Saatko kenkää??

Optimistisen arvion mukaan suomessa lomautetaan tai irtisanotaan 1000 henkilöä per viikko koko tämänvuoden ajan. Pessimistin mukaan luku on alakanttiin koska varsinainen lama on vasta alkumetreillään ja oikeampi luku jo keväällä 2500kpl/viikko.

Talossa jossa majailen asuu kymmenen perhettä. Tähän asti, vuodesta -94 jolloin tähän muutin ovat kaikki täysi-ikäiset käyneet säännöllisesti töissä. Nyt neljä katselee aamulla ikkunasta kun me toistaiseksi onnekkaat lähdemme duuniin. Prosentteina kenkää on muutamassa kuukaudessa saanut 25% talon aikuisväestä.
10360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Viiden viikon päästä tiedän. Vittusaatana tässä tuntee aikuinen mies itsensä avuttomaksi. Töitä olen painanu siitä kun 17 täytin ja kohta on 50 mittarissa.
En mä enää kenellekkään töihin kelpaa jos mono heilahtaa. Mä olen siihen liian vanha. Paska juttu tuo ikärasismi.

Äänestä
  • 15v-50v olen töitä tehnyt nousuista ja laskuista riippumatta. Nyt tilanne näyttää erittäin pahalta työmaalla, hiljaista on kuin hautuumalla. Viiskymppisen on turha edes haaveilla muista työpaikoista kuin kortistosta ja "työllistävistä" toimenpiteistä eli työkkärin turhaakin turhemmista "kursseista" joiden ainoa tarkoitus on pitää työttömien lukumäärä näennäisesti todellista alhaisempana.

    Äänestä

tulee kenkää jossakin vaiheessa, olen pakkolomalla "toistaiseksi", irtisanomiseksihan se jossakin vaiheessa muuttuu. "Tää on just tätä"

Äänestä
  • Itsellä ei vielä edes lomalappua hallussa mutta entisen kiireen muuttuminen ajan kuluttelemiseksi ei ennusta hyvää.

    Äänestä

  • määräaikaisen työsuhteen ennen aikainen päättyminen!? Ja kyllä,on kuulema aivan laillinen...
    mutta tuttua kauraa se tyittimyys jo on...

    Äänestä

  • tiedossa kirjoitti:

    määräaikaisen työsuhteen ennen aikainen päättyminen!? Ja kyllä,on kuulema aivan laillinen...
    mutta tuttua kauraa se tyittimyys jo on...

    Määräaikaista työsopimusta ei voi purkaa. Kyseessä on sopimusrikkomus. Koko toiminnan lopetus on ainut pätevä syy.

    Äänestä

  • Luottamusmies__ kirjoitti:

    Määräaikaista työsopimusta ei voi purkaa. Kyseessä on sopimusrikkomus. Koko toiminnan lopetus on ainut pätevä syy.

    ole mitää epäselvää,siinä on maininta että voidaan irtisanoo normaalilla setillä...Metalli liitossa oikein lakimies oli tarkistanut....Vaikka mitäs tässä kyllä kela maksaa,siis sitten joskus jotain..

    Äänestä

  • sopimuksessa kirjoitti:

    ole mitää epäselvää,siinä on maininta että voidaan irtisanoo normaalilla setillä...Metalli liitossa oikein lakimies oli tarkistanut....Vaikka mitäs tässä kyllä kela maksaa,siis sitten joskus jotain..

    jos se lukee sopimuksessa noin. Niissä kun yleensä ei lue irtisanomisesta mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Melko varmasti kirjoitti:

Optimistisen arvion mukaan suomessa lomautetaan tai irtisanotaan 1000 henkilöä per viikko koko tämänvuoden ajan. Pessimistin mukaan luku on alakanttiin koska varsinainen lama on vasta alkumetreillään ja oikeampi luku jo keväällä 2500kpl/viikko.

Talossa jossa majailen asuu kymmenen perhettä. Tähän asti, vuodesta -94 jolloin tähän muutin ovat kaikki täysi-ikäiset käyneet säännöllisesti töissä. Nyt neljä katselee aamulla ikkunasta kun me toistaiseksi onnekkaat lähdemme duuniin. Prosentteina kenkää on muutamassa kuukaudessa saanut 25% talon aikuisväestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu