Asuminen ja auto orjuuttavat

talaakso

Jos nykyaikana haluaa varmistaa mahdollisimman vahvan neuvotteluastelman työmarkkinoilla, niin on hyvä olla huippukoulutusta ja työkokemusta, mutta myös taloudellisesti vankka asema.

Suurimmalla osalla suomalaisista suurimmat menoerät ovat asumisen kustannukset (asuntolaina tai vuokra) ja autosta aiheutuvat kustannukset. Itse en autoa omista, mutta tiedän että sen omistaminen on monelle "välttämättömyys". Kuitenkin sitä en aina ymmärrä, että autoja vaihdetaan jopa parin vuoden välein! Se on mielestäni osoitus siitä että autonostaja on kertakaikkiaan ostanut surkean auton kun se on riittämätön jo parin vuoden jälkeen. Usein tällä omalla tyhmyydellä jopa pröystäillään:) Lisäksi autojen ostamisella on huono vaikutus kauppataseeseen (suosi mieluummin suomalaista). Lisäksi autotot säilyttävät erittäin huonosti arvonsa. Eli jos jossakin pitäisi mielestäni säästää niin nimenomaan autonvaihdossa, ellei sitten ole ostanut susiyksilöä, joka jättää tielle. Hyvä auto on melko kilpailukykyinen vielä kymmenen vuodenkin jälkeen hankinnasta. Meinaan siinä tärkeimmässä funktiossa eli siirtymisessa pisteestä A pisteeseen B.

Jostakin syystä (sitä sopii miettiä, että miksi?) meillä ollaan niin huolestuneita hiilidioksidipäästöistä, että jopa vähäkulutteiset autot pitäisi aina muutaman vuoden välein päivittää uusiksi, jotta kulutus marginaalisesti putoaisi. Tämä on vain autolobbarien touhotusta. On todellinen säästö jos city-maasturi korvataan pienellä diesel-autolla, mutta ei juuri muulloin.

Asuminen on toinen suuri kuluerä jossa voi hyvin säästää, jos ei turhaan osta optimaalista kokoa suurempaa asuntoa. Nythän noususuhdanteen aikana rakennettiin paljon halvoilla materiaaleilla ja työllä (noususuhdanteessa näiden hinnat vain olivat pilvissä, mutta laatu ei ollut läheskään aina kaksista) suuria asuntoja, jotka lisäksi eivät vastaa tulevaisuuden energiatehokkuusvaatimuksiin. Nyt sitten on vaarana, että asuntojen hinnat laskevat ja työpaikkakin voi mennä alta. Jos molemmat asiat realisoituvat ja lisäksi taloudesta löytyy vielä lapsia, niin kyseinen henkilö voi hyvällä omallatunnolla tituleerata itseään nykyajan orjaksi, jonka on kertakaikkiaan pakko tehdä mitä vain nälkäpalkalla.

Tämmöisten tragedioiden välttämiseksi voi aina ajoissa elää suu säkkiä myöden ja säästää hieman ylimitoitetuissa auto- ja asuntohankinnoissa. Silti ostaa järkeviä tuotteita ja pitää järkevä tuotanto pystyssä. Niistä seitsemästä huonostakin vuodesta on selvittävä vaikka sitten ilman valtion ja kuntien apua...

6

506

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • timppanen

      mutta ei toimi.
      Menee säännöstelyn piikkiin.
      Kaikki kehitys loppuisi jos laitettaisiin rajat kaikille mitä saa ostaa.Tulisi paljon työttömiä.

      • talaakso

        Joo, myönnetään, että jos olisin diktaattori niin olisin pirunmoinen piru ;) Yritänkin torjua tätä pimeää puoltani korostamalla aina, että miettikää näitä asioita aina omalta kannaltanne ja omilla aivoillanne ja mieluummin hieman laajemmassakin kontekstissa, niin kuin Sinä muuten timppanen teetkin :)

        Korostan etten esitä mitään keinotekoisia sääntöjä tai rajoja, vaan jokainen seuratkoon omaa tietään. Usein kuitenkin ylivelkaantuminen johtuu nimenomaan asunnosta ja autosta, jolloin oman talouden tasapainottamiseksi on pakonsanelemana (ei siis vapaaehtoisesti) luovuttava jommasta kummasta tai jopa molemmista. Kun yksityisillä ihmisillä olisi hieman puskureita lamaa vastaan niin näiltä varsin traagisilta pakkolunastuksilta voitaisiin välttyä.


      • timppanen
        talaakso kirjoitti:

        Joo, myönnetään, että jos olisin diktaattori niin olisin pirunmoinen piru ;) Yritänkin torjua tätä pimeää puoltani korostamalla aina, että miettikää näitä asioita aina omalta kannaltanne ja omilla aivoillanne ja mieluummin hieman laajemmassakin kontekstissa, niin kuin Sinä muuten timppanen teetkin :)

        Korostan etten esitä mitään keinotekoisia sääntöjä tai rajoja, vaan jokainen seuratkoon omaa tietään. Usein kuitenkin ylivelkaantuminen johtuu nimenomaan asunnosta ja autosta, jolloin oman talouden tasapainottamiseksi on pakonsanelemana (ei siis vapaaehtoisesti) luovuttava jommasta kummasta tai jopa molemmista. Kun yksityisillä ihmisillä olisi hieman puskureita lamaa vastaan niin näiltä varsin traagisilta pakkolunastuksilta voitaisiin välttyä.

        evoluutio toimii juuri näin. Yksilö tekee valinnat,
        huonoista rankaisu.
        Muuten samaamieltä: olisin itsekin aika "piru".
        Laittaisin kaikki luuserit pärjäämään omillaan.


    • Pitää pitkänkin

      Esitelmän autoilun iloista ja ihanuuksista ,mut kiireessä tyydyn vain sanomaan et se on ollut aina parempaa kuin seksi(nykyisin 20-vuoden autoilun jälkeen ei ole enää ihan niin kova himo ajelemaan ja seksikin on aina maistunut ,mut kun sitä aina niin sanotaan ettei pärjää ilman seksiä)
      Eli mopo ja siintä autoon ei ole voinut olla hienompaa aikaa elämässä..Ei päässyt ikinä moottori kylmenemään vaan pakko oli päästä rattiin.

      Joka vuosi käyn kiihdytys kisoissa ja se saa adrealiinin virtaamaan ja niin endorfiinisen olotila...

      Olet varmaan aina kuullut juttuja miehistä ketkä hinkkaavat ja buunavat autoja päivittäin ja auto on ollut taloa kalliimpi ja talo rapistuu ,mut auto aina senkun komistuu ...Pitää paikkansa se on peltilehmä suomalaisille samaan tapaan kuin tavallinen lehmä intialaisille.
      Autoilu harrastus elämäntapa ihan hyödyn lisäksi.

      Asuminen on sika kallista et oikein vi**taa ja kun joutuu asumaan kalliilla paikkakunnalla niin tietää maksaneensa talosta ja tässä taantumassa on kiva lukea palkat jäihin ,mut samaan aikaan tulee::Vesi ,sähkö ,kaasu ,sonera ,jätehuolto ,kiinteistövero tv-lupa nostamme kustannuksen kallistumisten johdosta(tai muuta paskaa) hintoja 5-12%...Tosi hienoa..

      Toki tämä porvari hallitus auttaa meitä nostamalla energiaveroja.

      Lasten päivähoitokin oli "vain" 380€/kk reilu vuosi sitten nyt 16% enemmän kun taas oma ansiotaso on laskenut n.10-15% vuoden takaisesta>>Tuotantopalkkiot ja ylityöt loppu.

      Lopuksi :Ainut harrastus on autoilu muuhun ei ole enää varaa.

      Menot tietenkin netto rahassa !!!
      Sekin meinaa monesti unohtua kun tämä pöljä katainen sanoo nouseehan palkat 8% 3-vuodessa brutto ,kun samaan aikaan pistetään tämä 5-10% vero 10 eri tuotteeseen(esim.bensa,sähkö,kaasu,alkoholi>siintä kaikki palvelut>kaupan tavarat>inflaatio)

      • talaakso

        Tunnen yhden pariskunnan, joka myös välillä melkein kuin asuu autoissa (molemmilla omat ja yksi ylimääräinenkin). He asuvat kouluikäisten (toinen ala- toinen ylä-asteella) lastensa kanssa pikkutaajamassa ja ajelusta kun pitävät, niin käyvät tiuhaan ostoksilla yms. asioilla ja kuskaavat lapsiaan harrastuksiin isompiin kaupunkeihin.

        Kun valittelit asumista kalliilla paikalla, niin autofriikkinä sinulle voisi löytyä parempi hinta/laatusuhteisia asuntoja 10-20 km säteellä sieltä missä asut. En tosin tiedä miten tällainen ehdotus sopii elämäntapaasi, mutta tulipa mieleen...


      • ku ku kukkuu
        talaakso kirjoitti:

        Tunnen yhden pariskunnan, joka myös välillä melkein kuin asuu autoissa (molemmilla omat ja yksi ylimääräinenkin). He asuvat kouluikäisten (toinen ala- toinen ylä-asteella) lastensa kanssa pikkutaajamassa ja ajelusta kun pitävät, niin käyvät tiuhaan ostoksilla yms. asioilla ja kuskaavat lapsiaan harrastuksiin isompiin kaupunkeihin.

        Kun valittelit asumista kalliilla paikalla, niin autofriikkinä sinulle voisi löytyä parempi hinta/laatusuhteisia asuntoja 10-20 km säteellä sieltä missä asut. En tosin tiedä miten tällainen ehdotus sopii elämäntapaasi, mutta tulipa mieleen...

        On sellainen kuin vaimo ja sehän ei asu muualla kuin kaupungissa ;)

        En kyllä olisi itsekkään kovin mielissäni asua "ei missään" toki talojen hinnat n.50000€ tai vieläkin halvemmat...
        Käytiin katsomassa taloja n.100km päästä ,mut on se jo liian pitkä matka ajaa töihin niin taloudellisesti kuin muutenkin kun ikää tulee niin ei jaksa varmaan ajaa n.220km päivässä pelkkää työmatka-ajoa..
        Talot jo n.100000€ halvemmat et pitkään tuli mietittyä sitäkin vaihtoehtoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4592
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3403
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      41
      1438
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1353
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1206
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      998
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe