Miksi ei köyhät

perusta omaa

puoluetta.saamattomuutta,suomalaiset köyhät lällyjä,nouskaa puolustamaan oikeuksianne ja vaatikaa lisää perusturvaa,ottakaa Kari Väänänen Kemijärveltä keulamieheksi.

7

690

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei olisi enään

      omaa puoluetta siinä vaiheessa, kun saavat ekan kansanedustajan huippu eduilla ja palkalla asiotaan "ajamaan".

      • on että

        julkisuudessa kuulee usein valitettavan sitä miten kansanedustajiksi ei hakeudu riittävän vaurasta ja tasokasta väkeä, kun heille maksttu palkan taso on liian alhainen. Sitävastoin tätä toista puolta asiasta ei juurikaan esitetä.

        Minusta kansanedustajien palkkaus ja muut edut (kuten eläke-edut) ovatkin tässä tämän lajin demokratian toteutumattomuudessa ihan keskeisessä roolissa.

        Kansanedustajalle tulisikin maksaa sellaista palkkaa ja muita etuja kuin mitä hän on vaikkapa ennen kansanedustajaksi tulemistaan kuluneen viiden viimeisen vuoden aikana keskimäärin ansainnut.
        Keinottelun estämiseksi ja muutenkin tähän voisi lisäksi ottaa yhtäältä perustoimeeentulon tason jota alempaa palkkaa ei kuitenkaan maksettaisi, ja toisaalta vaikkapa viisinkertaisen kansalaisten keskiansiotason jota korkeampaa palkkaa ei maksettaisi.


      • vastusti kansanedustajien

        palkkojen korotusta.

        90-luvun alussa pahimman laman aikoihin kansanedustajien palkkoja korotettiin reilusti. Yksi ainoa puolue vastusti sitä, se oli Vasemmistoliitto.


    • kaiki .

      Kansa ei ajattele yhtään.

      Moni äänestää keskustaakin, vaikka ei saa toimeentuloa maataloudesta.
      Eli äänestää ja kokee sen runsaina ravinnon hinnan nousuina,
      vertaa hintoja muiden maiden hintoihin, vertaa.

      Keskusta hoitaa pääasiassa vain maataloustukien korotuksia,
      joiden vuoksi osittain koko suomen talous menee kuralle,
      kun ruotsiin ym. vertaa.

      Siten verovaroin tuettua ruokaa viedään halpamaihin, Venäjälle, yms.


      JOO; TOTTA, muistakin asioista puhuvat,

      Mutta luuletko että ne muut asiat jäisivät täysin hoitamatta ilman keskustaa ????

      Jos luulet, olet täysin väärässä.

      Keskustan asioiden hoidosta murusia saat,
      mutta suurempina murusina sen maksat elintarvikeiden hinnoissa.

      Jatkuvasti puhuvat maatalouden ahdingosta,
      moni jopa uskoo kun sama aina jauhetaan.

      • ja naukku

        Siis köyhien puolue? Kansanedustajiksi valittaisiin syrjäytyneitä, köyhiä ja asiansa sössineitä ihmisiä? Koko puoluekoneisto ja jäsenistö olisi pienituloisia eläkeläisiä, sairaita, työkyvyttömiä, työhaluttomia, alkoholisoituneita ja muita huono-osaisia täynnä?

        Ajaisiko tälläiset ihmiset köyhien asiaa eteenpäin? Olisko heillä kykyä ja mahdollisuuksia siihen?

        Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia. Kannattaisiko kokeilla?


    • perustettu

      ja sen perustaja pääsi Espoossa viime kunnalisvaaleissa kunnanvalutuutetuksi.

    • politiikka-osastolla

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      140
      10166
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5393
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      40
      4040
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3602
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2654
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1906
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      359
      1572
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      98
      1567
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      73
      1428
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1386
    Aihe