Laiton hätätiedote !!!

ja vi kan

Voi hyvä ihme sentään! Hätätiedotus koski Joensuuta! Eihän siellä kukaan puhu tai ymmärrä ruotsia. Voi ihme tätä jatkuvaa kitinää. Toki se hätätiedotus olisi voinut olla myös englanniksi ja venäjäksi, mutta ruotsi olisi ollut täysin tarpeeton kyseisellä alueella.


Lähde: YLE

"Suomenruotsalaiset: Hätätiedote oli laiton
julkaistu tänään klo 11:22

Suomenruotsalaisten etuja valvovan Folktingetin mukaan viime viikon perjantaina Abloyn tehdaspalosta annettu hätätiedote rikkoi lakia, koska se julkaistiin vain suomeksi.
Järjestö on jättänyt liikenne- ja viestintäministeriölle kirjelmän, jossa se vaatii ministeriötä selvittämään, miksi tiedotetta ei julkaistu myös ruotsiksi.
Folktinget huomauttaa, että kielilain mukaan kaikki valtakunnalliset hätätiedotteet on julkaistava sekä suomeksi että ruotsiksi riippumatta siitä, mitä maantieteellistä aluetta ne koskevat. Järjestö painottaa, että hätätiedotteen laatimisesta molemmilla kotimaisilla kielillä vastaa viranomainen ja viime kädessä vastuu on liikenne- ja viestintäministeriöllä.
Ruotsinkielisillä tiedotusvälineillä tai hätätiedotteen julkaisevalla Yleisradiolla ei ole valtuuksia itse kajota hätätiedotteen tekstiin tai kääntää sitä ruotsiksi.
Folktinget eli Suomenruotsalaiset kansankäräjät osallistuu lakien valmistelutyöhön Suomessa ja antaa viranomaisille lausuntoja ruotsinkielistä väestöä koskevissa asioissa."

4

202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja vi kan

      Tuli mieleen, että myös Helsingin ja Vantaan rajalla härskisti sorretaan ruotsinkielisiä. Keravanjoen alittava maakaasuputki oli merkitty joen kummallekin rannalle vain suomeksi! Kai tästä on jo valitukset laitettu eteenpäin? Voidaan samalla kertaa pistää molemmat kaupungit kuriin, ettei tämmöistä sortoa enää tapahdu! Kyllä kaupunginjohtajien on erottava tämän tapauksen takia.

      • kantelu?

        onko laki sama kaikille?


    • Näppärää kikkailua

      ...Olisi onnettomuus suureksi onneksi, jos kielitaidottomat surut lähtisivät sen myötä ns. autuaammille valitusmaille.

      Tosin totuushan on se, että noin 99% suomenruotsalaisista pärjää suomella ihan hyvin jos vain haluaa, eli taitaa olla turha toivo että onnettomuudella olisi positiivisia seurauksia.

    • tärkeämpi ?

      Eli jos ei ruotsintaitoista ole, tiedotteella ei saa varoittaa 99,99 % enemmistöä lainkaan..
      Suru-logiikka on vaarallista..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      113
      6975
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      107
      4727
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      55
      3981
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3344
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      685
      2035
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      234
      1420
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1348
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1283
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      52
      1277
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      972
    Aihe