yrittäjistä mehut, ja ihmetyttää kuinka verottaja saa enemmän rahaa kuin varsinaisen työn tekijä. haiskahtaa lailliselta mafialta, toinen on eläkemaksuja perivät vakuutusyhtiöt, jotka hävisivät osakemarkkinoilla keinotellessaan "bisnestä" tehdessään ihmisten rahoilla useita satoja mil. euroja. kukaan ei ymmärrä että yhteiskunnan selkäranka on yrittäjät, ei kukaan muu. jos yrittäjät lähtee kotiin, saa kaikki muut pysyä kotona. ei ole leipää eikä sirkushuveja siten tarjolla. esim. USA kannustaa yrittäjiä vaurastumaan, mutta täällä kommarit sekä sosialistit ajaa politiikalla sitä että kaikki tienaavat saman. oli sitten kotona, töissä tai yrittäjä, tosin siten että moni pysyy kotona kun ei kannata mennä töihin, nääs kun sossu maksaa lehdet, sähköt, vuokrat, yms. hienoa SUOMI !
VEROTTAJA
IMEE
7514
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä verottaja on muuttunut inhimillisemmäksi takavuosina annoin kenkää 20 hengelle ja vain harkintaverotuksen vuoksi. Verovalitus kierre toi enemmän kuin yrittäminen olisi tuonut tänä aikana. Onneksi tästä on osin päästy. Nyt suurimpia verenimijöitä ovat päättäjät älyttömillä lakipykälillään jotka koskevat vain muita ei heitä itseään. Ei se aina ole työntekijöidenkään vika vain tyhmien lakien.
Nyt kun ulostetaan ihmisiä kuka on niin ääliö että luulee yli 50v ihmisten saavan toitä muutoin kuin yrittäjänä ja tänä päivänä pitää olla ika toope joka siihen leikkiin ryhtyy. Toisaalta jos tätä vauhtia jetaan eläkkeelle niin ei rahkeet riitä eläkkeen maksuun vaikka muuta väittävät.
nykyään vuokranantajilta ENNAKKOON eli ennen kun tietää, että maksaako vuokralainen edes vuokransa.
Aikaisemmin perittiin loppuvuodesta kun vuokrasuoritukset oli jo tilillä..
Kai nyt vuokralaiset sentään voittopuolisesti maksavat vuokransa ajallaan ja vuokranantaja saa kuukausittaisen tulonsa. Miksi näitä tuloja pitäisi kohdella eri tavalla kuin muita ep:n alaisia tuloja kuten palkaa tai yritystuloa?
ei ne vakuutusyhtiöt ole mitään hävinny. näkee taas että et ymmärrä mitään asiasta josta olet tietävinäsi.
mitään ei ole hävitty ennekuin omaisuus on realisoitu käteiseksi, siihen saakka voi puhua arvon alenemisesta, ja nuo vakuutusyhtiöthän ei myy koska ei tarvitse, ja joka aiheuttaisi edelleen arvojen alenemista.
Ei maksa sossu tänä päivänä enää mitään lehtiä eikä myöskään välttämättä sähkölaskuja. Sekin on laitettu harkinnan varaiseksi. Vuokraakaan ei maksa jos on työttömyyskorvauksilla. Ainoastaan voi hakea toimentuloon toimentuloa. (Kuulostaa hassulta)Eikä siellä silloin oteta huomioon kuin ne perusmenot. Ihmisillä on usein väärä kuva ko."laitoksesta".
Olet oikeassa verottaja viritti minulle rotan loukun.Antoi yrittää yli 10.v sitten laittoi takautuvasti lisä tuloja yli 20000€ v.Vaikka myynti kate oli 52%/vuosi.Verottajalle ei riitä vaan vaatii katetta 55%-68% eikä verottajalla ole näyttöä mihin tämä perustuu Minun maalais järkeni ei riitä tähän että verottaja määrää jälki käteen millä sinun olisi pitänyt myydä.Verottajan rotanloukku toimii lopetan yrittäjän hommat en halua tapella joka vuosi verottajan kanssa koska aina häviän näillä prosentilla helppo jälki käteen lisätä kun näkee yrittäjän tulot.
Verottaja voi Suomessa "katsoa takautuvasti" minkä asian tahansa ennakkopäätöksistä välittämättä.
Normaali duunarityötön on meillä oikeasti herra. Yrittäjän oikeusturvaa ei ole ollenkaan.
Älä missään olosuhteissa ala yrittäjäksi!
Toivoo erittäin kokenut ja näkenyt.