1800-luvun Amerikka alkoi jo etääntyä Euroopasta.
JS näki markkinaraon-perustaa uusi uskonnollinen liike jossa hän sai kaikki edut-rahat, naiset jne.
Kohderyhmä-köyhät amerikkalaiset.
Mormonin Kirja-tuo historiaton teos suoraan hatusta-tuo esiin tämän puolen kristinuskosta-Jeesus ilmestyy myös Amerikassa!
Lisäksi vanhatestamentillisiä oppeja kuten moniavioisuus ja uusitestamentillisa-väärin ymmärrettyinä-kuten kaste kuolleiden puolesta jonka alkukristityt hylkäsivät.
JS liittyi myös vapaamuurareuhin, joiden jäljiltä mormoneilla on temppelirituaalit poikkeuksellisine vaatteineen.
Uskon alkulähteet ovat moninaiset.
Saa kommentoida.
Joseph Smith halusi perustaa amerikkalaisen uskon
12
445
Vastaukset
- ovat yhä mukanamme
yhä!
- taikataika
oliko tämä yllätys?
ja mieluummin koko kirja. Lukieassasi kysy mielessäsi, olisiko joku ryhtynyt kirjoittamaan sellaista kirjaa petosmilessä ja antanut jopa henkensä kirjasta alkunsa saaneen kirkon puolesta. Joseph Smith tiesi, ettei hän palaa elävänä Karthagesta.
Ainakin minulle todistuseni alku oli todeta, ettei kukaan kirjoita petosmielessä kirjaa, joka kehottaa kaikkeen hyvään ja uskomaan Kristukseen.
Kun olet lukenut jonkin verran, niin tee näin kuin Mormonin kirjassa kehotetaan:
"Ja kun te nämä saatte, minä kehottaisin teitä kysymään Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, eivätkö nämä asiat ole totta; ja jos te kysytte vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen, hän ilmoittaa niistä totuuden Pyhän Hengen voimalla." (Moroni 10:6)
Uskosi on alussa heikko, mutta se voi kehittyä siten kuin tässä hienossa kohdassa kuvataan:
"Nyt, kuten sanoin uskosta - että se ei ollut täydellistä tietoa - aivan samoin on minun sanojeni laita. Te ette voi aluksi tietää niiden olevan täydellisen varmasti totta, sen enempää kuin usko on täydellistä tietoa.
Mutta katso, jos te heräätte ja herätätte kykynne, jopa niin että kokeilette sanojani, ja osoittaisitte vähäisen uskoa, niin, vaikka ette voisi enempää kuin haluta uskoa, antakaa tämän halun tehdä työtä itsessänne, kunnes uskotte sillä tavalla, että voitte antaa sijaa osalle sanoistani.
Nyt, vertaamme sanaa siemeneen. Nyt, jos te annatte sijaa, niin että sydämeenne voidaan kylvää siemen, katso, jos se on oikea siemen eli hyvä siemen, jos te ette epäuskollanne heitä sitä pois, niin että vastustatte Herran Henkeä, katso, se alkaa paisua teidän rinnassanne, ja kun te tunnette nämä paisumisen liikkeet, te alatte sanoa itsellenne: Tämän täytyy olla hyvä, sillä se alkaa avartaa sieluani; niin, se alkaa valaista ymmärrystäni, niin, se alkaa olla minusta ihana." Alma 32:26-28.
Tästä voit tilata ilmaisen Mormonin kirjan:
http://www.mormonit.fi/index.php?id=57
Olet keksinyt oman selityksesi MAP-kirkon synnylle. Se on kovin materialistinen ja markkinahenkinen. Kaipa se sinulle merkitsee keinoa torjua palautetun kirkon sanoma.- ihminen on tehnyt
Voi voi, mitäpä ihmiset eivät tekisi!
- riittää
Herkkäuskoisia huijaavat kaiken maailman Dänikenit, Jonesit, Koreshit, Smithit,...
riittää kirjoitti:
Herkkäuskoisia huijaavat kaiken maailman Dänikenit, Jonesit, Koreshit, Smithit,...
Mitä on santtava niistä, jotka muuttivat selkeän raamatullisen jumala -käsityksen kummalliseksi kolminaisuusopiksi!
Mitä on sanottava niistä, jotka levittävät vääriä tietoja MAP-kirkosta!
Mitä on sanottava esim. tästä: "Herkkäuskoisia huijaavat kaiken maailman Dänikenit, Jonesit, Koreshit, Smithit,..." Jos tarkoitetaan, kuten näyttää, Joseph Smithiä eli myöhempien aikojen MAP-kirkon ensimmäistä profeettaa, niin hänen liittämisensä ko. jonon jatkoksi on huijausyritys.- riittää...
Tapani1 kirjoitti:
Mitä on santtava niistä, jotka muuttivat selkeän raamatullisen jumala -käsityksen kummalliseksi kolminaisuusopiksi!
Mitä on sanottava niistä, jotka levittävät vääriä tietoja MAP-kirkosta!
Mitä on sanottava esim. tästä: "Herkkäuskoisia huijaavat kaiken maailman Dänikenit, Jonesit, Koreshit, Smithit,..." Jos tarkoitetaan, kuten näyttää, Joseph Smithiä eli myöhempien aikojen MAP-kirkon ensimmäistä profeettaa, niin hänen liittämisensä ko. jonon jatkoksi on huijausyritys.Voithan sinä sanoa kolminaisuusopin laatijoita huijareiksi, siinä missä joku voi sanoa polyteistejä huijareiksi. Jos kristinuskon pitäisi olla pilkulleen yksijunmalainen uskonto, löytyy toki perusteita syyttää molempia huijareiksi.
Jos joku levittää vääriä tietoja Map-kirkosta tai tahallaan pimittää jotain sen historiasta on tietenkin myös huijari.
Joseph Smith sopii hyvin mainitsemani listan jatkoksi. Hänen nimittämisensä profeetaksi on melkoista huijausta.
- Helaman1
Tässä muutama kommentti.
"1800-luvun Amerikka alkoi jo etääntyä Euroopasta."
Eiköhän se etääntynyt jo 1700-luvulla. Tästä esimerkkinä vapaussota, josta on käytetty myös nimitystä vallankumous.
"JS näki markkinaraon-perustaa uusi uskonnollinen liike jossa hän sai kaikki edut-rahat, naiset jne."
Joseph Smith ei ollut mikään liikemies, vaan tavallinen maalla kasvanut maanviljelijän poika, joka oli käynyt 1800-luvun suomalaista kiertokoulua vastaavan kansakoulua 3v.
Kaikki alkoi oikeastaan siitä, että 14-vuotias poika halusi tietää, mihin kirkkoon liittyä, koska paikakunnalla oli monen kirkkokunnan pappeja saarnaamassa ristiriitaisia oppeja.
"Kohderyhmä-köyhät amerikkalaiset."
Kirkon lähetystyöllä ei koskaan ole ollut mitään kohderyhmää, vaan evankeliumi on ollut aina avoin kaikille ihmisille säädystä riipumatta.
"Mormonin kirja-tuo historiaton(?)teos suoraan hatusta(?)-tuo esiin tämän puolen kristinuskosta-Jeesus ilmestyy myös Amerikassa."
Miksei kristinuskoon voisi kuulua myös se, että Jeesus ilmestyi aikoinaan Amerikassa? Jeesus puhui opetuslapsilleen muista lampaista, jotka eivät olleet Jerusalemin lammastarhasta. Jos Mormonin kirja ei täyttä tätä lupausta muista lampaista, niin, mikä sitten?
"Lisäksi vanhatestamentillisiä oppeja kuten moniavioisuus ja uustestamentillisia-väärin ymmärrettyinä-kuten kaste kuolleiden puolesta jonka alkukristityt hylkäsivät."
Se, että alkukristityt hylkäsivät myöhemmin kasteen kuolleiden puolesta ei tee siitä epäraamatullista. Se merkitsee vain sitä, että alkukristityt hylkäsivät raamatullisen opin, jota apostolit olivat aluperin opettaneet ja saataneet käytäntöön.
Moniavioisuus oli taas Jumalan ilmoitama periaate, jota profeetat noudativat. Apostolien aikana se ei ollut voimassa, mutta en löydä Uudesta Testamentistä kohtaa, jossa se olisi tuomittu. Tarkoitan, että apostolit eivät missään julistaneet, että Aabrahamin tai muiten moniavioisuus olisi ollut väärin.
"JS liittyi myös vapaamuurareuhin, joiden jäljiltä mormoneilla on temppelirituaalit poikkeuksillisine vaatteineen."
Tietenkin Joseph Smith oli liitynyt vapaamuurareihin, mutta totesi sitten, että ystävyys pitäisi perustua vapaaehtoisuuteen. Samanlaiset rituaalit ei kuitenkaan merkitse, että toinen olisi kopioinut jotakin toiselta. Ennemminkin se merkitsee, että niillä on ollut sama alkulähde, eli Jumalalta tullut ilmoitus.
Vapaamuurareiden rituaalien alkuperä oli Salomonin temppelistä. Joseph Smith sai toimitukset suorana ilmoituksena taivaasta. Ortodoksisen kirkon mithralla voitelu muistuttaa temppelissä suoritettava voitelua.
"Uskon alkulähteet ovat moninaiset."
Uskomme alkulähde on ilmoitus. - alkulähteestä
on peräisin uskosi tuohon sepitykseen?
- vitsi
bonuksena sai varmaan: Tulla ilmaiseksi hakatuksi ja tervatuksi ja kieritellyksi höyhenissä. Monta lasta jotka kuolivat jo aivan pienenä. Jatkuvaa vainoa 14 vuotiaasta asti. Niukan toimeentulon. Pakkomuuton paikasta toiseen. Vangitsemiset. Elämän epävarmuus.
Jos JS olisi rahan nperään kaiken tuon tehnyt olisi se näkynyt paremmin ulospäin.- kuka?
amerikkalainen usko, 'amerikkalaiset' pyhät kirjoitukset suoraan hatusta?
- ymmärrät,
kuka? kirjoitti:
amerikkalainen usko, 'amerikkalaiset' pyhät kirjoitukset suoraan hatusta?
osaat sentään kirjoittaa, automaattikirjoituksellako?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974339Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10979
- 152976
- 6904
- 20864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12852- 26805