Tässä eräs

kyseenalainen periaate hyväksyä ankkurilasten avulla tapahtuva perheenyhdistäminen:

"Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii, ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan hyvinvoinnin vuoksi tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi."


Kannattaisi varmaan tarkastella syntyneiden kokemusten perusteella myös noita rajauksia miksi ei.
3286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei millään muuten koko somalian väestöä saada tänne kultaminimaan!

Merirosvoistakin on huutava pula!

Äänestä

YLE tekstiuutiset eilen:

"EU: Laittomien siirtolaisten palkkaamisesta rangaistuksia
julkaistu tänään klo 18:03

Euroopan unioni on laatimassa lainsäädäntöä, joka rankaisee yrityksiä laittomien maahanmuuttajien palkkaamisesta. Ehdotettujen uusien sääntöjen mukaan laittomasti maahan tulleita siirtolaisia palkkaava työnantaja voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen.

Lisäksi yritykseltä voidaan rangaistuksena evätä julkisen sektorin urakoita tai valtion tukia. Yritystä voitaisiin esityksen mukaan rangaista myös alihankkijoiden väärinkäytöksistä.

Tänään esityksestä keskustellut Euroopan parlamentti äänestää asiasta huomenna. Parlamentin poliittiset ryhmät sekä unionin jäsenmaat ovat jo antaneet tukensa ehdotukselle.

- Tämä on merkittävä askel laittoman maahanmuuton torjumiseen, sanoi unionin oikeuskomissaari Jacques Barrot parlamentissa tänään.

Jos esitys hyväksytään, uudet säännöt tulevat voimaan vuonna 2011. Ehdotus on osa isompaa siirtolaislakipakettia, johon kuuluvat myös karkotuskäytäntöjen yhtenäistäminen eri maissa ja koulutettujen siirtolaisten maahanmuuton helpottaminen "sinisen kortin" avulla.

Reuters"

Tätä uutista ei ole näkynyt ainakaan Hesarissa eikä myöskään TV:ssä!
Miksiköhän?

Suomen hörhöillä on aikaa 2 vuotta mamuttaa maata ja "laillistaa" jo tänne tunkeneet.

Eipä ollut tekstiversiota eilisistä YLE1 klo 18.00 uutisista, jossa kerrottiin, että Briteissä on isosti osoitettu mieltä ulkomaalaisen työvoiman käyttöä vastaan!

Kuohuntaa ko. teeman ympärillä taitaa olla ympäri Eurooppaa!

Eipä tätäkään haluta liiemmin Suomessa uutisoida!

Äänestä
  • Tais tulla yöllä. En ole varma oliko tänään vai vielä eilisen puolella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


erittäin kirjoitti:

kyseenalainen periaate hyväksyä ankkurilasten avulla tapahtuva perheenyhdistäminen:

"Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii, ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan hyvinvoinnin vuoksi tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi."


Kannattaisi varmaan tarkastella syntyneiden kokemusten perusteella myös noita rajauksia miksi ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu