Meidän kansalaisten on seurattava tarkkaan miten siinä hovioikeudessa käy/kävi. Nyt ei ole tietoa, rangaistiinko syytettyjä pääministerimme Vanhasen tekemän tutkintapyynnön johdosta. Meillä on Suomessa julkisen oikeudenkäynnin periaate, jopa salaisiksi määrätyissä jutuissa on tuomiot julkisia. Meidän pitää kansalaisina valvoa varsinkin näissä jutuissa, joissa valtaapitävät ovat siviilihenkilöitä vastaan, että miten oikeus on toteutunut ja minkälaisia tuomioita tulee.
Salatut oikeudenkäynnit salattuine tuomioineen ovat vielä katalampi ihmisoikeuspoliittisesti kuin salaiset vankilat. Nyt emme tiedä, joutuiko Ruusunen johonkin maakuoppaan määräämättömäksi ajaksi, kun tuomio on julkaisematta, vaikka lehdistö tiedotti että viime viikolla piti tulla päätös. Mihin hävisi Ruusunen ja se pienen kirjapainon omistaja.
Sitäpaitsi tuomiosta selviää muillekin kansalaisille mitä on lupa omaelämänkerroissaan kirjoittaa. Vaadin, että tuomio julkistetaan. Hovioikeuden sivuilta ei löytynyt vielä.
Vanhasen nostama Ruususjuttu
4
126
Vastaukset
- Keiju HYVÄ
Yhdyn mielipiteeseesi 100 prosenttisesti !
- siltä
että olemme kuin venäjällä....
vallan pitäjät vievät VALTIONJOHTOISEEN SAIRAALAAN
JOSSA ANNETAAN SELLAISIA LÄÄKEITÄ ETTÄ EI MUISTA ELÄMÄSTÄÄN MITÄÄN...
NÄIN ON VARMAAN KÄYNYT TÄLLÄKIN KERTAA..
JA NE RUUSUSEN POJAN OTTAMAT VALOKUVAT JOTKA MUKA ON VARKAIDEN KÄSISSÄ...
EPÄILEN ETTÄ VARKAAT OVAT SUOJELUPOLIISI...
PÄÄMINISTERI ON LÄHETTÄNYT SUOJELUPOLIISIT HAKEMAAN NUO M.VANHASEN VALOKUVAT POIS..
LEHDISTÖLLE KERROTTU JUTTU ETTÄ TUNTEMATTOMAT VARKAAT VEI VALOKUVAT MATIN KUVAT...
osaa aivopestyä suomenkansasta viedään kuin pässiä narussa...
tässä on vanhasen ja kekustapuolueen alamäki jota on vaikea nostaa ylös...- pässiä narusta
etkö ymmärrä että on kysymys rahastuksesta, hyvin on tienannut näköjään, kun lehdet elättää.
- Helinä-keiju3
pässiä narusta kirjoitti:
etkö ymmärrä että on kysymys rahastuksesta, hyvin on tienannut näköjään, kun lehdet elättää.
Kaikki ostaa sen lehden missä tuomio julkistetaan. Pankaa tuplahinta lehdet!
Kyseessä on sentään lainsäätäjän juttu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p646175Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813796Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242811- 232340
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol422231Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61699Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85131281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201256- 331248