Lapsille

”Keskiaikaiset juutalaiset uskoivat, että Lilith voi lennellä ympäriinsä pöllön hahmossa ja pelkäsivät, että tuo vampyyrin kaltainen demoni saattoi ryöstää lapsia. Lilithin oletettiin olevan lapsen kimpussa, jos lapsi hymyili sapatin, tai uudenkuun yönä unissaan. Tällöin nukkuvaa lasta lyötiin kolme kertaa nenälle ja manattiin Lilith lapsesta pois”

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lilith
2196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

omiakin Lilithejä. Ei ole montakymmentä vuotta, kun suomessa uskottiin, että Trulli-akka käy pääsiäisyönä leikkaamassa lehmiltä häntiä, ellei jotain kepposkonsteja tehdä.

Kai sillä lapsiakin peloteltiin, kuten joulupukilla ja tontuillakin, näin saatiin kilttejä lapsia.
Kiroilla ei saanut, koska silloin kutsui paholaisen luokseen.
OLi myös sanonta, varsinkin uskovissa perheissä,

Äänestä
  • ..niin muistakaamme, että Suomessakin lapsia silloin, erityisesti pitkänäperjantaina, piiskattiin ja pidettiin nälässä, kiellettiin leikkimästä ja nauramasta ja menemästä edes ulos, muistutukseksi Jeesuksen kärsimyksistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


väkivaltaisia kirjoitti:

”Keskiaikaiset juutalaiset uskoivat, että Lilith voi lennellä ympäriinsä pöllön hahmossa ja pelkäsivät, että tuo vampyyrin kaltainen demoni saattoi ryöstää lapsia. Lilithin oletettiin olevan lapsen kimpussa, jos lapsi hymyili sapatin, tai uudenkuun yönä unissaan. Tällöin nukkuvaa lasta lyötiin kolme kertaa nenälle ja manattiin Lilith lapsesta pois”

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lilith

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu