Tylsää

alkup. kreationisti

Olen yrittänyt vltelttä mutta tahtomattaankin käy aina niin että vastaan evoluutiota koskeviin asioihin, jotka kuuluisi käsitellä evoluutio-foorumilla(kritiikki myös mukaanlukien) tai erillisellä debattifoorumilla. Se olisi parempi paikka tällaiselle, ja kreationistifoorumi pysyisi mahdollisimman puhtaana.

8

440

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sitten vähän

      Jos haluat keskustella pelkästään luomisesta ja sen aihepiirin kysymyksistä, niin keskustellaan sitten.

      Voisitko sitten vastata pariin asialliseen kysymykseen.

      Jos oletetaan, että Nooa arkkineen on totta, niin kuinka esim jätehuolto pelasi arkilla? Siellä oli satoja tuhansia, ehkä miljoonia eläimiä ja (oliko se nyt??) kahdeksan ihmistä huolehtimassa?

      Kun kerran Nooan piti kerätä syötävää ruuaksi eläimille (1 Moos.6:21) niin selvä asia on, että eläimet eivät raukeina horrostaneet kuukausikaupalla, vaan ne olivat aktiivisia eli söivät ja ulostivat. Jos Jumala "tainnutti" eläimet matkan ajaksi, niin se olisi ihmeteko, josta olisi taatusti Raamatussa maininta.

      Missä lapamato tai täit elivät arkissa ja muut loiset, ottiko joku, esim Nooa, vapaaehtoisesti kaikki ihmisloiset kehoonsa? Ja entä eliöt, jotka ovat sekä kasveja että eläimiä, mitä niille tehtiin?

      Kuinka kävi ruohoa/kasveja syöville eläimille arkista poistuttua? (märehtijät joita ovat vaikkapa hirvieläimet, kirahvieläimet etc etc) Maa oli täysin tuhoutunut ja ruohonsyöjät joutuvat syömään koko ajan selvitäkseen. Heillä ei olisi ollut mitään mahdollisuutta selviytyä viikkoja, jopa kuukausia ennen kuin ruoho olisi taas alkanut kasvaa, mikäli olisi kyennyt kasvamaan enää ollenkaan.

      Huomautan jo tässä kohtaa siitä merkittävästä tosiasiasta, että kasvien siemenien pelastamiseksi ei Genesiksessä kerrota Nooan tehneen mitään, eikä kasvien säilyttämiseksi vedenpaisumuksen ylitse annettu Nooalle mitään käskyä, jotta kasvillisuus olisi voitu palauttaa vedenpaisumuksen jälkeen (jolloin lisäksi suolainen ja makea vesi olisivat sekoittuneet toisiinsa vesieliöille tuhoisalla tavalla). Kasvit kuten puut kuolevat jos ne ovat vuoden verran suolaisen meren alla.

      Ihmetekojen mahdollisuus on poissuljettu, sillä jos Jumala olisi luonut maan täyteen ruohoa, eläviä puita yms vedenpaisumuksen jälkeen, niin sellaisesta ihmeestä olisi Raamatussa varmasti maininta. Varmasti.

      Kuinka hitaat eläimet, esim laiskiaiset yms selvisivät pedoista arkista selvittyään. Luultavasti ne olisivat kuolleet sukupuuttoon jo arkin ympärille petojen (tiikereiden, leijonien yms) tehdessä niistä selvän saman tien. Sama ruokaongelma koskee heitäkin. Lehdet, jotka ovat laiskiaisten pääruokaa, tarjoavat hyvin vähän energiaa ja ravintoa sekä ovat huonosti sulavia, joten sitä on saatava paljon ja koko ajan.

      Jos Jumala olisi ne siirtänyt turvaan ihmetekojen voimin, niin siitäkin olisi Raamatussa maininta.


      Kuinka eläimet löysivät arkkiin yleensäkin.

      1 Moos.6:17-22 kertomuksessa Jumala käski Nooaa ottamaan arkkiin kaksi kappaletta kaikkia eläimiä (koiraan ja naaraan), ilman mitään erotusta. Kertomus päättyy sanoihin: "Nooa teki kaiken niin kuin Jumala oli häntä käskenyt". Nooa oli siis jo tehnyt kertaalleen kaiken, eläimet olivat kokoontuneet arkkiin ja ja kaikki oli valmista vedenpaisumukselle.

      Mutta silti luvussa seitsemän alkaa vedenpaisumuskertomus uudestaan, eli samasta asiasta esitetään kokonaan toinen versio, joka on ristiriidassa ensimmäisen kertomuksen kanssa. Nooa saa sisällöltään erilaiset toimintaohjeet ja eläinten kokoontuminen arkkiin kuvataan toistamiseen, selvästi ristiriitaisella tavalla.

      Kertomuksen mukaan eläimet "tulivat itse Nooan luo arkkiin" (miten ne osasivat tulla ja mistä ne tiesivät tulla - hyönteiset, sienieläimet, madot, lihansyöjät ja niiden saaliseläimet? Miten ne eläimet valitsivat keskuudestaan ne parit, joiden tuli tulla, miksi ei tullut useampia pareja? Tämä kuulostaa sadulta ja satua se onkin sen mukaisesti, mitä eläimistä tiedetään).

      Mutta nyt sinun tehtäväsi on kertoa, miksi tämä ei ole satua, vaikka siltä se pahasti kuulostaa.

      Olen esittänyt asiallisia kysymyksiä, joten niihin ei liene vaikeaa keksiä asiallisia vastauksia.

      Olen myös kertonut perustellut syyt, miksi et voi vastata Jumalan vain tehneen niin, koska sellaisista ihmeteoista Raamatusta löytyisi 100% varmuudella todisteet.

      Raamatun kirjoittajat eivät ole yhtään kertaa jättäneet Jumalan ihmetekoja mainitsematta.

      • Heavy kreationisti

        Nooalta kului varmasti useita satoja tuhansia työtunteja pelkän arkun rakenteluun. Miljardeja tunteja eliöiden keräämiseen.

        Miksi Jumala ei yksinkertaisesti hävittänyt kaikkea pallo mukaanluettuna ja luonut uudelleen 6 päivässä koko roskan...


    • tästä jutusta

      Minä kun olen tullut siihen tulokseen Raamatun perusteella, että Jumala on kaikkivaltias ja täydellisistä täydellisin tässä universumissa. Ihmisenkin Hän loi omaksi kuvakseen, joten näin muodoin meidän pitäisi todistetusti olla luomakunnan kirkkain kruunu. Jumalan kuva.

      Kuinka on mahdollista että Jumala teki monissa paikoissa sangen surkeaa jälkeä, vaikka täydellisen Kaikkivaltiaan luulisi osaavan tehdä ihmiseen parasta ja virheettömintä osaamistaan.

      Esim silmä:

      Tuulihaukka kaartelee peltoaukean yllä. Ihmispilotista alla levittäytyvässä maastossa ei olisi mitään merkillistä katsottavaa, mutta haukansilmin aukealla risteilee ultraviolettisina hohtavia polkuja – jyrsijöiden tieverkosto, jonka ne ovat merkinneet ultraviolettisena hohtavalla virtsallaan.

      Linnut, monet jyrsijät ja monet hyönteiset näkevät meidän aistialueemme ulottumattomiin jäävän ultraviolettivalon värinä. Ne lukevat esimerkiksi kukkien terälehdiltä ja lintujen höyhenpuvuista kuvioita ja merkkejä, joiden olemassaolo on paljastunut ihmisille vain erikoislaittein.

      Silmässä on kahdenlaisia valoa vastaanottavia soluja: tappeja ja sauvoja. Värinäöstä vastaavat verkkokalvon tappisolut. Ihmisillä ja apinoilla on kolmellle eri väriselle valolle herkistyneitä tappisoluja. Kykenemme aistimaan punaisen, vihreän ja sinisen värin sekä niiden sekoituksia. Värivaikutelma syntyy aivoissa.

      Linnuilla tappisoluja on viidenlaisia. Siksi ne kykenevät näkemään myös ultravioletin värin sekä sen ja muiden värien sekoituksia.

      Petolintujen verkkokalvolla yhdelle neliömillimetrille on ahtautunut miljooona tarkasta näkemisestä ja värien aistimisesta huolehtivaa tappisolua. Ihmisellä tappisolutiheys, parhaimmillaan 200 000 reseptoria neliömillimetrillä, yltää vain viidennekseen siitä.

      Miksi Jumala teki näin? Ihminen on luomakunnan kruunu, joten loogisinta olisi ollut luoda ihmisille paras näkö.

      Petolintujen verkkokalvolla on kaksi tarkan näkemisen aluetta. Siksi niiden näkymä on tarkka suurella alueella näkökentän laidallakin, kun taas ihminen näkee kirkkaasti vain suoraan eteenpäin.

      Miksi taas näin? Miksi Jumala vähätteli ihmisen silmää, kun taas kotkan silmästä loi noin mahtavan? Olisiko kotka sittenkin Jumalan kuva?

      Entäpä kärpänen. Kärpäsen silmä on huippunopea. Se erottaa 300 erillistä kuvaa sekunnissa. Vertailun vuoksi ihmissilmä erottaa hämärässä vain 10 kuvaa sekunnissa. Miksi Jumala kiusaa meitä näin...loi kärpäsellekin paremman silmän kuin ihmiselle? Vai onko Jumala luonut omaksi kuvakseen kärpäsen?

      Ihminen pystyy hyvässä valaistuksessa 5 metrin etäisyydeltä erottamaan kaksi pistettä, jotka sijaitsevat 1,5 millimetrin päässä toisistaan. Kauempaa katsottaessa pisteet sulautuvat yhdeksi, lukeminen käy mahdottomaksi. Sen sijaan petolinnun teleskooppikatse poimii vihreän heinäsirkan vielä 100 metrin korkeudeltakin, ja meripelastusharjoituksissa testattujen kyyhkysten silmään pistää 700 metriä niiden alapuolella aalloilla kelluva oranssinen pelastuslautta. Ja vielä täydessä lentovauhdissa!

      Miksi? Asiallinen vastaus asialliseen kysymykseen?

    • kysellyt kreationismista

      ja sen yksityiskohdista ja käytännön asioista. Yhtä poikeusta lukuunottamatta olen jäänyt ILMAN vastausta.

      Poikkeustapaus oli simmonen kun kyselin että miten kreationismin opetus järjestettäisiin yleisessä opetuksessa. Vastauskeksi tuli että se ei sovellu yleiseen opetukseen vaan se soveltuu kristillisten piirien pienryhmä pohdiskeluun...

      • kreationismi on

        vähän niin, että se tulkitsee asioita eri tavalla.
        "Poikkeustapaus oli simmonen kun kyselin että miten kreationismin opetus järjestettäisiin yleisessä opetuksessa. Vastauskeksi tuli että se ei sovellu yleiseen opetukseen vaan se soveltuu kristillisten piirien pienryhmä pohdiskeluun..."
        Kreationismia voi opettaa luonnontieteiden tunneilla samalla tavalla kuin evoluutioteoriaa. Ei kreationismi ja evoluutio ole jotenkin vastakkaisia tekijöitä, vaan pelkästään evoluutio-opetuksen osa-alue on maailmankatsomuksellista, eikä enää objektiivista. Tietysti, tarkoitus oli esittää jonkinlainen vertailukohta. Tarkoitin vain sitä, että evoluutioteoriaa kritisoivia artikkeleita ilmenee täällä tiuhaan, mutta ehkä se johtuu sitä ettei nykyajan "objektiivnen tiede" kestä Jumalaa..


      • Apo-Calypso
        kreationismi on kirjoitti:

        vähän niin, että se tulkitsee asioita eri tavalla.
        "Poikkeustapaus oli simmonen kun kyselin että miten kreationismin opetus järjestettäisiin yleisessä opetuksessa. Vastauskeksi tuli että se ei sovellu yleiseen opetukseen vaan se soveltuu kristillisten piirien pienryhmä pohdiskeluun..."
        Kreationismia voi opettaa luonnontieteiden tunneilla samalla tavalla kuin evoluutioteoriaa. Ei kreationismi ja evoluutio ole jotenkin vastakkaisia tekijöitä, vaan pelkästään evoluutio-opetuksen osa-alue on maailmankatsomuksellista, eikä enää objektiivista. Tietysti, tarkoitus oli esittää jonkinlainen vertailukohta. Tarkoitin vain sitä, että evoluutioteoriaa kritisoivia artikkeleita ilmenee täällä tiuhaan, mutta ehkä se johtuu sitä ettei nykyajan "objektiivnen tiede" kestä Jumalaa..

        "Tarkoitin vain sitä, että evoluutioteoriaa kritisoivia artikkeleita ilmenee täällä tiuhaan, mutta ehkä se johtuu sitä ettei nykyajan "objektiivnen tiede" kestä Jumalaa.. "

        Tai, olisiko sittenkin niin, että "kristilliseksi" itseään väittävien jumalan Fan-clubin jäsenet eivät kestä tiedettä missään sen muodossa?


    • ennen syntiä

      Genesiksen ensimmäisen luomiskertomuksen mukaan Luoja sanoi kaikkea tekemäänsä hyväksi. Hän antoi kaikille eläimille (siis myös kaikille merieläimille) ja ihmisille myös ravinnoksi kasvit (1 Moos.1:29-31). Kaikki eläimet olivat siis kasvinsyöjiä (herbivoreja) eikä carnivoreja (lihansyöjiä) ollut olemassa. Sitä paitsi voimme eritellä vieläkin tarkemmin ja puhua omnivoreista eli kaikkiruokaisista eläimistä sekä essentiaalisista lihansyöjistä (jotka siis syövät vain eläinperäistä ravintoa).

      Alkumaailmassa ei siten ollut:
      -petoeläimiä eli saalistajia
      -loisia, koska kaikki oli hyvää eikä kärsimystä ollut
      -lihansyöjäkasveja

      Eläimillä ei siten ollut tarvetta kehittää myöskään naamioitumis- ja puolustuskeinoja, koska mikään ei tavoitellut niitä ruuakseen eikä minkään eläimen tarvinnut piiloutua eikä pelätä toisia eläimiä - hiiren ei tarvinnut mennä karkuun jos kalkkarokäärme tuli sen koloon esimerkiksi.

      Miksi Genesiksen maailmassa hämähäkit olisivat kutoneet verkkoja kun nekin olivat kasvinsyöjiä? Millä tavalla hämähäkille kehittyi kyky kehrätä seittiä ja tehdä siitä verkkoja hyönteisten pyydystämiseen?

      Miten selitetään lihansyöjäkasvit, jotka nimen omaan tappavat hyönteisiä ravinnokseen. Millä tavalla lihansyöjäkasvit saivat ravintonsa oletetussa Genesiksen vegetaristisessa maailmassa?

      Tai jos ne olivat tavallisia kasveja ennen syntiinlankeemusta, niin miten ne muuttuivat lihansyöjäkasveiksi?

      Entä yhteyttävä siimaeliö, onko se "epäelävä" vai elävä eliö?

      Esittäkää jokin vakavasti otettava teoria siitä, kuinka kasviksia ravinnokseen käyttäneet eläimet muuttuivat lihaa syöviksi pedoiksi? Entä miten ja milloin noin kolmannes eliölajeista muuttui loisiksi?

      Evoluutioteorian kannalta loisiminen ei ole mikään vaikeus, mutta miten loiset sopivat yhteen harmonisen paratiisimaisen maailman kanssa?

      Jos sinulla ei ole mitään muuta selitystä kuin että "tutkimattomia ovat luojan tiet" tai että "emme voi toistaa mitenkään luojan tekoja" myönnät kreationismin olevan tyhjän päällä ja perustuvan pelkkiin metafyysisiin väitteisiin. Genesiksen mukaiseen ekosysteemiin verrattuna kemiallinen evoluutio (abiogenesis) on paljon uskottavampi teoria.

      Eläimet elivät siis ensin keskinäisessä sovussa ja rauhassa ilman kuolemaa, ilman saalistamista, niiden ei tarvinnut pelätä toisiaan. Mutta sitten äkisti osa eläimistä muuttui lihansyöjiksi - miten selität hampaiston ja ruuansulatuksen muutokset, vaistotoiminnan muutokset, muutokset käytöksessä ja ulkonäössä.

      Eläimet alkoivat kehittää naamioitumis-ja puolustautumiskeinoja ja "aseistautua" myrkyillä, terävillä kynsillä ja raateluhampailla, suojakuorilla jne. Antilooppi ei enää mennyt leijonan viereen huolettomasti loikoilemaan, vaan huomatessaan leijonia tuli varovaiseksi ja lähti karkuun - selitystä vaativia suuria muutoksia on vaikka kuinka eläinkunnassa.

      Kasveistakin osa alkoi loisimaan ja jotkut kasvit muuttuivat lihansyöjiksi ja moni kasvi muuttui myrkyllisiksi. Miksi eläimet ja kasvit olisivat alkaneet tuottaa myrkkyä ja kehittää naamioitumiskeinoja jos kerran kukaan ei uhkaa eikä mitään tarvitse pelätä? Mihin alkumaailmassa olisi myrkkyjä tarvittu kun kaikki oli hyvää eikä mikään tappanut ketään? Miten loiset kehittivät ne ominaisuudet, joita ne tarvitsevat loisimisessa - oletko kreationisti aivan varma, että hyödyllisiä mutaatioita ei tapahdu? Eikö olettamuksesi vaadi peräti saltaatioteorian mukaisia makromutaatioita toimiakseen (saltaatioteoriat on kuitenkin tieteessä hylätty).

      Nämä kaikki muutokset pitäisi vielä tapahtua hyvin nopeasti, raamatullisen aikaskaalan muutaman vuosituhannen puitteissa joka tapauksessa. Ei evoluutioteoriassakaan ajatella kehityksen tapahtuneen niin nopealla vauhdilla. Genesiksen malli kertoo joka tapauksessa hyvin suurista, epätavallisista ja nopeista muutoksissa eliötyypeissä maailmanhistorian alkuvaiheessa - mitä tieteellisiä referenssejä, tutkimustuloksia, todisteita meillä on tällaisten muutoksien tapahtumisen tueksi? Genesiksen mukaan esimerkiksi kuolevaisuus kaikkine seuraamuksineen tuli maailmaan yhdessä päivässä, joten todella lyhyissä aikamäärissä eläimetkin joutuivat sopeutumaan uusiin olosuhteisiin.

      Mitä todisteita meillä on siitä, että koko eläinkunta oli "vegetaristinen" alunperin eikä mitään tappamista esiintynyt alkumaailmassa? Jos kuolemaa ei ollut ja eläimet lisääntyivät optimaalisesti oloissa, joissa poikasista ei kuollut yhtäkään sairauksien tai saalistajien tai ruuan puutteen takia eikö siitä seuraus olisi ollut ekokatastrofi, luonnon tasapainon järkkyminen? Talitiaispari pyöräyttää kesän aikana 1-2 kertaa tuollaiset 6-12 munaa. Rottien, kärpästen ja niin poispäin jälkeläistuotto on oma lukunsa. Eikö meillä olisi alkumaailman oloissa kohta kaikkien puiden oksat täynnä talitiaisia sekä kärpäsiä, rottia jne. maa mustanaan täynnä kun mikään ei hillinnyt niiden lisääntymistä?

      Entä sitten käärmeet? Miten perusteltua biologian kannalta on ajatella, että kyykäärme napsi alunperin ruuakseen vaikkapa mustikoita? Miksi kyyllä olisi ollut myrkkyrauhaset ja -hampaat Genesiksen vegetaarisessa alkumaailmassa kun kerran kyy ei uhannut ketään eikä tavoitellut saalista, eikä kukaan aikonut tappaa kyytä?

      Kuinka sellaiset merieläimet kuten hait muuttuivat lihansyöjiksi - onko meillä fossiileja todisteina, että maailman alkuhistoriassa oli vaikkapa leviä syöviä haikaloja, joilla oli hetulat hampaiden asemasta? Kuinka lapamato ja esim. ihmisen kulmakarvoilla elävät punkit pärjäsivät alkumaailmassa, kelluiko lapamato marjamehussa ja imi sitä itseensä alunperin? Saatanako teki lapamadosta kiduttavan loisen? Onko saatanalla siis jotain luovaa voimaa? Jos on niin mitä teologisia johtopäätöksiä siitä asiantilasta pitäisi tehdä? Millä tavalla lapamadon ja kulmakarvoissa elävien punkkien fysiologia ja vaistotoiminnat kehittyivät sellaisiksi kuin me ne tunnemme? Jotain tieteellisiä referenssejä?

    • heti kiitos

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6204
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4812
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      99
      3082
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      30
      2902
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2145
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1526
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      337
      1091
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      91
      1079
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1006
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      784
    Aihe