Olemme matkalla

Olemme matkalla
Ajatuksia. Kirjoitettu matkalla Helsinki – Frankfurt, 07. 11. 2003

Päämäärään päästäksemme meidän on valittava oikea reitti.
Ollessani lennolla Vantaalta Frankfurtiin minun on oltava oikeassa lentokoneessa. Jos olisin astunut lentokentällä Tukholmaan menevään koneeseen löytäisin itseni pian Tukholmasta.
Väärä tie johtaa väärään päämäärään. Oikea tie johtaa oikeaan päämäärään.

Pilvien alapuolella, maassa oli synkeää ja sateista, kylmää ja koleaa syksyn viimaa. Mutta täällä pilvien yllä paistaa kirkas aurinko. Matkan teko on yhtä kirkkaudessa lentämistä. Näin on eräällä toisellakin matkalla.

Jeesus sanoo:
"Minä olen Tie ja Totuus ja Elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani” (Joh. 14:6). Hän on Oikea Tie Taivaaseen.
Jeesus – tien eräs tienviitta ilmoittaa näin:
”Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka” (Snl. 4:18). –
Jeesus – Tielle voi jokainen lähteä vastaan ottamalla Hänet omaksi henkilökohtaiseksi Vapahtajaksi ja syntien sovittajaksi. Taivasmatkalle oikeuttava ilmainen matkalippu lahjoitetaan sille, joka rukouksessa nöyrtyen ja syntinsä hyläten antaa elämänsä Jeesukselle.
Jeesus kuoli Golgatan ristillä sijaisuhrina meidän syntiemme sovitukseksi. Hän odottaa, että Sinä tulet tämän Tien kulkijaksi.

Oikealle reitille kuljetaan oikeasta portista.
Jeesus osoittaa oikean portin:
”Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät” (Matt. 7:13-14).
Tästä portista ei mahdu sisälle kiellettyjä tavaroita. Turvatarkastus karsii armotta pois kaiken, mikä saattaisi vahingoittaa itseä tai muita tien kulkijoita.
Perille on kuljettava tarkasti määräyksiä noudattaen.
Päämäärä, Kirkkauden valtakunta, Uusi taivaallinen Jerusalem odottaa matkamme lopussa. Siellä meitä on vastassa itse Herrojen Herra ja kuningasten Kuningas, Jeesus Kristus, Jumalan Poika, syntiemme sovittaja, ristin Herra, meidän Pelastajamme.
Halleluja Jeesus!
Aamen!

http://www.Jeesus-on-Herra.com
1174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Raamatun jumala on ikuinen pimeys, saastan ja turmeluksen valtias. Heikkojen kadotus ja silmien varjo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Weijo kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu