kohti.
Eipä tullut Suomesta Saksan vasallivaltiota vaikka Suomen kapitalistit sitä kovasti aikoinaan yrittivätkin tehdä.Hyvä näin.
Sama Tonttiko on se totalitaristi, joka haluaa päivähoidon pakolliseksi? Valtio kasvattaa ja valtio kouluttaa, lopussa kaikki haudataan valtion arkkuun?
rehellistä taustatietoa lisää.
http://kullervokalervonpoika.wordpress.com/2008/04/07/pyhä-yksisilmäisyys
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?catecory=114&conference=4000000000000028&posting=22000000032256045
Tasapuolisuuden vuoksi nyt pitää muistaa että valkoinen terrori tappoi n.viisi kertaa enemmän suomalaisia kuin esim. punainen terrori.
http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/stat2
pitää kanssa muistaa, että punaiset aloittivat tämän terrorin ja vallankaappaushankkeet.
Punakapinansa ja hävisivät sen.Ei siinä asiassa olekkaan mitään epäselvää.
Mutta tuo valkoinen terrorihan puhkesi vasta tuon punakapinan loppumisen jälkeen.
Suomessa ei siis ollut enää minkäänlainen sotatila voimassa kun tuo valkoinen terrori syyllistyi rikokseen ihmiskuntaa vastaan.
Jarkko Tontti saa luetella pitkän rivin historiallisia valtiomiehiä mielensä mukaan, kutakuinkin kaikista maista ja maanosista. Tuomarilla kuin on pikaoikeudet alati mielessä.
Lopputuloksena kuitenkin se, ettei mm. Mannerheim olisi ollut syytettynä Haagissa.
Sitä vaan Tontti saa ihmetellä ja ihailla.
Sitä ihmettelen minäkin että miksei Mannerheimia ja lahtareita tuomittu ikinä yhtään mistään.Aihetta olisi kyllä ollut.
Tätä kysymystä on käsitelty jo aikanaan niin laajasti ja monipuolisesti, että Sinun on vaan jäätävä ihmettelemään, jos Sinulla siihen tarvetta on.
on ilahduttavaa. Historian tuntemus tälläkin tohtorilla on heikkoa.Vuoden 2009 näkökulmat ovat aivan toiset kuin 1918.Ei voi tuomita silloista tämän päivän näkemysten mukaan.
Vaikka käsitys oikeasta ja väärästä vaihtelee historian saatossa, ei se kuitenkaan tee moraalista täysin suhteellista käsitettä. Esimerkiksi ihmisten murhaaminen ja tietenkin joukkomurhaaminen on käytännössä kaikissa kulttuureissa pidetty kriminalisoituna.
Tällaiseen hankalaan moraalipohdintaan ei kuitenkaan tarvitse lähteä pohtiessamme 1918
tapahtumien tuomittavuutta tai hyväksyttävyyttä. Riittää jos käytämme pohdintamme lähtökohtana toisaalta maamme silloisia lakeja ja toisaalta silloisia tunnustettuja kansainvälisiä säännöksiä.
Valkoisten järjestämät pikaoikeudenkäynnit eivät olleet silloisten lakiemme mukaisia. Silloiset lakimme eivät antaneet oikeutta yksityisten kansalaisten tuomita ihmisiä kuolemaan, vaan pitivät tuollaista toimintaa murhana. Silloiset lakimme eivät antaneet oikeutta sulkea ihmisiä vankileireille ilman oikeudenkäyntiä. Silloinen lakimme ei tuntenut kuolemantuomiota kapinoinnista, vaan maanpetoksesta, jota määritelmää teloitetut punaiset eivät täyttäneet.
Silloisten hyväksyttyjen ja yleisesti noudatettujen kansainvälisten sopimusten mukaan sotavankeja ei saanut teloittaa. Sopimukset määrittelivät myös olot, joissa vankeja on pidettävä. Näitä, silloin jo vuosikymmeniä hyväksyttinä pidettyjä sääntöjä ei Suomen valkoinen armeija noudattanut. Ensimmäisessä maailmansodassa niin Venäjä, Saksa kuin muutkin sotaan osallistuneet noudattivat näitä silloisessa maailmassa itsestäänselvinä pidettyjä sääntöjä. Suomen Mannerheimin johtama valkoinen armeija irtisanoutui näistä maailmassa yleisesti silloin noudatetuista perussäännöistä ihmisten kohtelussa sotatilanteessa.
Saamme olla onnellisia, ettei hän jatkanut vankien kohtelussa aivan tuota 1918 omaksumaansa linjaa enää toisessa maailmansodassa. Jos hän olisi kohdellut v. 1941-1944 venäläisiä kuten kohteli suomalaisia parikymmentä vuotta aiemmin olisimme joutuneet samanlaisen kansainvälisen sotarikosoikeuden jauhettavaksi kuin Saksa Nürnbergissä.
1918 sotavangeiksi vaan rikollisiksi. Kohtelu oli sen mukainen. Laittomuudet lähtivät punaisten puolelta. Se on syytä muistaa.
Tässä ihanassa valkoisessa Suomessa piti olla länsimainen laki ja oikeusjärjestelmä heti itsenäisyyden alussa. Mutta mutta, valkoiset jatkoivat murhaamista vielä 1919. Miksi?
Tuomiot rikoksista eivät olleet silloisten lakien mukaisia. Kuten eivät olleet tuomioistuimetkaan.
Tuomioita yritettiin selittää laillisiksi muuttamalla ne sellaiseksi maanpetokseksi, jossa toimitaan Suomen kanssa sodassa olevan valtion puolesta Suomea vastaan. Tämä selitys ontuu joka suuntaan, kuten jo silloin tiedettiin hyvin.
Vankien kohtelu sisällissodissa on usein ollut kovaa. Mutta esimerkiksi USA:n sisällissodassa runsaat 50 vuotta aiemmin kohtelu hävinnytttä osapuolta kohtaan ei ollut lähellekään tuollaista kuin Suomessa vuonna 1918.
Sinun mielestäsi siis myös punakapinan loppumisen jälkeen.Lahtarien ilman mitään oikeudenkäyntejä tai tutkimuksia julmasti murhaamat syyttömät lapset ja naisetkin olivat siis kaikki vain pelkkiä rikollisia.
Jos näin ajattelet kyseisen asian.Niin sinun pitäisi kiireesti mennä ammattiauttajan puheille.
Sillä tuo mitä kirjoittelet ei ole mitään normaalilla järjellä varustetun ihmisen kirjoittelua.
marraskuussa 1918. Mannerheim jatkoi niitä. Vuoden 1919 alussa oli jäljellä noin 7 000 pahimmin syyllisiksi katsottua. Heidät tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin oikeuksissa. Mitään murhaamista ei ollut. Nälkä ja taudit olivat eri asia.
aseellista punakaartilaista oikein tuli? Ja kumpi puoli aloitti murhaamisen?
Kummallista on se, että ei enää löydy yhtään kapinaan ryhtynyttää eikä työväen diktatuuriin pyrkinyttä. Kaikki olivat vain viattomia uhreja. Niinkö?
Vastuu vuoden 1918 on ennenkaikkea kapinaan nousseiden punaisten johtajilla.
Katsohan tästä linkin taulukosta tuo kohta muut punaiset teloitetut.
Tuo luku on yli 900.Ne ovat juuri niitä viattomia lapsia ja naisia.
http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/stat2
Joten melkein 1000 viatonta lasta ja naista lahtarit murhasivat todella julmasti ilman mitään tutkimuksia ja oikeudenkäyntejä.
Lahtareita ei ikinä tuomittu yhtään mistään.Vaikka lahtarit syyllistyivät kaikkein kauheimpaan ja pahimpaan rikokseen mikä on olemassa.
Lahtarithan tekivät aikoinaan rikoksen ihmiskuntaa vastaan.
Kerroit vain pelkkää oikeaksi todistettua faktatietoa.Ei mitään lisättävää ole kyseiseen asiaan.
Se vain ihmetyttää ettei valkoisia tuomittu ikinä thtään mistään.On se kumma juttu.
Kyllä viattomien murhaaminen oli tuolloinkin(1918) Suomessa aivan varmasti rangaistava teko.
Ja onhan tuo viattomien murhaaminen Suomessa tänäkin päivänä rangaistava teko.
Valkoisia ei tuomittu, koska kansalaissodan jälkeen syksyllä 1918 eduskunta (tai oikeammin se osa eduskuntaa, jota ei oltu vangittu tai paennut maasta) sääti kiireellä lain, jossa vapautettiin syytteistä erittelemättä kaikki sellaiset rikokset, joita mahdollisesti oli tehty punaisia vastaan taisteltaessa.
Voittajia juhlitaan! Hallituksen joukot vapautettiin lailla mahdollisista rikkomuksista.Ei niitäkään tarvitse liioitella. Toisaalta ei pidä unohtaa punaistenkaan rikkomuksia.GHiemna ylimitoitettuahan rangaistus oli.Se oli sitä aikaa.
viattomiksi? Se on vain yhden jälkijättöisen punikin näkemys.
Se tässä jatkuvasti unohtuu. Sitä saivat mitä tilasivat. Mitä sitä vielä itkette?
Kyllä nyt yleensä alle kymmenen vuotiaat pikkulapset ovat vielä kovinkin viattomia.
Vai oletko sinä sitä mieltä?Että nuo alle kymmenen vuotiaat pikkulapset olivat tuossa Suomen sisällisodassa sotimassa mukana.
Eihän siitä ole mitään epäselvää kenelläkään.Punaiset aloitti todellakin kapinansa ja hävisivät sen.Tuo on fakta.
Mutta tässä onkin nyt kyse siitä että lahtarit murhasivat tuon kapinan loppumisen jälkeen murhanhimossaan aivan syyttömiä ja viattomia suomalaisia ihmisiä.Ilman mitään tutkimuksia tai oikeudenkäyntejä.
Eivät läheskään kaikki suomalaiset olleet mitenkään mukana tuossa Suomen vuoden 1918 sisällissodassa.Suurin osa suomalaisista oli täysin puolueettomia tuossa kyseisessä kahinassa.
Olisivat lahtarit rankaisseet vain ja pelkästään noita kapinallisia.Mutta ei riittänyt lahtareille vain pelkkien kapinallisten rankaiseminen.
Ja näin ollen lahtarit syyllistyivät tuolloin Suomessa keväällä 1918 kaikista pahimpaan rikokseen mikä on olemassa.
Lahtarit syyllistyivät rikokseen ihmiskuntaa vastaan.Ja ketään lahtaria ei tuomittu ikinä yhtään mistään.
Tuo jos mikä oli todella törkeä oikeusmurha.
teloitettiin?
Kyllä ammutut olivat yleensä kantaneet asetta, alaikäisetkin. Aina kuolee joku viatonkin. Mikset ihmettele vasemmiston intoa ryhtyä aseelliseen kapinaan. Siinä otettiin kova riski. Kun se toteutui, on turha itkeä, varsinkaan 90 vuotta myöhemmin.
ja useimmat rikoksiin syyllistyneitä. Jokunen virhekin tietysti sattui.
Taistelujen jälkeiset teloitukset olivat yksinkertaisesti sodan jatkamista sillä keinolla ja uuden kapinan estämistä. Niin silloin ajateltiin. Vaikka intät mitä, ei asia siitä enää muuksi muutu.
Suomen sisällissota alkoi 27.1.1918.Ja loppui 16.5 1918.Tämä on oikeaksi todistettu faktatieto.
Tuon toukokuun puolenvälin jälkeen 1918 lahtarit olivat riisuneet kaikki punikit aseista.
Siis vain lahtareilla enää oli tuolloin aseet käytössä Suomessa.Ja he myös käyttivat aseitaan ihan surutta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valkoinen_terrori
Otahan ihan piruuttasi asioista selvää.Että mitkä ne olivatkaan tuon punakapinan alkamisen oikeat todelliset syyt.Tietoa on hyvin nykyään saatavilla.Tulet varmasti yllättymään kun löydät ne oikeat syyt tuohon Suomen punakapinaan.
Vinkkinä voin kertoa että ne todelliset syyt tuon punakapinan alkamiseen löytyvät paljon aikaisemmalta ajalta kuin esim Suomen itsenäistymisen ajalta.
Sen verran voin helpottaa tehtävääsi että annan yhden vuosiluvun.Tuo vuosiluku on 1905.