Voivatko poliittiset päättäjät vielä vaatia Suomen osallistumista EU:hun? Jokaisen vakavasti ajattelevan kansalaisen olisi ollut syytä asettaa tämä kysymys Nizzan huippukokouksen jälkeen.
Todellisuudelle vieraat päättäjämme ja tiedotusvälineet ovat pimittäneet tosiasioita eivätkä ole tuoneet todellisuutta kansalaistemme tietoon siten kuin esim. vanhassa EY-maassa Saksassa. Siellä mm. arvostelussa Die Welt -sanomalehdessä julkaistiin näkyvästi 3.1. 2001 kansainvälisestikin tunnetun valtiotieteilijän ja historioitsijan, professori Arnulf Baringin kannanotto EU:n nykytilasta.
Baring toteaa mm., että liittovaltion tai ainakin valtioliiton kannattajat ovat pettyneitä hämmentyneitä ja myös vihaisia. Heidän mielestään "EU olisi pitänyt pelastaa Nizzan katastrofilta, muuten yhteisö tuhoutuu".
Baring toteaa, että näin puhuivat ne, jotka sekoittavat vision ja todellisuuden ja Nizza oli sikäli käännekohta, että se "tuhosi illuusion, että EU oli saattamassa yhdentymisen päätökseen".
Tosiasia on, että kaikissa maissa lisääntyy tyytymättömyys ja epäluulo yhdentymistä kohtaan Baring toteaa. Yhteismarkkinat vielä hyväksytään, mutta onko meidän siksi alistuttava tosiasiassa kontrolloimattomalle EU-byrokratialle asioissa, jotka voidaan hoitaa paikallisesti järkevämmin ja tehokkaammin, kysyy Baring.
Mielipiteen muodostus on edelleen pysynyt kansallisena asiana ja Eurooppa on useine kielineen edelleen erilaisten katsomusten kaleidoskooppi. Eurooppa on kaukana todellisesta yhtenäisyydestä, Baring huomauttaa.
Kaikki nykyiset ja tulevat jäsenet hyväksyvät yhteistoiminnan EU:n sisällä vain silloin, kun se koetaan yhteneväiseksi kansallisten intressien kanssa.
Kansalaislojaliteetti kuuluu ensisijaisesti omalle maalle, Baring toteaa ja jatkaa: "Elämme epäilyksettä isänmaiden Euroopassa, emmekä enää anna joidenkin ehkä toivottavina pidettävien seikkojen häikäistä itseämme".
Lopuksi hän huomauttaa, että Saksassa poliitikot ja puolueet alkavat jo käsittää, että elämä määräytyy vielä arvaamattoman pitkään oman kansallisvaltion pohjalta.
Voidaan kysyä, kulkevatko Suomen päättäjät pahasti jälkijunassa, kun he käyttävät eniten voimavaroja jo tuhoon tuomittuun hankkeeseen ja ovat edelleen huolissaan vain EU:n laajenemisen tulevaisuudesta, mutta eivät ole todella huolissaan kansamme eduista.
Onko Suomen etu olla kunnianhimoisesti etunenässä ajamassa entisten siirtomaaisäntien asiaa, kun on muitakin kansainvälisiä foorumeita, kuten YK, jossa Suomi on aikaisemmin saanut tunnustusta kaikilta tahoilta?
Eihän EY tai EU ole kuitenkaan muuta kuin eräänlainen "yhteenliittymä", kuten Maastrichtin sopimuksessa epämääräisesti määriteltiin. Siitä voitaisiin aivan hyvin erotakin, varsinkaan kun ei voida osoittaa jäsenyydestä olevan mitään todellista hyötyä Suomen kansalle, vaan nimenomaan vahinkoa sekä aineellisesti että moraalisesti ja koska puolet kansasta vastustaa edelleen jäsenyyttä.
http://www.vapaansuomenliitto.fi/
Todellisuudelle vieraat päättäjämme ja tiedotusvälineet ovat pimittäneet tosiasioita eivätkä ole tuoneet todellisuutta kansalaistemme tietoon siten kuin esim. vanhassa EY-maassa Saksassa. Siellä mm. arvostelussa Die Welt -sanomalehdessä julkaistiin näkyvästi 3.1. 2001 kansainvälisestikin tunnetun valtiotieteilijän ja historioitsijan, professori Arnulf Baringin kannanotto EU:n nykytilasta.
Baring toteaa mm., että liittovaltion tai ainakin valtioliiton kannattajat ovat pettyneitä hämmentyneitä ja myös vihaisia. Heidän mielestään "EU olisi pitänyt pelastaa Nizzan katastrofilta, muuten yhteisö tuhoutuu".
Baring toteaa, että näin puhuivat ne, jotka sekoittavat vision ja todellisuuden ja Nizza oli sikäli käännekohta, että se "tuhosi illuusion, että EU oli saattamassa yhdentymisen päätökseen".
Tosiasia on, että kaikissa maissa lisääntyy tyytymättömyys ja epäluulo yhdentymistä kohtaan Baring toteaa. Yhteismarkkinat vielä hyväksytään, mutta onko meidän siksi alistuttava tosiasiassa kontrolloimattomalle EU-byrokratialle asioissa, jotka voidaan hoitaa paikallisesti järkevämmin ja tehokkaammin, kysyy Baring.
Mielipiteen muodostus on edelleen pysynyt kansallisena asiana ja Eurooppa on useine kielineen edelleen erilaisten katsomusten kaleidoskooppi. Eurooppa on kaukana todellisesta yhtenäisyydestä, Baring huomauttaa.
Kaikki nykyiset ja tulevat jäsenet hyväksyvät yhteistoiminnan EU:n sisällä vain silloin, kun se koetaan yhteneväiseksi kansallisten intressien kanssa.
Kansalaislojaliteetti kuuluu ensisijaisesti omalle maalle, Baring toteaa ja jatkaa: "Elämme epäilyksettä isänmaiden Euroopassa, emmekä enää anna joidenkin ehkä toivottavina pidettävien seikkojen häikäistä itseämme".
Lopuksi hän huomauttaa, että Saksassa poliitikot ja puolueet alkavat jo käsittää, että elämä määräytyy vielä arvaamattoman pitkään oman kansallisvaltion pohjalta.
Voidaan kysyä, kulkevatko Suomen päättäjät pahasti jälkijunassa, kun he käyttävät eniten voimavaroja jo tuhoon tuomittuun hankkeeseen ja ovat edelleen huolissaan vain EU:n laajenemisen tulevaisuudesta, mutta eivät ole todella huolissaan kansamme eduista.
Onko Suomen etu olla kunnianhimoisesti etunenässä ajamassa entisten siirtomaaisäntien asiaa, kun on muitakin kansainvälisiä foorumeita, kuten YK, jossa Suomi on aikaisemmin saanut tunnustusta kaikilta tahoilta?
Eihän EY tai EU ole kuitenkaan muuta kuin eräänlainen "yhteenliittymä", kuten Maastrichtin sopimuksessa epämääräisesti määriteltiin. Siitä voitaisiin aivan hyvin erotakin, varsinkaan kun ei voida osoittaa jäsenyydestä olevan mitään todellista hyötyä Suomen kansalle, vaan nimenomaan vahinkoa sekä aineellisesti että moraalisesti ja koska puolet kansasta vastustaa edelleen jäsenyyttä.
http://www.vapaansuomenliitto.fi/
Vastaukset 2
Vanhimmat
isompien jalkoihin ja sen takia EU on tullut, jotta samanlaisia etupiirijakoja ja maiden miehittämisiä kuin Neuvostoliitto harrasti ei Euroopassa enää suvaita.
aivan samat keskustelut, kuin Suomessakin ennen EU:hun liittymistä, selittelytkin olivat samoja EU:n puolesta mm. että Saksa on pieni maa ja sivussa maailmankaupasta ja, jää ulkopuolelle, elleivät liity;) Keskustelut vain käytiin joitakin vuosia aiemmin kuin Suomessa, oli hupaisaa kuunnella samoja fraaseja suomalaisilta kannattajilta muutamaa vuotta myöhemmin kotimaan tv ohjelmissa ja lueskella niitä lehdistä.