Kepu kaatui Korhoseen

viimeinkin

Keskustapuolueen kannatus on lähtenyt viimeiseen liukuun. Puolue kaatui edellisten eduskuntavaalien vaalirahoituksen yhteydessä esiintyneeseen korruptioon. Suomen jukuripäinen kansa ei nöyristele lahjuksissa ryvettyneiden herrojensa edessä.

Keskustapuoleeseen kuuluvat paikallispoliitikot ottivat vaaliavustuksia eduskuntavaalikampanjoihinsa ja samalla sitoutuivat suosimaan vaalirahoittajatahojaan kotikuntiensa tonttikaupoissa ja kaavoituksessa.

Jarmo Korhonen ensin paniikissa pakeni julkista sanaa, eikä suostunut rehellisesti kertomaan omaa osuuttaa Kehittyvien maakuntien Suomessa. Korhonen osoittautui pelkuriksi ja valehtelijaksi. Sellaisen miehen palveluja ei maa tarvitse.

Saatuaan tukea puolueensa äkyräsiiveltä ja siltarumpupolitikoilta Korhonen marssi puolukokoukseen ylimielisenä latelemaan liturgiaansa ja julisti keskustan toimineen "oikein" ja tuleman aina näin toimimaan. Änkyrämaalaiset valitsivat tuolloin puolueensa tulevaisuuden linjan:
- Kepu jatkaa samalla korruptoituneella linjalla kuin aina ennenkin.
- Kepu tarrautuu menneen ajan menetelmiin, eikä tunnusta uutta avointa ja rehellisyyteen perustuvaa poliittista kulttuuria.
- Kepun juuret ovat nyt ja tulevaisuudessa maanviljelijöiden edun ajamisessa.
- Sivistyneet kaupunkilaisten arvostamat edustajat saavat nyt ja tulevaisuudessa pysyä syrjässä Kepun päätöksen teosta.

Edellä mainitut tapahtuvat käynnistivät Kepun alamäen. Kepu tulee saamaan sen alati pienenevän maaseutuväestön äänet, joiden etujärjestöna Kepu toimii.

Sivistynyt avoimuutta ja rehellisyytta arvostava kansa on hylännyt Keskustapuolueen.

2

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kirjoittaja on

      Mielipuolipunikki. Harmittaa punikkia demarien kannatuksen lasku.

    • oivahärkönen

      ... puoluesihteeri.

      Vaalirhoituksesta ei sossuilla ole vara leimata sitä vain kepun asiaksi. Samalta, oliko se Kehittyvän maaseudun liitto, sai vaalirahaa mm. rouva Lipponen Helsingistä ja Ahde Oulusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe