Lukekaapa

Athanasioksen tunnustuksessa sanotaan pelastumisesta:

"Hän (Jeesus) on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista,
astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle, ja sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen."

Tuo uskontunnustus kuuluu luterilaisuudenkin perusteisiin.
Siinä sanotaan selvästi, että tuomio langetetaan tekojen mukaan.
Kuitenkin Lutherin mukaan teot eivät ratkaise vaan usko.

Taitaa olla totta, että usko ja logiikka eivät mahdu samaan päähän.
13320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

tuomio on todellakin tekojen MUKAAN, mutta Kristuksen sovitustyö on se, joka pelastaa. Usko omistaa pelastuksen, joka on Kristuksessa ja tämä saa aikaan hyviä tekoja, jotka ovat todisteita tuosta uskosta

Äänestä
  • voi tehdä hyviä tekoja.
    Siis ilman uskoa voi pelastua Athanasioksen tunnustuksen mukaan.

    Äänestä

  • uskoakin kirjoitti:

    voi tehdä hyviä tekoja.
    Siis ilman uskoa voi pelastua Athanasioksen tunnustuksen mukaan.

    Hyviä tekoja ei voi tehdä ilman Kristusta. Teon arvon määrää ihmisen sisäinen tila, ei itse teko. Ateistit ovat läpeensä pahoja eivätkä koskaan tee hyvää. Tämä on totuus.

    Äänestä

  • wannabe-uskis kirjoitti:

    Hyviä tekoja ei voi tehdä ilman Kristusta. Teon arvon määrää ihmisen sisäinen tila, ei itse teko. Ateistit ovat läpeensä pahoja eivätkä koskaan tee hyvää. Tämä on totuus.

    että olen joskus käyttänyt lääkärissä vanhaa uskovaista tuttavamummoa, joka ei ilman apua siihen kyennyt.
    Teinkö pahasti? Olisiko pitänyt jättää oman onnensa nojaan?

    Äänestä

  • etkö sinä ollut tarkka luterilainen?
    nooinko lut.dogmatiikka määrittelee pelastuksen teillä?
    Kysymyksessä on sijaiskärsimys, autuas vaihtokauppa ja täydellinen Kristuksen vanhurskauden hyväksilukeminen.
    Rakkaudessa tehdyt teotkin jäävä vajaaksi.

    Äänestä

  • vanh.luterilainen kirjoitti:

    etkö sinä ollut tarkka luterilainen?
    nooinko lut.dogmatiikka määrittelee pelastuksen teillä?
    Kysymyksessä on sijaiskärsimys, autuas vaihtokauppa ja täydellinen Kristuksen vanhurskauden hyväksilukeminen.
    Rakkaudessa tehdyt teotkin jäävä vajaaksi.

    en sanonut viestissäni mitään tunnustuksesta poikkeavaa. Kuten sanoin: pelastumme yksin Kristuksen sovitustyön (satisfactio vicaria) tähden.

    Äänestä

  • -I- kirjoitti:

    en sanonut viestissäni mitään tunnustuksesta poikkeavaa. Kuten sanoin: pelastumme yksin Kristuksen sovitustyön (satisfactio vicaria) tähden.

    Aikaisemmin olet sanonut, kuten Tunnustuskirjoissa-
    kin sanotaan, että kaste pelastaa ihmisen!

    "Kuinka vesi voi tehdä noin suuria"?

    Äänestä

  • oppiasi. kirjoitti:

    Aikaisemmin olet sanonut, kuten Tunnustuskirjoissa-
    kin sanotaan, että kaste pelastaa ihmisen!

    "Kuinka vesi voi tehdä noin suuria"?

    jätämme tällä kertaa anabaptistit omiin hoteisiinsa. kastepalstalla puhutaan kasteestamee sinne, jooko?

    Äänestä

  • oppiasi. kirjoitti:

    Aikaisemmin olet sanonut, kuten Tunnustuskirjoissa-
    kin sanotaan, että kaste pelastaa ihmisen!

    "Kuinka vesi voi tehdä noin suuria"?

    "Kuinka vesi voi tehdä noin suuria"?

    Se on taikavettä!

    Äänestä

  • yks ateisti kirjoitti:

    että olen joskus käyttänyt lääkärissä vanhaa uskovaista tuttavamummoa, joka ei ilman apua siihen kyennyt.
    Teinkö pahasti? Olisiko pitänyt jättää oman onnensa nojaan?

    Teko sinänsä oli kristillinen. Teon motiivi oli itsekkyys, ei Kristus.

    Äänestä

  • wannabe-uskis kirjoitti:

    Teko sinänsä oli kristillinen. Teon motiivi oli itsekkyys, ei Kristus.

    tekojen motiivit ovat itsekkäitä.
    Tarkoitus on välttyä helvetiltä ja päästä taivaaseen.

    Äänestä

ei voi olla väärässä pitää tuon uskontunnustuksen olla väärässä. Luterilaisen kirkon täytyy luopua Athanasioksen uskontunnuksuksesta ja julistaa se harhaoppiseksi.

Vain Jumalan armo pelastaa!

Äänestä

Schmalkaldenin artiklat:

Kaste ei ole mitään muuta kuin Jumalan sana vedessä, Jumalan itse siihen asettama - eli kuten Paavali sanoo: (Ef. 5:26) "vedellä peseminen sanan kautta", ja kuten Augustinus sanoo: "Sana liittyy aineeseen ja niin syntyy sakramentti" (Accedat verbum ad elementum et fit sacramentum). 23 Siksi olemme eri mieltä kuin Tuomas ja dominikaanit, 24 jotka unohtavat sanan, Jumalan asetuksen, ja väittävät, että Jumala on pannut veteen hengellisen voiman, joka vedellä pesee pois synnin. Olemme myös eri mieltä kuin Scotus ja fransiskaanit, 25 jotka opettavat, että kaste jumalallisen tahdon avustamana pesee pois synnin, siten että pesemisen toimittaa yksin Jumalan tahto, ei ollenkaan sana eikä vesi.
LASTEN KASTAMINEN
Vakaumuksemme mukaan lapset on kastettava, sillä hekin kuuluvat luvatun ja Kristuksen kautta toteutuneen lunastuksen piiriin. Kirkon tulee tehdä heidät osallisiksi kasteesta ja lunastuksesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


logiikka ohoi kirjoitti:

Athanasioksen tunnustuksessa sanotaan pelastumisesta:

"Hän (Jeesus) on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista,
astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle, ja sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen."

Tuo uskontunnustus kuuluu luterilaisuudenkin perusteisiin.
Siinä sanotaan selvästi, että tuomio langetetaan tekojen mukaan.
Kuitenkin Lutherin mukaan teot eivät ratkaise vaan usko.

Taitaa olla totta, että usko ja logiikka eivät mahdu samaan päähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu