Arvoja on monenlaisia: kovia ja pehmeitä.
Hallitus on kovien ja itsekkäiden arvojen kannattaja ja asianajaja: eihän se ole minulta pois, jos rikkaat entisestään rikastuvat... Hallituksella on tekemisilleen Eduskunnan tuki. Enemmistön tuki Eduskunnassa. Valitettavasti.
Lamaelvytys:
- maataloustuki verovaroista (ei elvytystä) on yli miljardi euroa vuodessa
- työnantajien kela-maksut poistetaan (on hallituksen elvytystä)
1,1 miljardia eurossa sosiaalipotista pois
VARSINAINEN HALLITUKSEN ELVYTYSPAKETTI:
- infraan panostaminen (lentokentät, Svenska Teatern ym.)
1,2 miljardia useamman vuoden aikana
***
Pienituloisia 708 000 vuonna 2007
(Tilastokeskus)
Pienituloisiin kotitalouksiin kuului vuonna 2007 noin 708 000 henkilöä, mikä oli 55 000 henkilöä enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Määrä on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 1995. Pienituloisten osuus koko väestöstä oli 13,6 prosenttia vuonna 2007. Edellisenä vuonna osuus oli 12,3 prosenttia. Vuonna 1995 osuus oli 7,2 prosenttia.
Suurin pienituloisten ryhmä vuonna 2007 olivat eläkeläiset.
Pienituloisiin kotitalouksiin kuului lähes 200 000 eläkeläistä, mikä vastaa 28 prosenttia kaikista pienituloisista henkilöistä.
Kaikista eläkeläisistä 17 prosenttia oli pienituloisia vuonna 2007.
Yksin elävien 65 vuotta täyttäneiden suhteellinen pienituloisuus on kasvanut voimakkaasti 2000-luvulla. Vuonna 2007 heistä oli 30 prosenttia pienituloisia, vuonna 1995 13 prosenttia.
Sosioekonomisista ryhmistä korkein köyhyysriski oli työttömillä, joiden suhteellinen pienituloisuus oli 48 prosenttia vuonna 2007.
Vuonna 1995 vastaava osuus oli 20 prosenttia.
Pienituloisiin kotitalouksiin kuului 150 000 lasta. Lapsiköyhyysaste oli vuonna 2007 14 prosenttia alle 18-vuotiaista lapsista, vuonna 1995 vastaava luku oli 5 prosenttia.
Yksinhuoltajaperheisiin kuuluvista noin kolmasosa, 32 prosenttia, oli pienituloisia vuonna 2007. Osuus oli kahdeksan prosenttia vuonna 1995.
Keskimäärin 83 prosenttia köyhyysrajan alapuolella olevan väestön käytettävissä olevista tuloista oli saatuja tulonsiirtoja. Muulla väestöllä niiden osuus oli 32 prosenttia vuonna 2007.
Viime vuosina keskimääräisten tulonsiirtojen reaalikasvu on ollut vähäinen.
Pienituloisuuden kasvun yhtenä taustatekijänä on tulonsiirtojen ja ansiotulojen erilainen kasvuvauhti. Pitkän nousukauden hyvä keskimääräinen ansiokehitys on kasvattanut väestön keskituloja.
***
Pienituloisten määrä on kasvanut konkurssien ja työttömyyden räjähdysmäisen kasvun vuoksi vuonna 2008 ja kasvaa edelleen erittäin voimakkaasti.
Pienituloisten rahat eivät riitä vältämättömiin menoihin, joten monet ovat lisäksi vippikierteessä ja ulosoton kohteina. Sumeilematta saavat vippifirmat rahastaa jopa 100:n, 200:n %:n koroilla näitä köyhiä. Eikö se ole koronkiskontaa, joka pitäisi lailla kieltää?
Uutta ja tätä päivää on myös se, että jos taloudessa on yksi palkansaaja, voi palkkatulo matalapalkkaisilla jäädä niin pieneksi, että talous luetaan köyhiin tai köyhyysrajalla oleviin.
Lapsia pienituloisissa perheissä oli vuonna 2007 noin 150.000. Pelättävissä on, että nämä "laman lapset" tulevat oireilemaan yhteiskunnan eriarvoisuuden ja köyhyyden seurauksena, nälkää ja kurjuutta nähtyään ja koettuaan ... kuen on nähty viime laman lasten aikuistuessaan oireilevan mm. koulusurmissa erilaisena häiriköintinä kouluissa. Riittääkö silloin hallituksen nykyiset keinot, eli hälytysjärjestelmä kouluihin ja poliisi opettamaan käytöstä?
Mutta mitä sanookaan valtiovarainministerimme, kun ihmettelemme eriarvoisuuden kasvua, tuloeroja, työttömien määrän räjähdysmäistä kasvua, pitkiä leipäjonoja ja asunnottomuutta tai lapsiperheiden hätää...
Jyrki Katainen: "Minulle, sekä johtamalleni Kokoomukselle, politiikka on arvolähtöistä toimintaa. Arvojen pohjalta rakennetaan yhteiskuntaa, joka ottaa jokaisen ihmisen huomioon.
Monille muille puolueille sekä politiikassa toimiville ihmisille politiikka taas näyttäytyy taisteluna eri ihmisryhmien eduista. Ollaan suppeasti ajateltuna työväenluokan, maaseudun asukkaiden tai vaikkapa kielivähemmistön puolesta muita vastaan. Minä en usko tällaisen politiikan tekemiseen."
Kyllä ministeri Katainen taistelee hymyhuulin ja värjyvin katsein oman intressiryhmänsä etujen puolesta - täysillä. Laman aikana annetaan verohelpotuksia kaikkein veronmaksukykyisimmille, kun taas mitättömistä sosiaalietuuksista, joita ei sidota elinkustannusindeksiin, verotetaan. Esim. lääkäreiden ja tuomareiden veronkiertoa, kun he ottavat palkkansa pääomatuloina, ei voida Kataisen mukaan estää. Rikkaiden perintö- ja lahjaveroja poistetaan... jne.
Työnantajien kela-maksujen poistaminen merkitsee 1,1 miljardin euron vähennystä sosiaalitukipottiin jne.
Annetaan Kataisen jatkaa: "Minun politiikkaani määrittävät arvot ovat: vapaus, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen." Välittääkä valtiovarainministeri muistakin kuin Suomen ökyrikkaista? Tilastojen mukaan, leipäjonoissa kerjäävien mukaan ... ei välitä.
Minkälainen vapaus on Suomen 708.000 köyhällä? Onko se vapautta, kun pitää jonottaa ruokaa leipäjonoissa? Tai kun yrittää selvitä laskuista vippifirmojen lainarahalla ja 100 %:n korolla?
Kovien arvojen hallitus
kasvattaa köyhyyttä
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862