Miksei saa sanoa

Ei onni kerro Jumalan rakkaudesta.

Kävi keitaan tai autiomaan läpi matka niin kyllä Jumala on vierellä.

Jeesuksessa Hänen rakkautensa on osoitettu.

mietippä tarkkaan kenestä puhut. Jumala on tuhansia kertoja arvokkaampi kuin sinä. Jumala on olemassa ja hän on kaikkein suurin! Se joka ei usko Jeesukseen ja jumalaan joutuu kadotukseen. Olen lukenu kaikista että sitten viimesimpinä päivinä kun Jeesus tulee hakemaan, haluavat taivaaseen ja uskoa Jeesukseen ja Jumalaan. Mutta se on silloin turhaan. Mun motto on että kannattaa aina olla uskomassa Häneen sillä ei tiiä vaikka sekunnin päästä tulisi maailman loppu.

Sitä kyllä mietin, millä sanoilla tuon asian
ilmaisit. Voi olla ruutia useampaankin paukkuuun, vaikka vähempikin riittäisi.

Toisaalta kyllä Jumala rakastaa sinuakin, rakastaa
meitä kaikkia luomiaan. Eri asia sitten on, jos
teemme tietoista syntiä, sitä Jumala ei rakasta ja haluaa sen pois pantavaksi.

Mutta tosiasia on, että tämä maailma ei ole
mikään täydellinen paikka. Hyvin usein vanhempiemme ja esivanhempiemme elämäntapa
tai asenteet määräävät sen, miten elämme täällä
maan päällä. Sairauksista osa periiintyy, osan
hankimme itse omalla elintavallamme ja osa nyt
vain on muuten vain, vähän niin kuin huonona
onnena (esim. Tsernobylin seuraukset, syöpä ja muu). Ei niitä Jumalan niskaan voi syytteenä
laittaa. Jumala haluaa, että elämme mahdollisimman terveinä ja muutenkin tasapainoista elämää hänen lähellään.
Eli me hänessä ja hän meissä.

Itse jaksoin olla kapinallinen murrosiän alusta tuonne kolmikymppiseksi. Sitten oli
valittava joko avioero tai nöyrtyminen avun
pyytämiseen Jumalalta. Valitsin Jumalan avun
ja Jumala auttoi sillä kertaa. Auttoi toisellakin kertaa. Siitä sitten viimein
jätin taisteluni häntä vastaan ja pyysin syntejäni anteeksi, etsin Jumalaa ihan tosissani.
Tätä vaihetta kesti ainakin vuoden verran,
sitten ikäänkuin otettiin tulpat pois ja Jumalan
voima pääsi vaikuttamaan elämääni. Synnyin uudesti ylhäältä ja täytyin Pyhällä Hengellä.

Joskus myöhemmin Jumala selitti, että tuo etsintävaihe oli minulla niin pitkä ja raskas,
koska olin tietoisesti hylännyt Jumalan kutsun.
Ja muistan tosiaan kuinka joskus 15-vuotiaana
ensimmäistä kertaaa tansseihin mennessäni minut
ikäänkuin nostettiin katon rajaan ovella,
katselin sieltä pyöriviä pareja.
- Tätäkö haluat? Kuulin äänen kysyvän ja vastasi
epäröimättä:
- Tätä!
Ja Jumala antoi, mitä halusin. Sitä kesti se 15 vuotta. Opiskelijaelämää, elämää ulkomailla.
Paljon ehdin itseäni rikkoa ja paljon annoin toisten rikkoa minuuttani. Siinä on Jumalalla
korjaamista riittänyt.
Kaikesta tästä seurasi katkeruus ja pettymys,
en osannut avautua Jumalan hoidettavaksi, vaikka
hän yrittikin auttaa. Siitä tuo pitkä etsimisaika.
Mutta hän otti minut takaisin omaksi lapsekseen.
Ja niin ottaa sinutkin, jos vain haluat
ja etsit kestävästi häntä, et anna periksi,
vaikka se joskus helpommalta tuntuisikin.
Vaiva on palkkion arvoinen: iankaikkinen elämä
palkintona ja paljon mielenkiintoisia päiviä
jo maan päälläkin. No, vastoinkäymiset nyt tulevat kylkiäisenä, mutta nekin kestää paremmin, kun on Jumala rinnalla.
Siunausta sinulle!

Miksei ole hyvä sanoa, että Jumala ei auta sinua?
Ihan vain siksi, että vahvistat sillä saatanan
valhetta elämässäsi. Mieluummin ole hiljaa,
niin saatana ei tiedä, onko hänen ajatusten
pakkosyöttönsä mennyt perille vai ei.
Jumala tietää ajatuksesi ja sanasi muutenkin.
Eli mieluummin kiitä Jumalaa ääneen pienestäkin
saamastasi avusta kuin yhdyt saatanan valheeseen
siitä, että Jumala ei rakasta, Jumala ei auta.
Jumalahan on rakkaus!

Ei se silti tarkoita sitä, että jos olet suht koht asiallisesti omat kipusi kirjoittanut, niitä olisi tarvinnut poistaa.
Kyllä Jumala meidän kysymyksemme kestää.