Olen Jehovan todistaja. Minut kasvatettiin lapsesta asti kulkemaan ihmisten ovilla valehtelemassa heille. Yli 20 vuoden ajan harjoittelin säännöllisesti viikoittain valehtelemista ja minulle opetettiin erilaisia valehtelemisen tekniikoita joiden avulla saisin herkkäuskoisimmat ihmiset helposti lankaan.
Koulutukseni on ollut erittäin tehokasta ja nykyisin kun en enää välittäisi olla teokraattinen sotilas niin siitä huolimatta nuo tekniikat löytyvät selkärangastani ja niiden käyttö pulpahtaa lähes itsestään pintaan monissa tilanteissa. Joudun ponnistelemaan etten huomaamattani vahingoita ketään toista ihmistä niillä, sillä ne ovat äärimmäisen tehokkaita.
Pahoitteluni siis jos olen joskus syyllistynyt valehtelemiseen jossain kohdassa, mutta Jehovan todistajana, Jehovan teokraattisen sodankäynnin taisteluexperttinä, joudun nykyään ponnistelemaan tuota taipumusta vastaan.
Taipumus valehteluun
26
1064
Vastaukset
- cybo-ceronimo-cabriel-61
Rehellisyydestä, siitä alkaa paraneminen.
- Arskavain
Jer. 17:9
Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa! Kuka sen tuntee?
Uskallan jopa väittää, että täysin totta puhuvaa ihmistä ei ole olemassakaan saatikaan järjestöä, joka koostuu useammasta ihmisestä.
Uskonto varsinkin ja valtaa havittelevat ihmiset, jotka ovat asettuneet "toisten uskon herroiksi" ja "kristuksen ja ihmisen välimiehiksi", käyttävät valheita tehokkaasti hyväkseen herkkäuskoisia ja epävakaita kohtaan, joita "aallot heittelevät sinne tänne", keinona edistääkseen itsekkäitä tarkoituksiaan. - pitäisi poistua
valehtelemasta täältä. Sinut on osoitettu valehtelusta useita kertoja. Miksi minun pitäisi
uskoa avaukseesi.? Onko se totta vai valhetta
mitä sinä suollat.? Oletko kenties prvosoimassa
kirjoituksillasi.?- RaM
...voi parantua taipumuksestaan kuten jehovantodistajuudestakin parannutaan. Sitä toivetta kohden meidän molempien kannattaa ponnistella hyvä veljeni.
- odotusta...
RaM kirjoitti:
...voi parantua taipumuksestaan kuten jehovantodistajuudestakin parannutaan. Sitä toivetta kohden meidän molempien kannattaa ponnistella hyvä veljeni.
Olet tässä kirjoitellut olevasi sitä sun tätä, miten se nyt kulloinkin tarkoitustasi palveleekin. Tänään kirjoitellaan nyt tällaista, esitetään toipilasta. En kuitenkaan äkkiseltään viitteitä siihen löytänyt esim. VS kirjoituksista. Ehkä taipumus asioiden vääristelyyn sitten ilmenee paremminkin omilla sivuilla?
Se nyt on vain niin että ei se valehtelu selittelyllä kummene, vaikka sitä muitten piikkiin sälytätkin. Samalla tulet syyttäneeksi VS mode? viljoa valehtelijaksi. Laitan hänen lainauksensa liitteeksi kun kömmin toiselle koneelle. - .clip-
odotusta... kirjoitti:
Olet tässä kirjoitellut olevasi sitä sun tätä, miten se nyt kulloinkin tarkoitustasi palveleekin. Tänään kirjoitellaan nyt tällaista, esitetään toipilasta. En kuitenkaan äkkiseltään viitteitä siihen löytänyt esim. VS kirjoituksista. Ehkä taipumus asioiden vääristelyyn sitten ilmenee paremminkin omilla sivuilla?
Se nyt on vain niin että ei se valehtelu selittelyllä kummene, vaikka sitä muitten piikkiin sälytätkin. Samalla tulet syyttäneeksi VS mode? viljoa valehtelijaksi. Laitan hänen lainauksensa liitteeksi kun kömmin toiselle koneelle.>>>Helmisen Viljo kirjoitti 22:28 19. syyskuuta 2005.
Voin toki. Vastaus on "ei tietenkään!". Eikä se käsitykseni ole mihinkään muuttunut, vaikka kuulumiseni jt-seurakuntaan onkin lakannut.
En ole valehdellut kertaakaan siten että siitä olisi ollut hyötyä jt-asialle mitenkään. Myönnän että olen saattanut valehdella äidille läksyjen tekemisestä. Yleensä tosin ehdin tehdä ne jo tunnilla.
Varmuudella muistan että kerran aikuiselämässä olen valehdellut päästäkseni pälkähästä hankalassa tilanteessa. Alkoholilla oli osuutta asiaan.
Tälläkin (jippii) palstalla on annettu ymmärtää, että termi teokraattinen sodankäynti tarkoittaisi että saa valehdella mutta sen perusteella mitä olen lukenut, niin ei ole suinkaan ollut. - RaM
.clip- kirjoitti:
>>>Helmisen Viljo kirjoitti 22:28 19. syyskuuta 2005.
Voin toki. Vastaus on "ei tietenkään!". Eikä se käsitykseni ole mihinkään muuttunut, vaikka kuulumiseni jt-seurakuntaan onkin lakannut.
En ole valehdellut kertaakaan siten että siitä olisi ollut hyötyä jt-asialle mitenkään. Myönnän että olen saattanut valehdella äidille läksyjen tekemisestä. Yleensä tosin ehdin tehdä ne jo tunnilla.
Varmuudella muistan että kerran aikuiselämässä olen valehdellut päästäkseni pälkähästä hankalassa tilanteessa. Alkoholilla oli osuutta asiaan.
Tälläkin (jippii) palstalla on annettu ymmärtää, että termi teokraattinen sodankäynti tarkoittaisi että saa valehdella mutta sen perusteella mitä olen lukenut, niin ei ole suinkaan ollut.Jos ihminen haluaa huijata ihmsiä, niin ei kai hän ensimmäiseksi tunnusta olevansa huijari. Ei teokraattisen sodankäynnin sotilas luovu aseistaan kovinkaan helposti.
- RaM
odotusta... kirjoitti:
Olet tässä kirjoitellut olevasi sitä sun tätä, miten se nyt kulloinkin tarkoitustasi palveleekin. Tänään kirjoitellaan nyt tällaista, esitetään toipilasta. En kuitenkaan äkkiseltään viitteitä siihen löytänyt esim. VS kirjoituksista. Ehkä taipumus asioiden vääristelyyn sitten ilmenee paremminkin omilla sivuilla?
Se nyt on vain niin että ei se valehtelu selittelyllä kummene, vaikka sitä muitten piikkiin sälytätkin. Samalla tulet syyttäneeksi VS mode? viljoa valehtelijaksi. Laitan hänen lainauksensa liitteeksi kun kömmin toiselle koneelle. - ..,.,.,.,
RaM kirjoitti:
Jos ihminen haluaa huijata ihmsiä, niin ei kai hän ensimmäiseksi tunnusta olevansa huijari. Ei teokraattisen sodankäynnin sotilas luovu aseistaan kovinkaan helposti.
Niin, minähän olenkin sanonut, että VS sivun juttuihin tulee suhtautua kuten muihinkin hupi sivihin jonne sekaan lisätään tarpeellinen määrä "mausteita". Silti jotkut lukevat niitä ihan tosissaan.
Sellaista se on. - RaM
..,.,.,., kirjoitti:
Niin, minähän olenkin sanonut, että VS sivun juttuihin tulee suhtautua kuten muihinkin hupi sivihin jonne sekaan lisätään tarpeellinen määrä "mausteita". Silti jotkut lukevat niitä ihan tosissaan.
Sellaista se on.Rehellisyydestä lähtevä veljesseura sivustoineen on aivan eri asia kuin hengellisen sodankäynnin koulutuskeskus vtseura omine sivuineen.
Lainaan sinulle tähän yhden ainoan jakeen - osaatko selittää rehellisesti sen merkityksen?
Esitettyään ennustuksensa 70 vuotisesta lähialueidensa autioituksesta eli siitä miten Nebukadnessar tulisi ottamaan ne hallintaansa, Jeremia vuosia tuon ennustuksen toteuduttua varoitti Jerusalemin kuningasta pysymään Nebukadnessarin alaisena ja varoitti häntä kapinoinnin seurauksista näin:
27:17 Älkää kuulko heitä. Palvelkaa Baabelin kuningasta, niin te saatte elää. Miksi pitäisi tämän kaupungin tulla raunioiksi?
Oliko Jeremiaan mukaan koko Jerusalemin tuhotuminen edes välttämätöntä?
Millä perusteella voidaan väittää 70 vuotisen Nebukadnessarin vallan vasta alkaneen Jerusalemin tuhosta jos se oli kerran ollut jo kauan ennen sitä alkanut? - oikaisu.
RaM kirjoitti:
Rehellisyydestä lähtevä veljesseura sivustoineen on aivan eri asia kuin hengellisen sodankäynnin koulutuskeskus vtseura omine sivuineen.
Lainaan sinulle tähän yhden ainoan jakeen - osaatko selittää rehellisesti sen merkityksen?
Esitettyään ennustuksensa 70 vuotisesta lähialueidensa autioituksesta eli siitä miten Nebukadnessar tulisi ottamaan ne hallintaansa, Jeremia vuosia tuon ennustuksen toteuduttua varoitti Jerusalemin kuningasta pysymään Nebukadnessarin alaisena ja varoitti häntä kapinoinnin seurauksista näin:
27:17 Älkää kuulko heitä. Palvelkaa Baabelin kuningasta, niin te saatte elää. Miksi pitäisi tämän kaupungin tulla raunioiksi?
Oliko Jeremiaan mukaan koko Jerusalemin tuhotuminen edes välttämätöntä?
Millä perusteella voidaan väittää 70 vuotisen Nebukadnessarin vallan vasta alkaneen Jerusalemin tuhosta jos se oli kerran ollut jo kauan ennen sitä alkanut?seuraavaavissa jakeissa näyttää olevan palvontaan liittyviä kapistuksia vielä baabeliin kuskaamatta, joten palvonta ei ihan kokonaan ollut poistunut.
”Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala, astioista, jotka vielä ovat jäljellä Herran temppelissä, Juudan kuninkaan linnassa ja Jerusalemissa: ’Baabeliin ne viedään, ja sinne ne jäävät siihen päivään asti, jolloin minä katson niiden puoleen, sanoo Herra, ja annan tuoda ja palautan ne tähän paikkaan’.” – Jer. 27:19–22 - RaM
oikaisu. kirjoitti:
seuraavaavissa jakeissa näyttää olevan palvontaan liittyviä kapistuksia vielä baabeliin kuskaamatta, joten palvonta ei ihan kokonaan ollut poistunut.
”Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala, astioista, jotka vielä ovat jäljellä Herran temppelissä, Juudan kuninkaan linnassa ja Jerusalemissa: ’Baabeliin ne viedään, ja sinne ne jäävät siihen päivään asti, jolloin minä katson niiden puoleen, sanoo Herra, ja annan tuoda ja palautan ne tähän paikkaan’.” – Jer. 27:19–22...eli siitä että verrattuna veljesseuran sivujen sekä vtseuravn sivujen välittämää informaatiota, niin veljesseurassa asuu rehellisyys.
Lisäksi selityksesi hipoo tahallisuudessaan jo valehtelemisen raja-aluetta. Kyse ei ollut siitä oliko palvonta loppunut kokonaan vai ei, sillä se ei liittynyt Jeremian ennustukseen mitenkään. Ennustus käsitteli Nebukadnessarin valtaan nousemista alueella sekä sitä, tuliko 70-vuotisen aikakauden alkaa Jerusalemin tuhoamisesta vai jostain muusta.
25:11 Niin koko tämä maa tulee raunioiksi, autioksi, ja nämä kansat palvelevat Baabelin kuningasta seitsemänkymmentä vuotta. - sisälukua.
RaM kirjoitti:
...eli siitä että verrattuna veljesseuran sivujen sekä vtseuravn sivujen välittämää informaatiota, niin veljesseurassa asuu rehellisyys.
Lisäksi selityksesi hipoo tahallisuudessaan jo valehtelemisen raja-aluetta. Kyse ei ollut siitä oliko palvonta loppunut kokonaan vai ei, sillä se ei liittynyt Jeremian ennustukseen mitenkään. Ennustus käsitteli Nebukadnessarin valtaan nousemista alueella sekä sitä, tuliko 70-vuotisen aikakauden alkaa Jerusalemin tuhoamisesta vai jostain muusta.
25:11 Niin koko tämä maa tulee raunioiksi, autioksi, ja nämä kansat palvelevat Baabelin kuningasta seitsemänkymmentä vuotta.Jaa, ei liittynyt mitenkään ja heti perään siitä kirjoitettiin. Niin, sinähän sen päätätkin mikä on ei mitään ja mikä on mielesi mukaista. No, noin siinä lukee en voi mitään. Ei se huvikseen kalusteista puhellut.
Ja mitä tulee sekavaan vietintään vs SIVUISTA, VÄLILÄ SANOT ETTÄ ON opittu tapa kieroilla ja nyt on taas se ääni kellossa, että se onkin rehellisyyden perikuva. Sekavat on juttusi jatkuvalla syötölä - RaM
sisälukua. kirjoitti:
Jaa, ei liittynyt mitenkään ja heti perään siitä kirjoitettiin. Niin, sinähän sen päätätkin mikä on ei mitään ja mikä on mielesi mukaista. No, noin siinä lukee en voi mitään. Ei se huvikseen kalusteista puhellut.
Ja mitä tulee sekavaan vietintään vs SIVUISTA, VÄLILÄ SANOT ETTÄ ON opittu tapa kieroilla ja nyt on taas se ääni kellossa, että se onkin rehellisyyden perikuva. Sekavat on juttusi jatkuvalla syötöläVaikka kalusteista oli maininta, niin se ei ollut asian ydin ja suuri osahan niistä oli jo VIETY kun Nebukadnessarin hallinta alkoi. Sidkia KAPINOI tuota hallintoa vastaan ja lupasi että nuo viedytkin palautetaan.
Kyse on Nebun hallinnan alkamisesta ennustuksen mukaisesti. Todellisuudessa tajua asian aivan hyvin - tyhmä et suinkaan ole. Tämä on nyt sitä meidän sotureidan sodankäyntitaitoa käytännössä - tietosta vääristelyä, huijaamista ja kieroilua.
Jehovan todistaja kieroilee, mutta lahkosta irti päässyt oppii luopumaan siitä. Siksi veljesseuran sivustotkin ovat paljon luotettavammat, sillä siellä kirjoittelevista suurin osa on entisiä todistajia joista osa on jo KAUAN ollut poissa lahkon huijaukseen painostamisen vaikutuksesta. Siksi heihin voi luottaa. - iloinensetä
RaM kirjoitti:
Vaikka kalusteista oli maininta, niin se ei ollut asian ydin ja suuri osahan niistä oli jo VIETY kun Nebukadnessarin hallinta alkoi. Sidkia KAPINOI tuota hallintoa vastaan ja lupasi että nuo viedytkin palautetaan.
Kyse on Nebun hallinnan alkamisesta ennustuksen mukaisesti. Todellisuudessa tajua asian aivan hyvin - tyhmä et suinkaan ole. Tämä on nyt sitä meidän sotureidan sodankäyntitaitoa käytännössä - tietosta vääristelyä, huijaamista ja kieroilua.
Jehovan todistaja kieroilee, mutta lahkosta irti päässyt oppii luopumaan siitä. Siksi veljesseuran sivustotkin ovat paljon luotettavammat, sillä siellä kirjoittelevista suurin osa on entisiä todistajia joista osa on jo KAUAN ollut poissa lahkon huijaukseen painostamisen vaikutuksesta. Siksi heihin voi luottaa.ihmeessä roikut sitte todistajuudessa mukana jos se on paha paikka ja noin väärässä...
Ja puhut pahaa järjestöstä johon itse kuulut... Sama ku olisit uimassa lantakasassa ja sanot etten haluu täält pois ku oon ollu tääl niin kauan...
Mene hoitoon, "veli" hyvä... - RaM
iloinensetä kirjoitti:
ihmeessä roikut sitte todistajuudessa mukana jos se on paha paikka ja noin väärässä...
Ja puhut pahaa järjestöstä johon itse kuulut... Sama ku olisit uimassa lantakasassa ja sanot etten haluu täält pois ku oon ollu tääl niin kauan...
Mene hoitoon, "veli" hyvä......minulle on muodostunut niin voimakas addikti huijaamiseen, että sen lopettaminen on vaikeaa.
Vuonna 1975 pelottelin ihmisiä 'kenties jo huomenna' alkavalla maailmanlopulla ja tuota peloittelua ei oikein osannut lopettaa kun tuntui niin hyvältä hämmentää sillä heitä.
Sinäkin tiedät ettei maailmanloppu voi tulla esim. ensiviikolla, mutta silti sinäkin pelottelet tietoisesti ihmisiä sen mahdollisuudella. Tuntuuko hyvältä veliseni? - esitä.
RaM kirjoitti:
Vaikka kalusteista oli maininta, niin se ei ollut asian ydin ja suuri osahan niistä oli jo VIETY kun Nebukadnessarin hallinta alkoi. Sidkia KAPINOI tuota hallintoa vastaan ja lupasi että nuo viedytkin palautetaan.
Kyse on Nebun hallinnan alkamisesta ennustuksen mukaisesti. Todellisuudessa tajua asian aivan hyvin - tyhmä et suinkaan ole. Tämä on nyt sitä meidän sotureidan sodankäyntitaitoa käytännössä - tietosta vääristelyä, huijaamista ja kieroilua.
Jehovan todistaja kieroilee, mutta lahkosta irti päässyt oppii luopumaan siitä. Siksi veljesseuran sivustotkin ovat paljon luotettavammat, sillä siellä kirjoittelevista suurin osa on entisiä todistajia joista osa on jo KAUAN ollut poissa lahkon huijaukseen painostamisen vaikutuksesta. Siksi heihin voi luottaa.Ei hallinta ole missään tapauksessa alkanut, jos on kapinahenki päällä. Älä nyt niin hulluja puhu. Ei edes kaikkea saalista saatu ja kehutaan että loputkin haetaan takaisian. Kyllä sitä valmiustilassa ollaan oltu.
- RaM
esitä. kirjoitti:
Ei hallinta ole missään tapauksessa alkanut, jos on kapinahenki päällä. Älä nyt niin hulluja puhu. Ei edes kaikkea saalista saatu ja kehutaan että loputkin haetaan takaisian. Kyllä sitä valmiustilassa ollaan oltu.
...vain pitäisikö sanoa - sotilasoppilas - se siellä koittaa opittuja valheitaan esittämään, mutta aivan turhaan.
Tyhmäkin tai ainakin jokainen REHELLINEN ihminen hyvin ymmärtää, että jos on kapina niin on hallitsija jota vastaan kapinoidaan. Sidkia ei voinut kapinoida ketään muuta kuin Nebukadnessaria vastaan - ja niinhän se lahkokin itse todistaa. Kuten myös sen että Nebukadnessarin valta alueella alkoi ennen Sidkian valtaan tuloa.
Huijariveljelleni hieman Opas-kirjasta päähän:
"Kuningas Sidkia kapinoi rikkoessaan liiton. Tehdessään Juudan kuninkaasta Sidkiasta vasallikuninkaansa kuningas Nebukadnessar pani Sidkian solmimaan liiton Jehovan nimessä. Kun Sidkia halutessaan vapautua vieraan vallan alaisuudesta kapinoi Nebukadnessaria vastaan, hän kapinoi siis myös Jehovaa vastaan, jonka nimessä hän oli sitoutunut olemaan uskollinen vasallikuningas"
- harhautuksestasi.
Mitä kuuluu ko. "sodankäyntiin"? Hieman eri juttuja kuin ram esittää.
"Apostoli Paavali kirjoitti: ”Pukekaa yllenne Jumalalta oleva täydellinen sota-asu voidaksenne pysyä lujina Panettelijan vehkeilyjä vastaan, koska meillä ei ole kamppailua verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tämän pimeyden maailmanhallitsijoita vastaan, taivaallisissa olevia pahoja henkivoimia vastaan.” – Efesolaisille 6:11, 12.
2 Ei kuitenkaan riitä, että me taistelemme vain näitä ulkopuolelta tulevia pahojen henkien hyökkäyksiä vastaan; taistelun tekee erityisen ankaraksi perimämme epätäydellisyys, joka aiheutui siitä, etteivät Aadam ja Eeva vastustaneet Panettelijan ensimmäisiä yrityksiä. Niinpä ”ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka”, kuten Raamattu sanoo. (1. Mooseksen kirja 8:21; Roomalaisille 5:12) Apostoli Paavalinkin täytyi taistella sen tekemiseksi, mikä oli oikein. ”Kun tahdon tehdä sitä mikä on oikein”, hän selitti, ”niin minussa on sitä mikä on pahaa.” (Roomalaisille 7:21–23) ”Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen”, sanoo Raamattu. (Jeremia 17:9) Kuinka ilmi selvää onkaan, että meidän täytyy aseistautua pystyäksemme vastustamaan pahojen henkien yrityksiä saada meidät tekemään sitä mikä on pahaa!" w-83
******************************************
Seuraavassa lainaamassaan kohdassa Ram antaa ymmärtää, että olisi ok. suoltaa soopaa kenelle lystää. Lainataan nyt vaikka loppuosakin tähän.
>>>Voi tulla hetkiä, jolloin valehteleminen näyttää helpoimmalta ratkaisulta. Mutta kun nykyajan kristityt kohtaavat erityisen vaikeita tilanteita, heidän on hyvä jäljitellä Jeesusta ja noudattaa Raamatun avulla valmennettua omaatuntoaan (Heprealaisille 5:14).
Raamattu kehottaa meitä olemaan vilpittömiä ja rehellisiä. Valehteleminen on väärin, ja meidän pitäisi noudattaa Raamatun neuvoa: ”Puhukaa totta, kukin teistä lähimmäisensä kanssa.” (Efesolaisille 4:25.) Siten säilytämme puhtaan omantunnon ja edistämme rauhaa ja rakkautta seurakunnassa sekä osoitamme jatkuvasti kunnioitusta ”totuuden Jumalaa” kohtaan (Psalmit 31:5; Heprealaisille 13:18). - RaM
harhautuksestasi. kirjoitti:
Mitä kuuluu ko. "sodankäyntiin"? Hieman eri juttuja kuin ram esittää.
"Apostoli Paavali kirjoitti: ”Pukekaa yllenne Jumalalta oleva täydellinen sota-asu voidaksenne pysyä lujina Panettelijan vehkeilyjä vastaan, koska meillä ei ole kamppailua verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tämän pimeyden maailmanhallitsijoita vastaan, taivaallisissa olevia pahoja henkivoimia vastaan.” – Efesolaisille 6:11, 12.
2 Ei kuitenkaan riitä, että me taistelemme vain näitä ulkopuolelta tulevia pahojen henkien hyökkäyksiä vastaan; taistelun tekee erityisen ankaraksi perimämme epätäydellisyys, joka aiheutui siitä, etteivät Aadam ja Eeva vastustaneet Panettelijan ensimmäisiä yrityksiä. Niinpä ”ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka”, kuten Raamattu sanoo. (1. Mooseksen kirja 8:21; Roomalaisille 5:12) Apostoli Paavalinkin täytyi taistella sen tekemiseksi, mikä oli oikein. ”Kun tahdon tehdä sitä mikä on oikein”, hän selitti, ”niin minussa on sitä mikä on pahaa.” (Roomalaisille 7:21–23) ”Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen”, sanoo Raamattu. (Jeremia 17:9) Kuinka ilmi selvää onkaan, että meidän täytyy aseistautua pystyäksemme vastustamaan pahojen henkien yrityksiä saada meidät tekemään sitä mikä on pahaa!" w-83
******************************************
Seuraavassa lainaamassaan kohdassa Ram antaa ymmärtää, että olisi ok. suoltaa soopaa kenelle lystää. Lainataan nyt vaikka loppuosakin tähän.
>>>Voi tulla hetkiä, jolloin valehteleminen näyttää helpoimmalta ratkaisulta. Mutta kun nykyajan kristityt kohtaavat erityisen vaikeita tilanteita, heidän on hyvä jäljitellä Jeesusta ja noudattaa Raamatun avulla valmennettua omaatuntoaan (Heprealaisille 5:14).
Raamattu kehottaa meitä olemaan vilpittömiä ja rehellisiä. Valehteleminen on väärin, ja meidän pitäisi noudattaa Raamatun neuvoa: ”Puhukaa totta, kukin teistä lähimmäisensä kanssa.” (Efesolaisille 4:25.) Siten säilytämme puhtaan omantunnon ja edistämme rauhaa ja rakkautta seurakunnassa sekä osoitamme jatkuvasti kunnioitusta ”totuuden Jumalaa” kohtaan (Psalmit 31:5; Heprealaisille 13:18).Oletko sinä, sotilasveljeni, harkinnut koskaan rehelliseksi ryhtymistä?
- kirjanoppinut
En ole koskaan kuulunut jt-järjestöön. Minua ei siis ole opetettu valehtelemaan tehokkaasti. Siitä huolimatta tälläisenä itse oppineenkin toisinaan syylistyn valehtelemiseen. Jos rehellinen olen, niin teen sen useimmiten kasvokkain jutellessa kun huomaan ettei keskustelukumppani kestä kuulla totuutta.
- Luopiona
Joudut taistelemaan tuota taipumusta vastaan!
- Armas Puupora
On tullut 'ystäväsi' tutuksi monia kertoja. Sinnikkäitä ovat.
Mutta sainpa hyvän Raamatun käännöksen UM2008 viitelaitoksen. Eli kaikki poistetut Raamatun kohdat on palautettu ja vaihtoehtoiset käännösvrsiot ovat luettavissa alaviitteissä.
Siinä ne hyvät puolet.
Tai oikeastaan tässä:
Nämä kohtaamiset jehovien kanssa ovat vain vahvistaneet sen, mitä sanoit kommentissasi. Olen oppinut sen, ettei mikään kirkko tai seurakunta julista vapautta ja Jumalan seuraamista vaan kahlitsemista ja kirkon opin seuraamista (tai papin/pastorin/'apostolin'). On muka alistuttava AUKTORITEETIN ALLE, jotta olisi oikea uskovainen ja ARVOSTELU ON KIELLETTY. Varsinkin jos Raamatun kanssa menee arvostelemaan. "Ethän sinä voi tietää vielä mitään kun olet EPÄKYPSÄ!"
Kumpiko siis on oikeassa Raamattu vai pappi?
Luotan enemmän Raamattuun ja siksi en enää halua osallistua mihinkään muka kristilliseen yhteisöön tai kirkkoon.
Jumalaa en heitä pesuveden mukana pois vaan etsin kaiken aikaa Hänen osoittamaansa tietä eli Kymmenen Käskyn tietä ja Yahushuan Vuorisaarnan mukaan vieläpä ajatusten eli mielen puhdistusta Jumalan Hengellä. Eli ei vain teossa olla tekemättä syntiä, vaan myös ajatuksissa olla tekemättä syntiä.
Tässäpä tätä sapattitekstiä.
En ole jehova enkä ole koskaan ollutkaan, vaikka sapattia vietänkin. En ole edes adventisti, vaikka hekin sapattia viettävät. Enkä ole juutalainenkaan, vaikka he eritoten sapattia käyttävätkin.
Olen vain yksinkertainen Raamattua lukenut ihminen ja se mitä sieltä olen löytänyt on riittänyt paljastamaan kaikki EKSYTYKSET ja VALHEET. Ja eksytys ja valheet löytyvät ikävä kyllä uskonnollisuuden sisältä. Rituaalit kuten esim. ehtoollinen on okkultistinen pakanariitti Baabelista niinkuin kaikki muukin kirkollisten ja okkultistien harjoittamat initioinnit tms.
Vapautta on: olla irti kaikesta, mikä säätää ihmisen elämää jostain pallilta, missä istuu ihminen.
On vain YKSI YLIPAPPI ja YKSI RABBI - Hän on Yahushua.
Ja on vain YKSI JUMALA - Hän on Yahuah.
Semmosia kertoo Raamattu.
Riivaajien maljasta osallisuus on juuri ehtoollisella käyntiä ja seuraukset saa ihminen itse kestää -> sekavuus ja hämminki.
Herran ateriaksi mainittu yhteysateria Raamatun mukaan oli kokoontuminen iltaisin ystävien kodeissa ja yhteisen illallisen syöntiä. Se ei ollut okkultismia leivänpalan ja viinihörpyn kanssa.
Susia ovat kirkolliset.- RaM
#Luotan enemmän Raamattuun ja siksi en enää halua osallistua mihinkään muka kristilliseen yhteisöön tai kirkkoon.#
Vaikka itse olenkin ateisti, niin pidän tuota näkemystäsi uskovaiselle oikeimpana lähtökohtana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17012945
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454810Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392798Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1211969Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1121715Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3661638Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361481