Miksi sähköpostit työnantajan tarkistettava?

Helsingin Sanomat Vieraskynä 12.9.2002

Matti Vuori

Terrorismi tietoliikenteen valvonnan verukkeena

...Alun perin jo Belgian kaudella kehiteltyjen kaavailujen mukaan EU:n jäsenmaat velvoitettaisiin tallentamaan tiedot kaikkien EU-kansalaisten puheluista, fakseista ja sähköposteista 12-24 kuukaudeksi...

...Suomen perustuslain 10. pykälän mukaan luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton...

***

Jos EU:n suunnitelma kaiken tietoliikenteen säilyttämisvelvoitteesta toteutuu, myös toimittajien lähdesuoja joutuu vaakalaudalle, kirjoittaa Matti Wuori.

Terrorisminvastaisen taistelun vanavedessä ajelehtii kaikenlaista ajopuuta ja hylkytavaraa. Itse taistelun yhä ontommaksi käyvä retoriikka peittääkin alleen muita pyrkimyksiä, jotka ovat vain odottaneet tilaisuuttaan. Pintaan pulpahtaneista enin osa on valitettavasti omiaan kansalaisvapauksien kaventamiseen.

Julkisen vallan valpas vahtikoira Statewatch-järjestö (www.statewatch.org) pilasi parhaan EU-lomakauden paljastamalla puheenjohtajamaa Tanskan hautovan pitkälle meneviä suunnitelmia tietoliikenteen valvonnan tehostamiseksi.

Alun perin jo Belgian kaudella kehiteltyjen kaavailujen mukaan EU:n jäsenmaat velvoitettaisiin tallentamaan tiedot kaikkien EU-kansalaisten puheluista, fakseista ja sähköposteista 12-24 kuukaudeksi.

Ministerineuvoston puitepäätös olisi pakottava. Sen mukaan EU-maat sitoutuisivat lisäksi siihen, että tiedot keskitetään yhteiseen tietokantaan, josta ne olisivat muiden jäsenvaltioiden saatavilla.

Kiireelliseksi luokiteltua hanketta käsiteltiin heti viime vuoden syyskuun terrori-iskujen jälkeen pidetyssä sisä- ja oikeusministerien ylimääräisessä kokouksessa, ja sen on määrä, kuinkas muutenkaan, edistää rikostutkinnan tarpeita. Elokuun puolivälissä Tanskan hallitus alkoi sitten kartoittaa koko EU:n tilannetta.

Kun kyseessä on niin sanottu kolmannen pilarin asia, hallitukset voivat päättää asiasta ilman Euroopan parlamentin yhteispäätöstä. Ainakaan nyt vuotaneessa ehdotusluonnoksessa ei ole mitään takeita siitä, että tiedot eivät joudu vääriin käsiin, että tietojen kopiointi estetään tai että valvonnan kohde voisi oikaista mahdollisia itseään koskevia virheellisiä tietoja.

Tosiasiassa eri EU-maiden turvallisuuspalvelut sekä poliisi-, tulli- ja maahanmuuttoviranomaiset ovat ainakin vuodesta 1996 ajaneet tehokkaampia ja kaikille jäsen- ja hakijamaille yhteneviä keinoja tarkkailla myös kansalaisten yksityisiä teleyhteyksiä. Nykyisinhän puhelinyhtiöt ja internetoperaattorit saavat säilyttää tietoja hyvin rajallisesti ja vain laskutustarkoituksiin.

Voimassa olevaa vuoden 1997 EY-direktiiviä yksityisyyden suojasta sähköisessä viestinnässä ollaan myös uudistamassa. Suomessa taas on aloitettu sähköisen viestinnän tietosuojalain muutostyö.

Käsiteltäessä yhteisöoikeuteen eli niin sanottuun ensimmäiseen pilariin kuuluvaa uutta direktiiviehdotusta Euroopan parlamentissa suurimpia intohimoja herättivät suoramarkkinoinnissa lähetettävä roskaposti tai muuten ei-toivotut viestit - eli valinta 'opt-in'- ja 'opt-out'-vaihtoehtojen välillä. Viestien säilöminen viranomaiskäyttöön jäi vähemmälle huomiolle parlamentin äänestäessä keväällä niin sanotusta Cappato-mietinnöstä, jota suomalaisedustajista vain muutama vastusti.

Kysymyksessä on kuitenkin syvälle kouraiseva kajoaminen kaikkien EU-kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksiin.

Kirjesalaisuutta on meilläkin pidetty pyhänä, ja sen on katsottu ulottuvan myös puheluihin, sähköpostiin, telekopioihin ja tekstiviesteihin. Suomen perustuslain 10. pykälän mukaan luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton.

Rajoituksia koskee ankara välttämättömyysvaatimus. Käytännössä perustuslakivaliokunta on tosin livennyt lähtökohdasta, jonka mukaan tarkastusvaltuutta voitaisiin käyttää vain jo tapahtuneiden rikosten tutkinnassa.

Yksityisyyden ja kotirauhan suojan tultua muutoinkin yhä nakerretummaksi uhka kohdistuu nyt myös yksityiseen, jopa kaikkein intiimeimpään, viestintään.

Toisaalta uudet viestintätavat ovat eittämättä luoneet ongelmia - kuten laajan tietoverkko- rikollisuuden, joka ulottuu sijoitushuijauksista lapsipornon levittämiseen, vihan lietsonnasta identiteettivarkauksiin -, joihin on voitava puuttua.

Euroopan parlamentille laatimassani mietinnössä Ihmisoikeudet maailmassa ja EU:n politiikka 2001 pohdin keinoja löytää tasapaino yhtäältä verkkorikollisuuden torjunnan ja toisaalta henkilökohtaisten ja kollektiivisten oikeuksien turvaamisen välillä. Päädyin siihen, että monet uusistakin ongelmista voidaan ratkaista soveltamalla harkiten nykyisiä kansallisia ja kansainvälisiä normeja.

Niinpä EU:n ministerineuvoston oman oikeuspalvelun lausunnossakin katsottiin, että vuoden 1997 direktiivin suomat valtuudet ovat terrorismin torjunnassa ja muiden vakavien rikosten selvittämisessä täysin riittäviä.

Uusiakin säädöksiä valmisteltaessa olisi aina pyrittävä perus- ja ihmisoikeusmyönteiseen painotukseen. Tietosuojaan puuttumisten on oltava välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa, niin kuin yksityisyyttä ja sananvapautta suojaavissa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8. ja 10. artikloissakin muistutetaan. Siihen vaatimukseen sopii huonosti eräiden valtioiden, kuten Kiinan, internetin palveluntarjoajiin kohdistama painostus poistaa anonyymikäyttö ja lisätä muutenkin valvontaa.

Yksityiselläkin viestinnällä on näet myös suuri poliittinen merkitys. Vapaa tietoliikenne on demokratian elinehto.

Liekö ironinen yhteensattuma, mutta Tanskassa nousi juuri elokuussa kohu poliisin jäätyä kiinni erään Jyllands-Postenin toimittajan puhelinkuuntelusta. Sillä haluttiin saada selville journalistin käyttämät lähteet. Mikäli EU:n ministerineuvoston suunnitelma kaiken tietoliikenteen säilyttämisvelvoitteesta toteutuu, myös toimittajien lähdesuoja joutuu vakavasti vaakalaudalle. Tallennettuihin viesteihin ei tarvitse suoraan vedota. Riittää, kun lähde paljastuu sieltä, minkä jälkeen se onkin helppo "selvittää" muilla keinoin.

Joillekin kehityksen päässä siintää turvavaltion saavuttamaton utopia. Utopiat ovat vaarallisia, kuten kaikki tavoitteet, jotka on asetettu hyvin etäälle. Niistä tulee ansoja.

Kirjoittaja on Euroopan parlamentin jäsen ja ihmisoikeusraportoija sekä Kansainvälisen juristikomission Suomen-puheenjohtaja.