Suomen

Tänään Yle-ykköseltä tuli ohjelma Katariina Lillqvistiä haastateltiin tökeröstä nukkeanimaatiostaan Uralin perhonen.

Tekijän mukaan tarina perustuu lapsena isoäidiltä kuultuihin tarinoihin. Jutusta tuli sellainen mielikuva kuin Uralin perhonen kuvaisi todellisia historiallisia tapahtumia eikä sekoittaisi fiktiota todellisiin tapahtumiin.

Lillqvist unohti muuten mainita että jutut Mannerheimin homoudesta olivat Saksalaisten liikkeellelaittamia sillä Mannerheim ei mitenkään erityisemmin pitänyt näiden läsnäolosta Suomessa. Epäillen näiden motiiveiden "vilpittömyyttä". Selväähän on ettei punaisten mielikuvitus olisi tuollaisiin juttuihin riittänyt.

Lillqvist kertoi olevansa tekemässä uutta animaatiota 30-luvun Suomesta. Aiheita olisivat mm. rotuhygienia Suomessa... Minusta hänelle sopisi mainiosti aineeksi Huhtiniemen verilöyly. Provessori Ylikangas toimisi varmasti mielellään asiantuntijana historiallisten faktojen kohdalleen saamisessa.
9372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Siitä oli kovaa jupakkaa aikoinaan. Mitens tässä on käynyt? Paljonko siellä teloitettii?

Olen ollut muilla mailla vierahilla. En ole seurannut näitä juttuja.

Äänestä
  • Olet siis noin viimeiset puoli vuotta jo ollut Suomessa etkä vieläkään ole löytänyt tietoa asiasta... Juuripa jookin. Kokeilepa vaikka tätä: http://www.google.fi/

    Äänestä

  • umpiossa. kirjoitti:

    Olet siis noin viimeiset puoli vuotta jo ollut Suomessa etkä vieläkään ole löytänyt tietoa asiasta... Juuripa jookin. Kokeilepa vaikka tätä: http://www.google.fi/

    Kannattaa kokeilla myös Wikipediasta. Löydät varmasti jonkun asiantuntijan kirjoittaman artikkelin tuostakin historian kohdasta. Kannattaa myös etsiä tietoa ihan perinteisesti lähimmän kirjaston Suomen sotia käsittelevistä historian kirjoista.

    Äänestä

  • Hyvä kuvaus koko hölinästtä on Pasi Jaakkosen kIrjassa "Huhtiniemi".

    Jutun pani paremmaksi Heikki Ylikangas kirjasaan "Romahtaako rintama". Sen taas kumosivat sotahistorioitsijat kirjassa "Teloitettu totuus". Huhtiniemestä kaikki lähti.

    Löydetty ruumiit on todettu haudatun 1850-luvulla. Eiköhän Ylikangas onnistu todistamaan, että ne ovatkin 1940-luvlta. Mitä nyt sata vuotta sinne tai tänne?

    Äänestä

  • umpiossa. kirjoitti:

    Olet siis noin viimeiset puoli vuotta jo ollut Suomessa etkä vieläkään ole löytänyt tietoa asiasta... Juuripa jookin. Kokeilepa vaikka tätä: http://www.google.fi/

    Meille hyvät jutut on tärkeätä ja eikä sitä hyvää tarinaa totuudella pilata.

    Äänestä

  • kupla! kirjoitti:

    Hyvä kuvaus koko hölinästtä on Pasi Jaakkosen kIrjassa "Huhtiniemi".

    Jutun pani paremmaksi Heikki Ylikangas kirjasaan "Romahtaako rintama". Sen taas kumosivat sotahistorioitsijat kirjassa "Teloitettu totuus". Huhtiniemestä kaikki lähti.

    Löydetty ruumiit on todettu haudatun 1850-luvulla. Eiköhän Ylikangas onnistu todistamaan, että ne ovatkin 1940-luvlta. Mitä nyt sata vuotta sinne tai tänne?

    luin tuon jaakkolan kirjan. siinä kerrottiin ja asia oli pläkki.
    olis siirtänyt julkaisua pariviikkoa niin olis arponen ja muuan toinenkin kirjoittelija saanut julkaistua kirjansa. pahus häpeissään vetivät valmiiksi painetut opukset pois. menikö se näin

    Äänestä

Tuskinpa tuollaista roskaa kukaan olisi edes vaivautunut katsomaan, mikäli sitä ei olisi mainostettu niin aggressiivisesti koko YLE:n toimesta.

Joka tapauksessa Lillqvist itse osoitti miksi Suomessakin todellakin puhkesi sisällissota, ja erityisesti miksi punikki-ideologia ei ikinä voi toimia. Lillqvistin horinat olivat alusta lähtienkin pelkkää valehtelua ja spekulaatiota.

Toki kaikkein paras oli luonnollisesti se teatraalinen tyrmistys, jonka tämä kommunismin suurlähettiläs muka oli kokevinaan, kun vastaanotto tuolla roska-animaatiolle oli lievästi sanottuna tyly. Jo oli koko vasemmisto kuorossa itkemässä sanavapauden perään ja halventamassa Marsin ohella muitakin suomalaisia vaikuttajia. Sitäkö todellakin sananvapaus on, että voi sanoa mitä tahansa ilman minkäänlaista vastuuta sanoistaan? Ei kuitenkaan heidän ideologiassaan tuollaista sananvapautta hyväksytty. Toki sai puhua vapaasti, kunhan ei sanonut mitään.

Onneksi näillekin yhteiskunnaneläteille on loppu tulossa. Vasemmisto mätänee pystyyn, ja tuollaisilta omaan pesään paskojilta otetaan nopeasti apurahat pois.

Äänestä

Jos Yleishäiriö lähtee tälle linjalle, se kääntyy sitä vastaan.

Amen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oliver Stone kirjoitti:

Tänään Yle-ykköseltä tuli ohjelma Katariina Lillqvistiä haastateltiin tökeröstä nukkeanimaatiostaan Uralin perhonen.

Tekijän mukaan tarina perustuu lapsena isoäidiltä kuultuihin tarinoihin. Jutusta tuli sellainen mielikuva kuin Uralin perhonen kuvaisi todellisia historiallisia tapahtumia eikä sekoittaisi fiktiota todellisiin tapahtumiin.

Lillqvist unohti muuten mainita että jutut Mannerheimin homoudesta olivat Saksalaisten liikkeellelaittamia sillä Mannerheim ei mitenkään erityisemmin pitänyt näiden läsnäolosta Suomessa. Epäillen näiden motiiveiden "vilpittömyyttä". Selväähän on ettei punaisten mielikuvitus olisi tuollaisiin juttuihin riittänyt.

Lillqvist kertoi olevansa tekemässä uutta animaatiota 30-luvun Suomesta. Aiheita olisivat mm. rotuhygienia Suomessa... Minusta hänelle sopisi mainiosti aineeksi Huhtiniemen verilöyly. Provessori Ylikangas toimisi varmasti mielellään asiantuntijana historiallisten faktojen kohdalleen saamisessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu