Miten pyhää henkeä

Hepr. 10:29
   
Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan mielestänne se, joka polkee jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton verta, jolla hänet itsensä on pyhitetty, ja häpäisee armon Henkeä!

Edellinen vastaus oli hyvä, Raamatunlause sanoo oleellisen.
Siinä tulee ilmi yksi pointti, jota
olen miettinyt, eli se, että pyhän hengen
pilkkaan syyllistyy helpommin ihminen, joka on
aikanaan tullut tuntemaan Jumalan rakkauden
ja sitten tietoisesti hylkää sen.
Eli silloin luopumus/kapina on suurempi kuin sellaisen kohdalla, joka ei ole koskaan henkilökohtaisesti Jumalaa tuntenutkaan
tai ei ole päässyt alkua pitemmälle uskontiellään, vaikka on ehkä joskus ratkaisua
tehnytkin. Eli kaikkein suurin vaara on niillä, jotka ovat Jumalan rakkauden saaneet tuntea,
täyttyneet pyhällä hengelläkin ja sitten
hylkäävät Jumalan. Se kuilu on niin iso, että sellainen ihminen saattaa pilkata Jumalaa
rajustikin.

Sitten on taas omaltatunnoltaan arka ihminen, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään ja pelkää pilkanneensa Jumalaa. Useimmiten tässä ei ole kysymyksessä Jumalan pilkka,
vaan ehkä yliherkkäkin omatunto.

Oma ryhmänsä ovat sitten usein alkoholisoituneet
julkiset pilkkaajat, jotka saattavat repiä Raamattua, tehdä siitä sätkää tai vessapaperia.
Näitten kohdalla alamäki saattaa olla aika raju,
sillä saatanalla on jo muutenkin niin paljon jalansijaa heidän elämässään. Voi olla, että kun tällaisen tyypin seuraavan kerran näkee, hän istuu jo rullatuolissa. Mutta heitä ei ole
onneksi paljon.

Oma arvioni on, että paljon useammin ihminen pelkää tehneensä pyhän hengen pilkan, vaikka ei
sitä ole tehnytkään, kuin että hän todella olisi siihen syyllistynyt.
Mutta turhia ja loukkaavia sanoja on parasta
aina varoa!

Tämä nyt menee hieman ohi aiheesta, mutta kerron kuitenkin erään ystävän kokemuksen. (Hän nimenomaan kertoi sen siksi, että siitä saattaa olla apua jollekin muulle, ei siis rippisalaisuus)

Ystävä oli aikanaan nuorena vaikeiden elämänvaiheiden jälkeen tullut uskoon, mutta
sitten tulivat nuoruuden seurustelut ja
sekoilutkin näissä suhteissa. Entinen seurustelukumppani yritti itsemurhaa ja tästä
jäi syyllisyys. Uudesta seurustelukumppanista
tuli profetia, että tämä ei ole sopiva.
Aito profetia vai ei, sitä ei tarina tiedä.
No, joka tapauksessa ystävä meni tässä pyörityksessä hämmennyksiin, ei enää tiennyt,
mitä Jumala tahtoo. Herrassa avioituminen siinä mielessä kuitenkin tapahtui, että
molemmat olivat uskossa. Tulivat vaikeat vuodet, paljon sairautta ja tuskaa.
Sisarelta meni viimeinenkin valonsäde, hän
tunsi, että hän ei enää Jumalalle kelpaa.
Hän on tehnyt niin paljon syntiä elämässään.
Mutta sen hän päätti, että hän hoitaa kotinsa
ja perheensä niin hyvin kuin voi eikä myöskään kenellekään tunnusta, että kokee olevansa
helvettiin menossa.Fasadin on säilyttävä. Toista lasta hän ei halunnut
hankkia sen takia, että olisi joutunut ikuisesti eroon tästä lapsen päästessä taivaaseen. Menivät vuodet synkässä toivottomuudessa, kukaan ei tiennyt. Perhe kävi seurakunnassa, saatanan kiusaamalle vaimolle ne olivat raskaita, hän vain toivoi pääsevänsä pois uskovien seurasta Tai kyllä veli todennäköisesti tiesi, sanoi, että siskolla
olisi puhuttavaa paljon, kun hän vain puhumaan
pystyisi.

Sitten puolenkymmenen vuoden jälkeen saatanan
masinoimaan muuriin tuli pieni murtuma ja sieltä pääsi pieni valonsäde sisään.
Sisko alkoi ajatella:
- Niin kauan kuin olen elossa, on toivoa!
Ja niin hän alkoi rukoilla:
- Jeesus, armahda minua!
Muutaman kuukauden hän tätä rukousta ehti rukoilla, sitten eräänä iltana kaikki se taakka
ja pimeys vain nostettiin pois.
- Oli kuin olisi tuuli käynyt ja sen jälkeen
oli kaikki selvää! Minä olin Jumalan lapsi, Jumala rakastaa minua! Ei mitään epäilyksiä enää!

Ja kirkkaus on säilynyt hänen elämässään,
se kirkkaus, joka ylhäältä tulee!