Onko UT:n tempaus ainoastaan kopio juutalaisten paluusta takaisin Israeliin. Onko se tahallinen/ tahaton, väärä tulkinta, vai mikä?
Jeesus ilmoitti tempauksesta puhuessaan opetuslapsilleen. Siinä hän sanoo: >>> Ihmisen pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
TEMPAUS vai PALUU
25
595
Vastaukset
- Hssu,.,.,
Jeesuksen sanoin:
Te tutkitte kyllä kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän - ja nehän juuri todistavat minusta.
Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän.
Jumalan suunnitelmat kyllä toteutuu, juuri niinkuin hän on ajatellut, ihminen koukeroittaa Jumalan sanaa/suunnitelmia mielessään, eikä pysty niitä omalla ymmärryksellä ymmärtämään oikein. Hulluiksi ja hullunkurisiksi ne muuttuvat ihmisen omassa mielessä. Siis kannattaako tuhlata aikaa pelkästään joidenkin Raamatun kohtien ymmärtämiseen, omalla ymmärryksellä, vai kääntyä Jeesuksen puoleen, joka kaiken tarvittavan antaa, ymmärryksen ja jopa iänkaikkisen elämän, joka on taatusti tärkeämpää, kuin pyöritellä joitain Raamatun kohtia. Tässä yksi kohta kun omalla ymmärryksellä yrittää ymmärtää, mitä se on. Itsekin sanoit hullunkurisiksi tarinoiksi.
Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla.
Eli ensin on päästävä sen luo joka sen ymmärryksen voi antaa, eli Jeesuksen. Tosin ymmärrystä voi saada ja saa, jo matkalla, mutta se että tämä ymmärrys/viisaus asettuisi asumaan ihmiseen, on päästävä Jeesuksen luo, joka antaa Henkensä, jossa myös se viisaus ja ymmärrys on, niille jotka hänen luo pääsevät. Eli tärkeintä on ensin etsiä Jumalaa ja hänen valtakuntaansa, niin kaikki muukin TARPEELLINEN annetaan.
Tiedän ettet tätä usko, mutta toin sen tähän silti. Tuohon itse asiaan mitä toit, en edes kehtaa paneutua, koska en ehkä sitä edes ymmärtäisi, enkä koe sitä tarpelliseksi nyt ymmärtääkään.- Diana-ad-rem
Diana-ad-rem kirjoitti:
Myöskin tekstien ymmärtämisen OIKEIN, saa sitä mukaa, kun se on tarpeellista.
Tekstienkin ymmärtämisen kohdalla pätee tämä sama sana, kuin kaikessa muussakin eli, mitään te ette voi itse ottaa, ellei sitä taivaasta anneta.- Diana-ad-rem
Hssu kirjoitti:
Myöskin tekstien ymmärtämisen OIKEIN, saa sitä mukaa, kun se on tarpeellista.
Tekstienkin ymmärtämisen kohdalla pätee tämä sama sana, kuin kaikessa muussakin eli, mitään te ette voi itse ottaa, ellei sitä taivaasta anneta.että annettaisiin.
Ei voi ottaa toisen uskonnon tekstejä ja perustaa niistä omaa tarinaa, omia liittoja, samoilla sanoilla. Tekstit on röyhkesti varastettu, muutettu,
irroitettu asiayhteydestään ja muokattu uuteen muottiin.
Se on valheturvaa.
Vaikka ei kai tuo sinun syysi ole, jos niin on tehty. Pitää vain tutkia mikä on totta ja mikä ei.
- K750cc
Jumalan valtakunta on ihmisten sisimmässä ja että se on näkymätön todellisuus, joka läpäisee koko maailman.
Valtakunta ei tule nähtävällä tavalla suurena historiallisena mullistuksena. Ihmisten on oivallettava, että he ovat peräisin valon maailmasta ja ovat elävän Isän lapsia.
Kristiuskolle ja kirkoille näin yksilökeskeinen sanoma ei välttämättä ole mieluisaa luettavaa.
----------------------------------------------
Entäpä, jos kysymyksessä onkin UFO:en suorittama invaasio otsikkoni mukaisesti.
Hesekiel näkee Jumalan kirkkauden, vai onko kysymyksessä muukalaisten ja maan ihmisen kohtaamisesta. Vai olisiko jokin maan sotalennukki
ylittänyt aikadimensionin ts. joutunut väärään aikakauteen. Oli, miten oli, mutta aika uskomatonta tekstiä Hesekieliltä n. 600-vuotta eaa.
Hesekiel 1
Oli kolmaskymmenes vuosi, neljännen kuun viides päivä, ja minä olin pakkosiirtolaisten keskuudessa Kebarjoen varrella. Silloin taivaat aukenivat, ja minä näin näkyjä, jotka Jumala oli lähettänyt.
Oli kuukauden viides päivä, kuningas Jojakinin pakkosiirtolaisuuden viides vuosi. Silloin tuli Herran sana Hesekielille, papille, Busin pojalle, Kaldean maassa Kebarjoen varrella. Siellä häneen tarttui Herran käsi.
Tämän minä näin: Pohjoisesta tuli myrskytuuli ja suuri pilvi, joka liekehti tulta ja levitti loistetta ympärilleen. Tulen keskusta säihkyi kuin sula kulta, ja keskellä hehkua näkyi neljän olennon hahmot. Tällainen oli niiden ulkonäkö: Niillä oli ihmisen muoto, mutta kullakin oli neljät kasvot ja kullakin neljä siipeä. Niillä oli suorat sääret ja jalkaterät kuin vasikan sorkat, ja ne välkehtivät kuin kiiltävä pronssi. Siipien alla oli kaikilla ihmiskädet, neljällä puolen, kuten olivat myös kasvot ja siivet, ja niiden siivenkärjet koskettivat toisten siipiä. Ne eivät kääntyneet kulkiessaan, vaan kukin liikkui suoraan, kasvojensa suuntaan. Niiden kasvot olivat kuin ihmisen kasvot, mutta oikealla puolen oli leijonan kasvot ja vasemmalla härän kasvot, ja vielä niillä oli kotkan kasvot, kaikilla neljällä yhtä lailla. Kullakin olennolla oli kaksi siipeä ylhäällä levällään, niin että ne koskettivat toisten siipiä, ja kahdella siivellä ne peittivät vartalonsa. Ne kaikki kulkivat kasvojensa suuntaan, sinne, minne henki niitä johti. Kulkiessaan ne eivät kääntyneet.
Näiden olentojen välissä näkyi kuin liekehtiviä hiiliä. Lieskat liikkuivat olentojen lomitse soihtujen tavoin, tuli välkkyi ja sinkosi salamoita, ja salamoiden lailla kiitivät itse olennotkin edes ja taas.
Ja tämän minä näin: Jokaisen vieressä oli pyörä, joka kosketti maata. Kaikki neljä pyörää olivat toistensa kaltaiset, ja ne välkehtivät kuin olisivat krysoliitista tehdyt. Niissä oli kuin toinen pyörä ristikkäin toisen kanssa, sellaiset ne olivat rakenteeltaan. Olennot liikkuivat neljään suuntaan, eikä pyörien tarvinnut kääntyä. Pyörät olivat korkeat, pelottavat, jokaisen kehä välkehti kauttaaltaan valoa.Kun olennot liikkuivat, liikkuivat pyörätkin niiden vierellä, ja kun ne kohosivat maasta, kohosivat pyörät niiden mukana. Minne henki niitä ohjasi, sinne ne kulkivat hengen käskyjen mukaan, ja niiden vierellä kohosivat ilmaan pyörät, sillä pyöriä liikutti sama henki. Pyörät liikkuivat minne olennotkin, ne pysähtyivät olentojen pysähtyessä ja kohosivat ilmaan niiden vierellä, sillä niitä liikutti sama henki.
Näiden olentojen yläpuolella oli kuin kaartuva levy. Kristallin tavoin se loisti niiden yllä, se hohti pelottavaa valoa. Levyn alla kunkin olennon kaksi siipeä ojentui vieressä seisovien siipiä kohti, ja kahdella siivellä kukin peitti vartalonsa. Kun ne kulkivat, minä kuulin siipien äänen, kuin suurten vesien pauhun, kuin Kaikkivaltiaan jylisevän äänen, kuin väkijoukon metelin tai sotajoukon melskeen. Pysähtyessään ne laskivat siipensä. Myös niiden pään yllä olevan levyn päältä kuului mahtava jyly. Pysähtyessään ne laskivat siipensä. Ja ylhäällä, niiden päällä olevan levyn yläpuolella, oli jotakin, mikä hohti kuin safiiri. Se oli valtaistuimen muotoinen, ja tällä valtaistuinta muistuttavalla istui joku ihmisen kaltainen.
Minä näin kuin puhtaan kullan loisteen. Tuon ihmisen kaltaisen lanteiden kohdalta lähti ylöspäin tulinen kehä, ja lanteiden kohdalta alaspäin näin hohtavan tulikehän. Loiste ympäröi istuimen, se oli kuin sadepäivänä pilvessä näkyvä kaari. Sellainen on näöltään Herran kirkkaus. Minä heittäydyin maahan kasvoilleni, kun sen näin. Ja minä kuulin jonkun puhuvan.- ufvot tulloo!!
Tietty on kysymys ufo-invaasiosta. Sen todistaa jo suuren profeetan Hesekielin näyt. Ja onhan palstan oma profeettakin vihjannut siihen suuntaan omilla ufo-kokemuksillaan. Tosin ymmärtänyt asian väärin ja totuttuun tapaansa tulkinnut kysymyksessä olevan ystävänsä Saatanan.
- Diana-ad-rem
Onhan siitä ollut legendaa, koska Maya-kansan kalenterin suuri sykli päättyy vuoteen 2012,
että silloin jotain mullistavaa tapahtuu.
Mutta eiköhän meillä ole tulevassa lamassa taas mullistusta riitämiin.
Huomaan, että olet lukenut Nag Hammadia, gnostilaisuus on taakse jäänyttä aikaa.
Tuomaan evankeliumi ja siellä olevat Jeesuksen puheet naisista, eivät miellytä minua ollenkaan. - Pikakirjoittaja
ufvot tulloo!! kirjoitti:
Tietty on kysymys ufo-invaasiosta. Sen todistaa jo suuren profeetan Hesekielin näyt. Ja onhan palstan oma profeettakin vihjannut siihen suuntaan omilla ufo-kokemuksillaan. Tosin ymmärtänyt asian väärin ja totuttuun tapaansa tulkinnut kysymyksessä olevan ystävänsä Saatanan.
kalpenee,kun Jeesus tulee.Muuten.Tietoisku:Tempausoppi on harhaoppi. Jeesus tulee näkyvällä tavalla,kaikkien silmät saavat Hänet nähdä.
Kuka muistaa,mistä oppi alkunsa sai.Luin siitä joskus ja kelvottomaksi havaitsin.Kaikkea sitä. - cybo-ceronimo-cabriel-61
Lainaus alkaa-->
>>Profeetta ja ylipappi Hesekiel näyttää aikanaan nähneen vuonna 613 eKr. Kabar-joen varrella avaruusaluksen: Hän kertoo nimittäin kuuluisassa ns. “Taivaan vaunujen kirjassaan” näystä, missä pohjoisesta tulevan myrskytuulen keskeltä näkyi taivaalliset vaunut ja taivaallinen hahmo. Hesekielin kirjan ensimmäinen luku on raamattukoodin alkuperän kannalta varsin ratkaiseva, siteeraan seuraavassa Korenin tekstilaitoksen mukaista hepreaa, samalla siirryn n manuaalisti tekemiini koodilöytöihin, jotka tässä yhteydessä liittyvät käsityksiin koodien alkuperästä. Käsittelen ensin joitain erityisiä tapauksia löydetyistä kirjainryhmistä ufo ja ifo ja otan ensin interlineaarikäännöksen Hesekiel 1: 19-20. Sanojen olento, pyörät, ja henki heprealaisten vastineitten chajjot, ophanim ja ruach kirjaimista vav eli u, phe eli f ja vaav eli o muodostuu alhaalta ylöspäin lukien sekvenssillä 16 kolmikirjain ufo.
Näin olemme tässä kuuluisassa Hesekielin kirjassa, jota heprealaiset oppineet kutsuvatkin sattuvasti “Taivaan vaunujen kirjaksi”, jo alussa törmänneet outoon pyörillä varustettuun olentoon, jolla tuntuu olevan kyky paitsi liikkua pyörineen maassa, myös ottaa pyörät mukaan ja nousta taivaalle ja lentää ja jota koskevan kuvauksen keskeisimmissä sanoissa, kuten yllä ilmenee, esiintyvät kirjaimet ufo.
Pappi Hesekiel näkee myös, että olennoista hohtaa valo, että sillä on neljät ’kasvot’ ja kuusi siipeä ja että pyörien välistä iskee kipinöitä, mutta hän ei ymmärrä olentojen ja pyörien välistä yhteyttä muuten kuin että olentojen henki eli niitä liikuttava voima oli pyörissä. Salaperäisin sana ’kipinä’ eli hasmal merkitsee nykyhepreassa varsin vaikuttavasti - sähkö !
Eräässä muinaisessa patsaassa on kuvattu ylimmäinen pappi virka-asussa. Kun hän toimi “Herran edessä” eli oikeasti ns. liitonarkin edessä, alkoivat perimätiedon mukaan olkapäillä ja rinnalla olevan rintakilven kivet loistaa, syttyi Jumalan läsnäolon shekinah-valo ja samalla alkoi kuulua beth kool, eli “talon ääni”. Huomio kiinnittyy ylipapin jalasta lähtevään ketjuun. Siitä vedettiin virkatehtävissä kuolleen ylipapin ruumis pois arkin edestä, sillä ruumiseen koskeminen oli tappavan vaarallista. Ylipapin varustus on ilmeisesti sama kuin Tiahuanacon aurinkoportin takana olevien pappis-patsaiden aina rintakilvestä lähteviä antenneja myöten.
Ifo ja Jumalan vaunut
Vain kolmikirjaimisille ufo ja ifo löydöilleni en antaisi kovinkaan suurta merkitystä, sillä lyhyinä ne voivat esiintyä sattumalta usein, ellei minua kiusaisi se tosiasia, että kaikki löytämäni ufo-ifo-tripletit esiintyvät asiayhteyksisssä, joissa puhutaan joko näkijän tunnistamista tai tunnoistamatta jääneistä taivaalta laskeutuvista, sinne nousevista tai siellä lentelevistä olioista ! Ja molemmat kolmikirjaimet toimivat vielä sikäli oikein, että kun näyn näkijä ei tunnista näkyään, esiintyy ufo, mutta kun kohde kuvataan selvästi esim. “Jumalan vaunuina” niin ilmaantuu käsite ifo eli “tunnistettu lentävä esine”! Tästä on hyvänä esimerkkinä Jesajan kirjan luvun 66 jakeisiin 14 ja 15 liittyvä ifo-koodi.
Näissä jakeissa kerrotaan pelottavasta näystä, joka ihastuttaa ja vavisuttaa. Herra saapuu pelastamaan kansansa Israelin hurskaita. Hän saapuu jyrisevissä “tulisissa vaunuissa”. Jae 15 kuuluu nykykäännöksen mukaan: Katso, Herra saapuu tulen lieskassa, Hänen vaununsa ovat kuin pyörretuuli, Hänen vihansa purkautuu tulenhehkuna, Hänen jyrinänsä liekkeinä.
Ifo laskeutuu kiinnittyen 15 jakeen 1.sanan kii toiseen kirjaimeen jod = i, ja 6. sanan vekasopha 5, kirjaimeen phe = f ja lo sanan apho 3, kirjaimeen vav = 0. Sekvenssi 19.
Jännittävästi sana apho, joka on ifon o kirjaimen koodinkannattaja, merkitsee sierain. Sanan hemma eli kuumuus yhteydessä sierain on tullut hepreassa tarkoittamaan Jumalan vihaa, sillä kiivastuessaan ihminen hengittää raskaasti, hän “kuumenee” ja hänen sieraimensa laajenevat. Tässä yhteydessä tämä etymologia on merkittävä nyt kuitenkin siksi, että kabbalistinen ja vapaamuurareille tärkeä mystinen kirja “Suurempi Pyhä kokous” kuvatessaan salaperäistä “Päivien alkuisää”, jonka eräät tutkijat ovat rekonstruoineet tekniseksi laitteeksi eli mannakoneeksi, puhuvat tämän laitteen “nenästä”, josta “tupruaa musta ja punainen savu”.
Kun tämä sierain (lue suutin?) eli afo sanan alku a eli alef voidaan vielä hepreassa pisteiden avulla muuttaa ääntymään muina vokaaleina, voidaan se ääntää myös ufo. Ifot nousevat esiin jakeista 14 ja 15 kaikkiaan kolmasti, joista tässä esittelin vain yhden. Jakeessa 14 esiintyvän ifon sekvenssi on 23.
Puhuva aasi, enkeli, avaruusalus ja ifo:
IV Ms 22. Jumala ilmestyy näkijä Bileamille ja käskee tämän laittautua kahden miehen kanssa matkalle. Bileam lähtee ja kohtaa kuuluisan puhuvan aasinsa kanssa tiellä Herran enkelin, joka paljastettu miekka kädessään haluaakin nyt yllättäen estää Bileamia. Sillä jostain syystä on taas syttynyt “Herran viha”. Kertomuksessa leikitään monesti numerolla kolme. Aasia lyödään kolme kertaa ja numero kolme mainitaan kolmesti. Bileamilla on kaksi seuralaista eli heitä on kolme. Kaikkiaan idea kolmesta esiintyy viidesti. Miksi. Ehkä koodi antaa vastauksen. Jakeissa 25 / 29 esiintyy pintatekstissä eli varsinaisessa alkutekstissä kolmantena ja neljäntenä sanana käsitepari malak Jehovah, joka Raamattuun on suomennettu siis sanoiksi Herran enkeli, mutta oikeampi käännös olisi Jahven lähettiläs. Malak-lähettilään pohjana on heprean kulkemista tarkoittava verbi lak. Tässä asiayhteydessä malak onkin kulkija, taivaan kulkija, jonkin taivaallisen olennon lähetti. Mutta millä tuo lähetti on taivaita kulkenut ?
Ehkäpä juuri ylläolevan välineen avulla, joka Michael Drosninin koodilöydössä sekvenssillä viisi tuottaa viisi kirjaimisen sanan challit, joka nykyhepreassa saa merkityksen - avaruusalus ! Suoraan challit sanan alapuolelle nousee tasavälein 64 kirjoittajan koodilöydös, joka jakeisiin 26-29 sijoittuen ja koodinkantajinaan sanat jamin, vaiftach ja la´aton tuottaa triplettisanan ifo. Tasaväli 64 muuttuu gematriassa heprean sanaksi dajin eli totuus ! Ja yllättävää ei siten enää olekaan se, että jakeen 28 1. sana iftach sisältää piilotekstisen tripletin ift, joka hepreassa voidaan ääntää ifot ja sana saa tällöin monikollisen merkityksen, koska heprean toinen monikon päätteistä on kirjain tav.
Ja taas ufoja:
Tunnistamaton näky näyttää siis saavan koodeissa ilmauksen ufo, joka yleisesti tunnetaan lyhennyksenä sanoista unidentified flying ohject. Tämä koodaus tulee näkyviin Raamatussa usein silloin, kun näkijä kokee jonkin itselleen hämmästyttävän ilmiön, jota ei kykene kuvaamaan sen tarkemmin kuin puhumalla epämääräisesti tulenpatsaasta, pilvenpatsaista jne. Kaksoisufo lenteleekin näin kuvattuna ainakin II Mooseksenkirjan luvun 13 lopussa ja 14 alussa, jakeet 13: 21, 22 ja 14: 1,2, jotka ensin suomeksi kuuluvat:
Herra kulki päiväsaikaan pilvenpatsaana heidän edellään näyttäen heille tietä, ja yöllä tulipatsaassa valaisten heidän tietään, niin että he saattoivat kulkea sekä päivällä että yöllä. Pilvipatsas oli jatkuvasti kansan edellä päivällä ja tulipatsas yöllä. Herra sanoi Moosekselle: Käske israelilaisten kääntyä takaisin ja palata Pi-Hirotin luo Migdolin ja meren välille. Leiriytykää Baal Zefonin kohdalla meren rantaan. Jakeista todettakoon ensin yleensä, että luonnehdinnat patsaista , joista käsin johdetaan kansaa erämaassa, ovat saaneet ilmeisen selvästi ilmiasunsa riippuen niistä vuorokaudenajoista, joina erinäköiset patsaat toimivat. Päivällä on pilven patsas, yöllä tulenpatsas, mutta erikoisesti vielä toisaalla ilmenee, että aamuvartion eli hämärän aikaan näkyy sekä pilven että tulen patsas. Tällaista patsasta kuvataan vielä toisaalla paljon puhuvasti “Herran lanteiksi, joilta vuotaa tuli”!
Jumalien pojat ja ihmisten tyttäret, Genesis 6: 1 ja 4:
Nyt nousee luonnollisesti esiin kysymys, että mistä ja milloin mahdolliset extraterrestiaaliset koodi-expertit ovat tänne tulleet ? Koodi saattaa vastata tähän kysymykseen kuuluisassa Genesis tekstissä, jossa on kertomus jumalien pojista, jotka yhtyvät ihmisten tyttäriin.
1. Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä, jumalien pojat huomasivat, että ihmisten tyttäret olivat kauniita ja he ottivat näistä vaimoikseen keitä halusivat.
4. Siihen aikaan ja myöhemminkin eli maan päällä jättiläisiä, kun jumalien pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia. Juuri näitä olivat muinaisajan kuuluisat sankarit.
Nykykäännös tekee epäselväksi, tarkoitetaanko kuuluisilla sankareilla jumalien poikien ja ihmisten tyttärien lapsia vai heidän isiään. Raamatun alkuteksti ei estä kuuluisien sankareitten viittaamista nimen omaan isiin eli jättiläisiin. Tätä tulkintaa tukee myös kohdan sananmukainen käännös ja alkutekstin alla oleva 13 seksvenssinen tasavälikoodi.
Meitä kiinnostavat nyt näissä kolmessa jakeessa erityisesti käsitteet nefilim, beni elohjim, gibborim, olam, ha shem. Kun ensimmäiset käsitteet käännetään nimittäin sananmukaisesti sanahistoriallisissa merkityksissään, tulee myös viimeisen sanonnan sananmukainen käännös ymmärrettävämmäksi ja myös jakeiden viimeisestä sanasta nouseva koodi seksvenssilukuineen johdonmukaiseksi. Käsitteet ovat käännettyinä: neflim = alaslaskeutuneet, heprean verbistä nafal: tulla alas, beni elohjim = jumalien pojat, gibborim = ylösnousevat: heprean verbistä gabar: nousta ylös, olam, avaruus, heprean sanasta olma: salaisuus, maailmankaikkeus, ha shem = tulipatsas: sumerin sanasta shum = tulivesi.
Nyt jakeen 4 viimeinen lause kääntyy: “Nämä olivat noita avaruudesta alaslaskeutuneita tulipatsaan miehiä.” Tämä lause päättyy alkutekstissä, kuten yltä nähdään, kirjaimeen mem. Jos nyt otamme tästä kirjaimesta intervallin 13 mukaan ulos kirjaimia, saamme mem`n jälkeen ensin alefin ja sitten daleth`n ja vielä uudelleen mem`n. Intervalli 13 antaa puolestaan anagrammina 31 sanan al, joka on heprean jumala-sanan vanhin perusmuoto, joka sananmukaisesti merkitsee voima.
Kun saatu els 13:sta tuottama yhdistelmä madm päättyy vielä jumala eli elohjim sanan loppupäätteeseen -im, voimme ilman suurtakaan tuskaa lukea koodin sanaksi madim, joka nykyhepreassa kuten vanhassakin tarkoittaa - Mars planeettaa !
Kun sanan ha-shem eli tulipatsas eli avaruusalus toistuu vielä samoin 13 jakeen intervallein välittömästi koodin edellä, ei kyseessä voine olla sattuma: Jumalien pojat, jotka ihmisten tyttäriin yhtyivät, olivat laskeutuneet tänne Marsista tai ainakin Marsin kautta. Näin saavat selityksensä sekä monet heprealaiset tavat, mm. että ns. Siiloan papit palvoivat Marsia, että sekin tosiasia, että arkkienkeli Gabrielin nimi - Gabriel oli juuri Marsin enkeli - johdetaan sekin sanasta gabar, joka on myös Marsille omistetun ns. Elämän puun kuudennen sefirothin eli Mars-sefiroth - geburahin juurena. Ja Marsin merkki oli edelleenkin miekka ja kilpi, Mars-enkeli Gabrielin varusteet !
Kirkkoisä Athanasius Kircherin kirjassa on Oidipus Aegyptiacus oleva Marsin planeettasinetti. Sinetti on viisikulmio, jonka sisässä on numero viisi taikaneliö. Taikaneliön luvut muodostavat pysty- ja vaakasuoraan sekä neliön kulmasta kulmaan aina saman summan 65. Neliössä on samalla tulo 12 X 65 eli 780, joka on sama kuin Marsin synodinen kiertoaika auringon ympäri. Luku 65 on heprean gematriasta Adonai eli Herra. Tämä sana korvaa lausumatonta nimeä JHVH; joka on gematriassa luku 1056. Nyt 10,56 X taikaluku on 65 on 684,4, joka on Marsin sideerinen kiertoaika auringon ympäri.
Kun Mars vielä lähimmässä asemassaan maahan nähden sijaitsee 56 miljoonan kilometrin etäisyydellä maasta ja sen punerruksen aiheuttaa rautaoksidin heijastuminen ohuessa ilmakehässä ja raudan atomipaino on 56, on selvää, että Kircher ei ole sattumalta valinnut Marsin sinetin taikaluvuksi 65 etenkin, kun juutalaisuuden pyhimmät merkit ovat vielä kuusi- ja viisikulmioita ! Kysyä voi, mistä Kircher on saanut tietonsa. Mars esiintyy merkittävästi intervallikoodeissa.
Meroz-arvoitus:
Perin merkittävästi Mars-madim esiintyy tutkijoille myös ongelmallisen ja vain kerran Raamatussa Tuomarien kirjan V luvun (Deborah laulun) jakeessa 23 esiintyvän Meroz-sanan ensimmäisestä kirjaimesta lähtevässä koodissa. Sekvenssi on 9 eli adam- ihmisen luku. heprealaisten perimätieto kertoo Meroz`n olleen jonkin planeetan nimi. Tämä lienee totuus, sillä nimi Meroz ei ole vaikea hajottaa muotoon meeroz tai ma-ares, jolloin siitä tulee kreikkalaisen Mars-nimen elatiivi: mars-ista. Elatiivi kätkeytyy siis yhä tänään tuntemaamme tämän punaisen planeetan nimeen. Maasta ei Meroz nimistä paikkaa ole löydetty.
22: Silloin hevosten kaviot tömistivät maata, kun urhot laskivat laukkaa.
23: Kirotkaa Meroz ! sanoi Herran enkeli, kirotkaa sen asukkaat katkerasti, koska he eivät tulleet Herran avuksi auttamaan jättiläisiä vastaan !
Tekstissä esiintynee sama Herran enkeli (Malak Jehovah) kuin aiemmin kuvatussa Bileam kohtauksessakin, ja käsite Gibborim on sama kuin Genesiksen Mars-kontekstiin liittyvä vastaava sana. Jos ymmärrämme jakeet kirjaimellisen uskonnollisen tulkinnan mukaan, on vaikea ymmärtää, miten Herra eli Kaikkivaltias maan ja taivaan Luoja olisi tarvinnut vähäpätöisiltä maan asukkailta apua taistelussa gibborimeja siis jättiläisiä vastaan ! Ja Herra olisi moisen tähden vielä pannut enkelit kiroamaan jonkun mitättömän kaupungin tähän apuun kykenemättömät tai suostumattomat asukkaat !
Luonteva selitys onkin, että kohdassa kuvataan taivaan poikien keskinäisiä välienselvittelyjä, Herran kulkijat, jotka olivat puolustaneet Merozia, eivät olleet saaneet apua Planeetan omilta asukkailta. Tällainen “sota taivaassa” kuvastuu monissa raamatun kertomuksista. Meroz-madim esiintyy Deboran laulussa, jota pidetään raamatun vanhimpana kirjoituksena. Deborah merkitsee mehiläinen, käsite on tärkeä symboli sekä heprealaisille että nykyaikaisille vapaamuurareille. Mehiläinen on laskeutunut taivaalta, mistä laskeutui myös Deboraa auttanut Herra.
Psalmi 118 jae 8:
Kolmas löytämäni Madim esiintymä kätkeytyy aivan Raamatun keskelle, sen keskimmäiseen ja hyvin mystiseen jakeeseen psalmissa 118. “Parempi luottaa Heraan kuin turvata ihmisiin. Parempi luottaa Herraan kuin turvata ruhtinaisiin. Kaikki muukalaiset piirittävät minua, Herran nimessä ne kuitenkin tuhoan”.
Merkityt kirjaimet, jotka liittyvät merkitävästi sanoihin muukalainen, ruhtinas, Herra ja ihminen, antavat yhdistelmän, joka heprean lukutavan mukaan voidaan lukea molempiin suuntiin sanaksi madim; kantasanan tunsivat jo muinaiset juutalaiset rabbit Mars-planeetan nimenä ! On huomattava, että koodi alkaa sanasta muukalainen ja päättyy sanaan ihminen tai päinvastoin. Ihminen onkin, kuten todettu, madim-sanan yksilöllinen anagrammi eli Adam on Mada!
Merkittävää on myös sanonta Herran nimessä be-shem Jhvh voidaan lukea myös Herran tulipatsaan kautta, siis dynaamisesti kääntäen Herran tulinuolella heidät tuhoan, sillä heprean prepositio voi saada myös saman tehtävän kuin esim. englannin by eli kautta, avulla, kanssa. - Mariia.
Pikakirjoittaja kirjoitti:
kalpenee,kun Jeesus tulee.Muuten.Tietoisku:Tempausoppi on harhaoppi. Jeesus tulee näkyvällä tavalla,kaikkien silmät saavat Hänet nähdä.
Kuka muistaa,mistä oppi alkunsa sai.Luin siitä joskus ja kelvottomaksi havaitsin.Kaikkea sitä.Saahan ihminen olla "epäilevä Tuomas"
- Diana-ad-rem
cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

Merkittävää on myös sanonta Herran nimessä be-shem Jhvh voidaan lukea myös Herran tulipatsaan kautta, siis dynaamisesti kääntäen Herran tulinuolella heidät tuhoan, sillä heprean prepositio voi saada myös saman tehtävän kuin esim. englannin by eli kautta, avulla, kanssa.siinä sitä on taas kristittyjen tulkintaa.
Pitäiskö joskus kysyä sitäkin, mitä juutalaiset
itse ovat kirjoituksistaan mieltä.
Meni nuo evankeliumitkin aivan vitaselleen. - K750cc

Merkittävää on myös sanonta Herran nimessä be-shem Jhvh voidaan lukea myös Herran tulipatsaan kautta, siis dynaamisesti kääntäen Herran tulinuolella heidät tuhoan, sillä heprean prepositio voi saada myös saman tehtävän kuin esim. englannin by eli kautta, avulla, kanssa.Itseäni alkoivat vaivaamaan Bermudan kolmion ratkaisemattomat asiat. Osalla katoamisista on olemassa jo ratkaisi, mutta osa on vielä avoimina.
Tuota Hesekielin ensimmäistä kirjaa ei lueta juutalaisten liturgioissa ja yksinään kirjan lukeminen on/oli kieletty alle 30-vuotiailta.
Raamatun kanoniin pääseminen oli myös "huutoäänestyksen" takana kirjan vaikeaselkoisuuden takia. - Pikakirjoittaja
Pikakirjoittaja kirjoitti:
kalpenee,kun Jeesus tulee.Muuten.Tietoisku:Tempausoppi on harhaoppi. Jeesus tulee näkyvällä tavalla,kaikkien silmät saavat Hänet nähdä.
Kuka muistaa,mistä oppi alkunsa sai.Luin siitä joskus ja kelvottomaksi havaitsin.Kaikkea sitä.Luuk.21:34,35
"Mutta pitäkää vaari itsestänne,ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet,niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niinkuin paula;sillä SE ON SAAVUTTAVA KAIKKI,JOTKA KOKO MAAN PÄÄLLÄ ASUVAT."
Ketään ei temmata aiemmin turvaan.Jos uskovat olisi temmattu aikaisemmin,näkemästä loppuun tämän maailman kohtaloa,miksi Jeesus sanoisi:"Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea,mikä tuleva on ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä."Luuk.21:36
"Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti(ei siis tempaukseen asti),se pelastuu."Mark.13:13
Täällä ollaan,mikäli Luoja suo ja elinpäiviä riittää,näkemässä koko helvetti.Jumala tosin suojelee omiansa,mutta vain Jumalan tiedossa on,miten.Myös se,salliiko Hän kärsimyksiä osallemme.Siihenkin pitää osata varautua,myös kuolemaan.Kuitenkin,jos kuolemme Herran omina viimeisissä taisteluissa ja onnettomuuksissa,Jeesus herättää tulemuksessaan.
Mark.13:20:
Ja ellei Herra lyhentäisi näitä päiviä,ei mikään liha pelastuisi,MUTTA VALITTUJEN TÄHDEN,JOTKA HÄN ON VALINNUT,HÄN ON LYHENTÄNYT NE PÄIVÄT."
Miten tempausopin selitykseen uskovat tämän sisäistävät?Jos valitut olisi temmattu pois,minkä takia heidän tähtensä vielä päivät lyhennettäisiin!Kun he kerran olisivat poissa näkemästä hävityksen kauhistusta.
Tempausopin opettajat vaivuttavat ihmisiä turhaan rauhaan,kuin uneen.He eivät silloin osaa valvoa,mihin helvettiin tämä maailma tulee ajautumaan eivätkä silloin osaa valmistautua henkisesti.Kun sitten kaikki vihoviimeisetkin tapahtumat vyöryvät,niinkuin Raamattu ennustaa,nopeasti,"rutosti",he luhistuvat kokonaan.He kun luulivat,että Jeesus hakee heidät pois ennen kauhun aikoja.Sehän olisi tietysti helppoa,mutta mitä sanoo Raamattu.
Matt.24:21:
"Sillä silloin on oleva suuri ahdistus jonka kaltaista EI OLE OLLUT MAAILMAN ALUSTA HAMAAN TÄHÄN ASTI,EIKÄ MILLOINKAAN TULE."
- Vesa
http://www.share.fi/includes/index.php
Kuvia tähden kaltaisesta kohteesta:
http://www.share.fi/maitreya/main.php?haettava=tuleminen.inc#tahti- Diana-ad-rem
markkinamiesten juttuja.
- Ved.2
Kysyisin sinulta ystävällisesti: Uskotko, että Jeesus voisi tulla ensimmäistä kertaa? kristityt uskovat, että Jeesus tulee toisen kerran. Äkikseltään voisi ajatella, että sama kait se on monettako kertaa se tulee! Mutta kristityillä sillä on pelastava merkitys. Onko Jeesuksella sinun uskonelämässäsi millainen merkitys? Voisitko kertoa oman uskon prinsiippisisi? Näkemystäsi kunnioittaen, Vedättäjä2.
- Diana-ad-rem
Jeesuksella ei ole mitään merkitystä minulle.
Minulle riittää ja on ylikin, Kaikkivaltias, kaiken Luoja ja ylläpitäjä, jota myös Israelin Pyhäksi kutsutaan.
- Trubaduuri
Kyllä myös tarvitsee oivaltaa se kaikki jota
tietynlainen henkinen piikittely pitää sisällään.
Ilmeisesti on siten etteivät kaikki ymmärrä ironiaa ja parodisointia, joita Johannes kastaja ja Kristus usein käytti apunaan kuvaillessaan vallanpitäjien ja kansalaisten suhdetta lakiin, moraaliin, oikeudenmukaisuuteen, toisiinsa ja siihen vanhurskauteen jolla on merkitystä vain silloin kuin sen ilmentäjät ovat todella elävien kirjoissa.
Nyky Israelia voi nytkin verrata naiseen jonka helmasynti on itsensä myyminen ja maailmanvallan kanssa piehtaroiminen köyhien ja muukalaisten oikeuksista välittämättä ja heistä piittaamatta.
Tulee mieleen ilmestyskirjan luku, jossa portto ratsastaa pedolla.
Matteus kirjoitti kuten kirjoitti.
Kristus itseasiassa oli jo hyvin paljon aijemmin kertonut muutamille kuulijoille ettei kukaan meistä ihmisistä voi tietää edeltäkäsin kulloin
tuo viimeisen tuomion päivä meille koittaa.
Merkit, siis ns. taivaan merkit ovat kyllä nyt
erityisen suotuisat. On meinaan koko ihmiskunta vajonnut sellaseen hulluuteen josta ilmestyskirja
juuri ennalta kertoi. Ja sen vaikutukset voi jopa täällä, näillä plstoilla, havaita erinomaisesti.- Ved.2
Onko koko Raamattu sinulle Jumalan sanaa? Entä ne Paavalin kirjeet? Seuraat hyvin näitä ilmiöitä, mutta on jäänyt nyt aivan perusasiat hämäräksi. En halua mitään hämääviä Raamatun historiaan tai teologismiin viittaavia kommmentteja, vaan uskon perustaa. Mutta jos tuntuu painostavalta, niin kerro sillä kielelllä, milllä haluat! ystävällisesti, ajatuksistasi kiinnostunut.
- Trubaduuri
Ved.2 kirjoitti:

Haluat toisintoja jotka ovat toistamatta paras.
Raamatun pääosiltaan kirjoitti sellaiset ihmiset jotka hamusivat jumalallista valtaa itselleen vain itsensä vuoksi, eivät kuitenkaan saaneet.
Uskon perusta on, erityisen hyvä suhde Luojaan, taivaalliseen Isään, joka voi olla ja myös ihan olematta jota vaan ja jonka voi tuntea itse kunkin vajavaisilla kyvyillä, ja jonka myönteiset vaikutukset näkyvät hyvissä teoissa. - Ved.2
Trubaduuri kirjoitti:
Haluat toisintoja jotka ovat toistamatta paras.
Raamatun pääosiltaan kirjoitti sellaiset ihmiset jotka hamusivat jumalallista valtaa itselleen vain itsensä vuoksi, eivät kuitenkaan saaneet.
Uskon perusta on, erityisen hyvä suhde Luojaan, taivaalliseen Isään, joka voi olla ja myös ihan olematta jota vaan ja jonka voi tuntea itse kunkin vajavaisilla kyvyillä, ja jonka myönteiset vaikutukset näkyvät hyvissä teoissa.minä sen hokasin. Et ole siis uskovainen. Uskot ehkä jollain tavalla jumalaan, mutta et ole uudestisyntnyt. Tiedät raamattuasioista ja teologiastakin, mutta jos tulisit uskoon, niin tulisit todella viisaaksi ja tuntemaan ennenkaikkea totuuden. Se ei ole inhimillisesti käsitettävissä oleva. Se tulee suoraan Jumalan Hengeltä. En ole itsekkään sitä akateemiselta lihalta kysynyt.Paavalia mukaellen.
- Trubaduuri
Ved.2 kirjoitti:
minä sen hokasin. Et ole siis uskovainen. Uskot ehkä jollain tavalla jumalaan, mutta et ole uudestisyntnyt. Tiedät raamattuasioista ja teologiastakin, mutta jos tulisit uskoon, niin tulisit todella viisaaksi ja tuntemaan ennenkaikkea totuuden. Se ei ole inhimillisesti käsitettävissä oleva. Se tulee suoraan Jumalan Hengeltä. En ole itsekkään sitä akateemiselta lihalta kysynyt.Paavalia mukaellen.
Älä sinä nytkään analysoi ollenkaan, sillä sinusta yhdestä yksinkertaisesta rienaajasta ei siihen ole. Se jotta olet itse ateisti ja riitoja kylvävä reppana sekä vihaa lietsova tollo, ei tee kaikista ihmisistä samanlaisia, siis Luojaa, taivaallista Isää ja ihmisiä vihaavaa, kuin sinä olet.
- Elisa R

On sinulla Trupatuuri todella järkyttävää kielenkäyttöä! Oletko jo lopullisesti niin paatunut ettei mikään enään mene perille? Sitä paitsi tiedän kirjoituksiesi perusteella muitakin ongelmiasi, ja ne eivä ole mitään pieniä ongelmia! Nimittäin näissä sinun jutuissasi ei ole päätä eikä häntää, et siis ole realiteeteissa, juttusi ovat epäadekvaatteja. Tarvitset paljon apua, toivottavasti saat!
- tuhat ja yksi
n, 2500 vuotta sitten.
Ja tempaus on uskon sokaisemien aivojen toive ajattelua.
Ei ne ymmärrä uskontojen muuttumista !- Diana-ad-rem
selitä nyt vielä se Siinimin maa ( Kiina), oliko heitä sielläkin 2500 vuotta sitten.
Kyllä sinä olet erehtynyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15111359
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424296Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska372701Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1041623Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?901473Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311406