Suomen miehitys

Ratkaisu Kannaksella 1944.

Tapio Tiihonen Ratkaisu Kannaksella 1944- Neuvostoliiton Suomen valloitusyrityksen hyökkäyssuunta Karjalan Kannakselta Helsinkiin.

Tiihonen osoittaa teoksessaan että juuri näin oli asianlaita. Hän on käyttänyt tutkimuksessaan Leninin sotafilosofioita, Stalinin kirjoituksia ja puheita, neuvostopäämajan, Stavkan, käskyjä sekä laajaa käytettävissä ollutta neuvostomateriaalia aina taistelukäskyihin ja sotapäiväkirjoihin asti. Niiden samoin kuin Neuvostoliiton kansallisen puolustuskomitean ja sen Salaisen osaston esiintuomien suomalaisjärjestelmien tuhoamistavoitteiden avulla Tiihonen määrittelee Suomen miehittämisyrityksen ja osoittaa kuinka Neuvostoliitto epäonnistui suunnitelmansa toteuttamisessa kaikilla tasoilla.


_________________________________________________

Suomalaiset yllättivät, eikä neuvostojoukkojen kaavamaisuuteen perustuva strategia onnistunut. Myös neuvostojoukkojen moraali petti.

Tähän yksinkertaistettuun tulokseen voidaan päätyä filosofian kandidaatti Tapio Tiihosen pitkäaikaisen tutkimuksen perusteella. Hänen mammuttimainen Mittava tutkimus Karjalan kannaksen suurtaisteluista:
Neuvostojärjestelmä ei kyennyt "luokkavoittamaan" Suomen armeijaa


Neuvostoliitto perusti kesän 1944 suurhyökkäyksensä mittakaavalla voittamiseen ja yllätykseen. Lopullinen läpimurto kilpistyi kuitenkin siihen, että suomalaisten kolmannella puolustuslinjalla väitöskirjansa Karjalan kannaksen suurtaistelut kesällä 1944 tarkastettiin viime viikonloppuna Helsingin yliopistossa.
Neuvostoliittolaiset eivät Tiihosen mukaan kyenneet ymmärtämään ja ylittämään Suomen kansallisia, strategisia ja ideologisia rajoja. Suomen armeija oli se ylipääsemätön katkos, jota neuvostodialektinen päätöksentekojärjestelmä ei kyennyt "luokkavoittamaan".
- Torjuntavoiton saavuttanut Suomen armeija ei koskaan ollut niin vahva kuin syksyllä 1944, mikä heijastui Neuvostoliiton ja Suomen solmiman paikallisen rauhansopimuksen yhdenmukaisesta tahdosta, hän tiivistää.
Väitöskirjassa kerrotaan ensimmäistä kertaa tarkasti, miten suomalaisten kaksi ensimmäistä linjaa pettivät ja miten kolmas linja kesti. Olennaista uutta näkemystä tuo myös se, miten poliittinen ja sotilaallinen taso oli yhdistetty kaikissa Neuvostoliiton asevoimien portaissa.

Neuvostoliitto yllätti suomalaiset
Tiihosen mukaan strategisella ja operationaalisella harhautuksella Neuvostoliiton sodanjohto pyrki peittämään joukkojen siirrot. Suomalaisten tiedot olivat epätäydellisiä, mikä esti päätöksentekoa.
Hyökkäyksen alun yhdessä toisen maailmansodan kovimmista tulituksista neuvostojoukot saavuttivatkin operationaalisen yllätyksen.
Taistelujen edetessä VT-linjalle eli Vammelsuu-Taipale-linjalle suomalaiset pystyivät jo aiempaa paremmin lukemaan vihollisen yllätysliikkeitä. Neuvostoyllätys kutistui taktisiksi pommituksiksi ja manöövereiksi Kuuterselässä.
Tämä näkyi neuvostoliittolaisen "hyökkäävän siviilipuolustustaktiikan" epäonnistumisina Mustamäessä ja Siiranmäessä.
Viipuri-Kuparsaari-Taipale-linjalle saavuttaessa suomalaiset voittivat riittävästi aikaa uudelleenorganisoimiseen ja reservien vastaanottamiseen. Tämä näkyi Neuvostoliiton operaatioanalyyseissä tappioiden kasvuna, etenemisnopeuden epätarkentumisena ja vaikeutena valita hyökkäyssuuntia.
Sotilaallinen neuvostoyllätys menetti merkityksensä Ihantalassa, kun yllätystä ei pystyttykään yhdistämään sisä-Suomeen kaavailtuihin taktisiin poliittisiin liikkeisiin.

Kaavoihin sidottua
Tiihosen mukaan suomalainen yllätys alkoi VKT-linjalla kasvaa, ja neuvostojoukkojen mittakaavalla voittamiseen eli ylivoimaan perustuva yllätys rupesi kutistumaan. Neuvostoliittolaiset eivät enää välttämättä tienneet, miten suunnitelmien piti toimia.
Neuvostojoukkojen ylivoima alkoi hajota. Ylivoiman suhde meni alle 1:3:een, joten Neuvostoliitto katsoi, ettei sillä ole riittävää ylivoimaa. Armeijakuntatasolla tavoiteltu ylivoima oli 1:10:een.
Neuvostojoukkojen toiminta oli siten liiaksi kaavoihin sidottua. Kaavamaisuus näkyi ennen muuta siinä, että armeijakunnasta alempien johtoportaiden johtajien piti vain noudattaa ehdottomasti käskyjä. "Intuitiivisuus" oli sallittu vain ylemmille. Tämä päti etenkin reservien sijoittamisessa.
Tiihonen tuo myös uutta tietoa ja näkemystä Karjalan kannaksen taisteluista irrotetuista joukoista, jotka olisi viety "kilpajuoksussa Berliiniin". Tiihosen mukaan itse asiassa länsiliittoutuneet auttoivat Neuvostoliittoa pääsemään Berliiniin saakka.
Kannakselta Narvaan siirretyt joukot olivat menettäneet ylivoimansa, koulutuksellisen valmiutensa, suuren osan aseistustaan ja ennen kaikkea taistelutahtonsa.
Neuvostojoukkojen moraalinen arvonlasku on Tiihosen mukaan luettavissa suurimmasta osasta taistelujen lopusta kertovista alkuperäisasiakirjoista.
Väitöskirja on varsin kattava kesän 1944 taisteluista. Väitöskirjan koko - kaksi osaa ja liitteineen lähes 800 sivua pienellä painettua tekstiä - on suorastaan muhkea. Teoksen sivuilla on yksityiskohtia niin paljon, että lukijaa jo hirvittää.
Tiihonen on tehnyt väitöskirjaansa peräti 14 vuotta. Hän on kahlannut läpi sota-arkiston mittavan aineiston.
Tutkimuksen etenemistä hidasti myös se, että vasta kolmen viime vuoden aikana tutkijalla oli käytössään Leningradin rintaman, armeijakuntien, divisioonien, rykmenttien sekä ilmavoimien sotapäiväkirjoja, taistelukertomuksia, toimintaohjeita ja käskyjä. Korkeimman neuvostojohdon käskyt ovat tulleet julkisiksi vasta tänä vuonna.
STT-IA
1.10.1999

Jokisipilän väikkäri s.280.
Mannerheimin käsitys tilanteen vakiintumisesta perustui päämajan tiedusteluosaston raporttiin, jossa todettiin että puna-armeijan suomea vastaan heittämät joukot eivät riitä maan valloitukseen. Raportti 19.6 Samana päivänä jolloin takki kääntyi.
En siteeraa raporttia.
On vaikea kuvitella että jatkossa todella olisi päätetty jotain muuta.

Tiihosen kirjoitti:

Ratkaisu Kannaksella 1944.

Tapio Tiihonen Ratkaisu Kannaksella 1944- Neuvostoliiton Suomen valloitusyrityksen hyökkäyssuunta Karjalan Kannakselta Helsinkiin.

Tiihonen osoittaa teoksessaan että juuri näin oli asianlaita. Hän on käyttänyt tutkimuksessaan Leninin sotafilosofioita, Stalinin kirjoituksia ja puheita, neuvostopäämajan, Stavkan, käskyjä sekä laajaa käytettävissä ollutta neuvostomateriaalia aina taistelukäskyihin ja sotapäiväkirjoihin asti. Niiden samoin kuin Neuvostoliiton kansallisen puolustuskomitean ja sen Salaisen osaston esiintuomien suomalaisjärjestelmien tuhoamistavoitteiden avulla Tiihonen määrittelee Suomen miehittämisyrityksen ja osoittaa kuinka Neuvostoliitto epäonnistui suunnitelmansa toteuttamisessa kaikilla tasoilla.


_________________________________________________

Suomalaiset yllättivät, eikä neuvostojoukkojen kaavamaisuuteen perustuva strategia onnistunut. Myös neuvostojoukkojen moraali petti.

Tähän yksinkertaistettuun tulokseen voidaan päätyä filosofian kandidaatti Tapio Tiihosen pitkäaikaisen tutkimuksen perusteella. Hänen mammuttimainen Mittava tutkimus Karjalan kannaksen suurtaisteluista:
Neuvostojärjestelmä ei kyennyt "luokkavoittamaan" Suomen armeijaa


Neuvostoliitto perusti kesän 1944 suurhyökkäyksensä mittakaavalla voittamiseen ja yllätykseen. Lopullinen läpimurto kilpistyi kuitenkin siihen, että suomalaisten kolmannella puolustuslinjalla väitöskirjansa Karjalan kannaksen suurtaistelut kesällä 1944 tarkastettiin viime viikonloppuna Helsingin yliopistossa.
Neuvostoliittolaiset eivät Tiihosen mukaan kyenneet ymmärtämään ja ylittämään Suomen kansallisia, strategisia ja ideologisia rajoja. Suomen armeija oli se ylipääsemätön katkos, jota neuvostodialektinen päätöksentekojärjestelmä ei kyennyt "luokkavoittamaan".
- Torjuntavoiton saavuttanut Suomen armeija ei koskaan ollut niin vahva kuin syksyllä 1944, mikä heijastui Neuvostoliiton ja Suomen solmiman paikallisen rauhansopimuksen yhdenmukaisesta tahdosta, hän tiivistää.
Väitöskirjassa kerrotaan ensimmäistä kertaa tarkasti, miten suomalaisten kaksi ensimmäistä linjaa pettivät ja miten kolmas linja kesti. Olennaista uutta näkemystä tuo myös se, miten poliittinen ja sotilaallinen taso oli yhdistetty kaikissa Neuvostoliiton asevoimien portaissa.

Neuvostoliitto yllätti suomalaiset
Tiihosen mukaan strategisella ja operationaalisella harhautuksella Neuvostoliiton sodanjohto pyrki peittämään joukkojen siirrot. Suomalaisten tiedot olivat epätäydellisiä, mikä esti päätöksentekoa.
Hyökkäyksen alun yhdessä toisen maailmansodan kovimmista tulituksista neuvostojoukot saavuttivatkin operationaalisen yllätyksen.
Taistelujen edetessä VT-linjalle eli Vammelsuu-Taipale-linjalle suomalaiset pystyivät jo aiempaa paremmin lukemaan vihollisen yllätysliikkeitä. Neuvostoyllätys kutistui taktisiksi pommituksiksi ja manöövereiksi Kuuterselässä.
Tämä näkyi neuvostoliittolaisen "hyökkäävän siviilipuolustustaktiikan" epäonnistumisina Mustamäessä ja Siiranmäessä.
Viipuri-Kuparsaari-Taipale-linjalle saavuttaessa suomalaiset voittivat riittävästi aikaa uudelleenorganisoimiseen ja reservien vastaanottamiseen. Tämä näkyi Neuvostoliiton operaatioanalyyseissä tappioiden kasvuna, etenemisnopeuden epätarkentumisena ja vaikeutena valita hyökkäyssuuntia.
Sotilaallinen neuvostoyllätys menetti merkityksensä Ihantalassa, kun yllätystä ei pystyttykään yhdistämään sisä-Suomeen kaavailtuihin taktisiin poliittisiin liikkeisiin.

Kaavoihin sidottua
Tiihosen mukaan suomalainen yllätys alkoi VKT-linjalla kasvaa, ja neuvostojoukkojen mittakaavalla voittamiseen eli ylivoimaan perustuva yllätys rupesi kutistumaan. Neuvostoliittolaiset eivät enää välttämättä tienneet, miten suunnitelmien piti toimia.
Neuvostojoukkojen ylivoima alkoi hajota. Ylivoiman suhde meni alle 1:3:een, joten Neuvostoliitto katsoi, ettei sillä ole riittävää ylivoimaa. Armeijakuntatasolla tavoiteltu ylivoima oli 1:10:een.
Neuvostojoukkojen toiminta oli siten liiaksi kaavoihin sidottua. Kaavamaisuus näkyi ennen muuta siinä, että armeijakunnasta alempien johtoportaiden johtajien piti vain noudattaa ehdottomasti käskyjä. "Intuitiivisuus" oli sallittu vain ylemmille. Tämä päti etenkin reservien sijoittamisessa.
Tiihonen tuo myös uutta tietoa ja näkemystä Karjalan kannaksen taisteluista irrotetuista joukoista, jotka olisi viety "kilpajuoksussa Berliiniin". Tiihosen mukaan itse asiassa länsiliittoutuneet auttoivat Neuvostoliittoa pääsemään Berliiniin saakka.
Kannakselta Narvaan siirretyt joukot olivat menettäneet ylivoimansa, koulutuksellisen valmiutensa, suuren osan aseistustaan ja ennen kaikkea taistelutahtonsa.
Neuvostojoukkojen moraalinen arvonlasku on Tiihosen mukaan luettavissa suurimmasta osasta taistelujen lopusta kertovista alkuperäisasiakirjoista.
Väitöskirja on varsin kattava kesän 1944 taisteluista. Väitöskirjan koko - kaksi osaa ja liitteineen lähes 800 sivua pienellä painettua tekstiä - on suorastaan muhkea. Teoksen sivuilla on yksityiskohtia niin paljon, että lukijaa jo hirvittää.
Tiihonen on tehnyt väitöskirjaansa peräti 14 vuotta. Hän on kahlannut läpi sota-arkiston mittavan aineiston.
Tutkimuksen etenemistä hidasti myös se, että vasta kolmen viime vuoden aikana tutkijalla oli käytössään Leningradin rintaman, armeijakuntien, divisioonien, rykmenttien sekä ilmavoimien sotapäiväkirjoja, taistelukertomuksia, toimintaohjeita ja käskyjä. Korkeimman neuvostojohdon käskyt ovat tulleet julkisiksi vasta tänä vuonna.
STT-IA
1.10.1999

Lue lisää

väitöskirjan. Miehityksestä hän on käyttänyt hyväkseen Turtolan tietoja, jotka perustuvat alkuperäisasiakirjoihin.Tiihonen on myös käyttänyt entisesta Sota-arkistosta löytyvää neuvostoarkistojen kopiokokoelmaa, jota hän on käännättänyt. Hän ei siis itse ole varsinaisesti tutkinut asiaa, eikä osaa venäjää.Sinänsä hän on monssa asioissa oikeassa, vaikka hänen käyttämänsä marksilainen jargon melko hullulta vaikuttaakin

tähän kirjoitti:

Jokisipilän väikkäri s.280.
Mannerheimin käsitys tilanteen vakiintumisesta perustui päämajan tiedusteluosaston raporttiin, jossa todettiin että puna-armeijan suomea vastaan heittämät joukot eivät riitä maan valloitukseen. Raportti 19.6 Samana päivänä jolloin takki kääntyi.
En siteeraa raporttia.
On vaikea kuvitella että jatkossa todella olisi päätetty jotain muuta.

Lue lisää

niin ah kaikki olisi aivan toisin, mitä todellisuus kuitenkin on arkistolähteiden valossa osoittanut.

Tiihosen kirjoitti:

Ratkaisu Kannaksella 1944.

Tapio Tiihonen Ratkaisu Kannaksella 1944- Neuvostoliiton Suomen valloitusyrityksen hyökkäyssuunta Karjalan Kannakselta Helsinkiin.

Tiihonen osoittaa teoksessaan että juuri näin oli asianlaita. Hän on käyttänyt tutkimuksessaan Leninin sotafilosofioita, Stalinin kirjoituksia ja puheita, neuvostopäämajan, Stavkan, käskyjä sekä laajaa käytettävissä ollutta neuvostomateriaalia aina taistelukäskyihin ja sotapäiväkirjoihin asti. Niiden samoin kuin Neuvostoliiton kansallisen puolustuskomitean ja sen Salaisen osaston esiintuomien suomalaisjärjestelmien tuhoamistavoitteiden avulla Tiihonen määrittelee Suomen miehittämisyrityksen ja osoittaa kuinka Neuvostoliitto epäonnistui suunnitelmansa toteuttamisessa kaikilla tasoilla.


_________________________________________________

Suomalaiset yllättivät, eikä neuvostojoukkojen kaavamaisuuteen perustuva strategia onnistunut. Myös neuvostojoukkojen moraali petti.

Tähän yksinkertaistettuun tulokseen voidaan päätyä filosofian kandidaatti Tapio Tiihosen pitkäaikaisen tutkimuksen perusteella. Hänen mammuttimainen Mittava tutkimus Karjalan kannaksen suurtaisteluista:
Neuvostojärjestelmä ei kyennyt "luokkavoittamaan" Suomen armeijaa


Neuvostoliitto perusti kesän 1944 suurhyökkäyksensä mittakaavalla voittamiseen ja yllätykseen. Lopullinen läpimurto kilpistyi kuitenkin siihen, että suomalaisten kolmannella puolustuslinjalla väitöskirjansa Karjalan kannaksen suurtaistelut kesällä 1944 tarkastettiin viime viikonloppuna Helsingin yliopistossa.
Neuvostoliittolaiset eivät Tiihosen mukaan kyenneet ymmärtämään ja ylittämään Suomen kansallisia, strategisia ja ideologisia rajoja. Suomen armeija oli se ylipääsemätön katkos, jota neuvostodialektinen päätöksentekojärjestelmä ei kyennyt "luokkavoittamaan".
- Torjuntavoiton saavuttanut Suomen armeija ei koskaan ollut niin vahva kuin syksyllä 1944, mikä heijastui Neuvostoliiton ja Suomen solmiman paikallisen rauhansopimuksen yhdenmukaisesta tahdosta, hän tiivistää.
Väitöskirjassa kerrotaan ensimmäistä kertaa tarkasti, miten suomalaisten kaksi ensimmäistä linjaa pettivät ja miten kolmas linja kesti. Olennaista uutta näkemystä tuo myös se, miten poliittinen ja sotilaallinen taso oli yhdistetty kaikissa Neuvostoliiton asevoimien portaissa.

Neuvostoliitto yllätti suomalaiset
Tiihosen mukaan strategisella ja operationaalisella harhautuksella Neuvostoliiton sodanjohto pyrki peittämään joukkojen siirrot. Suomalaisten tiedot olivat epätäydellisiä, mikä esti päätöksentekoa.
Hyökkäyksen alun yhdessä toisen maailmansodan kovimmista tulituksista neuvostojoukot saavuttivatkin operationaalisen yllätyksen.
Taistelujen edetessä VT-linjalle eli Vammelsuu-Taipale-linjalle suomalaiset pystyivät jo aiempaa paremmin lukemaan vihollisen yllätysliikkeitä. Neuvostoyllätys kutistui taktisiksi pommituksiksi ja manöövereiksi Kuuterselässä.
Tämä näkyi neuvostoliittolaisen "hyökkäävän siviilipuolustustaktiikan" epäonnistumisina Mustamäessä ja Siiranmäessä.
Viipuri-Kuparsaari-Taipale-linjalle saavuttaessa suomalaiset voittivat riittävästi aikaa uudelleenorganisoimiseen ja reservien vastaanottamiseen. Tämä näkyi Neuvostoliiton operaatioanalyyseissä tappioiden kasvuna, etenemisnopeuden epätarkentumisena ja vaikeutena valita hyökkäyssuuntia.
Sotilaallinen neuvostoyllätys menetti merkityksensä Ihantalassa, kun yllätystä ei pystyttykään yhdistämään sisä-Suomeen kaavailtuihin taktisiin poliittisiin liikkeisiin.

Kaavoihin sidottua
Tiihosen mukaan suomalainen yllätys alkoi VKT-linjalla kasvaa, ja neuvostojoukkojen mittakaavalla voittamiseen eli ylivoimaan perustuva yllätys rupesi kutistumaan. Neuvostoliittolaiset eivät enää välttämättä tienneet, miten suunnitelmien piti toimia.
Neuvostojoukkojen ylivoima alkoi hajota. Ylivoiman suhde meni alle 1:3:een, joten Neuvostoliitto katsoi, ettei sillä ole riittävää ylivoimaa. Armeijakuntatasolla tavoiteltu ylivoima oli 1:10:een.
Neuvostojoukkojen toiminta oli siten liiaksi kaavoihin sidottua. Kaavamaisuus näkyi ennen muuta siinä, että armeijakunnasta alempien johtoportaiden johtajien piti vain noudattaa ehdottomasti käskyjä. "Intuitiivisuus" oli sallittu vain ylemmille. Tämä päti etenkin reservien sijoittamisessa.
Tiihonen tuo myös uutta tietoa ja näkemystä Karjalan kannaksen taisteluista irrotetuista joukoista, jotka olisi viety "kilpajuoksussa Berliiniin". Tiihosen mukaan itse asiassa länsiliittoutuneet auttoivat Neuvostoliittoa pääsemään Berliiniin saakka.
Kannakselta Narvaan siirretyt joukot olivat menettäneet ylivoimansa, koulutuksellisen valmiutensa, suuren osan aseistustaan ja ennen kaikkea taistelutahtonsa.
Neuvostojoukkojen moraalinen arvonlasku on Tiihosen mukaan luettavissa suurimmasta osasta taistelujen lopusta kertovista alkuperäisasiakirjoista.
Väitöskirja on varsin kattava kesän 1944 taisteluista. Väitöskirjan koko - kaksi osaa ja liitteineen lähes 800 sivua pienellä painettua tekstiä - on suorastaan muhkea. Teoksen sivuilla on yksityiskohtia niin paljon, että lukijaa jo hirvittää.
Tiihonen on tehnyt väitöskirjaansa peräti 14 vuotta. Hän on kahlannut läpi sota-arkiston mittavan aineiston.
Tutkimuksen etenemistä hidasti myös se, että vasta kolmen viime vuoden aikana tutkijalla oli käytössään Leningradin rintaman, armeijakuntien, divisioonien, rykmenttien sekä ilmavoimien sotapäiväkirjoja, taistelukertomuksia, toimintaohjeita ja käskyjä. Korkeimman neuvostojohdon käskyt ovat tulleet julkisiksi vasta tänä vuonna.
STT-IA
1.10.1999

Lue lisää

Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Pekka Visuri On sitä mieltä,että realistisen kuvan Suomen asemasta sodassa suurvaltojen puristuksessa saa Tuomo Polvisen Suomi kansainvälisessä poliitiikassa ja Markku Jokisipilän Aseveljiä vai liittolaisia. Jos Tiihosen väikkäri on niin totuudenmukainen niin miksi sitä ei kukaan siteeraa?????ei edes Ohto Manninen joka myös on käsittääkseni hyvin asioista selvillä.

tartutaan kirjoitti:

niin ah kaikki olisi aivan toisin, mitä todellisuus kuitenkin on arkistolähteiden valossa osoittanut.

Jokisipilän väitöskirja on käynyt läpi poikkeuksellisen ankaran tieteellisen yhteisön syynin.
Sen esitarkastajina olivat jatkosodan tuntijat Mauno Jokipii ja Manfred Mengerin, viimeksi mainittu Saksasta.
Väitöstilaisuudessa kuusi ylimääräistä vastaväittäjää sai tilaisuuden hiillostaa Jokisipilää kysymyksillään.
Lopputulos, historijoitsijoiden parissa työn laatua on ylistetty.
Täällä on taas ihan omat totuudet!

kasen vielä kirjoitti:

Jokisipilän väitöskirja on käynyt läpi poikkeuksellisen ankaran tieteellisen yhteisön syynin.
Sen esitarkastajina olivat jatkosodan tuntijat Mauno Jokipii ja Manfred Mengerin, viimeksi mainittu Saksasta.
Väitöstilaisuudessa kuusi ylimääräistä vastaväittäjää sai tilaisuuden hiillostaa Jokisipilää kysymyksillään.
Lopputulos, historijoitsijoiden parissa työn laatua on ylistetty.
Täällä on taas ihan omat totuudet!

Lue lisää

on kestämättömällä pohjalla - tukeutuen vain ja ainoastaan - Paasosen omiin päätelmiin. Hänellä taas ei ollut kuitenkaan asiasta mitään muuta tietoa, kuin mitä Stavka Suomea startegisesti harhauttaessaan tiedustelullemme lasetti. Että sen mittainen totuus se Paasosen päätelmä oli. Stavka naamioi tarkasti suurhyökkäyksen valmistelut joten totuutta pyrittiin salamaan ja antamaan hyökkäyksen päämääristä ja suunnastakin täysin virheellinen kuva.

" Jokisipilän väitöskirja on käynyt läpi poikkeuksellisen ankaran tieteellisen yhteisön syynin. "

hyvin Tiihosen kirjoitti:

väitöskirjan. Miehityksestä hän on käyttänyt hyväkseen Turtolan tietoja, jotka perustuvat alkuperäisasiakirjoihin.Tiihonen on myös käyttänyt entisesta Sota-arkistosta löytyvää neuvostoarkistojen kopiokokoelmaa, jota hän on käännättänyt. Hän ei siis itse ole varsinaisesti tutkinut asiaa, eikä osaa venäjää.Sinänsä hän on monssa asioissa oikeassa, vaikka hänen käyttämänsä marksilainen jargon melko hullulta vaikuttaakin

Lue lisää

esikunnan sotapäiväkirja kesäkuulta 1944. 13.Ilma-armeijan esikunnan katsaus taistelutoimimntaan kesäkuussa 1944.
30.Kaartinarmeijakunnan kertomus taistelutoimonnasta murrettaessa suomalaisten linnoitettua puolustusta.
98.Armeijakunnan AKE:n taisteluosaston operaatioista Karjalan kannaksella.
109.Armeijakunnan - otteita sotapäiväkirjoista ajalta 9.6.1944-25.6.1945.
21.Armeijan - mm. operatiiviset ohjeet ajalta 5.5.1944-13.9.1944 ja myös muuta asiaa tilanneselostuksia ja tykistön strategiasta.

Henkilöluettelo ei muuten lopu Turtolaan ja Tiihoseenkaan.

Tiihosen tutkimuksen lähteitä Venäjän arkistoista - tuossa muutama malliksi kirjan takasivuilta.....