Täytyy tunnustaa että olen aikamoinen luuseri.
Käytän aivan liikaa aikaa mielisairaiden henkilöiden harhakuvitelmien oikomiseen vaikka tiedän jo useamman vuoden kokemuksella että nämä reppanat ovat kaiken sen avun ulottumattomissa, jota pystyn netin kautta antamaan. Itseään auttamaan pystyneet salaliittoihin uskoneet ovat kuluneiden seitsemän vuoden aikana lopettaneet hörhöilyn ja jäljellä on se aidosti mielisairas sakki, joka tarvitsee nettiterapiaa kovempia keinoja päästäkseen eroon harhoistaan. Valitettavasti en voi antaa heille tätä apua joten lopetan kirjoittelun (jo toisen kerran!) tälle Jumalan hylkäämälle palstalle.
Respectiä muille debunkkereille.
Teette hyvää työtä mutta pelkäänpä että tarjoilette edelleen helmiä pahnan pohjimmaisille sioille. He eivät voi koskaan ymmärtää logiikkaan perustuvaa argumentaatiotanne. Palsta on toki tehokasta ja koukuttavaa ajankulua mutta loppupeleissä aivan liian masentavaa. Ainakin minulle.
Pelkään että oman heikkouteni takia vielä palaan palstalle jonain päivänä. Silloin toivon että käskette minun oman etuni vuoksi painua helvettiin täältä. Ja tämä koskee sekä salkkareita että virkkareita;)
Hyvästi!
Käytän aivan liikaa aikaa mielisairaiden henkilöiden harhakuvitelmien oikomiseen vaikka tiedän jo useamman vuoden kokemuksella että nämä reppanat ovat kaiken sen avun ulottumattomissa, jota pystyn netin kautta antamaan. Itseään auttamaan pystyneet salaliittoihin uskoneet ovat kuluneiden seitsemän vuoden aikana lopettaneet hörhöilyn ja jäljellä on se aidosti mielisairas sakki, joka tarvitsee nettiterapiaa kovempia keinoja päästäkseen eroon harhoistaan. Valitettavasti en voi antaa heille tätä apua joten lopetan kirjoittelun (jo toisen kerran!) tälle Jumalan hylkäämälle palstalle.
Respectiä muille debunkkereille.
Teette hyvää työtä mutta pelkäänpä että tarjoilette edelleen helmiä pahnan pohjimmaisille sioille. He eivät voi koskaan ymmärtää logiikkaan perustuvaa argumentaatiotanne. Palsta on toki tehokasta ja koukuttavaa ajankulua mutta loppupeleissä aivan liian masentavaa. Ainakin minulle.
Pelkään että oman heikkouteni takia vielä palaan palstalle jonain päivänä. Silloin toivon että käskette minun oman etuni vuoksi painua helvettiin täältä. Ja tämä koskee sekä salkkareita että virkkareita;)
Hyvästi!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vedä käteen. :)
kuin tämäkin reppana-debunkkeri, joka otti niin pahoin pataansa salkkarilta, ettei mitään rajaa: Tämä todella jo lähentelee mielisairautta pelkän tyhmyyden sijaan:
"Debunkkaan kaikki väitteesi
Kirjoittanut: -jetzt doktor 2.2.2009 klo 22.33
"Useat räjähdykset"
- Kymmeniä tuhansia litraa kerosiinia, dieselsäiliöt ja kaasuputket tuppaavat räjähtämään, puhumattakaan palokaasuista.
"Sulaa, virtaavaa terästä"
- Sulaa, virtaavaa alumiinia, joka sattuu olemaan aikalailla teräksen väristä.
"Teräslammikoita"
- Muovin ja sulan alumiinin muodostamia lammikoita.
"Kuukausikaupalla jäähdytykset"
- Totta. Jos turvesuolla syttyy palo, pesäkkeitä saattaa olla kuukausia turpeen seassa. Samalla tavalla miljoonien tonnien romukasat savuavat jostain pienistä pesäkkeistä kuukausia.
"Tutkimustodisteet, Steven Jones, termiittijäämät"
- Aivotonta ja mielisairasta hörhöilyä. NISTin raportissa, mikä on virallinen tiedonanto, ei ollut mainintaa termiitistä. "Todisteet" ovat siis vain jonkun salkkarihörhön You Tube -videoista. Steven Jones on yksi retardeista. Luultavasti kaappikommari.
Huhhuijaa. Tulipa siinä debunkkailtua uskomattoman hörhöjä ja mielipuolisia väitteitä. Yritähän sinä vuorostasi debunkata kaikki RKOwensin videot. Aloita vaikka flight 93 -videoista.
http://www.youtube.com/user/RKOwens4
-jetzt doktor
JOKA TÄSSÄ SITTEN DEBUNKATTIIN VARSIN TYLYSTI:
debunkataan
Kirjoittanut: nyt nämä 2.2.2009 klo 23.23
"Useat räjähdykset
- Kymmeniä tuhansia litraa kerosiinia, dieselsäiliöt ja kaasuputket tuppaavat räjähtämään, puhumattakaan palokaasuista."
lentokonekerosiini paloi suurimmilta osin valtavana tulipallona rakennusten ulkopuolella ja sen ainoa vaikutus rakennusten sisäpuolella oli se, että se sytytti palopesäkkeitä siellä. älä siis sekoita sitä reportterien, palomiesten ja poliisien ym. "secondary explosion"-kommentteihin.
vain wtc7:ssa oli dieseltankkeja, mutta nistin raportissa mainitaan, että ne löydettiin tyhjinä ja vaurioituneina muttei räjähtäneinä. kaasuputket eivät myöskään "räjähtele" kuten elokuvissa. sitten mainitsemasi palokaasut... en nyt oikein ymmärrä mitä tarkoitat, että palokaasut olisivat "räjähdelleet"...? palokaasut ovat paloista johtuvia kaasuyhdisteitä.
räjähdysäänet on helppo tavallisenkin ihmisen tunnistaa, sillä ne eroavat dramaattisesti rakennuksen sisällä mahdollisesti tapahtuvista paikallisista välikattojen romahduksista, laiskasta kolinasta ja ryminästä, kuten esim. tästä huomaat: räjähdys on terävä, nopea, repivä valtava pamahdusääni, jossa on myös kova viipyvä kaiku: http://www.youtube.com/watch?v=I84-_hcbtyU#
"Sulaa, virtaavaa terästä
- Sulaa, virtaavaa alumiinia, joka sattuu olemaan aikalailla teräksen väristä."
alumiini on kylläkin väriltään hopeanharmaata. kuumennus ei muuta alumiinin väriä. teräs on sulassa olomodossaan kirkkaan puna-oranssi-keltahehkuista lämpötilasta riippuen.
"Teräslammikoita"
- Muovin ja sulan alumiinin muodostamia lammikoita."
yksikään palomies - tai kukaan muukaan! - ei voisi erehtyä luulemaan sulaa teräslammikkoa muoviksi ja/tai alumiiniksi, koska a) sula muovi on kiinteää massaa b) alumiini edelleen hopeanharmaata ja c) sula teräs sen sijaan hehkuu puna-oranssi-keltaisena ja kipunoi ja on rakeista/kökköistä massaa.
"Tutkimustodisteet, Steven Jones, termiittijäämät
- Aivotonta ja mielisairasta hörhöilyä. NISTin raportissa, mikä on virallinen tiedonanto, ei ollut mainintaa termiitistä. "Todisteet" ovat siis vain jonkun salkkarihörhön You Tube -videoista. Steven Jones on yksi retardeista. Luultavasti kaappikommari."
nistin raportissa ei voinutkaan olla mitään termiitin käytöstä, koska a) mahdollisuutta ei koskaan edes tutkittu b) tämän tiedon antaminen olisi ollut paitsi kansallinen myös globaali skandaali. mitä tulee lausumaasi steven jonesista, se on tyypillistä mustamaalausta ihmisestä, joka on täysin eri mieltä skandaaliaiheesta ja yrittää herätellä ihmisiä.
"Huhhuijaa. Tulipa siinä debunkkailtua uskomattoman hörhöjä ja mielipuolisia väitteitä."
mitä sinä debunkkasitkaan? luulit vain itsestäsi liikoja... kuvittelit olevasi näppärä? tietosi ovat niin vajavaiset, että suosittelen ensin sen yläasteen loppuunkäymistä ja sitten siitä innolla vaan eteenpäin!"
Ja tämmöisille sina jaat respectiasi... Todellisia helmiä sioille, heh! "He eivät voi koskaan ymmärtää logiikkaan perustuvaa argumentaatiotanne." Eipä ei, ei todellakaan...
Kaipaan kovasti todisteita, mm. miksi palokaasut eivät voi palaa tai räjähtää WTC:ssä, mutta muualla voivat.
Laita myös linkkejä jähmettyneistä teräskeoista. Äläkä unohda, että teräs on todistettavasti sulanut kerosiinipalossa (Lockerbie), mutta WTC:ssä sulaa terästä ei ole ollut (NIST).
-jetzt doktor
Pakko laittaa vielä kerran tämä upea linkki tänne:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1627932
"TERÄSOVI SULI KUIN VOI"
väitellä asiasta mielin määrin, mutta fakta on se, että kerosiinipalon maksimi palamislämpötila voi olosuhteista riippuen olla n. 1000 astetta, ja rakennusteräksen sulamispiste puolestaan on yli 1500 astetta.
en tiedä mitä terässeosta ovat käyttäneet pan amin koneen ovessa vuonna 1988, johon ilmeisesti viittaat "lockerbiella". teräsoviksi kun kutsutaan niin montaa ovea, vaikka niissä on itse terästä vain nimeksi.
Ex-Tohtori huomasi erehtyneensä pahemman kerran asioissa ja siksi vetäytyy ja ryhtyy salkkariksi.
ONNITTELEN!
hYVÄ PÄÄTÖS, JOTA ET TULE KATUMAAN
Salkarit ovat parantaneet jälleen yhden virkkari-hörhön.
ota lääkkeesi
Olet kyllä aikamoinen luuseri, jätät minut yksin valehtelemaan näille hörhöille.
Vain te retardit valehtelette toisillenne.