Suomalainen luterilainen naispastori on nimitetty Aurinkorannikolle, Espanjaan, papiksi.
Paikallinen katolinen piispa ei salli naispastorin toimittaa kirkollisia toimituksia katolisissa kirkoissa kuten miespuoliset pastorit.
Moista jämäkkyyttä toivoisi suomalaisille ortodoksipapeille ja piispoille, mutta kun juuret ovat luterilaisessa kirkossa, niin hälläväliä.
Paikallinen katolinen piispa ei salli naispastorin toimittaa kirkollisia toimituksia katolisissa kirkoissa kuten miespuoliset pastorit.
Moista jämäkkyyttä toivoisi suomalaisille ortodoksipapeille ja piispoille, mutta kun juuret ovat luterilaisessa kirkossa, niin hälläväliä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
puuttumatta siihen, onko naispappeus kannatettava asia vai ei. Jos kuitenkin katoliset eivät ole asiaa hyväksyneet, juuri näin pitääkin toimia. Samanlaista rohkeutta Suomeen!
naispappeutta, eikä sitä paitsi edes luterilaista miespappeutta, joka on yhtä pätemätön kuin luterilainen naispappeuskin, joten pitäkää nyt ihmeessä käsitteet erillään.
kyse. Et ymmärtänyt.
turha edes uneksia suomalaisten ortodoksi "piispojen" tai pappien jämäkkyydestä, eihän niillä ole minkäänlaista selkärankaa. Jopa Rooman paavikin on enemmän ortodoksisempi kuin meidän ekumeeniset "piispat" ja papit yhteensä. Ajatelkaa arvon kanssakeskustelijat, room.katolisilla on selkärankaa sanoa, mitä sakkia nämä protestantit ovat, toisin kuin ortodokseilla.
kannalta maallikko, joten mitä väliä sillä on kumpaa sukupuolta oleva "pappi" Luterilaisen jumalanpalveluksen toimittaa?
Tietysti, jos luterilainen jumlanpalvelus on ortodoksisessa kirkossa, pitää huolehtia siitä, etteivät toisuskoiset pääse alttariin. Joskus meillä Suomessa on ortodoksisissa kirkoissa luterilaisia hautauspalveluksia, yleensä ei koskaan muita luterilaisia jumalanpalveluksia. Tässä tapauksessa luterilainen puoliso haudataan ortodoksiseen hautusmaahan ortodoksisen puolisonsa viereen.
Myös aiemmin kuollut ev.lut puoliso voidaan haudata ensin ort hautausmaalle, jos leski on ortodoksi.
niinpäin, että kuka ensin kuolee, sen hautusmaahan haudataan. Siksi ortodoksivainajia on aika paljon haudattu luterilaisiin hautausmaihin ensin kuolleen luterilaisen puolisonsa viereen. Tällöin ortodoksiset hautajaiset voivat olla luterilaisessa kirkossa tai siunauskappelissa. Hajaasutusalueilla luterilaisssa seurakuntasaleissa toimiteaan usein ortodoksisia jumalanpalveluksia, kun omaa kirkkoa ei ole lähellä.
mutta käytännössä kyllä toisin. Kolme vuotta sitten kuollut (ev.lut) haudattiin ort hautaan, leski ortodoksi.
Ei tästä kai sen enempää, kävin itse haudalla, että kyllä se totta on. En näe mitään syytä miksei näin voisi ollakin, koska se oli puolisoiden yhteinen toive ja tahto.
sai sen haudan ostetuksi, kun ei vainaja ollut ortodoksi? Ei hautoja yleensä myydä ei -seurakunnan jäsenten hautaamiseen. Ortodoksit ovat takkoja hautausmaistaan.
Ei ihan noin. Kysessä yhteistoimitukset joissa esim avioliitoon vihitään ortodoksisessa kirkossa
ortodoksimenoin. Toinen aviopuoliso luterilainen. Läsnä kuitenkin luterilainen pappi joka suorittaa luterilaisen siunauksen.
Ainakin Helsingissä suoritretaan toimituksia joissa läsnä luterilainen naispappi.
En tiedä, eikä kuulu minulle.
Kunhan taas sieppaa tämä mustavalkoinen ajattelu, ehdottomasti sitä ja ehdottomasti tätä. Ei elämä toimi niin.
"Tietysti, jos luterilainen jumlanpalvelus on ortodoksisessa kirkossa, pitää huolehtia siitä, etteivät toisuskoiset pääse alttariin."
Jos ortodoksisessa kirkossa pidetään harhaoppisia menoja, sehän on rikollista kirkon häpäisyä.
Jos kirkko on tuolla lailla tullut kerettiläisten barbaarien mielivallan vaurioittamaksi, ohjesäännön mukaan on kirkko vihittävä uudelleen, ennen kuin sitä voidaan taas käyttää.
Mitä näemme katsoessamme omaan sydämeemme - vai katsommeko sinne edes? Onko niin paljon helpompaa ja vaivattomampaa arvostella sitä, mitä näemme lähimmäisessämme. Sillonhan meidän itsemme ei tarvitse muuttua ja muuttaa arvojamme. Muuttukoot nuo toiset! Tulkoot nuo muut minun ja meidän kaltaisiksemme.
Miksi emme kykene ja halua nähdä sitä hyvää, jota joku toinen kirkkokunta työllään saa aikaiseksi? Voisimme arvostelun ja moitteen, jotka usein kumpuavat silkasta kateudesta, vaihtaa kiitokseen siitä arvokkaasta työstä, jota joku toinen on tehnyt.
Emme ole ainoita oikeassa olevia tapoinemme ja oppeinemme. Kaikki kristilliset kirkkokunnat ovat vajavaisia, kuka milläkin tapaa, mutta tavoite ja päämäärä on kaikilla yhteinen. Tämän päämäärän saavuttaminen on meille jokaiselle paljon helpompaa yhteistyötä tehden kuin riitaa ja eripuraa kylväen.
Maailmassa on suuria ja pieniä asioita. Opetelkaamme kasvamaan ihmisinä siihen mittaan, etteivät nuo pienet asiat pääse muodostumaan meille ylitsekäymättömän suuriksi. Meidän ei kannata rakentaa turhia raja-aitoja välillemme.
Oppikaamme kohtaamaan lähimmäisemme rakkaudella, ymmärtämyksellä sekä häntä ja hänen työtään arvostaen silloinkin, kun hän kuuluu eri kirkkokuntaan kuin me.
jos sanot ortodoksista kirkkoa vajavaiseksi, sanon sinulle tämän: Vade retro satana!
Mutta mennään asiaan, kylmä tosiasia on se, että vain ja ainoastaan ortodoksinen kirkko on täydellinen kirkko, se jatkaa Kristuksen opettamaa opetusta, jatkaa apostolista ja pyhien opettajien suksessiota eteenpäin ja kunnioittaa pyhää traditiota, joita protestanteilla ei ole. Muut yhteisöt jotka ovat eronneet ortodoksisesta kirkosta ovat vajavaisia. Katoliset ovat kyllä skismaatikkoja, mutta protestanteista en uskalla edes ajatella mitä ihmeen hereetikkoja ne oikein ovat. Vähän vaikea on uskoa, että hereetikko Lutherin ja muiden reformaattoreiden perustamat lahkot, jotka syntyivät jotakin 500 vuotta sitten, olisivat millään tavalla yhteydessä alkukristilliseen kirkkoon tai apostoliseen traditioon ja suksessioon. Joten voin sanoa suoraan, että ekumeniaa protestanttien kanssa ei minulle toina tarjota, koska protestanttiset yhteisöt eivät ole kristillisiä, vaan ne ovat hereettisiä.
Tästä yhteistyöstä eri kirkkokuntien kesken on kai melkein yhtä mieltä kuin on miestäkin - ja näköjään naistakin!
En taida olla kantani kanssa aivan yksin, sillä tämänpäiväisessä HS:n yleisönosastosssa Isä Veikko Purmonen toi julki aiemminkin esittämänsä ajatuksen Suomenlinnan kirkon ottamisesta yhteiskäyttöön H:gin ev.lut.srk:n kanssa.
Tämä jos mikä olisi askel sillä oikeaan vievällä tiellä joka saisi kristityt aidosti tuntemaan veljellistä yhteenkuuluvuutta toisiinsa.
Vai vielä luterilaisten kanssa yhteine kirkko, siinäpä vasta ortodoksinen ajatus!
Taisi vaan keljuttaa, että isä Mitro ehti ennen häntä puhua kupolien palauttamisesta, ja piti keksiä jotain raflaavaa vastineeksi! Just joo...
oikeaa yhteenkuuluvuutta olemassakaan, sillä ortodoksinen ja luterilainen näkemys poikkeavat hyvin paljon toisistaan. Siksi käsitys, että "olisi askel sillä oikeaan vievällä tiellä joka saisi kristityt aidosti tuntemaan veljellistä yhteenkuuluvuutta toisiinsa" ei voi pitää paikkaansa.
En mitenkään halua yhtyä täällä esittyihin kiihkomielisiin käsityksiin, mutta kerron kuitenkin omia kokemuksiani lähes kolmenkymmenen vuoden takaa. Muistan niiltä ajoilta ns. ekumeenisista tilaisuuksista, kuinka luterilaiset ihastelivat tilaisuutta papin ja kanttorin läsnäollessa, mutta heti kun he olivat poistuneet, jokaisella oli olevinaan astmakohtaus, allergia ja vaikka mitä kiusallista vaivaa. Ortodoksista pappia paheksuttiin kovalla äänellä jumalanpalvelustekstien ja ennen kaikkea suitsutussavun takia, ne olivat häirinnyt niin pahasti heidän hartauttaan. Lisäksi he olisivat mieluummin kuulleet omakohtaista "todistusta" jostakin henkilökohtaisesta uskosta, eikä rukouspalvelus tuntunut missään, se oli heille vain käsittämättömän vierasta ja siksi sitä piti niin kovasti vastustaa.