Passittomuus on bluffia

EU-maiden kansalaisille luvattiin, että he saavat siirtyä EU-maasta toiseen vapaasti ilman henkilöllisyyttä osoittavaa passia. Nyt tämäkin lupaus on osoittautunut harhaanjohtavaksi. Vaikka passiksi nimitettävää asiakirjaa ei EU-alueella enää tarvita, vaaditaan jokaiselta sen korvaava henkilöllisyystodistus. Se on pyydettäessä näytettävä viranomaisille todistukseksi siitä, että asianomaisella on oikeus liikkua EU-alueella ilman passia.

Tässäkin on näin jouduttu ojasta allikkoon. Kun suomalainen on tähän asti saanut liikkua kotimaassaan vapaasti ilman henkilöllisyystodistusta, hänellä tulee vast'edes olla kaikkialla EU:n alueella joko se tai passi mukanaan voidakseen vaadittaessa todistaa henkilöllisyytensä ja oikeutensa passittomuuteen.
2165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mitäs me EU-kansalaiset siitä välitämme vaikka pitäisi olla 10 eri asiakirjaa mukana, tärkeintähän on, ettei tarvitse näyttää passia rajalla. Passin näyttäminen raja-asemalla on jotakin aivan sietämättömän kamalaa. Me EU-kansalaiset olemme valmiit vaikka millaisiin uhrauksiin, jotta moiselta kauheudelta välttyisimme.

Äänestä

että suomalaisella pitää olla henkilöllisyystodistus Suomessa liikkuessaan? Sinulla on varmaan mahdollisuus kertoa kyseinen lainkohta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


A. Piiroinen kirjoitti:

EU-maiden kansalaisille luvattiin, että he saavat siirtyä EU-maasta toiseen vapaasti ilman henkilöllisyyttä osoittavaa passia. Nyt tämäkin lupaus on osoittautunut harhaanjohtavaksi. Vaikka passiksi nimitettävää asiakirjaa ei EU-alueella enää tarvita, vaaditaan jokaiselta sen korvaava henkilöllisyystodistus. Se on pyydettäessä näytettävä viranomaisille todistukseksi siitä, että asianomaisella on oikeus liikkua EU-alueella ilman passia.

Tässäkin on näin jouduttu ojasta allikkoon. Kun suomalainen on tähän asti saanut liikkua kotimaassaan vapaasti ilman henkilöllisyystodistusta, hänellä tulee vast'edes olla kaikkialla EU:n alueella joko se tai passi mukanaan voidakseen vaadittaessa todistaa henkilöllisyytensä ja oikeutensa passittomuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu