Sinisilmäisiä suojelijoita

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että nopea Google-haku suomenkielisiltä sivuilta paljastaa Suomen kahden kansanosan omille päiville seuraavat määrät osumia:

"Ruotsalaisuuden päivä".....4 640 kpl
"Svenska dagen".....14 100 kpl

"Snellmanin päivä".....2 780 kpl
"Kalevalan päivä"..... 3 780 kpl (2009 - Kalevalan 160. juhlavuosi)

Otos näyttää selkeästi, minkälaisella voimalla ruotsinkieliset työntävät erilaista aineistoa kulttuuristaan luettavaksemme. Jopa ruotsinkielinen "Svenska dagen" esiintyy suomenkielisillä sivuilla lähes kaksi kertaa enemmän, kuin niiltä löytyy suomalaisuuden päivää, jolle tosin ei ole annettu omaa nimikkojuhlaa, vaan suomalaisuus on piilotettu ruotsinkielisen Johan Vilhelm Snellmanin alle. Meille on kautta Suomen- ja Pohjanlahden rantojen viestitty, että elämöinti omilla juurilla ja äidinkielellä ei ole suotavaa. Liian nationalistista, fennomaniaa ja siten ankarasti tuomittavaa. Ruotsinkielinen isänmaallisuus, paatos, kielinarsismi ja muut ruotsalaiskansalliset ylilyönnit on syytä jättää suomenruotsalaisten etu- ja erioikeudeksi, Suomen "vahvaksi ruotsalaisuudeksi".

Ruotsinkielisten oman minän erinomaisuus erottuu jo liputuspäivien painotuksissa. Esimerkiksi tänään, Runebergin päivänä, liputetaan vain ruotsinkielistä Runebergia, jonka ei tarvitse juhlaansa kenenkään tai minkään kanssa jakaa. Suomenkielisten kansallisrunoilija Eino Leino juhlii yhdessä kesän ja suven kanssa, kansalliskirjailijamme Aleksis Kivenkin päivä on laimennettu yhdistämällä se suomalaisen kirjallisuuden päivään. Viinistä on tehty haaleanväristä ja -makuista marjamehua.

Suomalainen kulttuuri, suurmies tai nainen, runoilija tai kirjailija ei ole saanut yksin yhtäkään omaa liputuspäivää. Ainoa henkilö, jolle on suotu virallisen liputuspäivän on ruotsinkielinen C.G.E. Mannerheimin, joutuen sen kuitenkin jakamaan puolustusvoimien kanssa. Merivoimien vuosipäivää taas juhlitaan 9.7 eli Ruotsin laivaston voittoa Venäjän laivastosta Ruotsinsalmessa 9.7.1790. Itsenäisen Suomen historiasta ei ole löytynyt tarpeeksi uljasta tapahtumaa itsenäisen Suomen laivaston merkitystä ja arvoa ylevöittämään.


Viralliset liputuspäivät

- 28.2. Kalevalan päivä eli suomalaisen kulttuurin päivä
- 1.5. Vappu eli suomalaisen työn päivä
- toukokuun toinen sunnuntai eli äitienpäivä
- 4.6. puolustusvoimien lippujuhlan päivä eli Suomen marsalkka C.G.E. Mannerheimin syntymäpäivä
- kesäkuun 20. ja 26. päivän välinen lauantai eli juhannuspäivä, Suomen lipun päiväksi
- 6.12. itsenäisyyspäivä
- päivä, jolloin Suomessa toimitetaan valtiolliset vaalit, kunnallisvaalit, Euroopan parlamentin edustajien vaalit tai neuvoa-antava kansanäänestys
- päivä, jolloin tasavallan presidentti astuu virkaansa.

Vakiintuneet liputuspäivät

- 5.2. J. L. Runebergin päivä
- 19.3. Minna Canthin päivä eli tasa-arvon päivä
- 9.4. Mikael Agricolan päivä eli suomen kielen päivä, joka on myös Elias Lönnrotin syntymäpäivä
- 27.4. kansallinen veteraanipäivä
- 12.5. J.V. Snellmanin päivä eli suomalaisuuden päivä
- toukokuun kolmas sunnuntai, kaatuneitten muistopäivä
- 6.7. Eino Leinon päivä eli runon ja suven päivä
- 10.10. Aleksis Kiven päivä eli suomalaisen kirjallisuuden päivä
- 24.10. Yhdistyneiden Kansakuntien päivä
- 6.11. svenska dagen, ruotsalaisuuden päivä
- Marraskuun toinen sunnuntai eli isänpäivä


Nämä ovat näennäisesti pieniä asioita, mutta eivät merkityksiltään olemattomia. Näin vaikutetaan vähin äänin ja pikkuhiljaa kansakunnan mieleen ja siihen kaikkein tärkeimpään: kansalliseen itsetuntoomme. Samasta syystä on urheilijoiden edustusasuista poistettu maan nimestä sana Suomi, piittaamatta siitä, että valtakunta on virallisesti edelleen Suomi-Finland. Suomenkielistä Suomea ajetaan silmiemme alla, ikään kuin hiljaisen hyväksyntämme kautta alas.

Näiden seikkojen esiin otolla haluan varovasti osoittaa, että tämä maailman rikkain kielivähemmistö osaa varsin taitavasti suojella itseään ja pitää puolensa ihan itsekin ja ihan kaikessa. Toisinaan tulee pitkään miettineeksi, että kuka suojelisi meitä, ah niin sinisilmäisiä suojelijoita?