Kaulassa kaksikielinen

Eino Leinon runo Ylermi

Ylermi ylpeä isäntä
ajoi temppelin ovesta,
lausui kirkon laivan alta:
"Täss' on mies tämän sukuinen,
kadu ei tehtyä tekoa,
ei parane palkan eestä."

Paasi seinässä pakisi,
puhui Neitsyt puusta tehty:
"Äsken sie sitä katunet,
kun on tuhkana tupasi."

Ylermi ylpeä isäntä
kilahutti kilpehensä,
karahutti kankahalle;
näki tuhkana tupansa,
lausui hirsihiilokselta:
"Tupa uusi tehtänehe,
tupa entistä ehompi."

Ylermi ylpeä isäntä
ajoi keskikäytävälle,
keskiristiltä kirosi:
"Täss' on mies tämän sukuinen,
ei ole porossa polvin,
surustansa suurentuvi."

Paasi seinässä pakisi,
sai sanat kivinen Kiesus:
"Äsken oot porossa polvin,
kun on vaimos valkeana."

Ylermi ylpeä isäntä
murti ruoskan mursunluisen,
karahutti kankahalle;
näki vaimon valkeana,
lausui luota lautsallisen:
"Vaimo toinen tuotanehe,
vaimo entistä ehompi."

Ylermi ylpeä isäntä
ajoi orhin alttarille,
herjasi veralta Herran:
"Täss' on mies tämän sukuinen,
ei murehi mennehiä,
riensi myrskynä ratansa."

Paasi seinässä pakisi,
kuva haastoi kirjokulta:
"Äsken sie sitä murehit,
kun on poikas mielipuoli."

Ylermi ylpeä isäntä
iski peitsen permantohon,
karahutti kankahalle;
näki poian mielipuolen,
vyöltä tapparan tapasi,
isä poikansa omansa
löi tasaksi tanterehen.
Huuti suulla huikealla:
"Poika toinen tehtänehe
poika entistä ehompi."

Ylermi ylpeä isäntä
ajoi orhin akkunasta
messurahvahan rakohon;
tulta tuiski orhin turpa,
valoi silmät valkeata,
enemmän ylpeän isännän,
satulassa seisovaisen.

"Täss' on mies tämän sukuinen,
ei anele armahdusta,
itse raudalla rakasti."

Ääni pilvistä jyrähti:
"Äsken sie sitä anelet,
kun sa tullet Tuonen maille."

Ylermi ylpeä isäntä
tunsi lattian lahovan,
näki lieskan leimahtavan,
veti miekkansa verisen,
heitti kintahan kivehen
käden kanssa poikki lyödyn,
virkkoi vielä vierressänsä:
"Ennen kirkko kaatunevi
kuin kinnas kivestä irki!
Ennen muurit murtunevi,
kuin sormi seinästä murene!
Ennen aika tulkohonkin,
aika toinen, ankarampi,
joka ei kuololle kumarra,
ei matele Manalle mennen."
Kannusti oritta, liekit
löi yli kultaisen kypärän. -
Vielä on kivessä kinnas.



Katkelma J.L. Runebergin runosta Saarijärven Paavo
(alkuperäisteksti ruotsiksi: Bonden Pavo)

Saarijärven salomailla asui
maamies Paavo hallanarkaa tilaa,
hoiti siellä uurain käsin maitaan,
mutta Herralta hän vartoi kasvun.
Vaimon, lasten kanssa hoiti tilaa,
otsa hiessä syöden niukkaa leipää,
kaivoi ojaa, kynti, kylvi maitaan.
Kevät tuli, pellon nietos suli,
puolet oraista sen myötä valui;
kesä tuli, puhkes raekuuro,
kaatoi puolet tähkäpäistä lakoon,
syksy tuli, halla riisti loput.

Paavon vaimo raastoi tukkaa, sanoi:
"Paavo, Paavo, kovan onnen tuttu,
tartu sauvaan, Herra hylkäs meidät!
Kerjuu kurjaa, pahempaa on nälkä."
Paavo tarttui vaimon käteen, sanoi:
"Herra koettaa vaan, ei hylkää meitä.
Leivo leipään puolet petäjäistä.
Minä kaivan ojaa kaksin verroin,
mutta Herralta mä varron kasvun."

Vaimo leipoi puolet petäjäistä,
äijä kaivoi ojaa kaksin verroin,
lampaat myi ja osti ruista, kylvi.
Kevät tuli, pellon nietos suli,
vaan ei oraat valuneet sen myötä.

Kesä tuli, puhkes raekuuro,
kaatoi puolet tähkäpäistä lakoon,
syksy tuli, halla riisti loput.
Vaimo rintaansa löi, sitten huokas:
"Paavo, Paavo, kovan onnen tuttu,
kuollaan pois, kun Herra hylkäs meidät!

Raskaampaa kuin kuolema on elää!"
Paavo tarttui vaimon käteen, tuumi:
"Herra koettaa vaan, ei hylkää meitä,
leivo leipään puolet petäjäistä,
kahta suuremmiksi ojat kaivan,
mutta Herralta mä varron kasvun."

Vaimo leipoi puolet petäjäistä,
kahta suuremmat loi ojat äijä,
karjan myi ja osti ruista, kylvi.
Kevät tuli, pellon nietos suli,
vaan ei oraat valuneet sen myötä,
kesä tuli, puhkes raekuuro,
yhtään tähkää ei se lyönyt lakoon,
tuli syys ja halla väisti kaukaa,
säästi kultaviljan niittäjälle.

Paavo vaipui polvilleen ja sanoi:
"Herra koettaa vaan, ei hylkää meitä."
Myöskin vaimo polvistui ja sanoi:
"Herra koettaa vaan, ei hylkää meitä."
Mutta miehellensä virkkoi sitten:
"Paavo, Paavo, tartu riemuin sirppiin,
vuorossa on meillä ilon päivät,
nyt on aika jättää pettuleipä,
rukiista me tehdään kunnon leipää."

Paavo tarttui vaimon käteen, tuumi:
"Vaimo, vain se kesti koetuksensa,
ken ei jätä lähimmäistä pulaan.
Leivo leipään puolet petäjäistä,
huurteessa on naapurimme pelto."

Ruotsin kielestä suomentanut Tarmo Manelius

Vårt Land -Maamme laulu

Säveltäjä saksalainen ......... Fredrik Pacius

Alkuperäiset sanat ruotsiksi ......... J.L. Runeberg

Käännös suomeksi ......... Julius Krohn/Paavo Cajander

Ensiesitys ......... Floran päivä 13.5.1848 Kumstars juhla i Helsingfors

Muita versioita ......... sama sävel Viron kansallislauluna Mu isamaa

Sävellyksen historiaa ......... Fredrik Pacius sävelsi Maamme laulun tilaustyönä muutamassa päivässä. Tavattomasta kiireestä johtunee, että Pacius plagioi siihen osia vanhasta saksalaisesta juomalaulusta Der Papst und der Sultan - Paavi ja Sulttaani. Kopiointi ei eettisesti omana aikanaan ollut niin raskauttava teko, miltä se nyt tuntuu, sillä Pacius ei mitenkään voinut tietää, että sävellys myöhemmin yleni peräti kahden maan, veljeskansojen Viron ja Suomen, kansallislauluksi - Virossa jo 1869, Suomessa 1900 alkupuolella.

Läheitä:
Wikipedia http://fi.wikipedia.org/wiki/Maammelaulu

Ajankohtaisohjelma A-piste http://yle.fi/aohjelmat/apiste/arkisto/id43093.html

Runeberg kulki eri tietä alun alkaenkin, ruotsinmielistä valtaväylää. Hän syyllisti meidät häpeämään hävittyä Suomen sotaa 1808-1809. Loi sankareita typeryksistä, kirosi maanpettureiksi valtakunnan oikean tilan ja pyrkimyksen näkijät.

Todellisuudessa tämän sodan hävisi Ruotsin nahjusmainen, taisteluhaluton armeija, eivät suomalaiset. Se sota ei ollut meidän ja sen voittaja olisi pitänyt ottaa hurraten vastaan, sillä Ruotsin vallan katoamisen myötä alkoi silloisen Suomen yli 100-vuotisen rauhan, rakentamisen ja vaurastumisen aika. Mitään vastaavaa onnea ei rääsyisen kerjäläisen tilaan sodittu kansa ollut milloinkaan saanut kokea.

Suomen sota oli ensimmäinen, jonka suomenkielinen Suomi voitti.

Runeberg oli tosiasioille sokea, ei tunnustanut, eikä tunnistanut koko Suomen kansan etua ja oikeutta. Mikä se sellainen kansallisrunoilija on? - Kaiken lisäksi vieraalla kielellä kirjoittava, vieraan vallan sekä edun palvelija ja puolustaja.

Itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä lähdimme sotaisessa runebergiläisessä revanssi- ja valloitushengessä ryskimään rajantakaisen Karjalan laulumaille, ottaaksemme omaamme Suur-Suomea väkivalloin tehdessämme. Taivaan onneksi tajusimme - sitten myöhemmin - viime hetkellä heittäytyä turvaan kansallisrunoilijanne meille testamenttaamista räiskyvistä ja tuhoa kohti loikkivista sotahulluksi tulleista tulivaunuista. Muutoin olisi kansakunnan kohtalo ollut kuolemaakin kurjempi.

Kiitos ei, pitäkää runeberginne!

Lopuksi rakastettavasti: Voi sitä onnetonta kansakuntaa, jolla taakkanaan niin sanotusti tasa-arvoinen, kesän lehdetkin puista riipivä, kahden kansalliskielen kaksi kansanosaa erilleen puskeva rikkaus.

Lisänä vielä vieraskielinen Runeberg kansallisrunoilijana tätä pähkähulluutta ylistämässä!

Löytyisikö toinenkin maa maailmassa, jonka pääkaupungin keskustan kahdella keskeisimmällä paikalla on vieraskielisen henkilön patsas? Tuskinpa, mutta Helsingillä tämä kahden muukalaiskielisen patsaan eriskummallinen rikkaus on: Venäjän keisari, Puolanmaan tsaari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri II Senaatintorin keskellä ja ruotsinkielisessä umpiossa elänyt runoniekka JL Runeberg Esplanadin puiston keskellä.

No, tuo toinen, Aleksanteri, antoi 1863 suomen kielelle virallisen aseman. Sen verran kiivaasti ruotsinkieliset panivat kapuloita rattaisiin, että vasta 1902 saatiin valtakielelle ruotsin kanssa kutakuinkin tasa-arvoinen asema. Mutta taivallettiin aina vuoteen 1937, ennen kuin esimerkiksi Helsingin yliopiston kaikkien aineiden opetuskieleksi määrättiin myös suomi. Tähän asti se oli ollut pääosin ruotsi.

Että eiköhän tuolle Aleksanterille nosteta hattua korkealle, ilman häntä kun olisi hyvinkin varmasti niin, ettei näitäkään rivejä suomeksi kirjoitettaisi. Sillä Ruotsin vallan ikeessä ei riittäviä kielioikeuksia olisi meille koskaan suotu. Ei ainakaan J.L. Runebergin avulla. Hyvä jumala sentään, eihän ole vieläkään pakosta eroon päästy, ihmisoikeuksien mukaisesta valinnanvapaudesta puhumattakaan! Ja Ruotsinvallan ikeestä vapautumisen 200-vuotisjuhlaa pitäisi jokaisessa, suuressa ja pienessä tönössä nyt iloisesti tanssia. Mutta kun he ovat senkin riemun kieltäneet, meiltä itsenäisiltä ja tasa-arvoisilta suomalaisilta.



"Patsasta ei ole pystytetty vieraan vallan symboliksi, vaan pikemminkin
päinvastoin. Se esittää hyvää hallitsijaa, jonka aikana Suomi sai uuden
valtiopäiväjärjestyksen ja säännölliset valtiopäivät sekä oman rahan ..."
http://www.hyl.edu.hel.fi/sivut/Jarmo/engel/patsas.htm